Jumalansynnyttäjän valamolainen ikoni
Ortodoksi.netista
Valamolaiseksi kutsutulla Jumalanäiti-ikonilla on verrattain lyhyt historia ikonografisessa mielessä. Erään tämänaiheisista ikoneista maalasi Valamossa Kristuksen kirkastumisen luostarissa ikonimaalarimunkki Alipi igumeni Gabrielin johtajakaudella 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Mutta Jumalanäidin kunnioittamisessa erityisesti Valamon luostarin hengessä, sen ankaruudessa, kilvoitusmiehuudessa ja loputtomassa kuuliaisuudessa Jumalan tahdolle, jumalalliselle kaitselmukselle, tällä ikonilla on historia, jota voi verrata itse Valamon luostarin historiaan.
Valamon kirkoissa ja skiitoissa saattoi nähdä monia eriaiheisia Jumalanäiti-ikoneja. Tällaisia olivat: Neitsyt Marian ilmestys, Jumalanäiti ja hänen edessään seisovat Sergei ja Herman Valamolaiset, Deisis, jossa edessä seisovat Jumalanäiti ja Johannes Edelläkävijä, |'Valtiatar, Elävöittävä lähde, Ennusmerkki, Kasanilainen, Konevitsalainen, Palamaton pensas, Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän syntymä, Tihvinäläinen, Hellyys, Uspenie ja niin sanottu Vasnetsovilainen Jumalanäiti (kopio Kiovan pyhän Vladimirin katedraalin alttariseinän ikonista).
Jokainen Jumalansynnyttäjän ikoni on Jumalanäidin jonkin ominaisuuden, yhden tai useamman hänen hyvän tekonsa heijastus ja ylistys. Jokainen näistä ikoneista on myös Jumalanäidin apua etsivän syntisen ihmisen rukous. Eräs vanhimmista Jumalanäiti-ikoneista on nimeltään Oranta (Rukoileva). Se on kokovartalokuva, jossa Jumalanäiti seisoo ojennetuin käsin tai jumalallista Lapsukaista käsissään pitelevänä. Tämä on aivan erityisessä merkityksessä rukouksen, rukouksellisen tunteen ilmaus. Sen vuoksi ei ole ihmeteltävää, että juuri tätä ikonia voidaan verrata munkin rukoukseen, koska munkki on maailmassa eläviin verrattuna toisenlaisen elämäntavan edustaja rukouskilvoituksensa ja siihen yhdistyvän työn vuoksi. Oranta-Jumalanäiti on analoginen toiselle Jumalansynnyttäjä-ikonille - Ennusmerkille. Tämä ennusmerkki tarkoittaa Jumalansynnyttäjän lupaamaa apua, jonka Hän antaa rukouksen kautta. Rukous on välttämättömyys jokaiselle uskovalle ihmiselle. Munkille se on erityinen, korkea osa. Valamolaisessa ikonissa on selkeästi koettavalla tavalla yhdistetty rukouksellisten aiheiden piirteet.
Jumalansynnyttäjän eriaiheisten ikonien suuresta joukosta jokainen etsii sitä kuvaa, joka nimenomaan "puhuttelee" juuri häntä, vastaa hänen hengellisiä tarpeitaan, hänen hengellisiä pyrkimyksiään.
Valamolainen Jumalanäiti-ikonia voisi verrata myös toisiin Jumalansynnyttäjä-ikoneihin, lähinnä esimerkiksi Athoslaiseen Pyhän Vuoren Igumenia (Gerondissa)-ikoniin. Siinä kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä on maalattu kokovartalokuvana munkkimantiaan pukeutuneena. Samoin sitä voi verrata pyhän Serafim Sarovilaisen keljassaan pitämään Hellyyden Jumalanäitiin. Tässä sanaa hellyys ei tule ymmärtää jokapäiväisessä, arkisessa mielessä vaan syvällisemmin: sydämen särkymisenä, katumuksena, jonka kautta kova sydän vähitellen pehmenee, heltyy. Tämä tapahtuu Jumalansynnyttäjän esirukousten tähden alaslaskeutuneen jumalallisen armon kautta. Hellyyden Jumalanäiti on kuvattu rukoilevana rikkomuksia tehneen ihmisen puolesta.
Sydämen särkyminen, syvin rukous syntiä tehneiden armahtamiseksi oli mitä suurimmassa määrin todellisuutta Valamon kilvoittelijoille. Igumeni Nasari, igumeni Damaskin (k. 23. tammikuuta 1881), skeemapappismunkki Antipa voisivat kaikki olla kuvattuina rukouksessa seisovina Jumalansynnyttäjän edessä, puhumattakaan kirkon pyhiksi julistamista ja maailmalle ilmestyneistä kilvoittelijoista.
Munkki Alipin maalaamassa Valamolaisessa ikonissa Jumalanäiti on kuvattu kokovartalohahmona seisomassa kultaisen pilven päällä, tummansinisessä alusviitassa ja kirkkaanpunaisessa päällysviitassa kannattaen jumalallista Lapsukaista vasemmalla kädellään alhaalta ja oikealla edestä. Jumalanäidin vasen käsi on viitan alla, oikea tulee esiin viitasta ja on verhottu kultaiseen kahdella helminauhalla kirjailtuun rannekkeeseen. Jumalanäiti on paljain jaloin, ilman kenkiä. Otsalla ja olkapäillä on tähdet ainaisen neitsyyden merkkeinä. Taustakultauksessa on monogrammit ΜΡ ΘΥ (Jumalan Äiti kreik.). Pään ympärillä on sädekehä. Jumalallisen Lapsukaisen oikea käsi on siunausasennossa, vasemmassa Hän pitää valtaomenaa, jossa on risti. Oikea jalka on laskettu vasenta alemmaksi. Lapsukaisen sädekehässä on ristinmuotoiset säteet ja päällekirjoitus ΟωΝ (kreik. Oleva). Jumalallinen Lapsukainen on puettu kevyeen, kellertävään viittaan. Jumalan Äiti katsoo eteenpäin rukoukseen tarkkaavaisesti keskittynyt katse hieman alaspäin suunnattuna. Viittaa reunustaa ohut kultareunaornamentti. Ikonin tausta on tyypillinen 20. vuosisadalle, kohokuvioitu ornamenttilehtikultaus.
Pappismunkki Alipi (maallikkonimeltään Aleksei Konstantinov), Valamolaisen Jumalanäidin ikonin maalaaja oli syntyisin Jaroslavin kuvernementin Rybinskin kihlakunnasta. Hän tuli Valamon luostariin vuonna 1875. Munkiksivihkimisen yhteydessä otettiin huomioon hänen taiteelliset lahjansa. Hänelle annettiin munkkinimeksi Alipi - pyhittäjä Alipin, Petserin ikonimaalarin mukaan. Suuri osa hänen kuuliaisuustehtävästään luostarin taiteilijana, ikonimaalarina tapahtui igumeni Gabrielin aikana, joka oli luostarin johtajana vuosina 1891- 1903. Pappismunkki Alipi yhdessä luostarin toisten maalareiden, pappismunkki Luukaan (maallikkonimeltään Mihail Bogdanov) sekä itse igumeni Gabrielin kanssa koristi luostarin kirkkoja maalaten suuren määrän ikoneja.
Luostarin vanhalla hautausmaalla on isä Alipin hautakivessä kirjoitus:
"Pappismunkki Alipi, kuoli 17. elokuuta 1901, 50 vuoden iässä. Taitava ikonimaalari ja ahkera uudistaja. Pyhät isät ja veljet, älkää unohtako minuakaan rukouksissanne.”
Alipin ikonimaalaustavassa ilmenee athoslaisten ikonimaalarimunkkien voimakas vaikutus. Siinä on samaa valoisaa tyyliä ihmeteltävän pehmeine sävyineen ja kevyine, siroine hahmotuksineen. Värit ovat raikkaita, kirkkaita, samanlaisia kuin Valamon luonnon värit. Tämä selittynee vain Valamolle ominaisista erikoislaatuisista ilmastollisista olosuhteista. Luostarin ikonimaalarit eivät syyttä käyttäneet hyväkseen ikonivärien valmistukseen paikallisia maalaatuja ja värikiviä.
Valamon ja Athos-vuoren välillä on ollut yhteyttä jo vanhoista ajoista lähtien. Viime vuosisatoina Valamolla oli yhteys myös Sarovin luostarin kanssa. Igumeni Nasari, "Valamon uudistaja", toi sieltä luostariinsa säännöt. Igumeni Nasari (maallikkonimeltään Nikolai) oli kotoisin Tambovin kuvernementista, lukkari Kodratin poika. Valamon luostarin igumenina hän oli vuosina 1781-1801. Hän kuoli Sarovin erakkolassa 23. helmikuuta 1809. Monet tunnetut valamolaiset kilvoittelijat olivat Athoksella hengellistä opetusta saamassa ohjaajavanhusten siunauksesta pyhittäjä Arseni Konevitsalaisesta pappismunkki Arseniin saakka. Isä Arseni kuoli Herrassa vuonna 1835 venäläisessä Panteleimonin luostarissa. Vielä voi mainita skeemapappismunkki Antipaan, ihmeellisen kilvoittelijan, joka tuli Valamoon Athokselta. Hän kuoli 10. tammikuuta 1882 ja on haudattu Kaikkien pyhien skiitan lähelle.
Valamon ja Athoksen välinen hengellinen yhteys heijastuu merkittävästi kahdessa Jumalansynnyttäjän ikonissa - Valamolaisessa ja Konevitsalaisessa. Jälkimmäinen, pyhältä Athos-vuorelta tuotu, sitoo ne molemmat omassa merkityksessään ikään kuin näkymättömällä langalla tämän hengellisen yhteyden piiriin.
Valamolainen Jumalansynnyttäjä muistuttaa sisäiseltä olemukseltaan enemmän kuin missään muussa ikonissa kuvattu Jumalanäiti ankaraa nunnaa, igumeniaa. Ainoastaan punainen päällysviitta kertoo hänen hallitsevasta erikoisasemastaan - tämän suuren kilvoittelijattaren, Igumenian, Taivaan Valtiattaren, Jumalan Äidin jumalallisuudesta.
Valamolaisten kilvoittelijoiden elämän pyhyys antoi perustan nimittää Valamoa Pohjolan Athokseksi. Ja näin tämäkin pohjoinen luostari luovutti itsensä kaikkeinpyhimmän Neitseen, Pyhän Vuoren Igumenian turvaavaan suojelukseen. Jumalanpalvelustekstit kaikille athoslaisille pyhittäjille kertovat kaikkeinpyhimmästä Jumalansynnyttäjästä, joka on kohottanut Athos-vuoren kuuluisuuteen. Hän myös antaa sen asukkaille taivaalliset isät, joiden rukousten kautta he vastaanottavat Hänen Pojaltaan suuren armon. Tämä Jumalansynnyttäjän suojelus ja apu kohdistui suuressa määrin myös Valamon vuorille. Niistä tuli laajassa mielessä luostari sille suurelle munkkien joukolle, jota kunnioitettiin korkeiden kilvoituksiensa vuoksi pohjoisen ortodoksisen alueen munkkilaisuuden edustajana.
V.R.
Moskovan Patriarkaatin kuukausijulkaisu I 1975
(Artikkeli on julkaistu Heinäveden Valamon luostarin omassa ”Valamolainen” -lehdessä nr. 4/88 sivuilla 8-9. Ortodoksi.net on saanut Valamon luostarin igumenilta, arkkimandriitta Sergeiltä 19.8.2020 luvan julkaista ”Valamolainen”-lehden artikkelija Ortodoksi.netin sivuilla. Artikkelia on kuvitettu Ortodoksi.netin ottamilla kuvilla)