Lex orandi, lex credendi – Rukouksen laki on uskon laki (opetuspuhe)

Arkkipiispa Leon avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Kuopiossa 13. marraskuuta 2008

Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivän teemana on tänä vuonna hyvin toimitettu jumalanpalvelus. Pohdimme yhdessä sitä, miten voimme oppia lisää jumalanpalvelustemme sisällöstä ja toimittamisesta. Tämän kaiken tarkoituksena on palvelusten sujuvuuden ja harmonian parantaminen.

Yhteinen rukous on kristillisyyden kulmakivi. Kirkkoisä Augustinus Hipposlaisen mukaan kristitty yksin ei ole kristitty; autuaan Augustinuksen toteamus "unus Christianus, nullus Christianus" on edelleen yleisesti käytetty luonnehdinta siitä, miten kristillisyys ilmenee vain yhteydessä toisiin ihmisiin.

Autuaan Augustinuksen mukaan kristityt vaeltavat yhdessä taivaan valtakunnan tiellä. Tämä tulee todeksi yhteisessä jumalanpalveluksessa, joka on samalla koko uskonperintömme kuva, eli avauspuheenvuoroni mukaisesti "lex orandi lex est credendi, rukouksen laki on uskon laki".

Ortodoksisen kirkon liturginen perinne on syntynyt juutalaisen rukousperinteen pohjalta. Jeesuksen aikaan juutalaisuus erottui roomalaisesta ja kreikkalaisesta kulttuurista sillä, että rukoileminen oli juutalaisen kulttuurin keskiössä. Tuon ajan "korkeakulttuuri" suhtautui juutalaisiin halveksivasti, koska nämä hiljentyivät päivittäin kolmeen otteeseen puhumaan Jumalalle.

Näin tuo vanha juutalainen rukoussääntö todetaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa viikoittain luettavassa psalmissa 54:

"Illoin ja aamuin minä tuon asiani esiin, keskipäivälläkin minä julistan, ja hän kuulee ääneni" (Ps.54:18).

Juutalainen päivittäisen rukoussäännön mukaan rukoushetket pidettiin joko yhdessä tai yksin. Profeetta Danielin kirjassa kerrotaan, miten Daniel rukoili myös yksin perinteen mukaan. Kolme kertaa päivässä Daniel polvistui kodissaan ja ”rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana” (Dan.6:11).

Yhteinen ja yksityinen rukous oli sisällöltään kuitenkin samanlaista. Aamu- ja iltarukouksen rungon muodosti 5. Mooseksen kirjan rukous "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi" (5.Moos 6.4–9) ja 18 Amidah rukous- ja rauhansiunausta. Mooseksen kirjan rukouksen sanat "Kuule, Herra meidän Jumalamme" ovat siirtyneet suoraan ortodoksiseen rukousperinteeseen. Rukous- ja rauhansiunauksissa esiintyvät ilmaukset "Kiitetty olkoon Jumalamme", "Kunnia olkoon Jumalalle" tai "Sinulle ylistystä kantavat" toistuvat edelleen monissa ortodoksisissa rukouksissa.

Juutalainen rukousperinne oli myös apostolisen ajan kirkon käytössä. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan, miten "Pietari ja Johannes menivät temppeliin rukoushetken aikaan yhdeksännellä tunnilla” (Apt.3:1). Apostoli Paavali kehottaa puolestaan kolossalaiskirjeessään kristittyjä vanhan tavan mukaan edelleen "rukoilemaan hellittämättä ja valvomaan rukoillen ja kiittäen" (Kol.4:2).

Evankeliumien ja lähetyskirjeiden aikaan kirjoitettu 12 apostolin opetus eli Dikakhe opastaa kristittyjä seuraamaan vanhaa tapaa ja rukoilemaan kolme kertaa päivässä Herran rukouksen sanoin (Didakhe 8:3).

Vuorokauden rukousaikojen ohella juutalainen perinne tunsi jatkuvan henkilökohtaisen rukouksen tavan. Työ, ruokailu ja matka aloitettiin aina berakot-siunauksella. Tämän vuoksi myös apostoli Paavali neuvoo tessalonikalaiskirjeessä "rukoilemaan lakkaamatta" (1. Tess. 5:17). Ortodoksiseen liturgiseen perinteeseen juurtuneet rukoukset työn alkaessa, ruokailujen yhteydessä tai matkalla lähdettäessä ovat kaikki tuota vanhaa juutalaista perintöä.

Myös Jeesus seurasi juutalaista rukousperinnettä ja toi siihen lisänä omalla äidinkielellään arameaksi lukemansa Herran rukouksen. Se luetaan edelleen useaan otteeseen jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa.

Ortodoksinen liturginen traditio perustuu tälle juutalaiselle vuorokauden rukousaikojen pyhittämisen perinteelle. Tuo perinne näkyy selvästi jumalanpalvelusten siunaus-, anomus ja katumusrukouksissa. Se näkyy liturgisissa eleissä: käsien kohottamisena, kumartumisina, kääntymisinä, saattoina ja suitsutuksina.

Myös kirkkoisät korostivat alkukirkon omaksuman perinteen säilyttämistä. Klemens Roomalainen, Klemens Aleksandrialainen, Origenes ja Kyprianos Karthagolainen kirjoittivat vuorokauden rukousaikojen tärkeydestä ja liittivät niiden noudattamisen osaksi pelastushistorian tapahtumien jatkuvaa läsnäoloa.

Liturginen runous, rukoukset, stikiirat, troparit ja kontakit ovat kaiken tämän jatkumoa.

Hyvin toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on kokonaisuus, jossa kunnioitetaan Jumalan pyhien meille siirtämiä vanhoja liturgisia tapoja. Kaiken taustalla on ymmärrys siitä, että jumalanpalvelusta toimitetaan kirkossa, jonka alttari kohoaa kohti itää ja Jumalan valtaistuinta.

Huolellinen ja harras jumalanpalvelus on uskontunnustus. Vietämme 13.11. kirkollemme rakkaan kirkkoisän Johannes Krysostomoksen muistopäivää. Kultasuu-Johannes kuvailee jumalanpalveluksen kauneutta 1. Timoteoksen kirjettä käsittelevässä homiliassaan. Hän sanoo: "kun munkit laulavat oikein ’Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää häntä korkeuksissa!’ niin silloin enkelit tulevat mukaan ylistykseen".

Tunnettu yhdysvaltalainen ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen tutkija Aleksander Schmemann on todennut, että "ortodoksinen jumalanpalvelus ei ole maallisen ja taivaallisen tai inhimillisen ja jumalallisen vuorovaikutusta". Schmemannin mukaan "jumalanpalvelus on todistus siitä, miten elävä Jumala on avannut ihmiselle portin valtakuntaansa". Yhteinen jumalanpalvelus on seisomista tuon portin edessä. Kuten edellä olevista esimerkeistä huomaamme, yhteisesti toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on rukouksen koulu ja samalla kirkon ainoa objektiivinen auktoriteetti.

Jumalanpalvelus on liike-elämän markkinointikieltä käyttäen kirkkomme tärkein tuote. Sen kauneus, harmonia, typologia ja syvällisyys puhuttelevat kaikkia elämän tarkoitusta etsiviä.

Haluan rohkaista hiippakuntamme seurakuntia rikastuttamaan jumalanpalveluselämää. Tahtoisin myös pyytää seurakuntia pitämään kylien tsasounia ja kaupunkien kirkkoja mahdollisimman paljon auki myös ihmisten yksityistä hiljentymistä varten. Tsasounien avaimet kuuluvat sen ympärillä asuvien kyläläisten avainkaappeihin, ei kirkkoherranvirastojen seinälle.

KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo