Toiminnot

Ero sivun ”Diakonissa” versioiden välillä

Ortodoksi.netista

Ei muokkausyhteenvetoa
 
(3 välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 3: Rivi 3:
Varsinainen diakonin tehtävä muuttui vähitellen jumalanpalveluksissa toimivaksi [[piispa]]n apulaiseksi ja sen mukana diakonista tuli yksi [[Pappeus|pappeuden]] asteista ja sen hoitajiksi saattoi silloin tulla vain mies.

Alkukristillisessä perinteessä siis toimi kuitenkin alkuaan runsaasti myös naisia diakonissoina, mutta ehkä esimerkiksi luostarilaitoksen vahvasta vaikutuksesta, [[Munkki|munkkeuden]] esikuvaksi nostamisesta ja korostamisesta kristillisenä ihanteena mm.johtui, että ne jäivät pois kirkollisesta käytännöstä.
Alkukristillisessä perinteessä siis toimi kuitenkin alkuaan runsaasti myös naisia diakonissoina, mutta ehkä esimerkiksi luostarilaitoksen vahvasta vaikutuksesta, [[Munkki|munkkeuden]] esikuvaksi nostamisesta ja korostamisesta kristillisenä ihanteena mm. johtui, että ne jäivät pois kirkollisesta käytännöstä.

Diakonissojen katoaminen ortodoksisesta kirkosta on osittain hämärän peitossa ja kiistelyn kohteena niin syiden kuin ajankohdan osalta. Historioitsijat kiistelevät myös diakonissojen tehtävistä ja vihkimyksen asteesta. Nykyään etenkin ortodoksisten naisten keskuudessa käydään vilkasta keskustelua diakonissan tehtävän palauttamisesta takaisin ortodoksiseen kirkkoon.

Mm. protestanttisissa (''[[Luterilainen kirkko|luterilaisessa]]'') kirkoissa diakonissa toimii yhä mm. seurakuntasisaren tehtävässä ns. diakoniatyöntekijänä.
Mm. protestanttisissa (''[[Luterilainen kirkko|luterilaisessa]]'') kirkoissa diakonissa toimii yhä mm. seurakuntasisaren tehtävässä ns. diakoniatyöntekijänä.

== Katso myös ==
* [[Ensimmäisten naisdiakonien rooli kirkossa (väitös)]]
* [[Diakoni]]
* [[Näkökantoja naispappeuteen]]
* [[Äiti ja nunna (väitös)]]

{{Ortodoksisen kirkon pappeus, vaaka}}
{{Ortodoksisen kirkon pappeus, vaaka}}

[[Luokka:Diakonissat]]
[[Luokka:Kirkon virat]]
[[Luokka:Kirkon virat]]

Nykyinen versio 9. lokakuuta 2017 kello 09.49

Diakonissa oli alkukristillisessä seurakunnassa naispuolinen diakoni, joka oli köyhien ja sairaiden hoitaja.

Varsinainen diakonin tehtävä muuttui vähitellen jumalanpalveluksissa toimivaksi piispan apulaiseksi ja sen mukana diakonista tuli yksi pappeuden asteista ja sen hoitajiksi saattoi silloin tulla vain mies.

Alkukristillisessä perinteessä siis toimi kuitenkin alkuaan runsaasti myös naisia diakonissoina, mutta ehkä esimerkiksi luostarilaitoksen vahvasta vaikutuksesta, munkkeuden esikuvaksi nostamisesta ja korostamisesta kristillisenä ihanteena mm. johtui, että ne jäivät pois kirkollisesta käytännöstä.

Diakonissojen katoaminen ortodoksisesta kirkosta on osittain hämärän peitossa ja kiistelyn kohteena niin syiden kuin ajankohdan osalta. Historioitsijat kiistelevät myös diakonissojen tehtävistä ja vihkimyksen asteesta. Nykyään etenkin ortodoksisten naisten keskuudessa käydään vilkasta keskustelua diakonissan tehtävän palauttamisesta takaisin ortodoksiseen kirkkoon.

Mm. protestanttisissa (luterilaisessa) kirkoissa diakonissa toimii yhä mm. seurakuntasisaren tehtävässä ns. diakoniatyöntekijänä.

Katso myös

Ortodoksisen kirkon
pappeuden asteet
Lukija
Diakoni | Pappi | Piispa
Ortodoksisen kirkon
diakonien virka- ja arvonimikkeitä
Ipodiakoni (alidiakoni) | Diakoni | Munkkidiakoni (luostareissa) | Ylidiakoni | Arkkidiakoni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon
pappien virka- ja arvonimikkeitä
Pastori | Pappismunkki (luostareissa) | Kirkkoherra | Rovasti | Arkkimandriitta (luostareissa) | Igumeni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon
piispojen virka- ja arvonimikkeitä
Apulaispiispa | Piispa | Metropoliitta | Arkkipiispa | Eksarkki | Patriarkka