Katekumeeni

Katekumeeniksi nimitetään henkilöä, joka valmistautuu kasteen ja mirhalla voitelemisen kautta liittymään oikeauskoisen, ortodoksisen Kirkon jäseneksi. Mikäli hänet on oikein kastettu jossain muussa kristillisessä kirkossa, silloin katekumeeni osallistuu vain katumuksen sakramenttiin ja mirhalla voitelun sakramenttiin sekä useimmiten myös ehtoollisen sakramenttiin.

Varhaiskirkon käytäntöjä

Varhaiskirkossa katekumeeniaika eli se aika, jonka henkilö joutui olemaan opetettavana eli katekumeenina, kesti jopa kolmekin vuotta ja piti sisällään jumalanpalveluksiin osallistumisen lisäksi katekeesin, muodollisen uskonnon opetuksen ja ohjeistuksen opettajalta, usein piispalta tai erikseen nimitetyltä katekistilta, opettajalta. Näin katekumeenit tutustuivat uskon totuuksiin.

Eksorkismiakin eli pahojen henkien pois karkottamista esiintyi tuohon aikaan katekumeenien opetuksen ohessa niin, että se suoritettiin usein ennen kastetta. Nykyisin eksorkismi rajoittuu kasteen edellä luettuihin eksorkismirukouksiin.

Varhaiskirkossa katekumeenit tuotiin kummien toimesta piispan eteen ja piispa rekisteröi heidät eli merkitsi heidän nimensä katekumeenien luetteloon, "Elämän kirjaan". Näin jo heti alusta sitouduttiin tulemaan Kirkon jäseneksi ja luettelossa oleminen toi myös joitain käytäntöjä henkilölle, jos hän sattui kuolemaan ennen kastetta. Hänet voitiin esimerkiksi haudata ortodoksisin menoin.

Sakramentit, liturgia ja katekumeenit

Katekumeenit eivät saaneet eivätkä tänä päivänäkään saa osallistua mysteerioihin (sakramentteihin) ennen Kirkkoon liittämistä. Varhaiskirkossa katekumeenit eivät saaneet osallistua koko liturgiapalvelukseen, vaan heidän oli poistuttava opetettavien liturgian päätyttyä ja liturgian viimeisen osan, uskovaisten liturgian alkaessa. Tänä päivänäkin tuon asian voi yhä kuulla liturgian kulussa, kun diakoni lausuu kolme kertaa ennen uskovaisten liturgian alkua papin aukaistua antiminssin, alttaripöydällä olevan pyhän liinan: ”Opetettavat, poistukaa.” Opetettavat eivät saaneet jäädä kirkkosaliin, vaan he kuuntelivat palvelukset pronarteksista (tunnetaan myös nimillä eksonarteks ja pronaos), bysanttilaisen kirkkotyypin uloimmasta eteishallista.

Nykyisessä liturgiassa on käytäntönä, että kaikki voivat jäädä paikoilleen eikä katekumeenienkaan tarvitse poistua. Suomalaisissa kirkoissa ei yleensä edes ole tuota ulointa eteishallia, mutta Kreikassa se saatetaan rakentaa myös joihinkin uusiin kirkkoihin.

Katekumeeniaika

Katekumeeniaika ei Suomessa välttämättä kestä enää varhaiskirkon mukaista kolmea vuotta. Se voi toki kestää kauemminkin, jos opetettava itse niin haluaa, mutta yleensä se on huomattavasti lyhyempi ja ajan pituus riippuu paljon seurakunnan papista ja katekumeenista itsestään. Normaaliaika nykyään lienee jossain puolen vuoden ja vuoden tietämillä, mutta sen pituus saattaa vaihdella niin Suomen ortodoksisessa kirkossa kuin muissakin paikalliskirkoissa suuresti riippuen esimerkiksi piispasta ja katekumeenin hengellisen kypsyyden tasosta.

Ortodoksisessa kirkossa ei ole käytössä muodollista katekismusta, ortodoksista oppia selvittävää kirjasta, kuten on roomalaiskatolisilla tai protestanteilla. Sen sijaan käytössä on erilaisia muita uskonnollisia kirjoja, joita pappi saattaa pyytää katekumeenia lukemaan ennen kastetta. Varhaiskirkon jälkeisellä ajalla opetuksessa käytetyistä kirjoista oli merkittävin pyhän Augustinuksen kirjoittama kirja ”Oppimattomien opettamisesta”.

Luettavaa katekumeenille

Nykyisin yksi monista tässä yhteydessä käytetyistä kirjoista on esimerkiksi arkkipiispa Paavalin kirjoittama kirja ”Miten uskomme”, mutta se ei suinkaan ole ainoa tässä tarkoituksessa käytetty kirja. Ortodoksisen kirkon virallisilta internetsivuilta [1] löytyy oheinen luettelo kirjoista, joita suositellaan katekumeenien luettavaksi:

Arkkipiispa Paavali: - Miten uskomme, WSOY 1978 (yleinen johdanto ortodoksisen kirkon oppiin). - Uskon pidot, WSOY 1986 (liturgia-jumalanpalveluksen esittely).

Arkkipiispa Paavali (toim.), tekijä tuntematon: - Vaeltajan kertomukset, WSOY, Valamon luostari 1991.

Arkkipiispa Paavali (toim.): - Jeesuksen rukous -antologia, Valamon luostari 1983 (rukouselämästä).

Merja Merras: - Ortodoksinen elämäntapa, Valamon luostari 1992 (selkeä alkujohdanto oppiin ja tapoihin).

Kallistos Ware: -Ortodoksinen tie, Ortodoksinen veljestö ry, Pieksämäki 1985 (selkeä teologinen yleisesitys opista ja rukouksesta).

Isä Ambrosius ja Markku Haapio (toim.): - Ortodoksinen kirkko Suomessa -tietoteos, 1979 (yleistä tietoa kirkosta ja sen historiasta).

Alexander Schmemann: - Maailman elämän edestä, Ortodoksinen Veljestö ry, 1974 (yleisesitys kirkon mysteerioista).

Cleopa Ilie: - Ortodoksisesta uskosta. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestön julkaisuja 6, 2005

Katekumeenikerhoja

Useissa seurakunnissa on myös niin sanottuja katekumeenikerhoja tai muita vastaavia kerhoja, joissa kirkkoon liittyvät tai liittymistä harkitsevat voivat tutustua ortodoksiseen uskoon ja tapoihin niin opetuksen kautta kuin jumalanpalveluksiin osallistumalla ja niitä jälkeenpäin selittämällä.

Hannu Pyykkönen

Katso myös:

• Ortodoksisen kirkon jäseneksi liittyminen
• Euhologionin ohje: Kirkkoon liittyminen
• Uskon vakuutus

Opiskele lisää ortodoksisuutta Ortodoksi.netistä:

Tässä joitain linkkejä alkuun:

• Ortodoksinen jumalanpalvelus (osa 1)
• Rukousasennot (osa 2)
• Kunnioittaminen (osa 3)
• Ristinmerkki
• Tuohuksen, kirkkokynttilän sytyttäminen

Jos et löydä tarvitsemaasi tietoa tältä sivustolta, kysy sitä oman alueesi ortodoksisen seurakunnan papilta. Voit halutessasi antaa myös palautetta (esim. toiveita, kiitoksia tai moitteita) Ortodoksi.net-sivuston ylläpitäjille palautesivulta.