Toisten palvelija (opetuspuhe)

Opetuspuhe Sevettijärven pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkossa pidetyssä liturgiassa 28.8.2010

Metropoliitta Panteleimon pyhän Trifonin vaelluksen liturgiassa Neidenissä 2010.
(Kuva © HAP / Ortodoksi.net])

Oulun ortodoksinen hiippakunta viettää kuluvaa vuotta Pyhiinvaelluksen ja kirkollisen matkailun teemavuotena. Olemme omalta kohdaltamme toteuttaneet tätä yhteistä toivetta ja itse kukin läheltä ja kaukaa lähteneet pyhälle matkalle, tällä kertaa tänne pohjoiseen. Olemme osallistumassa Sevetin praasniekkaan.

Pohjosen alueen pyhiinvaellusta kutsutaan myös Pyhän Trifonin pyhiinvaellukseksi. Näin halutaan korostaa näitten alueitten, Lapin ja Kuolan, hengellistä menneisyyttä. Tämä pyhä historia tulee todeksi meissä, pohjoisen ortodokseissa. Näin ainakin toivomme. Kirkon historia tuo eteemme nimet: Trifon, Feodorit ja Varlaam. Trifon tunnetaan Petsamon luostarin perustajana ja kolttien valistajana, Feodorit hänen työtoverinaan Kuolan alueen kristillistämisessä. Pyhän Varlaamin muisto liittyy erityisesti Kantalahden lähellä olevalle Kieretin alueelle.

Kaikki kolme pyhää miestä elivät 1500-luvulla. Se oli suurta hengellisyyden nousun aikaa Kuolan alueella. Tällöin olivat toiminnassa Petsamon, Kuolan ja Kantalahden luostarit. Vuosisadan lopulla alkoi hävityksen kausi. Ruotsin ja Venäjän välisissä sodissa kirkot ja luostarit tuhottiin puolin ja toisin. Petsamon luostari poltettiin jouluyönä 1589. Samoihin aikoihin kuolalaisten retkikunta hävitti nykyisen Oulun luterilaisen tuomiokirkon paikalla seisoneen kirkon.

Pohjoisten alueiden hävittäminen oli totaalista ja Kuolan kohdalla todellinen jälleenrakentaminen pääsi vauhtiin vasta 1800-luvun lopussa. Myönteinen kehitys päättyi vuonna 1917. Kirkon elämä tukahdutettiin sitä seuraavalla neuvostokaudella lähes täysin. Uudestaan kirkon elämä on virinnyt Venäjän Lapissa vasta parin viimeisen vuosikymmenen aikana.

Pyhittäjäisät julistivat ja julistavat meille Kristuksen evankeliumin sanomaa. Tänään kuulimme evankeliumista Vapahtajan sanat:

”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Matt.23.11-12)

Pyhä apostoli Paavali opettaa samassa hengessä:

”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal.6.2)

Kristityn kuuluu elää toiselle, lähimmäiselleen, auttaa, tukea ja vahvistaa häntä.

Pyhittäjä Trifonin elämäkerrasta löydämme tästä havainnollisen esimerkin. Pyhittäjä kantoi selässään Kuolan kaupungista jauhinkiven, jotta uudisluostarissa pystyttäisiin alustamaan leipätaikina ja paistaa leipää veljestön tarpeisiin. Matka oli pitkä eikä tuolloin ollut teitä eikä autoja. Jauhinkivi, käsikivi, oli raskas kantaa, mutta pyhittäjä halusi kilvoitella lähimpiensä hyväksi.

Olemme tulleet pyhiinvaeltajina tänne pohjoiseen. Jokaisella on ollut joku tai useita asioita mielessään, joiden hän haluaisi tällä matkalla toteutuvan. Ne ovat varmasti kaikki hyviä asioita. Jotain kiinnostaa pohjoisen sykähdyttävät maisemat, toista Lapin karu luonto. Halutaan kokea hiljaisuutta ja rauhaa kaupunkien melskeen sijaan. Vielä enemmän kaivataan hiljaisuutta ja rauhaa sieluun ja mieleen, pyhyyden kokemusta, edes pienenä välähdyksenä ja tunteena.

Kaikelle tälle haluamiselle ja tahtomiselle on ominaista se, että niissä olemme saavana osapuolena. Miten sitten toteutuu apostolin kirjoitus ja pyhittäjäisien toivomus: Kantakaa toistenne taakkoja. Voisimmeko me omien toivomuksiemme ohessa toimia myös antavana osapuolena täällä ja täkäläisten ihmisten keskellä?

Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille, kuinka kokoontumalla yhteen, saamme rohkaisua yhteisestä uskostamme. (Room.1.12) Tämä on yksi ja tärkeä asia. Tulemalla mukaan, aina uudestaan ja uudestaan, pohjoisen pyhiinvaellukselle, tuomme ortodokseina mukanamme uskon todistuksen ja samoin saamme uskon vahvistusta näitten alueitten pyhistä paikoista ja niissä rukoilevilta. Syntyy ystävyyssiteitä. On hyvä, että meillä on ystäviä myös kaukana ja ehkä kaukana asuvalle onkin helpompi puhua omista asioistaan kuin naapurille.

Lapin ystävinä viemme viestiä Lapista etelään. Matkailu on yksin näitten alueitten tämän hetken ja tulevaisuuden todellisista elinkeinoista. Ne osaltaan mahdollistavat ihmisille elinkeinon ja elinmahdollisuuden elää omalla kotiseudullaan. Kirkollisella matkailulla, pyhiinvaelluksella, on tässä matkailun kentässä oma erityistehtävä. Inarin kunnassa ortodoksinen kirkollinen matkailu on luontevaa ja nousee paikkakunnan omasta perinteestä.

Olemme lähteneet matkaan ja näin myös yhteiseen toimintaan ja työhön. Tämän maailman silmissä matkallamme ei ole suurta merkitystä, mutta meille sillä on. Se on kuitenkin toimintaa eikä pelkkiä sanoja tai hyviä toivotuksia. Näin matkallamme on siunaus. Muulloinkin elämässä, kaikissa toiminnoissamme, arjessa ja juhlassa, yrittäkäämme elää lähimmäistä ja hänen parastaan muistaen, toistemme taakkoja kantaen. Siitäkin on osana ja palkintona Jumalan siunaus.

KP Oulun metropoliitta Panteleimon