Evankeliumit
Ortodoksi.netista
Evankeliumit (kreikaksi: Ευαγγελιον, euangelion, venäjäksi: Евангелие, suomeksi: ilosanoma tai hyvä sanoma) ovat Jeesuksen elämää koskevia alkukristillisiä kirjoituksia. Tässä yhteydessä ilosanoma tarkoittaa sanomaa siitä, miten Jeesuksessa toteutui ennustus Messiaasta, joka sovitti ristinkuolemallaan koko maailman synnit ja pääsiäisen ylösnousemuksellaan vakuutti kaiken todeksi.
Varsinaisesti käsitteenä evankeliumi pohjautuu Vanhaan testamenttiin, jossa vaikkapa voitto vihollisista taistelussa saattoi olla hyvän sanoman, evankeliumin aiheena. (Kts. Jes.52.7)
Raamatun evankeliumit
Evankeliumeja kirjoitettiin kristinuskon alkuaikoina useita, joista vain muutama on jäänyt jäljelle käytössämme olevaan Raamattuun.
Sanaa "evankeliumi" on käytetty tällaisissa yhteyksissä jo toiselta vuosisadalta lähtien. Varmuudella se on esiintynyt Justinianus Marttyyrin kirjoituksissa vuonna 155 ja mahdollisesti jo Ignatios Antiokialaisella ehkä jo vuonna 117. Uudessa testamentissa sanaa "evankeliumi" käytetään lukuisia kertoja ja sitä käytetään nimenomaan Johannes Edelläkävijän, Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa julistamasta sanomasta. (esimerkiksi: Matt.4:23, Mark.1:14-15, Luuk.3:18)
Nykyisessä käytössä evankeliumilla tarkoitetaan Jeesuksen maanpäällisen elämän, ihmeiden, opetuksen, kärsimyksen, kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen kuvaamista.
Raamattuun on hyväksytty evankeliumit:
- Matteukselta (Evankeliumi Matteuksen mukaan)
- Markukselta (Evankeliumi Markuksen mukaan)
- Luukkaalta (Evankeliumi Luukkaan mukaan) ja
- Johannekselta (Evankeliumi Johanneksen mukaan)
Monista kristinuskon varhaisina aikoina kirjoitetuista evankeliumeista nämä neljä hyväksyttiin osaksi Raamatun Uutta testamenttia mahdollisesti jo pyhän Ireneos Lyonilaisen aikana noin vuoden 185 tienoilla. Varsinaisesti Uuden testamentin kirjojen kanoni eli kirjojen kokonaisuus hyväksyttiin kirkolliskokouksessa Karthagossa vuonna 397.
Evankeliumien käyttö palveluksissa
Ortodoksisen kirkon kirkkovuoden kierrossa on määrätty jokaiselle päivälle tietty tekstijakso luettavaksi Raamatun evankeliumikirjoista. Nämä jaksot on kirjattu ns. alttarievankeliumiin omilla aloitussanoilla alkaviksi kappaleiksi eli perikoopeiksi.
Evankeliumia luetaan jokaisessa liturgiassa, ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa ja suuren viikon palveluksissa sekä juhlissa. Näiden lisäksi evankeliumitekstejä luetaan eräissä muissakin palveluksissa, kuten esimerkiksi:
- aamupalveluksessa,
- ehtoopalveluksessa,
- rukouspalveluksessa sekä
- mysteerioita eli sakramentteja toimitettaessa.
Muita evankeliumeja
Tunnetaan myös muita evankeliumeja, jotka siis eivät kuitenkaan sisältyneet käyttöön otettuun Raamattuun ja joita usein nimitetään nimellä apokryfiset evankeliumit. Näitä ovat muun muassa:
- Juudaksen evankeliumi
- Egyptiläisten evankeliumi
- Filippuksen evankeliumi
- Marian evankeliumi
- Nikodeemuksen evankeliumi
- Pietarin evankeliumi
- Tuomaan evankeliumi
Näiden lisäksi on olemassa myös ns. lapsuusevankeliumeja, muun muassa:
- Arabialainen lapsuusevankeliumi
- Jaakobin (proto)evankeliumi (Protevangelium Iakobi)
- Johannes Kastajan elämä
- Pseudo-Matteuksen evankeliumi (Pseudo-Matthaei Evangelium)
- Puuseppä Joosefin evankeliumi
- Tuomaan lapsuusevankeliumi (Evangelium Thomae)
tai muitakin kilpailevia evankeliumeja, kuten esimerkiksi:
- Appellesin evankeliumi (Appelles)
- Bardesaneen evankeliumi (Bardesanes)
- Basilideen evankeliumi (Basilides)
- Kerinthoksen evankeliumi (Kerinthos)
- Manin evankeliumi (Mani)
- Markionin evankeliumi (Markion, versio Luukkaan evankeliumista, jota Markion väitti alkuperäisemmäksi)
joista mitään ei koskaan ole hyväksytty Raamatun osiksi ja joista osa edustaa jopa harhaoppisuutta.
Tässä yhteydessä on muistettava, että Vanhan testamentin läntisessä kirkossa apokryfisten kirjoitusten nimellä tunnetut eli ortodoksisessa maailmassa deuterokanonisten kirjojen nimellä tunnetut kirjoitukset ovat mukana useissa ortodoksisen kirkon käyttämissä Raamatun versioissa, kuten ne olivat mukana myös vanhoissa suomalaisissa Raamatuissa, vaikka esimerkiksi luterilainen kirkko ei tunnustakaan niiden kaikkien arvoa.
Uuden testamentin apokryfeillä ei puolestaan koskaan ole ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet Raamattuun.