Kristuksen syntymäjuhlana (opetuspuhe 3)
Ortodoksi.netista
Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille. Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen. (Ps. 118:26, LXX)
Ortodoksisen kirkon aamupalveluksessa julistetaan uskoville tämä kristillinen ilo. Kirkko julistaa, että kristillinen uskomme, toivomme, rakkautemme ja rukouksemme perustuu Jumalan ilmestymiseen maailmalle. Tapa, jolla Jumala lähestyy meitä, ja tapa, jolla me lähestymme kilvoittelussa Jumalaa, ei riipu pelkästään kyvyistämme tai pyrkimyksistämme. Jumala ei ole korkein valta tai voima, jota me lähestymme järjen avulla. Hän on Jumala, joka ilmoittaa Itsensä meille ja meidän tähtemme.
Joensuun ortodoksisen seminaarin kirkko, kattomaalaus
(kuva © Pyykkönen)
Kristus on sekä Jumala että ihminen
Opetus Kristuksesta on ortodoksisen uskon, jumalanpalveluksen ja askeesin pilari. Sille rakentuu koko ortodoksinen elämä. Kristus syntyi maailmaan avatakseen ihmisille jälleen mahdollisuuden päästä Jumalan Valtakuntaan. Kristuksen syntyminen ihmiseksi loi uuden suhteen Jumalan ja ihmisen välille.
Kristus osoitti persoonassaan, mitä on Jumalan todellinen kaltaisuus. Ortodoksisen kirkon virallinen kristologinen opetus vahvistettiin neljässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa: Efesossa (431), Kalkedonissa (451) ja kahdessa Konstantinopolin synodissa (553 ja 680-681). Kristuksen ihmiseksi syntymisen kosmiseen merkitykseen viitataan Kalkedonin kirkolliskokouksen vuonna 451 hyväksymässä määritelmässä: Kristus on yhtä olemusta meidän kanssamme inhimillisyydessä, meidän kaltaisemme kaikissa asioissa syntiä lukuun ottamatta.
Pyhää Atanasios Aleksandrialainen (k.373) opettaa, että Kristus on kuin taiteilija, joka maalaa Jumalan kuvan ihmispersoonassa, mutta kuitenkin Hän on myös tuon ihmispersoonan esikuva.
Kalkedonin kirkolliskokous määrittelee: Kristus on sekä Jumala että ihminen, sillä ykseys ei mitenkään poista luontojen erilaisuutta; Hänessä säilyvät pikemminkin molempien luontojen keskinäiset ominaisuudet. Määrittelyn viimeinen lause kattaa selkeästi ihmisen toiminnan luovana, keksivänä ja ohjaavana olentona maailmassa.
Jumala suo ihmiselle elämän puhtauden Kristuksen pelastavassa energiassa
Ortodoksisen kirkon pyhät isät samastavat ihmiselle kuuluvat luonteenomaisuudet Jumalan kuvaan ja kaltaisuuteen. Jumalan kuva sisältää ihmisessä monia ulottuvuuksia, kuten vapauden, vastuun, hengellisen käsityskyvyn ja suhteen Jumalaan ja lähimmäiseen.
Pyhä Gregorios Nyssalainen (k. 395) korostaa kristityn elämässä vapauden merkitystä. Hän huomioi, että ihmiset ovat vapaita, koska heidät on luotu Jumalan kuviksi, Jumalan, joka on vapaa. Ihmiset kykenevät sen vuoksi valitsemaan hyvän ja pahan väliltä. He voivat myös käyttää väärin vapauttaan ja langeta. Kun ihminen kääntyy katumuksessa Jumalaa kohti, hän täyttyy Jumalan valkeudella, mutta jos hän erottautuu Hänestä, hän tulee täyteen pimeyttä.
Aadam ja Eeva erottautuivat syntiinlankeemuksen seurauksena Jumalasta (1.Moos.3:5). He käyttivät Jumalan kaltaisuutta järjettömiin tarkoituksiin. Sen seurauksena ihmiskunta joutui lankeemuksen tilaan. Kun ihminen kääntyi pois elämän lähteestä eli Jumalasta, hänen elämänsä alistettiin moraaliselle ja fyysiselle rappioitumiselle. Kuitenkin ihmisessä säilyi vapaus, olkoonkin, että ihmisen oli vaikea valita hyvä.
Bysantin 300-luvun lopun isät uskoivat, että ihmisen syntiinlankeemus aiheutti ihmisyyden rappion ja aloitti kuoleman syklin. He eivät uskoneet, kuten Augustinus (k. 430) teki elämänsä loppupuolella, että ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeinen tila esti ihmisen mahdollisuuden osallistua pelastustapahtumaan. Esimerkiksi pyhä Basileios Suuri (k. 379) ja pyhä Gregorios Teologi (k. 390) opettivat, että ihminen tarvitsee pelastuakseen armeliaisuutta, paastoamista ja jumalanpalvelusta.
Moraalinen ja fyysinen rappio ei ollut Jumalan tarkoituksena, kun hän antoi luomisessa ihmiselle vapauden. Jumala rakastaa ihmistä. Hän toivoo tämän vastaavan myönteisesti Hänen rakkautensa kutsuun. Bysanttilaisten isien mukaan Jumala on Elämä. Ihminen ei ole elämä, mutta hän osallistuu Jumalan elämästä. Ihminen tulee osalliseksi elämästä Jumalan luovissa ja luomattomissa energioissa.
Jumala suo ihmiselle elämän puhtauden Kristuksen pelastavassa energiassa. Ihmisen pelastuminen on enemmän kuin pelkkää anteeksiantamusta. Se on ihmisen aitoa uudistumista ja parantumista Jumalassa. Pyhät isät muistuttavat meitä, että jos lyömme laimin käytännön kristillisen elämän, on elämämme hedelmätöntä ja vaarallista.
Ortodoksisen teologisen käsityksen mukaan Jumalan vapaus tukee ihmisen vapautta. Ihmistä puolestaan kutsutaan tekemään yhteistyötä Jumalan vapauden kanssa. Ihmisen vapaus on Jumalan lahja, joka mahdollistaa ihmisen vastauksen Jumalan rakkauden kutsuun.
Pyhittäjä Johannes Siinailainen (k. n. 650) painottaa teoksessaan Portaat Jumalan ja ihmisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitystä. Pyhittäjän mukaan Jumalan ja ihmisen kohtaaminen ilmaistaan konkreettisesti rukouksessa, jonka päämääränä on ihmisen kirkastuminen ja jumaloituminen. Pyhän rukouksen rikkaus kasvaa ihmisen jumalalliseksi luodusta ihmisyydestä ja Kristuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta. Aito rukous muodostaa kilvoittelijan suhteessa Jumalaan persoonallisen todellisuuden ja sillä on sellaisenaan universaalinen merkitys. Pyhittäjä Johanneksen mielestä rukous edellyttää kilvoittelijalta nöyryyttä, sielun puhtautta ja vapautta himoista.
Pyhän apostoli Paavalin mukaan meidän uskomme ensisijainen ja korkein salaisuus on lihaksi tullut Kristus (1.Tim.3:16). Kristillisen olemassaolon todellinen merkitys ja lopullinen tarkoitus on ilmoitettu ja toteutuu Kristuksen ihmiseksi syntymisessä. Hän tuli taivaasta pelastaakseen maailman ja yhdistääkseen ihmisen ainaiseksi Jumalan kanssa.
Luotu maailma on Jumalan merkki ja salaisuus
Ortodoksisen kirkon koko kristologinen opetus perustuu Sanan eli Kristuksen ihmiseksi tulemiseen. Jumala toimi aina Sanassaan ja Pyhässä Hengessään. Kristuksen syntyminen ihmiseksi on ortodoksisen uskon syvin ilo. Siinä ilmaistaan Jumalan Ilmoituksen täyteys. Lihaksi tullut Herra on täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen.
Luotu maailma on Jumalan merkki ja salaisuus. Jumala kutsuu ihmistä elämään luomakunnan kuninkaana ja pappina, joka ottaa vastaan lahjan Jumalalta antaakseen sen takaisin Hänelle. Ihminen luotiin aikojen alussa maailmankaikkeuden herraksi, ja Luoja antoi hänen tehtäväkseen koko luomakunnan saattamisen Jumalan Rakkauden yhteyteen. Ihminen epäonnistui tässä tehtävässä. Synti syöksi luomakunnan rappioon ja kuolemaan, mutta ihmisen eheyttäminen lihaksi tulleessa Kristuksessa merkitsee luomakunnan palauttamista alkuperäiseen kauneuteensa.
Bysantin kirkon Kristuksen syntymäjuhlan syvälliset liturgiset tekstit opettavat meille, että Risti on Kristuksen lihaksi tulemisen tarkoitus. Kristuksen ihmiseksi syntyminen ja ylösnousemus tekevät mahdolliseksi ihmisen uudelleenluomisen ja maailman kirkastumisen. Kristuksen Rististä tulee uusi Elämän Puu, joka kohoaa maasta taivaaseen. Kristuksen syntymässä on jo läsnä pääsiäisaamun valkeus ja kirkkaus.
Kristuksen syntymäjuhla opettaa meille, että kaikki on olemassa tehdäkseen Jumalan tunnetuksi ihmisille ja liittääkseen ihmisten elämän Jumalan yhteyteen. Tässä luodun ihmisen ja luomattoman Jumalan elävässä yhteydessä on ortodoksisen kirkon sakramentaalisen elämän ja askeesin perusta ja päämäärä. Rakkaus ja armeliaisuus ovat Kirkon jäsenen olennaisia ominaisuuksia.
Pyhä Simeon Houkka oli Kristuksen Totuuden profeetta
Ortodoksinen elämä ei ole ulkoista käyttäytymistä, vaan olemuksellista kasvamista Kristuksen ihmisyydessä Jumalan Rakkauteen. Tähän ortodoksikristityn päämäärään perustuu Kirkon sosiaalinen elämä eli vastuunkantaminen lähimmäisestä. Ihmistä ei ole mahdollista kunnioittaa tuntematta häntä; huolenpito ja vastuu ovat sokeita, elleivät ne perustu tietoon. Kristillinen tieto on arvotonta, ellei se perustu huolenpitoon. Kukin meistä on ihmispersoona siinä määrin kuin hän luo rakkaudessa suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin.
Vanhan Kirkon sosiaalinen vastuuntunto elää pyhän Kleemens Roomalaisen (k. noin 101) rukouksissa köyhien puolesta: Me rukoilemme Sinua, oi Herra, auttajamme ja suojelijamme, riennä kärsivien avuksi, sääli alhaisia, nosta ylös langenneet, auta puutteenalaisia, paranna sairaat, ruoki nälkäiset, vapauta vangit, tue heikkoja ja arkoja. Anna kaikkien kansojen ymmärtää, että Sinä olet ainoa Jumala ja että Jeesus Kristus on Sinun Poikasi. Anna meidän ymmärtää, että me olemme Sinun kansasi ja laitumesi lampaat.
Kristuksen ihmisrakkaus osoittaa meille, että rakkaus sävyttää koko ihmisluonnetta ja persoonallisuutta. Kyky oppia rakastamaan lähimmäistä riippuu kyvystämme vapautua narsistisuudesta ja kehittää itsessämme luova asennoituminen maailmaan Kristuksessa.
Pyhä Kristuksen tähden houkka Simeon Emesalainen (eli 500-luvulla) pilkkasi Emesan kaupungin kristittyjen mukavuudenhalua, uskonnollista lakihenkisyyttä ja ulkokohtaista armeliaisuutta, joka kätki sisäänsä itserakkautta, vihaa, kateutta ja ilkeyttä. Pyhä Simeon Houkka jakoi köyhien ja unohdettujen kärsimykset. Hänen esirukouksensa vaikuttivat, koska hän kärsi niiden puolesta, joille hän rukoili apua.
Pyhä Simeon oli Jumalan Totuuden ja Rakkauden profeetta. Hän samastui Kristuksen kokemaan pilkkaan ja halveksuntaan. Hän oli Kristuksen tavoin vapaa, koska hänellä ei ollut mitään menetettävää. Hän pelkäsi ainoastaan Jumalaa. Pyhän Simeonin myötätunto oli loputon demonien riivaamia ja ihmisten hylkäämiä ihmisiä kohtaan. Hänen terapeuttisena metodinaan oli rakkaus lähimmäisen kärsimystä ja tuskaa kohtaan.
Pyhän Simeon Houkan esimerkki osoittaa meille, että rakkaus, lähimmäisen huomioon ottaminen ja elämän ymmärrys ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka ilmenevät ja kehittyvät vain, jos niitä harjoitetaan; niitä ei voi kuluttaa, ostaa eikä omistaa kuten omistamisen kohteita, niitä voi vain harjoittaa, harjoitella ja uskaltaa tehdä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa kysytään harvoin, miksi elämänmenossa on niin paljon ahdistusta ja turvattomuutta. Usein annetaan ymmärtää, että ihmisten pahoinvointi kuvastaa heidän sopeutumiskyvyttömyyttään, ei jotakin perustavanlaatuista ihmisen ja yhteiskunnan suhteen vääristymää.
Talouselämä korotetaan mielellään uskonnon, isänmaan ja moraalisen auktoriteetin asemaan. Köyhyys teki paluun suomalaiseen yhteiskuntaan 1990-luvun alun laman jälkeen, kun siitä syntyi laaja pitkäaikaistyöttömyys ja perusturvaa leikattiin. Huolestuttavinta on tässä yhteiskunnallisessa kehityksessä ehkä juuri lasten köyhyys. Sääntelemättömän vaurauden kartuttamisen perintö on katkera.
Pyhä Eukaristia antaa kaikelle tarkoituksen
Kristuksen syntymä ei ole jokin uskonnollinen tarina tai kertomus, jota toistetaan vuodesta toiseen. Kristuksen syntymä on Jumalan meille antama lahja, joka meidän tulee ottaa vastaan nöyränä ja uskollisena. Pyhä Isämme Johannes Krysostomos (k. 407) kehottaa meitä saarnassaan viettämään tarkkaavaisesti Kristuksen syntymäjuhlaa. Hänen mukaansa Kristuksen syntymäjuhlasta lähtien on muinainen orjuus lakkautettu, paratiisi on avoin ja kirous on otettu pois. Totuus on palannut takaisin ja enkelit ovat yhteydessä ihmisiin ilman pelkoa ja ihmiset puhuvat enkelten kanssa. Kirkkoisä kysyy miksi on näin? Koska Jumala on nyt maan päällä ja ihminen taivaassa.
Kristuksen syntymä on ortodoksisen elämän pyhä mysteerio ja valkeus. Jumalan syntyminen ihmiseksi julistaa ihmiselämän mittaamatonta arvoa. Jumalan valtakuntaan ei ole tietä, joka sivuuttaisi maailman elämän taistelut. Ortodoksisten isien kristillisen rakkauden tieto ei ole ulkokohtaista, vaan tunkeutuu elämän ytimeen. Ihmissydän on hauta, mutta myös elämän lähde ja sisäinen ihminen. Ihmisen kallein aarre eli sielu tekee hänestä Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaisen vapaan ja rakastavan persoonan. Vapaa ja rakastava persoona on ortodoksikristityn kutsumus, mutta tuo kutsumus jää usein toteutumatta. Monet ortodoksit eivät osallistu kirkon jumalanpalveluksiin, eivät myöskään Kristuksen syntymäjuhlan palveluksiin.
Ortodoksiset isät korostavat Kirkon teologian parantavaa luonnetta. Pyhä Eukaristia luo Kirkon. Kristus kokoaa yhteen Eukaristiassa Jumalan kansan. Pyhä Eukaristia antaa kaikelle tarkoituksen. Eukaristia on matka tästä maailmasta Jumalan Valtakuntaan. Pyhä Eukaristia luo, antaa muodon, määrittelee Kirkon ja sen jäsenet. Mutta tämä kaikki edellyttää Kirkon jäseniltä tämän maailman kunnian ja itseriittoisuuden kieltämistä.
Maailma jatkaa elämäänsä himoissaan, haluissaan, peloissaan ja ahneudessaan. Lukemattomat ihmiset jatkavat vaeltamistaan planeetallamme, kukin heistä yrittää saada elämäänsä pienen palasen onnea. Mutta ihminen, joka avaa elämänsä Kristuksen Valkeudelle, oppii tuntemaan toisen elämän ja toisen elämäntavan. Hänen sisäinen olemuksensa vapautuu maailman turhamaisuudesta.
Pyhät isät tarkastelevat Kirkon jäsenen uutta elämää ihmiseksi syntyneessä ja kuoleman kukistaneessa Kristuksessa hengellisen terapian, kirkastumisen ja uudelleen luomisen hengessä. Pyhä Eukaristia julistaa Kirkon lähetystehtävää maailmassa ja kutsuu ihmisiä elämän muutokseen eli katumukseen Kristuksessa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kirjoittaa: Katumus on kasteen uudistaminen. Katumus on sopimus Jumalan kanssa uudesta elämästä. Katumus on sovinnon tekemistä Jumalan kansa hyvillä teoilla, jotka ovat rikkomustemme vastaisia.
Kristuksen syntymäjuhla julistaa Jumalan Rakkautta, joka merkitsee kilvoittelevan ihmisen elämässä katoamatonta kauneutta ja pyhyyttä. Hänen ihmisluontoaan ei määritä biologinen, sosiaalinen, taloudellinen tai poliittinen tekijä, vaan luomaton alkukuva Kristus, näkymättömän Jumalan ikoni (Kol.1:15).
Kristus syntyy – kiittäkää!
