Romanos Melodos
Ortodoksi.netista
ikoni Valko-Venäjältä
1649
Kuva: Wikipedia
Pyhä Romanos Melodos - Jumalan ihmisrakkauden runoilija (1.10.)
Bysantin keisarikunnan lahja muulle maailmalle on hymnografia, Jumalalle omistetut pyhät hymnit. Bysanttilaisen hymnografian korkea taiteellinen taso on ainutlaatuista maailman kirjallisuudessa. Siinä missä maalliset runoilijat jäljittelivät klassisia esikuvia, bysanttilaiset hymnografit loivat hengellisen aitouden ja kauneuden runoutta. Bysantin kirkollinen musiikki kasvoi ihmisen tarpeesta luoda harmoniaa jumalanpalvelukseen, jossa ihminen osallistui luovasti Jumalan suurenmoisista pelastusteoista.
Yhdentoista vuosisadan ajan (330-1453) bysanttilaiset ihmiset: keisarit, munkit, sotilaat ja talonpojat lauloivat näitä hymnejä. Näiden pyhien hymnien aarteisto on runollinen tietosanakirja. Tutkijat löytävät aarteistosta paitsi runouden lähteitä myös aineistoa Bysantin historian, taiteen, musiikin ja teologian maailmasta.
Bysanttilaiset hymnografit olivat kotoisin eri puolilta laajaa keisarikuntaa: Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. Kansallisesti nämä hengelliset runoilijat olivat arabeja, armenialaisia, kreikkalaisia, italialaisia, juutalaisia, syyrialaisia ja slaaveja. Bysantin hengelliset runoilijat edustavat kaikkia yhteiskunnan sosiaalisia luokkia. Heidän joukossaan on aristokraatteja, aatelittomia, maallikkoja ja papiston jäseniä. Monet hymnografit ovat nimettömiä, heidän runoistaan ei löydy kirjoittajan nimeä. Muutamat säilyivät tuntemattomina, koska julkaisemattomia liturgisia käsikirjoituksia säilytettiin luostareiden kirjastossa. Osa teksteistä tuhoutui tulipaloissa tai vihollisten ja fanaatikkojen toimesta.
Justinianoksen kauden runoilija
500-luvun alussa kehittyi merkittävä runouden laji, kontakkirunous. Uusi kirkkorunouden muoto liittyy suuriin Melodoksiin, Anastasiokseen, Kyriakokseen ja ennen muuta pyhään Romanos Melodokseen († n. 555). Kuitenkaan ei ole selvää, milloin kontakkirunous otettiin käyttöön bysanttilaisessa liturgisessa elämässä. Itse nimitys tulee ensimmäisen kerran esille vasta 800-luvulla.
Pyhä Romanos Melodos oli ensimmäisiä kirkkorunoilijoita, joiden liturgiset hymnit yhä elävät. Pyhän Romanoksen elämänvaiheet ja elinaika ovat aiheuttaneet erimielisyyttä tutkijoissa. Hän oli todennäköisesti syntyperältään juutalainen ja syntymäpaikka oli Emesan kaupunki. Romanos muutti keisari Anastasios I:n hallituskaudella (491-518) Konstantinopoliin, jossa hän toimi diakonina Jumalansynnyttäjän kirkossa. Romanoksen merkittävin runollinen tuotanto sijoittui suuren bysanttilaisen keisarin Justinianos I:n (527-565) hallituskauteen.
Kontakin rakenteen laajeneminen kuvasti Bysantin keisarikunnan ja kirkon voitokasta henkeä. Romanos Melodoksen runous vaikutti voimakkaasti arkkitehteihin Antemiokseen ja Isidorokseen, jotka suunnittelivat Konstantinopoliin pyhän Hagia Sofian kirkon (valmistui vuonna 537).
Keisari Justinianos oli ortodoksisen kirkon ykseyden rakentaja. Hän taisteli määrätietoisesti Kirkon vastustajia: pakanoita, juutalaisia ja harhaoppisia vastaan. Keisarille ykseys oli uskollisuutta apostolisen ja katolisen opin puhtaudelle. Justinianoksen keisarikaudella osoitettiin kristillistä rakkautta köyhiä, luonnonmullistusten uhreja, orpoja, leskiä, elämässä epäonnistuneita, rikollisia ja sotavankeja kohtaan. Justinianoksen aikana köyhien oikeudet säädettiin erityislailla. Keisari ylläpiti ilmaisia aterioita köyhille ja kodittomille. Hänen suureen rakennusohjelmaansa sisältyi lukuisasti sairaaloita. Hän rakennutti kaksi laitosta Jumalansynnyttäjän kirkon läheisyyteen Jerusalemiin. Lisäksi Justinianos rakennutti sairaaloita Konstantinopoliin ja muualle keisarikuntaan.
Pyhä Romanos Melodos oli keisari Justinianoksen kirkkopoliittisen linjan tukija. Keisari ja hallituspiirit suosivat häntä. Kuitenkaan ei ole varmaa, että hänellä olisi ollut virallista asemaa keisarillisessa hovissa.
Pyhän historian draamaa
Pyhän Romanoksen kuuluisin kontakkihymni on Kristuksen syntymäjuhlan kontakki. Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää, ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat. Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen iankaikkinen Jumala.
Runoelman aluksi Romanos maalaa Kristuksen syntymäjuhlan ikonin. Hallitsevina henkilöinä ovat Kristus, Jumalansynnyttäjä ja tietäjät. Kontakin aikana toistuu kaksikymmentäneljä kertaa keskeinen sanoma: Jumala on syntynyt lapsukaiseksi. Runoilija maalaa runoelmassaan lyyrisen miniatyyrin, jonka kaikki osaset julistavat Kristuksen syntymäjuhlan suurta salaisuutta.
Pyhä Romanos on runoilija ja diakoni. Hän ylistää Jumalaa, mutta hän myös tulkitsee Jumalan sanaa. Liturginen elämä merkitsee hänelle Jumalan kokemisen teologista ilmaisemista rukouksessa ja hengellisessä sanassa: musiikissa ja opetuksessa. Kristuksen syntyminen ihmiseksi on historiallinen tapahtuma, jonka Romanos sitoo ajatuksellisesti pyhän pelastushistorian keskeiseksi ja eläväksi ikoniksi. Aadam, Kain ja Aabel, Saara, Mooses, Daavid ja Daniel muodostavat runoelman historiallisen taustan Kristuksen syntymälle.
Jumalan pyhä historia on ajaton draama. Jumala toimii historiassa, mutta aivan erityisesti Kristuksen persoonassa ihmisen pelastumiseksi. Ajan täyttyessä Jumala lähetti Poikansa naisesta syntyneen. Jumalan Poika tuli Neitseen Pojaksi. Siinä on pelastuksen alku ja varmuus, ikuisen elämän tae ja lähde. Jumalallinen toiminta on luonteeltaan vapaata ja Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta kasvavaa. Jumala kantaa vastuuta ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista. Hän haluaa eheyttää ihmiskunnan jumalallisen suunnitelman mukaisesti.
Jumalallista ihmisrakkautta
Pyhän Romanoksen runoelmassa ei ole ainoatakaan merkityksetöntä jaetta. Jokaisessa lauseessa elää valkeus, liike ja musiikki. Taivas ja maa laulavat yhdessä, menneisyys ja läsnä oleva yhdistyvät. Eeden ja Betlehem ovat tulleet yhdeksi. Koko maailmankaikkeus luodaan uudelleen. Taivaassa ja maan päällä iloitaan Kristuksen lihaksitulemisen kunniasta. Jumalan valtakunta tuli todelliseksi historiassa yksinkertaisen elämän nöyryydessä. Kristuksen lihaksituleminen merkitsi ikuista ja dynaamista Jumalan ja ihmisen yhteyttä.
Runoilijalla on voimakas bysanttilaisen filantropian, ihmisen rakastamisen teema. Bysanttilaiset rakastivat ihmistä ja ilmaisivat rakkauden pyrkimyksenä lievittää lähimmäistensä kurjuutta. Kristus otti orjan muodon ja tuli ihmiseksi. Romanokselle filantropia on Jumalan kaikkein jumalallisin ominaisuus. Jumala antaa ihmisille Itsensä suurimpana lahjana. Runoilija kutsuu Kristusta ‘lahjojen lahjaksi’. Jumala tuli ihmisen vuoksi ihmiseksi.
Pyhän Romanoksen mainitsemat maantieteelliset paikannimet: Babylon, Kaldea, Persia ja Jerusalem luovat ekumeenisen eli koko asutun bysanttilaisen maailman kuvan. Tietäjät etsivät määrätietoisesti Jumalan totuutta.
Etsimisellä on selkeä yhteys 500-luvun Bysantin keisarikunnan elämään. Keisarikunta eli Justinianoksen aikana yhteiskunnallisen kuumeen, ulkonaisen levottomuuden, sodan ja sisäisen turvattomuuden kautta. Kirkko ja valtio toimivat yhdessä ihmisen tuskan ja kärsimyksen vähentämiseksi. Kirkko ja valtio perustivat yhdessä filantrooppisia laitoksia, sairaaloita, suojakoteja, parantoloita, vanhusten taloja ja orpokoteja. Yksinomaan Justinianoksen aikana rakennettiin Konstantinopoliin parisenkymmentä sairaalaa tai hoitokotia.
Bysantin kirkko oli tietoinen sosiaalisesta vastuustaan yhteiskuntaa ja sen yksityisiä jäseniä kohtaan. Kirkon tavoitteena oli ihmisen hengellinen muuttuminen. Kirkko rukoili ja teki työtä koko kosmoksen muuttumiseksi.
Tästä sisäisen uskon ja rakkauden maailmasta kasvoi myös Romanos Melodoksen suurenmoinen Kristuksen syntymäjuhlan kontakki. Ihmisen keskeinen asema luomakunnassa ilmenee selvemmin kuin missään muualla bysanttilaisessa liturgiassa, jossa korostetaan taivaan ja maan yhteyttä. Taivaan ja maan ykseys elää bysanttilaisessa sakramentaalisessa realismissa, luonnon, ravinnon ja ihmiselämän siunaustoimituksissa. Pyhittämällä veden, ravinnon ja kasvit sekä ihmisen oman luovuuden tulokset, kirkko palauttaa ne kaikki alkuperäiseen ja oikeaan suhteeseensa, ei vain Jumalan nähden, vaan myös Jumalan kuvaksi luotuun ihmiseen nähden. Tässä kaikessa vaikuttaa bysanttilaisen teologian syvä teorian ja käytännön harmonia. Bysantin kirkon näkemys ihmisestä perustuu käsitykseen, että ihminen on tarkoitettu elämään osallisena Jumalasta. Ihmistä ei luotu itseriittoiseksi olennoksi, hänen perusolemuksensa on eheä vain, mikäli se elää Jumalassa.
Pyhän Romanos Melodoksen runoissa elää Syyrian hellenistinen dynaaminen kulttuurimaailma. Hän hallitsee mestarillisesti runollisen muodon ja kielen. Kontakin runollisen ikonin jokainen yksityiskohta on sopusoinnussa ortodoksisen kristologisen opetuksen kanssa. Hänen runoissaan virtaa Bysantin hengellisyyden sisäinen luovuus: kehotus pyhyyteen ja täydellisyyteen.
Katso myös
- Pyhittäjä Kosmas Hymnografi