Terve uskonnollisuus – 1. osa: Johdanto

Terve uskonto ja Kirkon jäsenyys

Uskon ydin on siinä, että ihminen uskoo siihen, mikä on kaiken inhimillisen ja luonnollisen yläpuolella. Kristinuskon perustana on ylösnoussut Kristus. Apostoli Paavali pukee tämän hyvin yksinkertaiseen lausahdukseen:

”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” (1.Kor. 15:14)

Kristittyjen liikkeelle paneva voima on ylösnoussut Kristus. Ei siis ihme, että Pääsiäinen on juhlien juhla!

Uskon pitäisi olla yksinkertainen asia. Kuitenkin käsityksemme yliluonnollisesta ja ylösnousseesta Kristuksesta on jotain, mitä meidän on joskus hyvin vaikea omaksua. Kuolleista ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen Tuomaan kanssa kertoo inhimillisestä epäilystä ja lopulta siitäkin, että uskonasioita ei voi tyhjentävästi selittää, koska ne ovat ihmisen ymmärryksen ylittäviä.

Ihminen pohtii jatkuvasti omaa suhdettaan Jumalaan ja monesti hänessä syntyy epäilyjäkin. Tämä ei itsessään ole kielteistä, koska uskonasioiden pohtiminen pitää ihmisen liikkeellä. Paikallaan oleminen ja välinpitämättömyys ovat piirteinä huomattavasti huolestuttavampia. Aina ei ole kysymys välinpitämättömyydestä, sillä aina on ihmisiä, jotka periaatteellisella tasolla haluavat kieltää kaikki Jumalaan ja uskontoon liittyvät asiat. Tällaiselle ihmiselle eivät mitkään perustelut ja ihmeet ole silloin riittäviä. Sanoohan Kristus tästä seuraavasti:

”Ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” (Luuk. 16:31)

Ennen kuin siirrymme tarkastelemaan kirkon jäsenyyttä tarkemmin, on syytä miettiä vielä seuraavaa kysymystä:

Ovatko kirkon jäsenyys ja uskovaisena oleminen kaksi eri asiaa?

Tänä päivänä kuulee usein sanottavan, että joku pystyy olemaan hyvä uskovainen ja ”hyvissä väleissä” Jumalan kanssa, vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon. Tässä näkemyksessä kirkon tai uskonnollisen yhteisön jäsenyys ymmärretään ikään kuin kuulumisena auktoriteettiuskoon, joka kieltäisi itsenäisen ja luovan ajattelun. Hengellinen yhteys Jumalan kanssa ja koko ihmisen uskonnollisuus toimii siis tässä ajattelussa ilman yhteisöllisyyttä.

Lisäksi suurena jäsenyyden taakkana on nähty kirkollisvero tai kymmenykset. Ihmisellä on luonnollinen taipumus punnita, että hyödyttääkö jokin asia häntä itseään tarpeeksi. Jos kirkollisvero on esimerkiksi jollekin tarpeeksi hyvä syy kirkosta eroamiselle, niin käytännössä taustalla on ajattelu, että hän ei saa tarpeeksi vastinetta rahoilleen. Eikö tässä tilanteessa olekin luonnollista perustella, mihin verorahat menevät, ja myös selventää, mistä jäsenyydessä on lopulta kysymys?

Veronkeräyksen perustelu voidaan esittää ulkoisesti sillä, että jo pelkkä seurakunnan rakenne vaatii taloudellisen panostuksen, jotta kiinteistöjä voidaan ylläpitää ja palkat maksaa työntekijöille. Jäljelle jää kuitenkin kysymys siitä, miksi ihmisen pitää ylipäätään kuulua johonkin seurakuntaan? Eikö uskonasioita voida hoitaa itsenäisesti ilman uskonnollisen yhteisön jäsenyyttä? Kirkon jäsenyydestä saatava hyöty ei ole kuitenkaan läheskään aina rahassa mitattavissa, sillä se tarjoaa ennen kaikkea hengellistä ja henkistäkin apua sitä etsivälle. Tähän taas ei ole lopulta lyhyttä vastausta, joten käymme seuraavat seikat erikseen omina lukuinaan läpi:

1. Kristuksen seuraaminen ja kirkon jäsenyys
2. Hyvä ihminen
3. Katumus ja sielunhoito
4. Tuki ja turva – uskovien yhteisö
5. Rukous ja jumalanpalvelukset
6. Iankaikkisuus
7. Kannattaako olla uskovainen?

Isä Andrei Verikov

---

Tämä on johdanto-osa otsikossa mainittuun asiaan: 'Terve uskonnollisuus'.

Katso myös

• Epäterve uskonnollisuus – 1. osa: Johdanto
• Epäterve uskonnollisuus – 2. osa: Uskovainen - otollista maaperää hyvälle ja pahalle
• Epäterve uskonnollisuus – 3. osa: Valta ja henkinen väkivalta
• Epäterve uskonnollisuus – 4. osa: Ongelmat ja yhteisön tuomio
• Epäterve uskonnollisuus – 5. osa: Riippuvaisuus ja hyväksikäyttö
• Epäterve uskonnollisuus – 6. osa: Mustavalkoinen ajattelu ja fundamentalismi
• Epäterve uskonnollisuus – 7. osa: Miten suhtautua uskonnollisiin epäkohtiin?