Uusi testamentti

Uusi testamentti (UT) on toinen Raamatun testamenteista. Se on kristittyjen Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoittama jatko Vanhalle testamentille, ja käsittelee Vanhassa testamentissa luvatun Messiaan, joka tulkitaan siis Jeesukseksi, ja hänen lähimpien seuraajiensa elämää ja tekoja.

Kokonaisuudessaan Uusi testamentti sisältää 27 kirjaa. Uuden testamentin evankeliumeissa (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) keskitytään Jeesuksen opetuksiin, elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Evankeliumien lisäksi Uusi testamentti sisältää ensimmäisen kristillisen historiateoksen (Apostolien teot), kolmetoista apostoli Paavalin kirjoittamaa kirjettä, kahdeksan ns. yleistä kirjettä sekä yhden apokalyptisen profetian (Johanneksen ilmestys).

Uuden testamentin kirjat kirjoitettiin noin vuosina 50–125 kreikaksi. Kirjojen kirjoittajat olivat apostoleja, joiden on sanottu joko tunteneen Jeesuksen henkilökohtaisesti hänen elinaikanaan eli olleen Jeesuksen opetuslapsia, tai olleen opetuslasten seuraajia ja työtovereita. Lopullisesti Uuteen testamenttiin kuuluvien kirjojen kokoelma kanonisoitiin eli virallistettiin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 Aleksandrian piispa Athanasioksen vuonna 367 esittämän kokoelman mukaiseksi. Sen osat olivat toki olleet kristittyjen yleisessä käytössä koko ajan ennen kanonisointia.

Uuden testamentin virallisen sisällön osalta lähes kaikki kristilliset kirkot ovat periaatteessa yksimielisiä, joskin käännökset ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä esimerkiksi Suomenkin luterilaisen kirkon piirissä. Uuteen testamenttiin kuulumattomia ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina liikkuneita Jeesusta ja apostoleja käsitelleitä kristillisiä kirjoituksia nimitetään deuterokanonisiksi kirjoiksi tai läntisessä kirkossa apokryfisiksi tai pseudoepigrafisiksi.