Liite I: Suomennoksina puuttuvat deuterokanoniset tekstit
Ortodoksi.netista
TT Hannu Pöyhönen:
Liite 1.
Suomennoksina puuttuvat deuterokanoniset tekstit
Ortodoksisen kirkon käyttämästä laajemmasta Vanhan testamentin kaanonista, joka heprealaisen Vanhan testamentin 39 kirjan sijasta sisältää 49 kirjaa, puuttuu suomeksi tällä hetkellä yksi kokonainen teos ja yksi pieni deuterokanoninen katkelma. Kyseinen teos on Kolmas makkabilaiskirja, deuterokanoninen katkelma puolestaan Esterin kirjaan liittyvän Mordokain unen loppuosa. Liitteen referaattien avulla lukijalla on mahdollisuus saada käsitys näiden Ortodoksisen kirkon Raamattuun kuuluvien pyhien tekstien keskeisimmästä sisällöstä.
A. Kolmas makkabilaiskirja
Kolmas makkabilaiskirja ei liity millään tavalla itse makkabilaisaikaan (165–143 e.Kr.), vaan sen tapahtumat edeltävät ensimmäisessä ja toisessa makkabilaiskirjassa kuvattuja. Kolmannen makkabilaiskirjan tapahtumat sijoittuvat kolmannen esikristillisen vuosisadan Egyptiin, jossa hallitsija Ptolemaios Filopator (221–204) kohdisti suurikokoiseen juutalaissiirtokuntaan ankaran vainon. Kolmanneksi makkabilaiskirjaksi teos on nimetty epäilemättä siksi, että siinä kuvatut vainotoimet ovat analogisia makkabilaisaikana Palestiinassa vallinneiden kanssa, mutta todennäköisesti myös siksi, että juutalaisvainojen toimeenpanija on tässäkin tapauksessa syntyperältään hellenistinen kuningas.
Kolmannen makkabilaiskirjan katsotaan syntyneen Aleksandriassa ensimmäisellä esikristillisellä vuosisadalla. Kirjan alkuperäiskieli on kreikka. Kirkon piirissä teosta on, ilmeisesti jo kielellisistäkin syistä, käytetty lähinnä sen itäosissa, lännessä sen merkitys puolestaan on jäänyt vähäiseksi.
Kolmas makkabilaiskirja koostuu seitsemästä luvusta, jotka laajuudeltaan vastaavat hieman vajaata kolmatta osaa ensimmäisestä ja hieman alle puolta toisesta makkabilaiskirjasta. Kirja alkaa hieman yllättävästi suoralla tapahtumakuvauksella, mistä syystä jotkut olettavat, että sen alkuosa olisi syystä tai toisesta joutunut kadoksiin.
Kirjan lukujen sisältö on seuraava:
Egyptin kuningas Ptolemaios Filopator lähtee kostohyökkäykseen Syyrian hallitsijaa Antiokhos III:tta vastaan ja voittaa hänet taistelussa Rafian luona (217 e.Kr.). Menestyksekkään sotaretken jälkeen kuningas Ptolemaios vierailee valtapiiriinsä vastikään siirtyneessä Jerusalemissa, jonka loisto tekee häneen suuren vaikutuksen. Uskonnolliseen kunnioitukseensa vedoten kuningas ilmaisee aikovansa käväistä myös Jerusalemin temppelin Kaikkein Pyhimmässä, mistä juutalaiset koettavat saada hänet luopumaan erilaisin epätoivoisin toimenpitein mm. vetoamalla saamaansa Mooseksen lakiin ja uhkaamalla avoimella kapinalla. Temppelialueelle kokoontuneet juutalaiset rukoilevat lopulta ylimmäisen papin johdolla palavasti Jumalaa, että Hän antaisi heille apunsa ja puuttuisi asioiden kulkuun. (1:1–2:20)
Kuningas Ptolemaioksen pyrkimys tunkeutua omavaltaisesti Kaikkein Pyhimpään kuitenkin estyy Jumalan lyödessä hänet äkillisellä sairaudella. Jerusalemiin saapunut sotaväki korjaa kauhuissaan halvaantuneen ja puhekykynsäkin menettäneen kuninkaan temppelistä sekä kiidättää hänet takaisin Egyptiin, jossa hän ei osoita minkäänlaisia katumuksen merkkejä, vaan elää entistä hillittömämmin ja uhmakkaammin. Aleksandrian juutalaisia aletaan kohdella yhteiskunnallisesti halventavalla tavalla ja heidät pakotetaan kuoleman uhalla uhraamaan pakanatemppeleissä. Siitä huolimatta, että juutalaiset säilyttävät kaikessa lojaalisuutensa hallitsijaa kohtaan, tämä antaa heistä kuninkaallisen käskykirjeen, jossa kansalaisia vaaditaan vangitsemaan kaikkialla Egyptissä asuvat juutalaiset sylivauvoista harmaapäisiin vanhuksiin asti. Käskykirje herättää maassa yleisen riemun, sillä juutalaisia vihataan heidän muista poikkeavien tapojensa vuoksi. Aleksandriaan rahdataan laivoilla tuota pikaa niin suuri joukko juutalaisia, että heitä luetteloivilta virkamiehiltä loppuu kirjoitusmateriaali! (2:21–4:21)
Kuningas antaa käskyn surmata kahlehditut juutalaiset viidensadan taistelukäyttöön koulutetun norsun avulla, jotka juotetaan umpihumalaan niiden raivon nostattamiseksi. Hallitsijan kutsuvieraat odottavat stadionilla malttamattomasti näytöksen alkamista, kun taas vangitut juutalaiset rukoilevat Jumalaa. Huolellisesti valmisteltu teloitus peruuntuu, sillä kuningas ei saavukaan paikalle sovittuun hetkeen mennessä vaivuttuaan yöllä sikeään uneen. Tajuttuaan tapahtuneen kuningas määrää kuolemantuomion toimeenpantavaksi heti seuraavana päivänä, mutta se estyy tälläkin kerralla – nyt siksi, että kuningas unohtaa määräyksensä ja jopa uhkaa teloittaa häntä unohduksesta muistuttavat. Aterioidessaan ystävien kanssa kuningas muuttaa kuitenkin jälleen mielensä heidän riemukseen ja antaa juutalaisten surmaamisesta kolmannen käskyn, jota hän tällä kertaa vielä tehostaa uhkauksella hävittää maan tasalle koko Juudea ja polttaa Jerusalemin temppeli. Norsut valmistetaan taas tehtäväänsä, ja Aleksandrian hippodromille johtavat portit avataan niitä varten. Juutalaiset luulevat viimeisen hetkensä tulleen ja jättävät toinen toisilleen hellät jäähyväiset. Yksi kunnianarvoisa vanhus heidän joukossaan, pappi Eleasar, puhkeaa hartaaseen rukoukseen, jossa muistelee monia Jumalan muinaisia ihmetöitä valitun kansansa parissa ja pyytää Häntä olemaan nytkin uskollinen lupauksilleen ja auttamaan ahdinkoon joutuneita. Jumalan apu tavoittaa juutalaiset tällä kertaa entistäkin selvemmin: teloitusta todistamaan saapunut utelias yleisö näkee, kuinka taivaasta laskeutuu stadionille kaksi peljättävää enkeliä, joiden kirkkaus saattaa paniikkiin niin ihmiset kuin eläimet sillä seurauksella, että eläimet kääntyvät takaisin ja tallaavat jalkoihinsa niitä eteenpäin usuttavan aseistetun sotilasjoukon. Nähdessään täydellisen epäjärjestyksen kuninkaassa syttyy viha ja närkästys lähimpiä apureitaan kohtaan, ja hän syyttää heitä yrityksestä manipuloida häntä juutalaisten tuhoamiseksi sekä käskee vapauttamaan syyttömät. Kuningas järjestää kärsineille juutalaisille Aleksandriassa seitsemän päivää kestävät pidot ja myöntää heille oikeuden palata entisille kotikonnuilleen. Paikallinen juutalaisyhdyskunta ylistää tapahtumasta Jumalaa ja asettaa sen muistoksi juhlan, jota heidän jälkeläistensäkin tulee noudattaa siellä pysyvänä säädöksenä. (5:1–6:41)
Kuningas Ptolemaios lähettää juutalaisten mukana kaikille valtakuntansa hallintovastuuseen asetetuille virkamiehille kirjeen, jossa toteaa toimineensa väärämielisesti juutalaisia kohtaan ystäviensä harhaan johdattamana. Kuningas määrää, että virkamiesten koko hänen hallintoalueellaan tulee sallia juutalaisille esteetön kotiinpaluu ja olla juonittelematta heitä vastaan tapahtuneen johdosta tai edes murehduttamatta heitä missään, koska tämä ei merkitse ihmisten, vaan heitä suojelevan Jumalan vihan herättämistä ja siten kärsimystä koko Egyptille. Ennen Aleksandriasta poistumistaan juutalaiset pyytävät kuninkaalta vielä erityislupaa rangaista lain noudattamisesta luopuneita heimoveljiään, mikä heille myönnetäänkin. Niinpä paluumatkalle juhlatunnelmissa hankkiutuvat juutalaiset teloittavat joukostaan yli kolmesataa luopiota. Ptolemaiokseen asti sotaväen johdattamat juutalaiset järjestävät siellä saattojoukkonsa kanssa vielä seitsenpäiväiset juhlat, jotka rahoitetaan hallitsijan kassasta, ja palaavat sitten kuninkaan kirjeen myötä kukin turvallisesti omalle kotiseudulleen. Jumalan siunauksesta juutalaisille palautetaan heidän omaisuutensa, ja he nauttivat toisheimoisten keskuudessa suurempaa arvostusta ja pelkoa kuin ennen heitä kohdannutta koettelemusta. (7:1–23)
B. Mordokain unta koskevan deuterokanonisen katkelman päätös Esterin kirjassa
Esterin kirjan 1. deuterokanoninen katkelma on Septuagintassa 6 jaetta laajempi loppunsa osalta kuin katkelman evankelisluterilaisen kirkon tekemässä suomennoksessa. Puuttuvien 6 jakeen sisältö on seuraava:
Unensa jälkeen Mordokai viettää yönsä kuninkaan palatsin pihamaalla kahden aluetta vartioivan eunukin seurassa ja saa näiltä kuulla suunnitteilla olevasta salaliitosta kuningasta kohtaan. Mordokai ilmoittaa asiasta kuninkaalle, minkä seurauksena kyseiset vartijat surmataan heidän tunnustettua osallisuutensa salaliittoon. Mordokain teko kirjataan valtakunnan arkistoihin, ja hän saa siitä palkkioksi sijan kuninkaan lähipiirissä. Kuitenkin korkea-arvoinen kuninkaan hovivirkamies Haaman tuntee katkeruutta salaliiton paljastanutta Mordokaita kohtaan ja alkaa etsiä sopivaa tilaisuutta vahingoittaakseen tätä ja tämän edustamaa kansaa.
<- edellinen osa: Osa 9. Kannanottoja kysymykseen Vanhan testamentin kaanonista Idän kirkossa ~ seuraava osa: Liite II: Deuterokanonisten katkelmien paikka niiden protokanonisissa teoksissa ->