Ortodoksinen jumalanpalvelus

Jumalanpalvelus on uskonnollinen tapahtuma. Ortodoksisen käsityksen mukaan kristitylle on luonnollista kiittää ja ylistää Luojaansa, Jumalaansa, sekä kääntyä hänen puoleensa myös pyyntö- ja kiitosrukouksin. Jumala ei sinällään tarvitse luotunsa rukouksia, vaan päinvastoin ihminen tarvitsee niitä saadakseen hengellistä vahvistusta ja pysyäkseen yhteydessä Luojansa kanssa.

Ortodoksinen teologi Georges Florovski on sanonut:

”Kristillisyys on liturginen uskonto. Kirkko on ennen kaikkea jumalanpalveluksellinen yhteisö. Jumalanpalvelu tulee aina ensimmäisenä, oppi (oppijärjestelmä) ja kirkkosäännöt toisena.”

Ortodoksisuudessa ihminen nähdään liturgisena olentona, joka on aivan täydellinen vasta ylistäessään Jumalaa.

Jumalanpalvelusten kieli

Yksi ortodoksisten lähetystyöntekijäin ensimmäisistä tehtävistä oli ja on aina kääntää jumalanpalveluskirjat sen maan kielelle, missä he työskentelevät. Jo alkaen Kyrilloksesta ja Metodioksesta 800-luvulla ja päätyen vaikka Amerikassa lähetystyötä 1800-luvulla tehneisiin Innokenti Alaskalaiseen tai Japanissa työskennelleeseen Nikolai Japanilaiseen, voidaan todeta, että heillä kaikilla on ollut suuri tarve kääntää palveluskirjat kohdemaansa kielille. Näin tapahtui myös Suomessa, mihin Bysantin usko tuli Kiovan ja Venäjän kautta Karjalan pyhittäjäisien ja valistajien avulla, ja alkuaan venäjänkielisten lähetystyöntekijöiden käyttämät jumalanpalvelustekstit käännettiin myöhemmin joko suoraan kreikasta tai sitten kirkkoslaavista suomenkielisiksi.

Jumalallinen kauneus ja itseensä luottava epävirallisuus liturgiassa

Ortodokseina yritämme tehdä jumalanpalveluksemme ulkoisesti loistavaksi ja kauniiksi ikään kuin suureksi liturgiseksi ja taivaalliseksi ikoniksi, ‘taivaaksi maan päällä’.

Jokainen ortodoksinen jumalanpalvelus toimitetaan aina samalla tavoin riippumatta siitä, osallistuuko palvelukseen papin ohella muita ihmisiä. Periaatteessa palvelusta ei voi toimittaa yksinään, jos paikalla on siis vain pappi. Pitäisi olla vähintään yksi muu ihminen läsnä. Tästä säännöstä tosin poiketaan esimerkiksi luostarien erakkoloissa, joissa elää vain yksi pappismunkki.

Ortodokseilla ei ole vastinetta roomalaiskatolisen kirkon kuulumattomasti luettavalle ‘Hiljaiselle messulle’. Jokaisessa liturgiassa, aamu- ja ehtoopalveluksessa rukoillaan, suitsutetaan ja palveluksissa luetaan ja lauletaan ja koko palvelus toimitetaan, vaikka siellä ei olisi kuoroa tai ketään seurakuntalaisia, ainoastaan pappi ja yksi lukija. Koska ortodokseina aidosti uskomme yhteen Pyhään, apostoliseen ja katoliseen Kirkkoon, jokainen palvelus palvellaan ikään kuin kaikki Kirkon näkyvät ja näkymättömät jäsenet olisivat paikalla.

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kirkkokansa tulee ja menee vapaasti eikä kukaan hämmästele, jos joku liikkuu palveluksen aikana, tulee myöhässä tai ei jää paikalle palveluksen loppuun saakka. Kirkonpenkkien poisjättäminen ortodoksisesta kirkosta lisää kodissa olemisen tunnelmaa kirkossakin ikään kuin lapsena Isän kodissa. Suomen ortodoksisissa kirkoissa ei ole kiinteitä penkkejä tai tuolirivejä, sen sijaan esimerkiksi Kreikassa niitä löytyy useasta kirkosta.

Sama eräänlainen epävirallisuus ja vapaus ovat mukana papiston käyttäytymisessä. Seremoniaaliset tapahtumat eivät ole niin minuutin päälle määrättyjä kuin esimerkiksi lännen kirkoissa. Papilliset toimet ovat vähäeleisiä, vähemmän teatraalisia ja enemmän luonnollisia. Itsensä äänen sävyillä ja voimakkuudella tai muulla ilmaisulla korostaminen ja omat tunnekuohut tai kirkkokansan tunnekuohuihin kiihottaminen eivät kuulu ortodoksisen papin toimiin kirkossa. Siksi useimmat jumalanpalveluksen tekstit luetaan ns. resitatiivisesti eli laulavalla lukutavalla, jottei tekstin lukija värittäisi tekstiä ja antaisi sille yksipuolista tulkintaa.

Tämä "epävirallisuus" ja ulkoinen kauneus voivat johtaa silloin tällöin ylenkatseisiin ja muitten ulkopuolisten, asiaa tuntemattomien ihmisten ehkäpä halveksiviin lausumiin. Mutta tästä huolimatta on sanottava, että tuo kaikki on juuri sitä suurta uskonnollista laadukkuutta, joka jättää ortodoksiaan sen kallisarvoisen pilkahduksen jumalallisesta kauneudesta.

Uskon säilyminen

Ortodokseilla on meidän koko uskonnollinen kokemuksemme liturgiassa. Se on meidän uskomme todellinen ilmentymä. Liturgia on innoittanut parhaita runoilijoita, taiteilijoita ja muusikkoja. Ortodoksisessa kirkossa liturgiasta ei ole koskaan tullut ”opittujen asioiden säilötty tuote” kuten keskiaikaisessa lännessä, jossa papisto piti tarkasti huolen tästä asiasta. Liturgia on meillä ortodokseilla jäänyt koko kristikansan yhteiseen omistukseen.

Ortodoksinen jumalallinen liturgia on osoittautunut yhdeksi tehokkaimmista lähetystyöntekijöiden työkaluista. Itäisessä Euroopassa ja Lähi-Idässä turkkilaisen ottomaanien 400-vuotisen vallan aikana liturgia oli yksi tärkeimmistä välineistä, joilla säilytettiin ja julistettiin omaa uskoa. Lukutaidoton kansa oppi pyhiä kirjoituksia ja uskomme opetuksia kuuntelemalla lukijoita ja laulajia palveluksissa.

Myös kommunistien vainojen vuosien aikana Venäjällä, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja muissa itäisen Euroopan valtioissa usko säilytettiin sanatarkasti liturgiassa. Kun oli mahdotonta vankeuden, kidutusten tai jopa kuoleman vuoksi saarnata evankeliumia muualla, Jumalan sana tuli tutuksi liturgian kautta. Marttyyrit koulutettiin uskon koulussa, ortodoksisissa jumalanpalveluksissa.

Katso myös

• (osa 2) Rukousasennot ortodoksisissa jumalanpalveluksissa
• (osa 3) Kunnioittamisen osoittaminen kirkossa
• Katekumeeni, opetettava
• Ristinmerkki
• Tuohuksen, kirkkokynttiän sytyttäminen