Meidän (opetuspuhe)

Tämä on kolmas osa isä Andrei Verikovin nettiluentoa, joka käsittelee "Isä Meidän" -rukousta.
Muut osat löytyvät oheisista linkeistä:

• Isä Meidän -rukous
• Isä
• Meidän
• Joka olet Taivaissa
• Pyhitetty olkoon Sinun nimesi
• Tulkoon Sinun valtakuntasi
• Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa
• Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme
• Anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme
• Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta
• Doksologi.

---

Ehtoollisen asettaminen
Konstantinopoli
(kuva © Pyykkönen)

Meillä ihmisillä usein taipumus ajatella uskontoa ja suhdettamme Jumalaan hyvin yksilökeskeisesti. Tällainen ajattelu on johtanut jopa siihen, että seurakunta voidaan kokea jopa tarpeettomana (ja kalliina) tahona omassa uskonnonharjoittamisessa. On tietenkin totta, että rukouselämä ja kaikki muukin lähtee liikkeelle ihmisestä itsestään ja me omasta vapaasta tahdostamme käännymme Jumalan puoleen. Tähän meitä ei voida ulkoapäin pakottaa, tai jos näin tapahtuu niin kyse on silloin uskon vääristymästä.

On olemassa henkilökohtaisia asioita, joita me pyydämme Jumalalta itsellemme ja näidenkin asioiden tulisi olla nimenomaan pelastuksen kannalta oleellisia. Me olemme luonnollisesti myös vastuussa itsestämme ja omista teoistamme. Tästäkään huolimatta rukouselämämme ei voi muuttua puhtaasti yksilökeskeiseksi. Kristus on opettanut:

”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

Isä meidän -rukous on yhteinen rukous ja se on kirjoitettu monikkomuodossa. Mikäli rukous olisi tarkoitettu vain yksityiseen käyttöön, niin se olisi varmasti alkanut sanoilla: ”Isäni, joka olet taivaissa.”’

Varoittava merkki vääränlaisesta itsekeskeisestä rukouksesta löytyy Kristuksen vertauksesta publikaanista ja fariseuksesta. Siinähän tuo fariseus asetti itsensä muiden yläpuolelle, kehui omia saavutuksiaan, eikä millään tavoin osoittanut katumusta tai nöyryyttä. Oikeastaan voimme todeta, että tuo fariseus ei käytännössä rukoillut ollenkaan, vaan tämä puhui täysin omiaan.

Jos me ihmisinä eristäydymme Kirkon ulkopuolelle, niin samalla kasvaa riski, että me ryhdymme muokkaamaan uskoamme ja rukouselämäämme meitä enemmän miellyttäväksi. Vaarana on laskea uskonmukaisen elämän ihanteet liian matalalle ja rukouksissa taas sortua pyytämään pelastuksen kannalta tarpeettomia asioita ja kenties tuon vertauksen fariseuksen tavoin kehua itseään ja vähätellä muita.

Yhteisissä ja ääneen lausutuissa rukouksissa ei onneksi voida sortua tällaiseen toimintaan. Isä meidän –rukous lausutaan sellaisessa muodossa, jossa me emme voi yksinkertaisesti ajatella itsekkäästi. Kuten apostolit ovat sanoneet, että me olemme Jumalan lapsia, niin silloin kenelläkään ei ole yksinoikeutta Jumalaan, vaikka tällaista tulkintaa on olemassa. Lisäksi tässä rukouksessa ei pyydetä mitä tahansa, vaan siinä kaikki tähtää siihen, että me toteuttaisimme Jumalan tahdon.

Isä Andrei Verikov

---

Yhteisestä rukouksesta

Isä meidän –rukous on kirjoitettu ME –muotoon, eli se on kristittyjen yhteinen rukous. Tämä sama periaate liittyy oleellisesti koko jumalanpalveluselämään, jossa kysymys on yhdessä rukoilemisesta. Tämä yhteisen rukouksen merkitys voi alkaa helposti hämärtymään ja toisaalta historian saatossa sitä on jopa pyritty hämärtämään.

Kenties suurin vaara on ryhtyä ajattelemaan, että kirkossa kaikki tehdään ihmisten puolesta. Papisto lukee rukouksia ja kuoro laulaa, jolloin läsnäolijat voivat kaikessa hiljentyä seuraamaan jumalanpalvelusta. Itse asiassa monet ovat vieneet tämän ajattelun jo sillekin asteelle, että kirkkoon ei tarvitse edes tulla, koska ”kyllä ne muut minun puolesta rukoilevat”. Toinen ääripää on taas siinä, että yhteisiä rukouksia pidetään tarpeettomia, koska ne pystytään hoitamaan itsenäisesti kotona ilman välikäsiä.

Jumalanpalvelus ei ensinnäkään ole mikään esitys, jota seurataan sivusta. Papisto ja kuoro eivät käy keskenään vuoropuhelua, vaan jokainen rukous ja veisu on yhteistä rukousta, jonka kaikkien läsnäolijoiden tulisi pystyä vastaanottamaan ”täydestä sydämestä ja täydellä ymmärryksellä.” Aikojen saatossa on ollut painotuksia siinä, että ”tavalliset ihmiset” eivät voi käsittää kaikkea, joten papiston on parempi lukea osa rukouksia salaisesti ikonostaasin suojassa, samalla kun kuoro laulaa veisuja. Kysymys on kuitenkin kokonaisuudesta, joka rikkoontuu kun jokin rukous luetaan pelkästään osittain. Miten ihmiset voivat osallistua yhteiseen palvelukseen ja rukoukseen, jos kaikkea ei ole mahdollista omin korvin kuulla? Jumalanpalveluksessa olevat rukoukset ovat täydellisiä silloin, kun niihin vastataan ”Herra armahda” tai niiden lopuksi Amen – Totisesti näin on! Eli tämä on itse asiassa yksi oleellinen perustelu sille, että pappi ei voi toimittaa liturgiaa yksin. Yhteiset rukoukset vaativat yhteisen vahvistuksen.

Rukousten ymmärrettävyyden kannalta taas rukoukset tulisi lukea täydellisesti ja niin kuuluvasti, että kaikki sen ymmärtävät. Tätä kaikkea voisi verrata sopimukseen, jonka allekirjoitus on yhtä kuin sana ”Amen”. Laittaisitko nimen sellaiseen paperiin, jonka tekstistä sinulla ei ole selkeää tietoa?

Sama koskee myös kirkkolaulua. Mikäli itse laulettavat teksti, joka myös on rukousta jää epäselväksi, niin silloin kärsii koko yhteinen rukous. Musiikillisesti hieno laulu ei välttämättä ole teologisesti hyvä, mikäli sanat hukkuvat sanojen lukuisten toistojen, päällekkäisten laulamisien tai tavujen äärimmäisen pitkien venytysten vuoksi epäselväksi. Mikäli joku näkee tällaiset asiat liturgisessa musiikissa tärkeinä, niin vaarana on todellakin kulkea sille tielle, jossa jumalanpalvelus on enemmän esitystä kuin yhteistä rukousta.