Toiminnot

Lintulan luostari

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 29. tammikuuta 2021 kello 18.22 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (→‎Luostarin johtajattaret, igumeniat)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

.

.

Lintulan luostarin
Pyhän Kolminaisuuden kirkko.
Kuva © Pyykkönen
Lintulan luostarin
Pyhän Kolminaisuuden kirkon ikonostaasi,
maal. Petros Sasaki.
Kuva © Pyykkönen
Jumalanäidin Jerusalemin ikonin muistolle
pyhitetty tsasouna,
Lintulan luostari
Kuva © Pyykkönen
Pyhittäjämarttyyri Paraskevan tsasouna, Lintulan luostari
Kuva © Pyykkönen
Äiti igumenia Marina,
Lintulan luostarin johtajatar
1998-2012
(Kuva © veli Martinus,Valamon luostari)

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari on nais- eli nunnaluostari ja se sijaitsee Heinäveden kunnassa Palokin kylässä. Luostarin nykyinen johtajatar, igumenia, on äiti Mikaela.

Lintulan luostari muodostaa itsenäisen seurakunnan, rippi-isänä ja luostarin pappina toimi useita vuosia arkkimandriitta Herman Uuden Valamon luostarista. 2020-luvulla tehtävässä on toiminut arkkimandriitta Andreas (Larikka). Hallinnollista yhteyttä luostareilla ei kuitenkaan ole.

Päivittäiset jumalanpalvelukset toimittaa luostarin oma pappi. Erityisesti juhlien aikaan Lintulassa nähdään myös vierailevaa papistoa. Sisaret toimivat palveluksissa kellonsoittajan, lukijan, kanttorin, laulajan, ponomarin eli alttariapulaisen sekä tuohusten sammuttajan tehtävissä.

Historia

Lintulan luostari sai alkunsa, kun v. 1894 salaneuvos F. P. Neronov ja hänen vaimonsa Larissa lahjoittivat luostarin perustamiseksi maatilan Karjalan kannakselta Lintulan kylässä. Varsinaisesti tämä naisluostarin ensivaihe, Lintulan Pyhän Kolminaisuuden naisyhteisö, perustettiin v. 1895. Sittemmin nimi muuttui luostariksi. Nimen Lintula luostari sai läheisestä kylästä ja joesta.

Perustaminen

Perustaminen ei ollut helppoa, sillä Suomessa vallitsi vielä Ruotsin vallan aikainen lainsäädäntö, joka monella tapaa pyrki turvaamaan luterilaisen kirkon aseman ainoana valtionuskontona. Myös alue, jonne luostaria kaavailtiin, oli valtaosaltaan luterilaista. Kaikista vaikeuksista huolimatta luostari perustettiin Pyhän Synodin päätöksellä ja keisarillisen majesteetin suostumuksella kesällä 1895, kun Suomen arkkipiispa Antoni vihki Neronovien rakennuttaman kirkon Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Hän asetti myös tehtäväänsä yhdistyksen ensimmäisen johtajan nunna Smaragdan.

Ensimmäiset kilvoittelijansa luostari sai toisista luostareista, muun muassa Penzan kuvernementista Mokšanin kaupungin Kazanin Jumalanäidin ikonille pyhitetystä luostarista, mutta myös muualta Venäjältä tuli sisaria luostariin. Vuosisadan alun elämä luostarissa oli työntäyteistä ja vaatimatonta. Sisäiset ristiriidat sekä huono taloudellinen tilanne koettelivat yhteisöä.

Rovasti Johannes Kronstadtilainen, joka arkkipiispa Antonin lisäksi hengellisesti tuki nuorta yhteisöä, tähdensi sisaristolle elokuussa vuonna 1896 pitämässään saarnassa työn merkitystä; Työllä sisarten tulee hankkia kaikki tarpeellinen olemassaoloaan varten. Yhteistä työtä lämmittää rukous ja keskinäinen rakkaus. Uudessa yhteisössä ei vielä ollut säännöllisiä jumalanpalveluksia, mutta isä Johannes sanoi, ettei sen tule antaa hämmentää sisaria. Aikanaan heillä tulee olemaan kaikki, niin jatkuva jumalanpalvelus kuin mitä parhaiten järjestetty yhteisö.

Vuosisadan alkupuolella asioita sotki lisäksi valtiovallan venäläistämispyrkimykset, joissa kirkko ja luostari joutuivat olemaan voimakkaasti mukana muun muassa perustamalla venäläisiä kouluja suomalaisille lapsille.

Luostari itsenäisessä Suomessa

Suomen itsenäistyminen katkaisi siteet Venäjän kirkkoon ja Suomen ortodoksinen kirkko kansallistettiin. Tässä yhteydessä venäläiset koulut suljettiin. Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous ja Suomen v. 1918 sisällissota vaikeuttivat Lintulan toimintaa ja aiheuttivat ajoittain jopa nälänhätää. Luostarissa oli sisariston lisäksi orpokoti. Koulun jälkeen myös orpokoti lakkautettiin ja rakennus muutettiin matkailumajaksi.

Ongelmia aiheutti nunnien kansalaisuus. Lähes kaikilla oli Venäjän kansalaisuus. Heidän piti saada lupa opetusministeriöltä luostarissa oleskeluun. Elämä itsenäisessä Suomessa antoi kuitenkin luostarille sen tärkeimmän lahjan: Lintula sinnitteli sisukkaasti ja sai rauhassa jatkaa toimintaansa.

Marraskuussa 1939 alkanut talvisota katkaisi kuitenkin kaikki suunnitelmat ja sisariston elämä muuttui täydellisesti.

Luostari joutuu evakkoon

Luostarista joutui lähtemään ennen talvisodan syttymistä evakkotielle yhteensä 47 henkilöä. Suuren osan matkatessa jalkaisin lokakuussa luostarista Terijoelle ja sieltä junalla Joroisten kunnan Maaveden kylään, he luulivat lähtevänsä pois vain vähäksi aikaa, mutta toisin kävi.

Maavedellä nunnat majoitettiin eri taloihin. Toive paluusta Kivennavalle eli voimakkaasti jokaisen mielessä. Talvisodan alkuvaiheessa suuri osa luostarin rakennuksista tuhoutui ja jatkosodan jälkeen sisaret saivat lopullisesti unohtaa paluunsa takaisin.

Monien vaiheiden jälkeen v. 1945 sisaret hankkivat omistukseensa Hackman & Co:n omistaman tilan Heinäveden Koskijärven kylästä ja nunnat muuttivat uuteen kotiinsa Palokkiin tammikuussa 1946.

Heinäveden Palokki

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946 lähtien yhtäjaksoisesti. Lähistöllä sijainnut Uuden Valamon luostari huolehti sisariston hengellisistä tarpeista ja monissa käytännön asioissakin tehtiin yhteistyötä. Olivathan myös Valamon asukkaat pääosin venäjänkielisiä.

Palokkiin muuttaneista 34 sisaresta suurin osa oli myös venäläisiä, mutta joukossa oli myös ukrainalaisia, karjalaisia ja jopa yksi virolainen. Harvat heistä osasivat suomea.

Luostari suomalaistuu

Uuden arkkipiispan ja hiljalleen luostariin tulleiden suomalaisten myötä Lintula alkoi pikkuhiljaa suomalaistua 1960-luvulla. Vuonna 1973 luostari sai uuden kirkon, mutta pappispula vaivasi ajoittain suurestikin. 1970- ja 1980-luvuilla luostariin saapui uusia sisaria ja toiminta elpyi niin Lintulassa kuin myös Valamon luostarissa.

Luostari sai tuloja ja elantonsa aluksi maataloudesta ja jossain määrin matkailusta. Ruuan suhteen oltiin pitkälti omavaraisia aina 1970-luvun alkupuolelle saakka.

Jälleenrakennuksen aika

Syksyllä 1966 valmistui monien eri tahojen yhteistyönä rahoitettu ja toteutettu luostarin asuntorakennus vanhan kartanon läheisyyteen, syksyllä 1973 valmistui kauan toivottu kirkko, joka pyhitettiin Pyhälle Kolminaisuudelle kuten aikaisemmatkin Lintulan kirkot.

Syksyllä 1988 valmistui asuntolan lähelle rakennus, jonka alakerrassa sijaitsee kynttilätehdas varastoineen ja muine huoltotiloineen ja yläkerrassa on tilava matkamuistomyymälä. 90-luvun alussa laajennettiin sisariston asuntolaa ja vanhaa peruskorjattiin.

Luostari sai oman hautausmaan vasta v. 1994, siihen saakka oli sisaret haudattu Valamon hautausmaalle. Oman hautausmaan viereen rakennettiin v. 1995 hirsinen, kaunis Jerusalemin Jumalanäidin ikonille pyhitetty tšasouna.

Pääelinkeinot

Maatalouden loppuessa luostaristakin tuli matkailun lisäksi etsiä uusia elinkeinoja ylläpidon turvaamiseksi. V. 1967 kirkollishallitus tarjosi kirkkokunnalle kirkkotuohukset valmistavan kynttilätehtaan perustamista Lintulalle, joka ottikin sen vastaan. Monien vaiheiden jälkeen on päästy siihen, että tuohuksien teko ei enää vaadi suurta määrää tekijöitä ja käsityötä, koneet hoitavat nyt suuren osan töistä ja tuohuksien teosta koko kirkkokunnan tarpeisiin tulee nykyään noin puolet luostarin käyttöbudjetista.

Maataloutta lopetettiin kokonaan v. 2004, eläimet on myyty ja pellot vuokrattu. Marjat ja puutarhatuotteet kuuluvat pienessä määrin luostarin omiin tuotteisiin.

Matkailu on merkittävä elinkeino myös Lintulan luostarille. Luostarilla on oma myymälä sekä muutamia majoitustiloja vuokrattavaksi. Kävijöiden määrä on 1990-luvulla ollut noin 20000 – 25000 matkailijaa kesässä. Talvikaudella luostari saa päätoimeentulonsa kynttilöiden valmistuksesta. Luostari on taloudellisesti omavarainen ja yhteiskunnan varoista se on saanut tukea vain muun muassa rakennushankkeisiin.

Luostarin johtajattaret, igumeniat

  • johtajatar Smaragda (vv.1894 – 1898)
  • johtajatar Florentia (vv.1900 – 1901)
  • igumenia Feokista (vv.1901 – 1911)
  • igumenia Dosifeja (vv.1911 – 1916)
  • vt. johtajatar Olimpiada (v. 1916)
  • johtajatar Sergia (vv.1916 – 1918)
  • igumenia Larisa (vv.1918 – 1931)
  • igumenia Arsenia (vv.1931 – 1961)
  • igumenia Mihaila (vv.1961 – 1974)
  • igumenia Antonina (vv. 1974 – 1998)
  • igumenia Marina (1998 - 2012)
  • igumenia Mikaela (1.10.2012 alkaen toistaiseksi)

Kertomuksia Lintulan sisarista

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Kalervo Rantalainen: Lintulan luostarin evakkovuodet (Valamon luostarin julkaisuja), 1984
  • Lintulan Pyhän Kolminaisuuden Luostari, Historiaa ja nykypäivää, 2008
  • Nunna Marina: Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi (Valamon luostarin julkaisuja 64), 1995
  • Useita toimittajia: Lintulan luostarin historia (Valamon luostarin julkaisuja 76), 1998

Linkit

Koordinaatit: 62°34′16″N, 28°35′30″E
Hae kohde Google Eartista

Katso YouTube-video Lintulasta:

Noudettu kohteesta ”http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Lintulan_luostari&oldid=58114”