Epäterve uskonnollisuus – 3. osa
Ortodoksi.netista
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)
Valta ja henkinen väkivalta
Tämä on 3. osa Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Andrei Verikovin kirjoittamasta artikkelisarjassa "Epäterve uskonnollisuus". Muut osat löytyvät näistä linkeistä
Hierarkia ja yhteisön rakenteet
Uskonnossa hierarkialla on suuri merkitys. Kirkon perustusta ylläpitävät ja tukevat eri palvelutehtävät, joista osa perustuu vihkimykseen. Lisäksi kirkollisen toiminnan tulee tapahtua aina hyvässä järjestyksessä. Kirkon työtä tekevät ihmiset palvelevat Jumalaa ja lähimmäisiään. Pohjimmiltaan kukaan ei voi olla toisen yläpuolella, sillä kaikki ovat samalla viivalla Jumalan edessä. Luonnollisesti kunnioitusta osoitetaan niille, jotka ovat tiettyyn tehtävään vihittyjä. Lähtökohtana kunnioitukselle on se, mitä he edustavat (Kristus) ja vasta tämän jälkeen tulevat henkilökohtaiset ominaisuudet. Oletuksena tietysti on, että henkilö toimii omassa tehtävässään arvokkaasti ja kunnioitusta herättävästi.
Kirkon ja lähes minkä tahansa uskonnollisen yhteisön rakenteet mahdollistavat vallan väärinkäytön. Siinä omien etujen tavoittelu ohittaa lähimmäisen palvelemisen. Kristus itse on puhunut tästä esittäessään vertauksen isäntäänsä odottavasta palvelijasta:
- ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa. Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella.” (Luuk.12:42-45)
Vallan väärinkäyttö
Jokainen seurakunnassa toimiva henkilö on ”taloudenhoitaja”. Hänen tehtävänään on toimia niin, että yhteisö toimii ja voi hyvin. Valtaa on helppo käyttää väärin. Lisäksi omien etujen tavoittelu johtaa sisäiseen kilpailuun ja tätä kautta toisen osapuolen kiusaamiseen ja henkiseen väkivaltaan. Monelle on hyvin vaikeaa ymmärtää sitä, että toisen ihmisen lahjakkuus ei ole itseltä pois, vaan se on suuri etu, joka palvelee koko yhteisöä. Valitettavasti kilpailutilanteita syntyy usein myös uskonnollissa yhteisöissä. Ne voivat kehittyä yksittäisten ihmisten tai sitten ryhmien välille. Yhtä lailla kilpailu ja sitä kautta kiusaaminen voi kohdistua seurakunnan paimeneen tai sitten päinvastoin.
Sairas kilpailu
Käytännössä epäterveellisen kilpailun oireet alkavat näkyä siinä, että seurakunnanpaimenen työtä sabotoidaan, häntä pilkataan julkisesti tai salaa ja ylipäätään hyvin erilaisin keinoin häntä ”puukotetaan selkään”. Johtajat taas voivat yhtä lailla kiusata, puhua pahaa tai nöyryyttää muita. Tämä toteutetaan usein niin, etteivät ulkopuoliset huomaa siinä mitään erityistä. Esimiehen toteuttama kiusaaminen johtuu paljolti omasta epävarmuudesta, itsetunnon puutteesta sekä kyvystä käsitellä omaa asemaa ja sitä kautta vaikutusvaltaa. On myös tilanteita, jolloin yhteisö etsii itselleen sopivan syntipukin, jonka niskaan kaikki paha olo ja yhteiset ongelmat kaadetaan. Tällaiseen toimintaan ajaudutaan helposti silloin, kun ei ole riittäviä edellytyksiä ratkaista sisäisiä ongelmatilanteita.
Avoimempaan ilmapiiriin
Edellä mainittuja ongelmia voidaan välttää jo sillä, että uskonnollisen yhteisön ilmapiiristä pyritään tekemään avoimempi. Rehellisyys, joustavuus ja virheiden myöntäminen ovat perusedellytyksiä sille, että uskonnollisessakin yhteisössä vallitsee parempi henki. Asioita tulisi hoitaa enemmän vuoropuhelulla kuin sanelemalla. Mitä epäsuorempaa ja etäisempää kommunikointi on, sitä suurempi on huhupuheiden ja väärinymmärrysten mahdollisuus.
Lisäksi vastuun jakaminen ja toisen ihmisen lahjakkuuden tunnustaminen kehittävät yhteisöä. Pyhä apostoli Paavali on monessa kohtaa korostanut sitä, että kaikilla seurakunnan jäsenillä on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta:
- ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. — Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin yhtään ruumista? Ei silmä voi sanoa kädelle: ’Minä en tarvitse sinua’, eikä liioin pää jaloille: ’Minä en tarvitse teitä’. Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. — Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.” (1.Kor.12:12, 18-22, 26-27)
Isä Andrei Verikov
Kirjallisuutta
- "The Human Face of Church: A Social Psychology and Pastoral Theology Resource for Pioneer and Traditional Ministry" by Sara Savage and Eolene Boyd-Macmillan, published 08 November 2007 by Canterbury Press
Tämä on 3. osa otsikossa mainittuun asiaan: 'Epäterve uskonnollisuus'.
Katso myös
- Epäterve uskonnollisuus – 1. osa: Johdanto
- Epäterve uskonnollisuus – 2. osa: Uskovainen – otollista maaperää hyvälle ja pahalle
- Epäterve uskonnollisuus – 4. osa: Ongelmat ja yhteisön tuomio
- Epäterve uskonnollisuus – 5. osa: Riippuvaisuus ja hyväksikäyttö
- Epäterve uskonnollisuus – 6. osa: Mustavalkoinen ajattelu ja fundamentalismi
- Epäterve uskonnollisuus – 7. osa: Miten suhtautua uskonnollisiin epäkohtiin?