Ihmisen biologia ja ehtoollisella käyminen
Ortodoksi.netista
Ortodoksi.netissä on käyty kiivasta keskustelua ehtoollisella käymisestä kuukautisten aikana. Keskustelunaloitus ei ole uusi, mutta sitäkin tunteita herättävämpi, koskettaahan aihepiiri erityisesti naispuolisia kirkkomme jäseniä. Tämä artikkeli on kirjoitettu avuksi kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan, sillä aihe on paitsi monitasoinen myös ihmistä henkilökohtaisesti koskettava.
Aiheesta keskustelevilla on erilaisia mielipiteitä ja tiedontarpeita. Joku haluaa tietää enemmän aiheeseen liittyvästä kulttuurihistoriasta, tabuista ja puhtaussäännöistä. Toista kiinnostaa kirkon opetus evankeliumin ja ihmisen pelastuksen näkökulmasta. Kolmas pohtii asiaa oman sukupuolensa ja vaikkapa äitiyden näkökulmasta. Nämä kaikki ovat tärkeitä joskaan eivät yhteismitallisia lähestymistapoja.
Aihepiiriin liittyvät seuraavat tässä kirjoituksessa lyhyesti käsitellyt keskusteluaihiot:
- syntiinlankeemuksen vaikutus ihmiseen,
- juutalaisuuden vaikutus ja kirkon opetus,
- ihmisen biologia ja hygienia, puhtaus ja epäpuhtaus,
- veri,
- ymmärrys ehtoollisesta ja evankeliumin sanoma.
Aiheita on käsitelty argumentoiden erilaisia näkemyksiä, paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Lopputulemasta lukija tehköön valistuneen päätelmänsä.
Syntiinlankeemuksen vaikutus ihmiseen
Miten on ymmärrettävä syntiinlankeemuksen vaikutus ihmiseen, hänen biologiaansa, sukupuolisuuteensa ja seksuaalisuuteensa? Emmehän voi täysin tietää saati ymmärtää, millainen ihminen eleli paratiisissa ja millä tavoin hän oli erilainen lankeemuksen jälkeen elävästä ihmisestä esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan.
Raamatun alussa on kaksi luomiskertomusta, joista toinen keskittyy nimenomaan ihmisen luomiseen. Jo ensimmäisessä kertomuksessa Jumala sanoo ihmiselle, miehelle ja naiselle, ”olkaa hedelmälliset, lisääntykää” (1.Moos.1:28). Paratiisin ihminen oli sukupuolinen olento, hän oli mies ja nainen, ei neutri-ihminen. Toisessa luomiskertomuksessa kerrotaankin hyvin eksplisiittisesti, että ”mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi”. Sekä: ”Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.” (1.Moos.2:24-25) Paratiisin ihminen oli siis myös seksuaalinen olento ja hän oli sitä luonnollisesti. Seksuaalisuus oli Jumalan luomana hyvää, pystyyhän ihminen sen kautta luomaan uutta elämää.
Huomattakoon jo tässä vaiheessa, että puhuttaessa luonnollisuudesta tarkoitetaan eri asioita paratiisin ja langenneen ihmisen kohdalla. Mikä on luontomme mukaista langenneessa maailmassa ei välttämättä ollut sitä paratiisin ihmisen luonnolle.
Toisen näkemyksen mukaan syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan ihmiselle antamat nahkavaatteet (1.Moos.3:21) vasta tekivät ihmisestä sukupuolisen ja seksuaalisen olennon. Näin ollen seksuaalisuutta ei nähdä ensisijaisesti hyvänä ja luovana ominaisuutena, vaan lankeemuksen seurauksena ja siten ”välttämättömänä pahana”. Tällaisen ajattelun seurauksena genitaalialueen toiminnot on alettu nähdä epäpuhtaina, paheellisina ja syntisinä.
Nahkavaatteiden tulkinta seksuaalisuudeksi on ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa. Olisiko meidän ennemminkin nähtävä ne Jumalan antamana varustuksena ihmiselle langenneen maailman elämää varten vai tarkoittaako nahka-asu häpeää, jota ihminen alkoi tuntea syntiinlankeemuksen seurauksena? Yhtä kaikki, Jumala ei jättänyt ihmistä heitteille ja merkinnyt häntä lopullisesti epäkelvoksi, vaan siunasi armollaan Luojaansa vastaan kapinoineen.
Edellä kerrotusta huolimatta kirkon piirissä esiintyy näkemyksiä, joiden mukaan kuukautiset ja tahattomat yölliset siemensyöksyt (ks. aiheesta tarkemmin kohdassa ”Juutalaisuuden vaikutus ja kirkon opetus”) ovat merkkejä ihmisen lankeemuksen tilasta. Ne muistuttavat ihmisen erosta Jumalasta ja ovat siksi esteenä ehtoolliseen osallistumiseen. Niinpä ehtoolliskielto tiettyinä hetkinä koskettaa laajemmin nähtynä hämärtynyttä käsitystämme pyhästä ja maallisesta sekä langenneen ihmisen suhteesta pyhään.
Voidaan kysyä, millainen ihminen asutti paratiisia, jos kuukautiset ja siemensyöksyt ovat lankeemuksen seurausta? Aatamin ja Eevan ruumiiden on täytynyt muuttua dramaattisesti, jos heille on yhtäkkiä kasvanut kuukautisverta ja siemensyöksyjä tuottavat elimet. Kuinka ihminen lisääntyi paratiisissa ilman muna- ja siittiösoluja? Toiseksi, kuukautiset ja tahattomat siemensyöksyt ovat ihmisen biologista toimintaa (kuten virtsaaminen, ulostaminen, syljen-, hien-, rään-, kyynelnesteen ja vaikuneritys), joille ihminen ei voi mitään. Kuinka ne tekisivät ihmisestä epäkelvon ja estäisivät häntä osallistumasta ehtoolliseen? Jos syynä pidetään sitä, että ne liittyvät ihmisen syntiseen sukupuolisuuteen, niin ainakin näillä toiminnoilla on syvällinen, luomiskertomuksessa asetettu tarkoitus: uuden elämän luominen.
Jos taas katsotaan, etteivät kuukautiset itsessään, vaan se tosiasia, että ihminen voi vuotaa verta, tee hänestä epäkelpoa osallistumaan ehtoolliseen, kuka meistä langenneista on koskaan kelvollinen osallistumaan ehtoolliseen? Kukaan ei olekaan kelvollinen – eikä kelpoisuus ole suhteessa ruumiintoimintoihimme – ja juuri siksi meidän on osallistuttava eläväksitekeviin lahjoihin, sielun ja ruumiin parannukseksi.
Juutalaisuuden vaikutus ja kirkon opetus
Juutalaisten puhtaussäännöt kumpuavat suoraan Vanhan testamentin teksteistä (3.Moos.15). Tässä ei ole tarpeen lähteä laajempaan keskusteluun puhtaussääntöjen sisällöstä ja tarpeellisuudesta kristityille. Todettakoon, että hygieniaolot olivat erilaiset kuin nykyisissä hyvinvointivaltioissa ja kulttuurisessa kontekstissa eivätkä kaikki juutalaisetkaan enää noudata puhtaussääntöjä täydellisinä. Uuden testamentin mukaan apostolien kokouksessa Jerusalemissa päätettiin, ettei kristinuskoon kääntyäkseen tarvitse ensin tulla juutalaiseksi. Näin ollen juutalaiset säännöt esimerkiksi ympärileikkauksesta eivät koske kristittyjä. (Apt.15)
Dionysios Aleksandrialaisen 2. ja 4. kanonissa (kirjassa Pyhien isien kanonit, s. 15) sanotaan:
- ”Mielestäni on turhaa kysyäkään, sopiiko kuukautistilassa olevien naisten käydä Jumalan huoneessa, sillä enpä luule heidän, jos ovat uskovaisia ja hurskaita, uskaltavan siinä tilassa lähestyä pyhää pöytää tai koskettaa Kristuksen ruumista ja verta. Eihän sekään nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta, koskettanut parantuakseen Häntä itseään vaan pelkästään hänen viittansa lievettä. Jokainen voi esteettä, missä tilassa sitten onkin, rukoilla ja muistaa Herraa sekä pyytää apua. Mutta se, joka ei ole sielultaan eikä ruumiiltaan täysin puhdas, estettäköön lähestymästä kaikkein pyhintä.”. --- ”Miehet, joille on tahtomatta tapahtunut yöllinen vuoto, noudattakoot omaatuntoansa ja tutkikoot itseään, tuomitsevatko itsensä siitä vai eivät.”
Timoteos Aleksandrialaisen kanoneissa (Pyhien isien kanonit, s. 77) sanotaan:
- ”7. kysymys: Kun nainen huomaa, että hänen on niin kuin naisten tavallisesti on, saako hän sellaisena päivänä tulla ehtoolliselle vai ei? Vastaus: Ei saa, ennen kuin hän on puhdistunut. 12. kysymys: Jos yöllisen vuodon kokenut maallikko kysyy asiasta papilta, niin saako pappi antaa hänelle ehtoollista vai ei? Vastaus: Jos syynä on naisen himoitseminen, ei saa. Mutta jos saatana kiusaa häntä saadakseen hänet tällä varjolla vieraantumaan jumalallisten salaisuuksien yhteydestä, tulee hänen osallistua ehtoolliseen, koska ei kiusaaja lakkaa kiusaamasta ja hyökkäilemästä silloin, kun hänen pitäisi osallistua ehtoolliseen.”
Nämä 200-300-luvuilla yksittäisten piispojen kirjoittamat kanonit ovat käsityksessään selkeitä, kuukautisten aikana ei voi osallistua ehtoolliseen. Miesten siemensyöksyä kohtaan ei olla yhtä jyrkkiä. Mikä auktoriteetti näillä ohjenuorilla on kirkon elämässä? Jotkut katsovat näiden isien ymmärtäneen Vanhan testamentin puhtaussääntöjen koskevan myös kristittyjä ja olisivat siksi kirjoittaneet em. kanonit.
Kanonithan ovat ohjeita kirkon käytännön elämää varten; ne ovat syntyneet ensimmäisellä kristillisellä vuosituhannella, eikä niitä ole sen jälkeen ajanmukaistettu. Lisäksi on huomattava, että yleisten kirkolliskokousten kanoneilla on muita (paikalliskirkkojen ja yksittäisten piispojen, kuten tässä tapauksessa) kanoneja painavampi merkitys. Yksittäisen kirkon tai piispan kanoni ei suoraan yllä ohjaamaan toisen paikalliskirkon elämää. Yleisten kirkolliskokousten kanoneissa, jotka koskettavat koko ortodoksista kirkkoa, ei puhuta sanallakaan ehtoolliskiellosta kuukautisten aikana. Kulttuurisidonnaisuus ilmenee myös kanoneissa, minkä vuoksi oleellisempaa kuin kirjain on kanonin henki. Piispoilla ja kanoneja hyvin tuntevilla teologeilla on avainasema tulkitsemisessa.
Didascalia Apostolorumin (Apostolien opetus, joka on kirjoitettu todennäköisesti 200-luvulla) mukaan kristittyjen pitäisi hylätä rabbiiniset säädökset epäpuhtaudesta. Niitä, jotka pidättäytyvät rukouksesta, Raamatun lukemisesta ja ehtoolliseen osallistumisesta tiettyjen tuntien tai päivien aikana ”luonnollisista syistä”, muistutetaan, ettei Pyhä Henki poistu kastetuista eikä ole riippuvainen ihmisen ruumiintoiminnoista.
Paavi Gregorios I (590-604) ohjeisti Canterburyn piispaa Augustinusta sanoen, että menstruoivat naiset saavat astua sisälle kirkkoon ja osallistua ehtoolliseen, paitsi jos he itse eivät koe olevansa siihen kelvollisia.
Ihmisen biologia ja hygienia, puhtaus ja epäpuhtaus
Kuukautiset ovat himoton ja tahdoton, biologinen tila naisessa. Joka kuukausi hän valmistautuu uuden elämän luomiseen ja vastaanottamiseen, kantamiseen ja synnyttämiseen. Ruumiintoimintomme ovat luonnollisia ja meihin kuuluvia, mikään kanoni ei kiellä vessassa käymistä. Tietyissä kulttuurisissa ja hygieenisissä oloissa puhtaussääntöjen voidaan katsoa suojelevan naisen terveyttä ja intimiteettiä. Meikäläisessä yhteiskunnassa hygieniaolot ovat kehittyneet, emmekä voi tietää, onko jollakulla kuukautiset – eipä se muille kuulukaan kuin asianomaiselle.
On eri asia puhua kirjaimellisesti ja hengellisesti tai kultillisesti epäpuhtaasta. Vanhan testamentin käsitys naisen epäpuhtaudesta on täysin epäkristillinen. Jos kuukautisia pidetään ilmaisuna langenneen ihmisen tilasta ja nainen on siksi hengellisesti epäpuhdas, minkä vuoksi hän ei voisi osallistua ehtoolliseen, eikö sama koske sairauksia, jotka tulkitsemme lankeemuksen seurauksiksi? Emmekö nimenomaan sairaina tarvitse ehtoollista?
Samalla on painotettava, että nainen ei ole sairas, vaikka hänellä on kuukautiset, hän on raskaana tai synnyttänyt. Väsynyt, fyysisesti kipeä ja kiukkuinen hän voi olla, mutta suotakoon se ihmiselle, joka kuukausittain valmistautuu kantamaan uutta elämää sisällään. Eikö hänkin juuri silloin tarvitse ravintoa sielun ja ruumiin parannukseksi? Kuukautisten tulo voi olla myös henkisesti kipeä asia naiselle, joka haluaisi tulla raskaaksi, eikä uuden elämän luominen onnistukaan helposti (epäsäännöllinen kuukautiskierto, keskenmenot) tai ollenkaan (hedelmättömyys). Kuinka missään olosuhteissa voisi olla hengellisesti rakentavaa kieltää häntä osallistumasta ehtoolliseen?
Erään naisluostarinjohtajan vastaus kysymykseen ehtoolliseen osallistumisen tarpeesta kuukautisten aikana oli seuraava:
- ”Nunnat osallistuvat säännöllisesti ehtoolliseen, paitsi kuukautisten aikana. Jumalanäidilläkin oli kuukautiset ja hänen täytyi silloin poistua temppelistä, ja hän oli sentään pyhä! Joten emmeköhän mekin siihen kykene. Ehtoollisesta pidättäytyminen tekee meidät nöyriksi ja auttaa muistamaan, kuinka tarvitsemme Jumalaa. Sitä innokkaamin haluamme osallistua ehtoolliseen seuraavalla kerralla.”
Argumentointiin voisi vastata, että Maria ei voinut mennä temppeliin kuukautisten aikana, koska hän oli juutalainen ja puhtaussäännöt koskivat häntä. Vaikka Maria oli Jumalanäiti, hän noudatti muitakin kulttuurisidonnaisia tapoja (pukeutuminen, ruoan valmistaminen, sosiaaliset tilanteet jne.), mutta niiden noudattamista ei meiltä vaadita.
Pitäisikö saman logiikan mukaan vaatia miehiä säännöllisesti ruoskittaviksi ja ristiinnaulittaviksi? Näin tapahtuu paikallisesti, mutta kristinusko ei sitä missään nimessä vaadi. Jos loppupelissä on kyse langenneesta luonnosta ja ehtoolliseen osallistumisesta, on myönnettävä, ettei kyse ole sukupuolesta, vaan langenneen ihmisen pelastumisesta. Kuinka siinä tapauksessa rajoittaisimme ymmärryksemme ruumiimme tuottamiin nesteisiin, eikö langenneen ihmisen paluussa ole kyse paljon syvemmästä kääntymyksestä? Etenkin kun hän ei voi ruumiintoiminnoilleen mitään.
Veri
Veri nähdään joissakin kulttuureissa tai konteksteissa edelleen pelottavana ja epäpuhtaana. Nainen, jolla on kuukautiset, joka on raskaana tai synnyttänyt, saatetaan vieläkin nähdä tabuna. Paitsi että nainen on nähty tällöin epäpuhtaana häneen koskeminen on saastuttanut muut. Länsimainen kulttuuri ei ainakaan myönnä pitävänsä naista enää tabuna, mutta tiedostamatonta vieroksuntaa voidaan havaita, mikä peitetään esimerkiksi huumorilla tai välttelyllä.
Kuukautiskeskustelussa esitetään myös sellainen epäkristillinen näkemys, että sielu asuisi veressä. Emme voi paikantaa sielua tai Pyhää Henkeä, jonka temppeli ruumiimme on. Veri eroaa muista ruumiinnesteistämme siinä mielessä, että se kantaa elämälle välttämättömiä aineita (happea, punasoluja, valkosoluja jne.). Verenkierto, aivot ja sydän ovat fyysisesti elämämme keskuksia. Jos joudumme tekemisiin veren kanssa, tiedämme sen olevan lähtöisin jostakin elävästä olennosta. Kuukautisveri ei ole sen kummempaa kuin käyttämätön pehmuste uutta elämää varten.
Ymmärrys ehtoollisesta ja evankeliumin sanoma
Ehtoollisen mysteeriossa tulemme osallisiksi Kristuksen Ruumiista ja Verestä. Mysteeriot ovat meille pelastuksen ruokaa, sielun ja ruumiin pyhitykseksi. Kuukautiskeskustelussa esitetään käsitys, että Kristuksen Veri yhdistyy omaan vereemme, minkä vuoksi emme voisi vuotaa verta millään tavoin ehtoolliseen osallistumisen jälkeen. Jotkut jopa väittävät, että Kristuksen Veri vaikuttaa meissä vuorokauden ajan, mutta ei sentään viikkoa. Kuvattu ajatusmalli on kokonaisuudessaan taikauskoa ja edellyttäisi, että Kristus laimenisi meissä. Yhteytemme Luojaan tapahtuu ihmiselle käsittämättömällä tavalla. Emme voi mitata näkyvästi salaisuutta, eikä Kristus todellakaan laimene, ja toisaalta Pyhä Henki asuu meissä koko ajan.
Kristus on yhteydessä meihin koko olemuksemme kautta, hänhän lunasti koko ihmisen, joten kaikki ruumiimme nesteet ovat alisteisia tälle yhteydelle. Jos Kristus kiinnittyisi meihin ruumiinnesteidemme kautta, emme voisi milloinkaan vuotaa verta, hikoilla, sylkeä, niistää nenää tai käydä vessassa. Ehtoollisessa täytyy siis olla kyse toisenlaisesta fyysisestä ja hengellisestä yhteydestä ihmiseen. Jos Kristus on veressämme, kuinka Hän ei poistu sitten myöhemmin, kun kuukautiset alkavat tai leikkaamme itseämme jollain terävällä? Leikkaukseen menossa oleva varmasti haluaisi osallistua ehtoolliseen ennen toimenpidettä – ei hänenkään tarvitse pelätä, että ehtoollinen päätyisi leikkauspöydälle.
Evankeliumissa Luukkaan mukaan kerrotaan verenvuototautisesta naisesta, joka parani koskettamalla Jeesuksen viitan tupsua (Luuk.8:40-48). Tuohon aikaan verenvuototaudin on täytynyt olla rankka sairaus sekä fyysisten vaikeuksien että yhteisössä leimaantumisen vuoksi. Kaiken lisäksi nainen oli sairastanut jo 12 vuotta ja käyttänyt rahansa lääkäreihin, jotka eivät voineet häntä auttaa.
Evankeliumiteksti on kerrassaan voimallinen. Nainen oli varmasti epätoivoinen ja uskoi saavansa avun pelkästään Jeesuksen viittaa koskettamalla. Jeesusta ympäröi ihmisjoukko ja silti hän tunsi naisen kosketuksen, sillä hänestä lähti voimaa. Oleellista oli naisen usko ja Jeesuksen suhtautuminen muiden halveksimaan: ”Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa.”
Otollisempaa kuin luonnollisten ruumiintoimintojemme pohdiskeleminen suhteessa ehtoolliseen olisi ihmisyytemme tilan näkeminen ja parannuksen tekeminen, joka päivä.