Augustin Petersons (metropoliitta)
Ortodoksi.netista
Augustīns Pētersons (1873–1955) oli Latvian ortodoksisen kirkon ensimmäinen Riian ja koko Latvian metropoliitta vuosina 1936–1942. Neuvostovallan vyöryessä ja pakolaiseksi jouduttuaan hän johti vuoteen 1955 asti Latvian ortodoksista kirkkoa maanpaossa. Hänen edeltäjänsä oli Latvian ortodoksisen kirkon arkkipiispa Jānis Pommers (1876-1934).
Metropoliitta Augustīns (Pētersons) syntyi 5./13.(* helmikuuta 1872 Riiassa ja kuoli 4. lokakuuta 1955 Gautingissa, Länsi-Saksassa.
Hän toimi vuosina 1935-1940 Riian ja koko Latvian metropoliittana autonomisessa Latvian ortodoksisessa kirkossa, joka tuolloin kuului Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen.
Ennen piispaksi vihkimistään hän meni naimisiin 1904 ja toimi eripuolilla Latviaa diakonina ja pappina.
Vuosien 1905-1913 aikana hänen perheeseensä syntyi neljä lasta.
1916 pappi Augustīns sairastui vakavasti lavantautiin, eikä kyennyt toimimaan pappina pitkään aikaan.
Hän jatkoi kuitenkin papillista toimintaansa ja joutui Venäjän sekasortoisten tapahtumien aikaan pakenemaan perheineen Venäjälle 1917. Myöhemmin hän muutti Omskiin sukulaistensa luo ja toimi pappina siellä.
Perheen pakomatka jatkui 1919 ensin Irkutskiin ja sieltä takaisin Omskiin 1920. Sisällissodan kauhuista hän pääsi viimein pakenemaan takaisin Latviaan 1921.
Latvian kirkon vaikeiden vuosien aikana 1920-luvun alussa hän kiersi eri puolilla Latviaa pappispulasta kärsivässä maassaan samalla koko kirkon ollessa melkolailla hajanainen.
Toukokuussa 1935 hänen vaimonsa Olga kuoli pitkän sairauden jälkeen ja Augustīns muutti Riikaan asettui asumaan Sergiuksen Pyhän Kolminaisuuden luostariin.
Vuoden 1934 jälkeen seurasi paljon tapahtumia, jotka muuttivat niin maata kuin Latvian ortodoksista kirkkoakin. Parlamentaarinen demokratia lakkautettiin ja perustettiin Kārlis Ulmanisin autoritaarinen hallinto. Samana vuonna murhattiin arkkipiispa Jānis (Pommers, 1876-1934) ja kirkko jäi ilman johtajaa. Latvian uusi autoritäärinen hallitus päätti hyödyntää tilannetta ja ottaa ortodoksisen kirkon kaltaisen vaikutusvaltaisen organisaation hallintaansa. Tätä tarkoitusta varten oli tarpeen asettaa tottelevainen johtaja kirkon johtoon. Augustīns Pētersons on ollut yhteydessä Latvian upseeripiireihin ja tuntenut heitä hyvin ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Hän oli kansallisuudeltaan latvialainen ja luonteeltaan lempeä mies. Lisäksi aivan äskettäin hän oli menettänyt vaimonsa ja oli näin kanonisesti kelvollinen piispaksi.
Suunitelman seurauksena Latvian kirkko vietiin Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin jurisditioon (hallinnolliseen alaisuuteen) 1936 ja perustettiin autonominen Latvian kirkko. Maaliskuussa 1936 Augustīns Pētersons valittiin kirkon uudeksi päämieheksi arvonimellä ”Riian ja koko Latvian metropoliitta”.
Kirkolla oli kaksi hiippakuntaa – Jelgava ja Jersika ja syyskuussa 1936, Jēkabs (Karps, 1865–1943) asetettiin Jelgavan piispaksi, ja vuonna 1938 Aleksandrs (Adam Vītols, 1876–1942) asetettiin Jersikan piispaksi.
Ulmanisin autoritäärisen hallituksen poliittisen linjan jälkeen metropoliita Augustīns vaati, että jumalanpalvelukset pidettäisiin kaikkialla latviaksi. Latvialaiset seurakunnat avattiin myös alueilla, joissa oli vain venäläisiä seurakuntia (useissa paikoissa Latviassa ei ollut käytännössä yhtään ortodoksista latvialaista pappia). Lisäksi metropoliitti halusi kirkkon uuden gregoriaanisen kalenterin vedoten tarpeeseen sovittaa yhteen kirkko- ja maalliset kalenterit.
Monet edellä mainituista uudistuksista olivat seurakuntalaisten ja papiston mielestä käsittämättömiä, mikä johti tyytymättömyyteen ja peiteltyyn protestiin. Metropoliita Augustīnuksen auktoriteettia horjutettiin. Hänellä ei siksi ollut koskaan niin suurta vaikutusta ihmisiin kuin hänen edeltäjänsä, arkkipiispa Jānis (Pommers).
Siitä huolimatta vuonna 1939 metropoliitta Augustīnuksesta tuli Latvian yliopiston kunniatohtori ja teologian professori. Hänelle myönnettiin kahdesti Latvian korkein palkinto - Kolmen tähden ritarikunta (vuonna 1928 ja 1930-luvun lopussa).
Vuonna 1940 tilanne muuttui jälleen radikaalisti, ja Latvia joutui täysin Neuvostoliiton sotilaalliseen ja poliittiseen hallintaan. Latvian ortodoksinen kirkko joutui jälleen palaamaan Moskovan patriarkaatin lainkäyttövaltaan. Metropoliitta Augustīns (Pētersons) erotettiin kirkon johtajuudesta metropoliita Sergiuksen (Voskresensky, 1897–1944) toimesta. Maaliskuuta 1941 metropoliita Augustīns joutui suorittamaan julkisen katumisen Moskovassa Jumalan ilmestyksen katedraalissa.
Natsi-Saksan miehityksen aikana (1941-1944) Augustīns (Pētersons) otti jälleen esille kysymyksen Latvian ortodoksisen kirkon siirtämisestä Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkan lainkäyttövaltaan ja autonomian palauttamisesta. Paikallinen papisto eivätkä seurakuntalaisetkaan kuitenkaan tukeneet häntä, eivätkä myöskään Saksan viranomaiset. Toisaalta Venäjän kirkon alainen Liettuan ja Vilnan metropoliitta ja Latvian ja Viron eksarkki Sergius (Voskresensky) kielsi 15.6.1942 tekemällään päätöksellä Augustīnusta palvelemasta. Tämän seurauksena Augustīns oli käytännössä poissa papistosta ja passiivinen koko sodan ajan. Kun etulinja alkoi jälleen lähestyä Latviaa, Augustīns evakuoitiin perheineen Saksaan kesän 1944 lopussa.
Saksassa 1940-luvun jälkipuoliskolla Augustīns aktivoitui uudelleen. Huolimatta siitä, että suurin osa Latviasta lähteneistä papistoista kokoontui Riian piispan Jāņin (Garklāvs, 1898–1982) ympärille, Augustīns (Pētersons) haki maanpaossa kirkkon johtoon. Hänet tunnusti Venäjän ulkopuolella olevan ortodoksisen kirkon synodi ja se poisti sakramenttipalveluskiellon. Augustīns otti jälleen esiin kysymyksen Latvian kirkon siirtämisestä Konstantinopolin patriarkan lainkäyttövaltaan ja kirkon autonomian palauttamisesta 1946 Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen. Hän ei kuitenkaan saanut maanpaossa laajaa kannatusta tässä asiassa. Metropoliitta Augustīns oli Länsi-Saksassa vakavasti sairas (kärsi mm. tuberkuloosista). Elämänsä viimeiset vuodet hän joutui olemaan vuoteessa eikä kyennyt enää varsinaisesti johtamaan ja toimimaan seurakuntaelämässä.
Piispan lapset muuttivat Kanadaan 1940-luvun lopulla, mutta hän itse jäi tuberkuloosiparantolaan Saksaan. Metropoliita Augustīns kirjoitti muistelmiaan, joita ei ole kuitenkaan vieläkään julkaistu. Ne ovat tallennetut perheen arkistoon. Metropoliita Augustīns kuoli 4. lokakuuta 1955 Gautingissa, lähellä Müncheniä, jonne hänet myös haudattiin. Metropoliitin tahdon mukaisesti Latvian itsenäisyyden palauttamisen jälkeen. 10. elokuuta 2011 hänen tuhkansa löysivät viimeisen kodin Kosin hautausmaalta (Skujenen seurakunta, Amatan kunta) vanhempiensa vierestä.
HAP,
1.11.2021
*)vanha/uusi kalenteri