Toiminnot

Arkkipiispa Paavalin paimenkirje (1986)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 6. tammikuuta 2018 kello 17.22 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali sairasvuoteellaan, johon häntä tervehtimään on tullut metropoliitta Johannes, seuraava arkkipiispa. Kuva on 1970-luvulta, jolloin arkkipiispa Paavali sai ensimmäisen sydäninfarktin, luultavasti 1973.
(Kuva © Vesa Takala)

KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali julkaisi oheisen paimenkirjeen vuoden 1986 alussa, noin kaksi vuotta ennen kuolemaansa (1988), pitkään sairasteltuaan ja valmistautuessaan arkkipiispan tehtävästä eroamiseen ja uuden arkkipiispan Johanneksen (arkkipiispana 1987-2001) valintaan.


Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret! Uusi Herran vuosi on alkanut.

Tänä päivänä laulamme uuden vuoden veisussa: "Sinun vallassasi ovat aikakaudet ja aika."

Näin tunnustamme, että aika ei ole meidän vallassamme. Sanoohan Herrammekin: "Ei kukaan voi lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa."

Myös jokapäiväinen kokemuksemme todistaa, ettei aikaa ole annettu meille tasaisin määrin, vaan kullekin hänen oma määränsä.

Tämä merkitsee sitä, että tärkeämpää kuin meille suodun ajan pituus on se, että käytämme aikamme oikein.

Tästä elämän pituuden ja oikean elämäntavan suhteesta kuulemme pyhittäjien juhlapäivänä luettavasta Salomon viisaudenkirjasta seuraavan opetuksen:

"Hän kypsyi varhain ja saavutti siten pitkän iän. Sillä kunnioitettu vanhuus ei ole sama kuin pitkä ikä eikä sitä mitata vuosien luvulla vaan ymmärtäväisyys on ihmisen oikea harmaapäisyys ja nuhteeton elämä oikea vanhuus."

Näin uuden vuoden alkaessa Jumalan sana siis muistuttaa meitä siitä, ettei meillä ole omaa aikaa vaan kaikki aika on meille annettu ikään kuin lainaksi käyttääksemme sen oikein.

Omalla kohdallani nöyrästi totean, ettei aikani ole vielä päättynyt, vaan Jumala on armossaan jatkanut sitä, että voisin aloittaa parannuksen tekoni.

Vielä kerran kiitän kaikkia teitä rakkaita kaittaviani ja kaikkia ystäviäni eri puolilla maatamme tervehtymiseni puolesta kannetuista esirukouksista.

Tiedän, että sairauteni aikana olette hiippakunnassani olleet hyvässä piispallisessa hoidossa kiitos K.P. Metropoliitta Johanneksen, joka on alttiisti pitänyt yhteyttä myös Karjalan hiippakunnan seurakuntiin ja K.P. Piispa Tiihonin, joka on ahkeroinut piispallisten toimitusten hoitamisessa.

Vaikka sairauslomani oli vapauttanut minut kaikesta virallisesta vastuusta, mikä oli välttämätöntä sydämen toipumisen kannalta, niin henkilökohtaisesti ikävöin sitä eukaristista yhteyttä kaittaviini, joka on piispallisen kutsumuksen tärkein puoli. Kuten tiedätte, en ole lakannut korostamasta liturgian keskeistä merkitystä kirkon ja kirkkokunnan elämässä.

Jo pyhä Ireneus, Lyonin piispa, II vuosisadalla kirjoitti:

"Meidän opetuksemme on sopusoinnussa eukaristian kanssa ja eukaristia vahvistaa opetustamme."

Tämä lause on totta vain siinä tapauksessa, etteivät seurakuntalaiset ole liturgiassa vain passiivisia palveluksen seuraajia, vaan aktiivisesti osallistuvat pyhään eukaristiaan ja ymmärtävät mitä he Jumalan kansana rukoilevat ja Jumalalta anovat.

Eukaristia, jumalallinen liturgia, on totisesti seurakunnallisen elämän sydän. Siihen osallistuvat uskovaiset kokevat yhä uudelleen todeksi apostolin sanat, että "Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme" ja että me saamme "pukeutua rakkauteen".

Näin rakkaus, ei meidän rakkautemme, vaan meihin vuodatettu Kristuksen täydellinen rakkaus saa vaikuttaa pyhän eukaristian kautta seurakunnissa ja koko kirkkokunnassa ja herättää uutta hengellistä elämää.

Tällaisen uuden elämän syttyminen olkoon rukoustemme erikoisena aiheena meille suotuna uutena Herran vuotena 1986.

Rakkaudella siunaten

+ Arkkipiispa Paavali

(Tämä paimenkirje on julkaistu Aamun Koiton numerossa 1/1986)