Epäterve uskonnollisuus – 4. osa
Ortodoksi.netista
Ongelmat ja yhteisön tuomio
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)
Uskonto tarjoaa ihmiselle puitteet hengelliselle kasvulle ja hyvinvoinnille. Myös henkiseen hyvinvointiin terve uskonto vaikuttaa myönteisellä tavalla. Valitettavasti epäterveen uskonnon vaikutukset tulevat esille kielteisinä oireina. Usko itsessään ei ole pahaa, vaan ongelmat syntyvät, kun uskontoa ryhdytään toteuttamaan väärällä tavalla tai jos sen tulkitaan ratkaisevan kaikki ongelmat hetkessä. Monet hakevat uskonnollisista yhteisöistä vastauksia ja ratkaisuja ongelmiinsa. Tämähän on hyvä asia ja yksi uskonnon tarkoituksistakin: Auttaa ihmistä hädässä! Mutta jos kysymys on esimerkiksi vaikeista psyykkisistä traumoista, niin harvoin uskontokaan tarjoaa ratkaisua yhdessä yössä.
Ongelmat eivät yleensä ratkea yhdessä yössä
Ihminen odottaa monesti uskonnolta suuria ihmeitä. Mutta ihminen ei ole siinä asemassa, että hän voisi sanella Jumalalle ehtoja tai käydä kauppaa tällaisista asioista. Olisi hyvin itsekästä ajatella, että Jumala ratkaisi kaikki ongelmat yhdessä yössä. Ihmeet ovat aina mahdollisia, mutta ne ovat aina osoitus Jumalan erityisestä armosta.
Uskonnon ja siihen kuuluvan rukouselämän ensisijainen tarkoitus on antaa ihmiselle voimaa, kestävyyttä, kärsivällisyyttä sekä ymmärrystä elämän vaikeissa tilanteissa. Vaikka uskonto ei ratkaise ihmisen itsensä puolesta vaikeita ongelmia, niin hengelliseltä yhteisöltä saa korvaamatonta tukea ja voimavaroja elämän raskaina hetkinä. Seurakunta on siitä hyvä, että sen jäsenet pystyvät auttamaan ja antamaan vertaistukea toinen toisillensa. Apostoli Paavali on ilmaissut asian seuraavasti:
- ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” (Room.12:9-18)
Yhteisöllisyyden kääntöpuoli
Yhteisöllisyydestä löytyy myös kääntöpuolensa. Muut yhteisön jäsenet eivät välttämättä aina tarjoakaan sitä tarvittavaa tukea ja turvaa. Moni voi kokea oman uskonnollisen yhteisönsä jopa tuomitsevana tahona, joka jatkuvasti tarkkailee jäsentensä tekemisiä niin jumalanpalveluksissa kuin vapaa-aikanakin. Ihminen, joka ei sovi tuon yhteisön muottiin voi kokea olonsa hyvin tukalaksi. Monelle kirkon kynnys on voinut myös kasvaa liian korkeaksi jo pelkästään sen vuoksi, että pelätään ”mitä muut minusta ajattelevat”. Voi olla, että tällaiset pelot ovat syntyneet ihmisen omassa mielessä. Tällöin laitetaan toisten ihmisten päähän ajatuksia ja sanoja, jotka ovat omien pelkojen aikaansaannosta.
On kuitenkin myönnettävä, että aina löytyy niitäkin yhteisöjä, joissa ilmapiiri on vähemmän vastaanottavainen ja rakastavainen sen heikkoja ja ”langenneita” jäseniä kohtaan. Aina on myös niitä ihmisiä, joilla on taipumusta löytää toisen ihmisen toiminnasta virheitä. Usein tällaisilla tuomitsevilla ihmisillä koko uskontokäsitys on erittäin fundamentalistinen. Tähän asiaan palataan vielä myöhemmin.
Tuomitseva ilmapiiri on hyvin vaarallista, sillä juuri seurakunnan tulisi olla paikka, jossa vallitsee rakkauden ilmapiiri. Tällaista yleistä ilmapiiriä ei voi hetkessä muokata. Askel kohti parempaa on jo se, että yhteisön jäsenet oppivat rohkaisemaan ja tukemaan niitä, jotka syystä tai toisesta eivät uskalla tulla esimerkiksi kirkkoon. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että työntekijät rohkaisevat seurakuntalaisia, jotka taas rohkaisevat ystäviään ja tuttujaan. Ennakkoluulot ja epävarmuus ovat pahimpia esteitä. Ne ovat voineet syntyä väärinkäsitysten kautta tai sitten jonkun tahdittoman henkilön aikaansaannoksena. Väärinkäsitykset voidaan korjata esimerkiksi valistustyöllä. Mikäli kysymys on jälkimmäisestä tekijästä, niin asiat on mahdollista silloinkin selvittää ja korjata.
Henkinen tasapaino ja syyllisyys
Ihmisen henkinen tasapaino on hyvin herkkä asia. Edellä on jo todettu, että vääränlainen kohtelu voi pahentaa tällaisen ihmisen syyllisyydentuntoa ja pahaa oloa entisestään. Esimerkiksi vakavasti masentunutta ihmistä ei voi ryhtyä lyömään irrallisilla raamatunlauseilla tai kirkkoisien opetuksella päähän. Tästä on seurauksena yleensä se, että tällainen ihminen kokee olonsa entistä huonommaksi ja syntisemmäksi, koska hän ei pysty toteuttamaan hänelle annettuja hengellisiä ihanteita.
Monissa uskonnollisissa yhteisöissä ihmiset otetaan avosylin vastaan, mutta heidän henkiseen tasapainoonsa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Kysymys ei ole välinpitämättömyydestä, vaan ennemmin siitä, etteivät uskonnollisessa yhteisössä toimivat omaa useinkaan kovin hyviä psykologisia taitoja. Jos psyykkiset ongelmat pyritään ratkaisemaan puhtaasti hengellisestä näkökulmasta, niin joissakin tilanteissa se ruokkii ihmisen syyllisyydentuntoa kohtuuttoman paljon. Kristillisen opetuksen kannalta ihmistä tulisi tietysti herättää katumuksen ja mielenmuutoksen tuntoon. Siinä mielessä syyllisyys on juuri se liikkeelle paneva voima, joka johdattaa ihmistä mielenmuutokseen. Syyllisyys voi olla kuitenkin oire jostain paljon vakavammasta asiasta. Sielunhoitajien ja opettajien olisikin osattava tunnistaa, milloin kysymys on muustakin kuin esimerkiksi mielihaluista, joita ei osata laiskuuden tai tahdonlujuuden puutteen vuoksi hillitä.
Isä Andrei Verikov
Tämä on 4. osa otsikossa mainittuun asiaan: 'Epäterve uskonnollisuus'.
Katso myös
- Epäterve uskonnollisuus – 1. osa: Johdanto
- Epäterve uskonnollisuus – 2. osa: Uskovainen – otollista maaperää hyvälle ja pahalle
- Epäterve uskonnollisuus – 3. osa: Valta ja henkinen väkivalta
- Epäterve uskonnollisuus – 5. osa: Riippuvaisuus ja hyväksikäyttö
- Epäterve uskonnollisuus – 6. osa: Mustavalkoinen ajattelu ja fundamentalismi
- Epäterve uskonnollisuus – 7. osa: Miten suhtautua uskonnollisiin epäkohtiin?