Karjalan pyhittäjäisien ja valistajien muistopäivä
Ortodoksi.netista
seinämaalaus, Tapiolan Pyhän Herman Alaskalaisen kirkko, Espoo
maal. Alexander Wikström
Karjalan pyhittäjien ja valistajien muistopäivä sai virallisen alkunsa Jyväskylässä tammikuussa 1957 pidetystä ortodoksisen seurakunnan tarkastuksesta, jonka yhteydessä pidetyssä papiston kokouksessa tehtiin ehdotus siitä, että suurten juhlien lisäksi ne juhlapäivät, jotka on katsottava kirkon yleisiksi juhlapäiviksi, määriteltäisiin sekä määrättäisiin miten on kirkollisesti suhtauduttava luterilaisten juhannuspäivään ja marraskuun alussa vietettävään pyhäinmiesten päivään. (piispainkokous 19.11.1957 § 3)
Historiallista taustaa
Nykyinen luterilaisten pyhäinpäivä, joka oli aikaisemmin nimeltään pyhäinmiestenpäivä, on alun perin ollut ja on yhä monessa maassa marraskuun 1. päivänä viikonpäivästä riippumatta. 1771 se siirrettiin marraskuun ensimmäiseksi sunnuntaiksi ja vuonna 1955 se siirrettiin luterilaisten kirkkolain muutoksella lauantaiksi, joka osuu välille 31.10.–6.11.
Tuohon siirtelyn aikaan 1950-luvulla lauantait olivat Suomessa vielä työpäiviä ja tämän uuden vapaapäivän siirtäminen liittyi silloiseen työmarkkinakuvioon, jossa 9 kuukautta ennen Kristuksen syntymää oleva Marian ilmestyspäivä, ortodoksisen kirkon yksi suurista juhlapäivistä 25.3., siirrettiin luterilaisessa kirkossa sunnuntaiksi. Näin samalla hävisi yksi melko usein viikolle sattuva työläisten vapaapäivä ja tuon vapaapäivän korvaaminen tehtiin siirtämällä pyhäinmiestenpäivä lauantaiksi.
Vuodesta 1955 lähtien Suomen evankelisluterilainen kirkko on viettänyt Marian ilmestyspäivää sunnuntaina aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 28. maaliskuuta, paitsi jos tämä sunnuntai on palmusunnuntai tai pääsiäispäivä, jolloin Marian ilmestyspäivää vietetään palmusunnuntaita edeltävänä sunnuntaina. Ortodokseilla ja roomalaiskatolisilla Marian ilmestyspäivä on säilynyt edelleen sen oikealla paikalla maaliskuun 25. päivänä.
Ortodoksien ”pyhäinpäivä”
Varsinainen marraskuun alussa ollut pyhäinmiestenpäivä ei ole kuulunut ortodoksien juhlakalenteriin koskaan. Ortodoksit juhlivat helluntain jälkeisenä sunnuntaina kaikkien pyhien sunnuntaita. Tämä päivä on omistettu kaikkien pyhien muistolle, heille, jotka tunnemme ja heille, jotka vain Jumala tuntee ja tietää. Silloin muistellaan pyhiä kaikilta ajanjaksoilta ja kaikkialta maailman eri puolilta. Tällaisia ovat apostolit, marttyyrit, profeetat, pyhät papiston jäsenet ja luostarien asukkaat sekä vanhurskaat, kaikki täydellisiä saman Pyhän Hengen kautta ja avulla.
Luterilaisten pyhät
Luterilaisessa pyhäinmiestenpäivässä ärsytti joitain tahoja vielä nimikin, koska siinä oli tuo osa ”miesten”. Siksi nimikin muutettiin kuvaamaan enemmän kaikkia pyhiä ja se nimettiin uudestaan pyhäinpäiväksi. Sinänsä koko päivä on ollut alkuaan jonkinlainen paradoksi koko luterilaiselle kirkolle, jonka perintöön ei oikein ole kuulunut ollenkaan pyhien kunnioittaminen.
Käytännössä pyhät jäivät jossain vaiheessa Suomen luterilaisen kirkon kirkkovuodenkierrosta lähes täysin syrjään. Poikkeukseksi jäivät ainoastaan Neitsyt Marian, Johannes Kastajan ja ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen päivät. Näiden lisäksi luterilaiseen kirkkovuoteen on kuulunut marraskuun alun pyhäinpäivä, jossa yhdistyvät 300-luvulta periytyvä kaikkien kirkon pyhien ja marttyyrien muistojuhla ja 900-luvulla syntynyt kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Pyhien muisto on jäänyt kuitenkin ko. päivänäkin profiililtaan kovin matalaksi tai häivytetty pois ja päivä on korostuneesti tullut yhdeksi suurimmista luterilaisista vainajien muistelupäivistä (viidenneksi suurin luterilainen kirkkojuhla osallistujien mukaan määriteltynä [2011]).
Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilla sanotaan (2011): Pyhäinpäivä on yhteinen muistamisen päivä. Kirkoissa on hartaushetkiä, läheisten haudalla käydään ja kotona sytytetään kynttilä. Näin ihmiset kantavat edesmenneitä rakkaitaan edelleen sydämissään. Heidän ei anneta lipua pois, heistä pidetään kiinni muistamalla.
Roomalaiskatolisten pyhäinpäivä
Samana lauantaina, kun vietämme Karjalan valistajien juhlaa Suomessa roomalaiskatolinen kirkko viettää kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivää ja sitä seuraavana päivänä eli marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina (kaikkien pyhien juhlaa) eli pyhäinpäivää.
Marraskuun alussa 1. – 2. päivä vietetään etenkin Latinalaisessa Amerikassa ”Kuolleiden päivää” (espanjaksi: Día de los Muertos, Día de los Difuntos tai vain Día de Muertos), vainajien muistojuhlaa. Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta se on iloinen, jopa riehakas juhla.
Yhdysvallat ja Venäjä
Yhdysvalloissa ja koko anglosaksisessa (USA, Englanti, Skotlanti, Irlanti) maailmassa kuolleiden päivän aattoon 31.10. on kehittynyt oma juhlansa Halloween eli vanha pyhäinpäivän aatto. Tapa on levinnyt sittemmin muuallekin, myös Suomeen, jossa käytännön syistä tätä epävirallista päivää juhlitaan eniten jo edeltävänä lauantaina tai vasta pyhäinpäivänä. Joissain puolin ortodoksista maailmaa, mm. Venäjällä, ortodoksinen kirkko suhtautuu Halloween-juhlintaan erittäin kielteisesti. Suomessa Halloween-juhlaa on tehokkaasti lanseerannut – aivan kuten vääränlaista virpomakäytäntöäkin – suomalainen päiväkoti- ja koulujärjestelmä yhdessä liike-elämän "krääsänmyyjien" kanssa. Hyvä ja paha sekoitetaan tässäkin - kuten uudessa suomalais-luterilaisessa virpomakäytännössä - väärällä tavalla yhteen ja pahasta tehdään "hauskaa ilonpitoa ja hupsuttelua".
Venäjällä pyhäinpäivää nimitetään vanhempienpäiväksi. Silloin on vanhastaan käyty haudoilla ja muisteltu kuolleita ystäviä ja sukulaisia. Halloweenin tapaista riehakasta juhlintaa ja kuolleitten kanssa ”leikkimistä” vieroksutaan ja pidetään jopa pakanallisena tapana, johon oikeiden ortodoksien ei pidä osallistua. Ohje olisi hyvä noudatettavaksi laajemminkin.
Keltit ja kekri
Halloweenin juhliminen tulee alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivästä Samhain-juhlasta, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Halloween on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli pyhäinpäivän aatto.
Kelttien Samhain muistuttaa suomalaista kekrijuhlaa. Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Etenkin irlantilaisten maahanmuuttajien ansiosta kelttien tapa siirtyi Pohjois-Amerikkaan.
Suomessa vastaava juhla on kekri, jolla ei alkuun ollut mitään kiinteätä aikaa. Sitä vietettiin silloin, kun sato valmistui. Valtimolta on sanonta: ”Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.”
Suomessa kekriä juhlittiin siis mahtavin syömingein ja juomingein. Uskottiin, että mitä yltäkylläisemmin kekrinä mässättiin, sitä paremmin seuraavana vuonna menestyttäisiin. Viinalla oli suuri merkitys isäntien keskuudessa. Isäntien kuului olla mahdollisimman suuressa humalassa, jotta seuraava viljasato onnistuisi. Ruokaa oli koko päivän tarjolla ja taloon tulijat kestitettiin hyvin, eli vastaavasti emännän tuli olla hyvinkin selväpäinen.
Vaikka kekri oli ilojuhla, siihen kuului myös vakavampi, vainajille omistettu osuus. Aterialle saatettiin kutsua suvun vainajat. Vainajille jätettiin ruokaa mm. puiden juurelle, myös haltioille valmistettiin aterioita navettaan, talliin ja saunaan. Siltikään kekri ei ollut vainajajuhla, vaikka sitä jossain sellaisena on pidetty, vaikka kekrinä uskottiin vainajien olleen liikkeellä – olihan se kuitenkin vuoden tärkein juhla ja vuoden vaihtumisen merkittävä aika, johon liittyi siksi paljon taianomaisia uskomuksia.
Karjalan valistajien juhla
Ortodoksiseen perinteeseen tällainen juhla ei ole koskaan oikein sopinut ja sitä ei ole juhlittu samalla tavoin eikä se ole siis saanut minkäänlaista sijaa kirkon kalenteriin. Suomessa kuitenkin yhteiskunnallinen enemmistön paine sai aikaan sen, että kyseiselle ajalle piti saada jokin kirkollinen juhla, joka jollain tavalla myös sopisi tuohon muiden juhlimisen syihin tai perusteisiin. Näin syntyi Karjalan valistajien juhla.
Juhlalla oli myös kaksi ”piilomerkitystä”, joiden vaikutus etenkin juhlan syntyaikaan 1950-luvulla oli suurempi:
- juhlalla haluttiin selvästi osoittaa, että ortodoksisessa kirkossa kunnioitetaan pyhiä ihmisiä ja
- juhlalla korostettiin myös menetetyn suuren ortodoksisen alueen, Suomen ortodoksisen kirkon elämän sydämen, Karjalan ja sen pyhien ihmisten merkitystä nykyihmisille.
Alkuun Karjalan valistajien nimilista oli melko vaatimaton. Suomessa ei ollut tutkittu tarkemmin Karjalan valistajia ja heidän historiaansa. Heistä tunnettiin hieman tarkemmin vain muutama: Valamon luostarin perustajat Sergei ja Herman, Konevitsan luostarin perustaja Arseni, Syvärin luostarin perustaja Aleksanteri ja saamelaisten valistaja ja Petsamon luostarin perustaja Trifon.
Hiljalleen lista täydentyi ja nimet lisääntyivät Karjalan valistajien osalta. 1950-luvun loppupuoliskolla listaan tulivat jo monet luostarien perustajat kuten Vasojärven luostarin perustajat Gennadi ja Nikifor, Muroman Afanasi ja Lasari, Säntämälän Afanasi, Jaasjärven Joona, Ojattijoen Leonid, jne.
Lista täydentyi ja lisääntyi mm. Joensuun yliopiston (nyk. Itä-Suomen yliopisto) tutkimuksen myötä ja siihen lisättiin myös sellaisia, jotka eivät asuneet ja kilvoitelleet koko elinaikaansa Karjalassa – vain osan. Tällaisia olivat muun muassa Solovetskin Filip (myöhemmin Moskovan metropoliitta), Stefan Permiläinen oppilaineen, Novgorodin valistajat Gennadi ja Makari, hantien valistaja Trifon sekä yksi uusimmista Alaskan ja Amerikan valistaja Herman Alaskalainen.
Nykyisin listalla on jo yli 70 nimeä, joiden elämästä tunnetaan toisten kohdalla enemmän toisten kohdalla vähemmän. Heidän vaikutuksensa Karjalan ja koko Suomen ortodoksisuuteen ja sen leviämiseen on valtava. He rakensivat sadoittain uusia luostareita, kirkkoja ja tšasounia, jossa ortodoksinen usko saattoi kasvaa, vahvistua ja levittäytyä ympäristöönsä ja alueelta pakosta (mm. evakot) tai vapaaehtoisesti muuttaneiden mukana kauemmaksikin Suomeen.
Karjalan valistajille pyhitettyjä kirkkoja Suomessa
Suomessa on pyhille Karjalan valistajille pyhitettyjä kirkkoja ainakin seuraavilla paikkakunnilla:
- Hyvinkää (Helsingin hiippakunta)
- Kuhmo (Oulun hiippakunta)
- Leppävirta (Karjalan hiippakunta)
- Lohja (Helsingin hiippakunta)
- Maaninka (Karjalan hiippakunta)
Muistopäivä
Ortodoksinen kirkko muistelee kaikkia Karjalan pyhittäjiä (pyhittäjäisiä ja pyhittäjä-äitejä) ja valistajia aina vuosittain heidän yhteisenä muistelupäivänään, joka on marraskuun ensimmäinen lauantai, joka sijoittuu aina lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen aikaan.