Toiminnot

Yrjö Räme

Ortodoksi.netista

Rovasti Yrjö Räme (aik. Radolitski), s. 20.12.1900 Suojärvi, k. 20.7.1990 Rovaniemellä.

Rovasti Yrjö Räme

Yrjö Räme, jokanon tullut tutuksi Suomen ortodoksisen kirkon piirissä kunnioitettuna Lapin ja erityisesti kolttakansan hengellisenä isänä, syntyi Suojärvellä 1900 kirkkoherra Nikolai Radolitskin ja hänen vaimonsa Anastasia os. Naakan poikana.

Yrjö hakeutui kutsumuksesta jo varhain kirkon piiriin ja aloitti Sortavalan pappisseminaarissa 6-vuotisen kurssin, joka päättyi 1927. Ennen siirtymistään Lappiin, Petsamon seurakunnan kirkkoherraksi, hän suoritti varusmiespalveluksensa ja reservinopseerikoulun Haminassa.

Samana vuonna kun Petsamon paikka tuli hakuun ja hänet valittiin siihen, hän avioitui kirjanpitäjä Sanni Vahrosen kanssa, vihittiin diakoniksi ja viimein papiksi. Vuoden 1930 alussa hän aloitti pitkän uransa Lapin pappina Petsamossa, joka 1950 sotien jälkeen muutettiin Lapin ortodoksiseksi seurakunnaksi pääpaikkanaan Rovaniemi.

Hän ennätti siis papillisella pitkällä urallaan olla ensin 20 vuotta Petsamon kirkkoherrana (10 vuotta Petsamossa, 10 vuotta siirtolaisena) ja sitten 20 vuotta Lapin kirkkoherrana ja vielä 20 vuotta eläkeläispappina Rovaniemellä.


(Aamun Koitto nr. 22/1950)

50-vuotias

Joulukuun 20 päivänä täyttää 50 vuotta entisen Petsamon nykyisen Lapin seurakunnan esimies pastori Yrjö Räme. Hän on syntynyt Suojärvellä ja suorittanut pappisseminaarin loppututkinnon vuonna 1927. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Haminan reserviupseerikoulun käyneenä hänet määrättiin Petsamon seurakunnan vt. esimiehen virkaan. Vuonna 1929 hän tuli vihityksi papiksi ja seuraavana vuonna vahvistettiin Petsamon seurakunnan esimieheksi. Vuonna 1944 pastori Räme palkittiin kamilavkalla ja 1947 kultaristillä. Petsamon seurakunnan lakattua pastori Rämeestä tuli Lapin seurakunnan esimies.

Pastori Yrjö Räme on niitä sielunpaimenia, joilla on kirkkokuntamme työvainiolla aivan erikoislaatuinen työsarka vaalittavanaan. Kolttalappalaisten sielunhoitajana pastori Räme on tehnyt työtä kahden vuosikymmenen aikana sellaisissa olosuhteissa, joista muualla kirkkokuntamme rinnemailla ei ole aavistustakaan. Tänä aikana tämä lappalaisten ortodoksien sielunpaimen on niin täydellisesti sopeutunut Lapin erikoislaatuisiin olosuhteisiin ja kaittaviinsa ja nämä vuorostaan häneen, ettei kukaan kerrankin kolttiemme parissa vieraillut voisi kuvitellakaan ketään toista kirkkokuntamme pappia mahdolliseksi samaan tehtävään.

Haluamatta tarkemmin luetella pastori Rämeen ansioita myös kunnallisen elämän alalla toivotamme Aamun Koiton puolesta pastori Rämeelle "Monia armorikkaita vuosia", sielun ja ruumiin voimia jatkuvalle työlleen vaativalla työsarallaan.