Konevitsalainen Jumalanäiti
Ortodoksi.netista
Kuva © Pyykkönen
Kuva © Mikhail Shiskov
riisa kullattua hopeaa, helmiä ja jalokiviä,
1893, Konevitsan luostari
Kuva © Suomen ortodoksinen kirkkomuseo / Mika Voutilainen
Konevitsan Jumalanäiti on historiallisesti merkittävin Suomessa olevista ikoneista. Sen esikuvan on perimätiedon mukaan tuonut Konevitsan luostarin perustaja, pyhittäjä Arseni Athokselta vuonna 1393. Tieto tästä löytyy Konevitsan luostarin igumenin Varlaamin noin vuonna 1578 laatimasta Arseni Konevitsalaisen elämäkerrasta.
Manner-Suomeen ikoni kulkeutui vuonna 1940 Konevitsan luostarista evakuoitujen munkkien mukana. Vuodesta 1956 lähtien sen sijoituspaikkana on Heinäveden Valamon luostarin kirkko.
Alkuperäisen ikonin esikuva
Nykyinen Konevitsan Jumalanäidin ikoni on kaksipuolinen, kääntöpuolelle on maalattu ns. Käsittätehty Kristus-ikoni. Alkuperäisessä (kadonneessa tai tuhoutuneessa) ikonissa oli todennäköisesti vain Jumalanäitiä ja Jeesus-lasta esittävä kuva. Mainintoja kääntöpuolen kuvasta löytyy vasta 1700-luvun lopusta, jolloin järjestettiin kaksipuolisen ikonin siirto Konevitsaan Novgorodin Derevjanitsan luostarista, jonne Konevitsan munkit olivat tulleet sotapakolaisina vuonna 1610. Nykyinen ikonitutkimus on vahvistanut tätä käsitystä.
Sommittelun lähtökohtana pidetään bysanttilais-italialaista mahdollisesti Venetsiasta peräisin olevaa Sterbinin diptyykkiä (kaksiosainen ikoni), joka on Roomassa Museo di Palazzo Veneziassa. Sterbinin diptyykin (noin vuodelta 1318) kopioissa on 1300-luvulla teemaa kehitetty edelleen sommitteluksi, jossa Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen asettelu on identtinen Konevitsan Jumalanäidin ikonityypin kanssa. Muitakin samankaltaisuuksia ilmenee yksityiskohdissa, mm. Neitsyt Marian päällysvaatteen eli maforin väri, olkapään päälle taivuteltu valkea liina, Jeesus-lapsen pään muoto ja lintu hänen kädessään. Venäjällä tätä kuvatyyppiä kutsuttiin kyyhkysikoniksi.
Nykyinen Jumalanäiti-ikoni
Nykyinen "ihmeitätekevien ikonien" arvoluokkaan korotettu Konevitsan Jumalanäidin ikoni on Heinävedellä Uuden Valamon luostarin kirkossa kunniapaikalla ikonostaasin oikealla puolella. Tämä Heinävedellä oleva ikoni on nuorempi kuin Athokseen ja vuoteen 1393 perimätiedossa yhdistetty esikuvansa, joka mahdollisesti on menetetty tulipalojen tai sotien yhteydessä. Konevitsan luostari on tuhoutunut useita kertoja historiansa aikana. Heinävedellä sijaitseva ikoni on tiettävästi vanhin säilynyt kopio ja se poikkeaa siis alkuperäisestä kaksipuoleisuutensa johdosta.
Konevitsan Jumalanäidin ikonin ja sen edustaman kuvatyypin alkuperää on selvitetty mm. vuosina 1966 -71 suomalaisten, kreikkalaisten ja venäläisten asiantuntijain yhteistyönä. Ikoni myös konservoitiin Moskovassa valtion tieteellis-teknisessä museaalisten taidekalleuksien keskuslaboratoriossa I.P. Gorinin ja V.V.Filatovin johdolla.
Selvityksien mukaan Suomessa Heinäveden Uudessa Valamossa oleva Konevitsan Jumalanäiti on perimätietoaan nuorempi. Sen valmistusaika ajoittuu aikaisintaan 1400-luvun loppuun, todennäköisemmin 1500-luvulle. Konservoinnissa ikonia ei voitu palauttaa tarkasti alkuperäiseen muotoonsa, koska maalaus oli pahoin vahingoittunut ja vanha kuvapinta puuttui paikoitellen kokonaan.
Konservoitu Jumalanäiti-ikoni
Ikoni on maalattu laudan sisään upotetuilla kiiloilla tuetulle lehmuspuiselle pohjalle. Sen rakenne kertoo, että ikoni on suunniteltu kaksipuoliseksi.
Ikonien konservoinnissa törmätään usein tosiasiaan, että maalausta on vuosisatojen saatossa konservoitu ja korjailtu erilaisin taidoin kuin myös erilaisin menetelmin. Konevitsan Jumalanäidin ikonistakin löytyi useita eri-ikäisiä värikerroksia, joilla oli korjailtu esim. tuohuksien aiheuttamia palo- ja mustumisvaurioita.
Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen kasvot ja kädet oli maalattu kahteen kertaan, joista jälkimmäinen ajoittui 1800-luvulle. Neitsyt Marian kasvoja oli myös muutettu enemmän bysanttilaisen ikonografian mukaisiksi ja alkuperäisen yhden linnun sijasta Jeesus-lapsen kädelle oli piirretty kaksi lintua.
Uusintamaalausta olivat lapsen ihokkaan ornamentit ja punainen naru lapsen kädessä. Samoin taustan kultaus, Marian sädekehän sekä vaatetuksen koristekuviot olivat uusintamaalausta, mutta ne jätettiin paikoilleen alkuperäisten väripintojen puuttumisen vuoksi.
Ikonin alaosassa on slaavinkielinen teksti (suomennettuna): "Konevitsan kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän ihmeitätekevän kuvan ilmestyksen muistojuhlaa vietetään heinäkuun 10. päivänä. Hänen ilmestyksensä vuonna 1576". Kehyslaudan alareunassa on teksti: "puhdistettu 21. joulukuuta 1888".
Kääntöpuolen samaan ajankohtaan Jumalanäidin ikonin maalaamisen kanssa ajoittuva Käsittätehty Kristus-ikoni sisälsi myös paljon uusintamaalausta, mutta alimpana alkuperäinen kuva oli säilynyt melkein kokonaan. Ikoni oli alun perin suunniteltu ns. pari-ikoniksi. Se ilmenee mm. maalauksen pohjana käytetyn laudan käsittelystä. 1800-luvulla taustan alkujaan vihreä väri oli korvattu kultauksella ja monia muitakin muutoksia oli tehty ajan tyylin mukaisesti. Ikonien korjaileminen oli tuolloin tavallista, sillä ne kuluivat ja vaurioituvat käytössä ja niitä piti tietysti korjailla. On muistettava, että ortodoksinen ikoni ei ole vain taideteos, vaan kirkollisiin yhteyksiin liittyvä kulttiesine, joka on tehty hengellistä käyttöä varten.
Kääntöpuolen ikonissa on Kristuksen sädekehässä kolme kreikkalaista kirjainta, jotka merkitsevät: "Minä olen se, joka minä olen." (2.Moos.3:14). Liinaa, johon Kristuksen kasvojen kerrotaan kuvautuneen tämän ikonityypin alkuperäisessä esikuvassa, kannattelevat Konevitsan Jumalanäidin ikonin kääntöpuolen kuvassa ylienkelit Mikael ja Gabriel.
Uusintamaalausta ovat mm. liinassa olevat Kristuksen nimikirjaimet (IC XC) sekä muutkin tekstit.
Ikonin riisa
Riisa on ikonia peittävä ja suojaava koristeellinen metallivaippa, jonka alta ikonista näkyy vain tiettyjä osia, kuten henkilöiden kasvot ja kädet. Konevitsan Jumalanäidin ikonin riisa on todella koristeellinen ja arvokas. Se on kullattua hopeaa, koristeltu lukuisilla jalokivillä ja helmillä, jotka kiertävät koko riisan alueella mukaillen henkilöiden ääriviivoja ja vaatteiden laskoksia.
Jalokivet ovat mm. akvamariineja, ametisteja, briljantteja, granaatteja, rubiineja, ruusukiviä (timantteja), safiireja ja smaragdeja. Riisaan on sijoitettu koruja, joissa on lukkokin vielä jäljellä. Riisa on valmistettu Venäjällä. Siitä löytyy merkintä, josta ilmenee valmistuspaikka Pietarin kaupunki, valmistajan toiminimi Gratšev (perustettu 1866), hopeasepän nimikirjaimet IG, hopeapitoisuuden tarkastaja D.A. Shebanov ja tarkastusvuosi 1893.
Aune Jääskinen, filosofian tohtori, professori & teologian tohtori h.c.
Kirjallisuutta
- Aune Jääskinen: The Icon of the Virgin of Konevitsa. Helsinki 1971 (Suomen kirkkohistoriallisen seuran julkaisuja 85).
- Professori Aune Jääskisen artikkeli: "Lukiessasi kuvaa olet vapaa kuin taivaan lintu" teoksessa Mystiikan avaimet (Tampereen taidemuseon julkaisuja 114), Mystiikan portit-näyttelyn oheiskirja.
- Professori Aune Jääskisen artikkeli: "Jumalanäidin ihmeitätekeviä ikoneja Suomen ortodoksisessa kirkossa", teoksessa Juuret Bysantissa 2. p. 2003
- Professori Aune Jääskisen artikkeli: "Tutkija pyhän kuvan edessä", teoksessa Mystiikan portit, 2003
- "Ikonitaide", teoksessa Ars Suomen taide 5, 1990
Katso myös
- Jumalansynnyttäjän konevitsalaisen ikonin tropari ja kontakki (muistopäivä 10.7.)
- Akatistos Jumalansynnyttäjälle Konevitsalaisen ikonin kunniaksi
- Jumalansynnyttäjän ikonit
- Ikoni
- Kanoni Jumalansynnyttäjälle Odigitrialle (Tiennäyttäjälle)