Kiprian (apulaispiispa)
Ortodoksi.netista
Piispa Kiprian (Киприан, siviilinimeltään Aleksei Jakovlevitš Šnitnikov / Алексей Яковлевич Шнитников) syntyi 16/28 tammikuuta 1879 Ostashkovissa (Осташков) Tverin kuvernementissä (Тверской губернии) ja kuoli 18. kesäkuuta / 1. heinäkuuta (* 1914 Pietarissa väärin hoidetun umpilisäkkeen tulehduksen seurauksena.
Hän opiskeli Ostashkovskin teologisessa koulussa ja sitten Tverin teologisessa seminaarissa. Syyskuussa 1902 Pietarin teologisen akatemian rehtori (myöhemmin Suomen arkkipiispa) piispa Sergij (Се́ргий, siviilinimeltään Ivan Nikolajevitsh Stragorodskij / Иван Николаевич Страгоро́дский) vihki hänet munkiksi nimellä Kirian, pyhän Kyprianos Karthagolaisen mukaan varsin nuorena vain 23 vuotiaana.
Hän tuli 1905 piispa Serjijn toivomuksesta synodaalisaarnaajaksi Suomeen, tutki tarkkaan Karjalan historiaa, tutustui karjalaisten elämään ja hengellisyyteen sekä opetteli perusteellisesti suomenkielen, mistä häntä Karjalassa sitten suurestia arvostettiin. Suomeen tullessa hän oli pappismunkki, mutta sai neljä vuotta myöhemmin arkkimandriitan arvon.
Isä Kiprian toimi aktiivisesti ortodoksisten ajatusten ja tapojen esiintuomiseksi tavallisen kansan keskuuteen. Mm. 1909 toteutettiin ihmeitätekevän Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin ristisaatto Karjalassa ja vuotta myöhemmin hän toi Orusjärven kirkon vihkiäisiin reliikin, palasen Kristuksen ristinpuuta.
Hän olo ortodoksisen kirkon puolustaja ja Karjala oli hänelle pyhää maata.
Isä Kiprian vihittiin Sortavalan apulaispiispaksi Pietarissa Iisakin kirkossa maaliskuussa 1913, mutta huonosti hoidetun umpilisäkkeen hoidon vuoksi hän menehtyi jo reilun vuoden kuluttua 18.6.1914.
Apulaispiispa Kiprian oli erittäin ristiriitainen henkilö joidenkin suomalaisten ortodoksien ja etenkin muunuskoisten suomalaisten keskuudessa ja hänet leimattiin kansallismielisten taholta eräänlaiseksi ”venäläistämisen apostoliksi”.
Hänen toimenkuvaansa kuului mm. "yleissuomalais-luterilaisen propagandan torjuminen ja henkisen valaistumisen lisääminen karjalaisten keskuudessa" ja etenkin toiminta ortodoksisessa Karjalan veljeskunnassa ärsytti monia suomalaisia. Helmikuussa 1908 Venäjän kirkon Pyhä synodi oli perustanut synodalisen Karjalan lähetyssaarnaajan tehtävä mm. Suomen hiippakuntaan, ja Karjalan veljeskunnan puheenjohtaja pappismunkki Kiprian nimitettiin tähän tehtävään. Kun samalla hänen tehtäväkseen laitettiin ortodoksisuuden ja venäläisyyden lisääminen alueellaan, ristiriidat vain voimistuivat kansallismielisten suomalaisten keskuudessa.
Vuonna 1910 hänet nimitettiin toisen merkittävän ortodoksisen veljeskunnan PSHV:n (Pyhien Sergein ja Hermannin veljeskunnan) komitean puheenjohtajaksi tarkoituksena yhdistääkseen molempien veljeskuntien toiminta.
Kirkon ja etenkin Venäjän kirkon kannalta katsottuna, arkkimandriitta Kiprianin persoonassa yhdistyi varmasti useita lähetyssaarnaajien tehtäviä ja hän omistautui kokonaan lähetystyölleen. Hän vietti suurimman osan ajastaan matkoilla ympäri Karjalaa, piti jumalanpalveluksia, keskusteli ihmisten kanssa, vieraili Karjalan syrjäisimmissä kylissä, avasi useita venäläisiä kirkkokouluja veljeskunnan rahoilla, jotka kerättiin hänen toimestaan eri puolilta laajaa imperiumia. Hän kunnosti kirkkorakennuksia, valvoi koulun asioita ja järjesti joulujuhlia lapsille, huolehti kirkkojen ja tšasounoiden järjestelystä ja koristamisesta.
Apulaispiispaksi valitseminen 1913 ei vähentänyt Kiprianin toimintaa päinvastoi. Hän erittäin huonosta terveydestään huolimatta omistautui asialleen. Hän ei koskaan huolehtinut liiemmin itsensä terveydestä eikä säästellyt voimiaan. Joskus teki pitkiä matkoja todella huonoja teitä pitkin karkeilla kaksipyöräisillä hevosrattailla. Hän taittoi matkan usein myös kävellen. Vähän ennen kuolemaansa hän mm. teki suunnitelmaa pitkästä ristisaatosta, uskonnollisesta kulkueesta Povenetsin alueella.
Kuolema katkaisi kaiken täämän ja olet muutenkin piakkoin muuttuvat oleellisesti ensin Venäjällä ja heti perään Suomessa Venäjän vallankumouksen vuoksi.
HAP, 24.9.2021
*) aikamääre uuden ja vanhan ajanlaskun mukaan