Toiminnot

Ero sivun ”Ortodoksisuuden sunnuntaina (2. opetuspuhe)” versioiden välillä

Ortodoksi.netista

Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(2 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
[[Suuri paasto|Suuren paaston]] ensimmäinen sunnuntai eli [[ortodoksisuuden sunnuntai]] muistuttaa meitä pyhien [[ikoni]]en kunnioittamisen palauttamisesta [[Bysantti|Bysantin]] kirkkoon vuonna 843. [[Ortodoksinen kirkko]] kunnioittaa pyhiä ikoneja Nikeassa 787 pidetyn [[Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous|seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen]] päätöksellä yhdenvertaisina Herran pyhän ristin ja [[evankeliumi]]n rinnalla.
[[Suuri paasto|Suuren paaston]] ensimmäinen sunnuntai eli [[ortodoksisuuden sunnuntai]] muistuttaa meitä pyhien [[ikoni]]en kunnioittamisen palauttamisesta [[Bysantti|Bysantin]] kirkkoon vuonna 843. [[Ortodoksinen kirkko]] kunnioittaa pyhiä ikoneja Nikeassa 787 pidetyn [[Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous|seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen]] päätöksellä yhdenvertaisina Herran pyhän ristin ja [[evankeliumi]]n rinnalla.


Bysantin keisarikunnassa vaikutti yli 100 vuoden ajan (''726-842'') ikonienraastajien [[harhaoppi]], johon syyllistyivät erityisesti keisarit, valtaeliitti ja johtavat [[piispa]]t. Pyhien ikonien kunnioittamista vastustaneet [[Ikonoklasmi|ikonoklastit]] pyrkivät hävittämään keisarikunnasta ikonit niin kirkoista kuin yksityiskodeista. Pyhä [[Teodoros Studionilainen]] (''k. 826'') opettaa ikonoklasteista:
Bysantin keisarikunnassa vaikutti yli 100 vuoden ajan (''726-842'') ikonienraastajien [[harhaoppi]], johon syyllistyivät erityisesti keisarit, valtaeliitti ja johtavat [[piispa]]t. Pyhien ikonien kunnioittamista vastustaneet [[Ikonoklasmi|ikonoklastit]] pyrkivät hävittämään keisarikunnasta ikonit niin kirkoista kuin yksityiskodeista. Pyhä [[Theodoros Studionilainen]] (''k. 826'') opettaa ikonoklasteista:
:: ''“Pyhien ikonien vastustajat kieltävät Kristuksen pelastavan ihmiseksi syntymisen. Kieltäytyessään maalaamasta Kristus-ikonia he opettavat [[Doketismi|doketistien]] tavoin, ettei Kristuksessa ole inhimillistä luontoa, tai kuten monofysiitit, että Kristuksen inhimillinen luonto on sekoittunut jumalalliseen.”''
:: ''“Pyhien ikonien vastustajat kieltävät Kristuksen pelastavan ihmiseksi syntymisen. Kieltäytyessään maalaamasta Kristus-ikonia he opettavat [[Doketismi|doketistien]] tavoin, ettei Kristuksessa ole inhimillistä luontoa, tai kuten monofysiitit, että Kristuksen inhimillinen luonto on sekoittunut jumalalliseen.”''


Rivi 10: Rivi 10:
Pyhien ikonien ehkä kuuluisin puolustaja pyhä [[Johannes Damaskolainen]] (''k. 750'') viittaa selkeästi myös ikonin tämän puoleiseen eli kasvatukselliseen tehtävään: ikoni tuo uskovalle mieleen pyhän tapahtuman. Paitsi että ikoni saa aikaan ihmisessä kunnioitusta ja katumusta, sen tarkoituksena on myös kannustaa ihmisiä tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittaa Kirkon jäsenen taistelusta ''“taisteluna [[saatana]]a vastaan”''. Ihmisen pyrkimyksenä on kulkea elämässään Kristuksen askelissa.
Pyhien ikonien ehkä kuuluisin puolustaja pyhä [[Johannes Damaskolainen]] (''k. 750'') viittaa selkeästi myös ikonin tämän puoleiseen eli kasvatukselliseen tehtävään: ikoni tuo uskovalle mieleen pyhän tapahtuman. Paitsi että ikoni saa aikaan ihmisessä kunnioitusta ja katumusta, sen tarkoituksena on myös kannustaa ihmisiä tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittaa Kirkon jäsenen taistelusta ''“taisteluna [[saatana]]a vastaan”''. Ihmisen pyrkimyksenä on kulkea elämässään Kristuksen askelissa.


Ortodoksisuuden juhla kertoo, ettei ortodoksisuus ole ideologia, uskonto, filosofia eikä organisaatio, vaan ennen muuta [[Pyhä Kolminaisuus|Kolmiyhteisen]] Jumalan ja ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä Jumalankaltaisuuden toteutuminen ihmisessä.
Ortodoksisuuden juhla kertoo, ettei ortodoksisuus ole ideologia, uskonto, filosofia eikä organisaatio, vaan ennen muuta [[Pyhä Kolminaisuus|Kolmiyhteisen]] Jumalan ja ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä Jumalan kaltaisuuden toteutuminen ihmisessä.


Ortodoksinen [[traditio]] ei ole pelkästään menneen kokemuksen summa, vaan Jumalan toiminnan elävää kokemista tänään. Ortodoksisen teologian, opettamisen ja Kristuksen tunnustamisen tulee pohjautua persoonalliseen kokemukseen Jumalasta, joka annetaan ja saadaan Kirkon hengen mukaisessa rukouksessa ja arkisessa elämässä [[Pyhä Henki|Pyhässä Hengessä]].
Ortodoksinen [[traditio]] ei ole pelkästään menneen kokemuksen summa, vaan Jumalan toiminnan elävää kokemista tänään. Ortodoksisen teologian, opettamisen ja Kristuksen tunnustamisen tulee pohjautua persoonalliseen kokemukseen Jumalasta, joka annetaan ja saadaan Kirkon hengen mukaisessa rukouksessa ja arkisessa elämässä [[Pyhä Henki|Pyhässä Hengessä]].
Rivi 35: Rivi 35:


[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Pääsiäinen]]
[[Luokka:Suuri paasto]]
[[Luokka:Opetuspuheet/Juhlat]]

Nykyinen versio 21. toukokuuta 2009 kello 15.14

Suuren paaston ensimmäinen sunnuntai eli ortodoksisuuden sunnuntai muistuttaa meitä pyhien ikonien kunnioittamisen palauttamisesta Bysantin kirkkoon vuonna 843. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa pyhiä ikoneja Nikeassa 787 pidetyn seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöksellä yhdenvertaisina Herran pyhän ristin ja evankeliumin rinnalla.

Bysantin keisarikunnassa vaikutti yli 100 vuoden ajan (726-842) ikonienraastajien harhaoppi, johon syyllistyivät erityisesti keisarit, valtaeliitti ja johtavat piispat. Pyhien ikonien kunnioittamista vastustaneet ikonoklastit pyrkivät hävittämään keisarikunnasta ikonit niin kirkoista kuin yksityiskodeista. Pyhä Theodoros Studionilainen (k. 826) opettaa ikonoklasteista:

“Pyhien ikonien vastustajat kieltävät Kristuksen pelastavan ihmiseksi syntymisen. Kieltäytyessään maalaamasta Kristus-ikonia he opettavat doketistien tavoin, ettei Kristuksessa ole inhimillistä luontoa, tai kuten monofysiitit, että Kristuksen inhimillinen luonto on sekoittunut jumalalliseen.”

Herran pyhä ehtoollinen oli ikonoklasteille ainoa todellinen Kristuksen ikoni “Hänen ruumiinsa ja verensä todellisena merkkinä”. Ikonoklasmissa törmäsi toisiinsa kaksi hellenististä maailmankuvaa. Keskeisen ongelman muodosti suhtautuminen symbolismiin ja historiaan. Ikonien kunnioittajat puolustivat historiallista kristillisyyttä, ikonoklastit eivät kieltäneet Kristuksen historiallisuutta tai muitakaan Raamatun historiallisia tapahtumia, mutta he tulkitsivat ne ilman pyhiä ikoneja sanallisin merkein ja vertauskuvin.

Pyhien ikonien kunnioittajia vainottiin ja osa heistä kärsi vainoissa marttyyrikuoleman. Bysantin luostarit olivat pyhien ikonien puolustamisen vartioasemia, joissa eli bysanttilaisen liturgisen taiteen sisäistynyt teologinen sanoma ja kauneus. Bysanttilaisten ikonien erityispiirteet: tyylitellyt vaatteiden poimut, suurennetut silmät, lehtikultaustaustat tai dramaattiset valkoiset taustat ja käännetty perspektiivi painottivat Jumalaan päin suuntautumista. Kristus syntyi ihmiseksi ja palautti ihmiselle jälleen mahdollisuuden Jumalan hänelle tarkoittamaan elämään. Kristuksen lihaksi tuleminen teki mahdolliseksi myös Hänen kuvaamisensa pyhissä ikoneissa.

Pyhien ikonien ehkä kuuluisin puolustaja pyhä Johannes Damaskolainen (k. 750) viittaa selkeästi myös ikonin tämän puoleiseen eli kasvatukselliseen tehtävään: ikoni tuo uskovalle mieleen pyhän tapahtuman. Paitsi että ikoni saa aikaan ihmisessä kunnioitusta ja katumusta, sen tarkoituksena on myös kannustaa ihmisiä tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittaa Kirkon jäsenen taistelusta “taisteluna saatanaa vastaan”. Ihmisen pyrkimyksenä on kulkea elämässään Kristuksen askelissa.

Ortodoksisuuden juhla kertoo, ettei ortodoksisuus ole ideologia, uskonto, filosofia eikä organisaatio, vaan ennen muuta Kolmiyhteisen Jumalan ja ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä Jumalan kaltaisuuden toteutuminen ihmisessä.

Ortodoksinen traditio ei ole pelkästään menneen kokemuksen summa, vaan Jumalan toiminnan elävää kokemista tänään. Ortodoksisen teologian, opettamisen ja Kristuksen tunnustamisen tulee pohjautua persoonalliseen kokemukseen Jumalasta, joka annetaan ja saadaan Kirkon hengen mukaisessa rukouksessa ja arkisessa elämässä Pyhässä Hengessä.

Juhlan viettäminen on erityisen tärkeää ajassamme, jolle on luonteenomaista uskonnollinen synkretismi. Monenlaiset uskonnolliset suuntaukset hämärtävät ortodoksien ihmiskäsitystä. He omaksuvat näiden ryhmien ihmisiltä Kirkon elämälle vieraita vaikutteita ja alkavat pitää niitä ortodoksisina. Ortodoksisen kirkon elävää Traditiota vesitetään avoimuutta ja suvaitsevaisuutta julistavilla ideologioilla. Näiden ideologioiden kannattajat kieltävät elämässään, että ortodoksisuus lääkitsee askeesissa ja katumuksessa ihmisen syvintä olemusta.

Ortodoksisuuden sunnuntain kasvatuksellista merkitystä tulisi painottaa entistä enemmän seurakunnissa. Pyhien ikonien tavoin Kirkon dogmit eli uskon määritelmät ohjaavat meitä oikeaan suhteeseen Elävän Jumalan ja lähimmäisemme kanssa.

Pyhien isien ajattelussa elämä ja teologia liittyvät läheisesti yhteen. Kirkon jäsenten tulee olla avoimia patristiselle mielelle, jotta he voisivat löytää ja pitää elävänä ortodoksisen kirkon tradition ja siirtää sitä eteenpäin tuleville sukupolville. Näin ortodoksisuuden juhlan sanomassa yhdistyvät voimallisesti menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Jumala toteutti Kristuksessa ihmisen pelastuksen rakentamalla sillan Itsensä ja ihmisen välille. Jumala teki mahdolliseksi ihmisen jumaloitumisen Jumalan rakkauden ja ihmisen vapaan tahdon yhteistoiminnassa. Meille syventyminen bysanttilaisen ikonin dogmiin merkitsee myös itse ikonin tajuamista, ei pelkästään rukouksen kohteena tai kirkkorakennuksen koristeena, vaan sen tajuamista, minkä syvän Kirkon teologisen merkityksen ikoni kantaa itsessään.

Kirkon pyhien ikonien opetuksellinen tarkoitus on ruokkia, ohjata ja opastaa ihmisiä Kirkon jäsenyyteen eli elämään kristillisesti. Tämä tarkoittaa, että jokaisesta Kirkon jäsenestä tulisi Jumalan elävä ikoni, ihmispersoona, joka haluaa elää jatkuvassa yhteydessä Jumalan kanssa ja heijastaa Kristuksen esikuvan kaltaisella tavalla ikonin mukaista elämää maailmassa. Bysanttilainen ikoni on sanan laajassa merkityksessä sekä elämäntie että väline.

Kirkko käyttää pyhää paastoa valmistautumisena. Maailma on arvokas itsessään ainoastaan läheisessä yhteydessä Jumalaan. Bysanttilaisen paastohymnin profeetalliset sanat avaavat meille suuren paaston sisäisen maailman:

“Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita, jotta Kristus, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!”

Isä Jarmo Hakkarainen

Muita opetuspuheita tai artikkeleja samasta aiheesta