Nikean metropoliitta Johannes: Paastoperinteestä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 5
Vuoden 2008 Aamun Koiton numerosta 4 löytyy seuraava aiemman, nyt jo edesmenneen, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan, sittemmin Nikean metropoliitta Johanneksen artikkeli:
Suuren paaston aikaan
Nikean metropoliitta Johannes: Paastoperinteestä
Kun nyt elämme Suuren paaston aikaa, lienee paikallaan palauttaa mieleen joitakin paastoperinteeseen liittyviä keskeisiä seikkoja. Paastollakin on Kirkon piirissä oma historiansa monine vaiheineen. Niin vieras kuin paasto nykyään onkin monen suomalaisen ortodoksin todellisuudessa, on se kiistattomasti oleellinen osa Kirkon perinnettä ja merkittävä tekijä hengellisen kilvoittelun kannalta.
Kirkko opettaa, että niin ruumis kuin sielu tarvitsevat harjoitusta ja kuria. Monet kirkkoisät korostavat, että juuri paasto on tärkeä edellytys ja keino itsekurille, joka on hyveen perusta ja alku kaikkeen hyvään.
Keskeinen näkökohta on tavanomaisesta elämäntavasta luopuminen. Kieltäytyminen siitä, mistä pitää. Yksinkertaisempi elämänjärjestys.
Basileios Suuri selittää paastoon kuuluvan, että syödään vähemmän, yksinkertaisemmin ja halvemmin kuin muuten. Hän korostaa voimakkaasti juuri mainitsemaamme ajatusta siitä, kuinka olisi opittava luopumaan ravinnosta, josta erityisesti pitää. Paastoaterioitten tulisi olla sellaisia, että ne ovat helposti valmistettavia. On hyvin kuvaavaa Basileioksen opetukselle, että hänen mukaansa tulisi keittiönkin ja sen astioiden saada levätä paaston aikana.
Ruokapaasto on keino kehittyä kieltäytymisessä myös henkisessä ja hengellisessä mielessä eli uudistua, puhdistua ja pyhittyä.
Vanhimpina aikoina ei tunnettu pitkäaikaisia paastoja eikä aluksi myöskään kaikille yhteisiä paastosääntöjä. Vielä suunnilleen vuonna 200 kirjoittaa muuan kirkkoisä myöhemmin Suuren paaston nimen aiheellisesti saaneesta perinteestä, että hänen tuntemallaan alueella oli sen kesto pari kolme päivää. Kieltäytymistä edellytettiin tänä aikana hyvinkin suuresti. Suurena lauantaina paastottiin neljätoista tuntia ennen pääsiäisliturgiaa. Sitten syntyi käytäntö paastota kokonainen viikko.
Tavat vaihtelivat, mutta Suurella viikolla nautittiin monella taholla maanantaista torstaihin leipää, suolaa ja vettä, mutta perjantai ja lauantai saattoivat olla täydellisen paaston aikaa. Näin oli erityisesti syyrialaisseuduilla. Monilla oli päivän pääaterian aika yleensä jo kello 11, mutta Suuren paaston yhteydessä syötiin vasta kello 3 j.p.p.
Vuosisatojen kuluessa tultiin vähitellen meidän tuntemaamme käytäntöön. Erikoista on, että monella taholla kristittyjen paasto kehittyi ensin kansan käytännössä ja kirjattiin sitten aikanaan kanoneihin.
Ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella oli päästy Kirkon sittemmin kauan kunnioittamaan paastoperinteeseen. Esimerkkinä paaston asteittaisesta kehittymisestä voidaan mainita, että ensin luovuttiin lihasta, sitten linnuista ja kananmunista, sitten kalasta. Venäjällä aikanaan syntynyt perinne kalan paastoruokana pitämisestä ei siis ole alkuperäisen käytännön mukainen.
Yhtenäisiksi kehittyneiden sääntöjen noudattaminen käytännössä vaihteli mm. ilmaston ja ravintoaineiden erilaisen saatavuuden takia. Mikään ehdoton lainomaisuus ei kuitenkaan kuulunut aitoon perinteeseen. Kun Apostolisessa konstituutiossa annetaan Suurelle viikolle ankarat paasto-ohjeet, sanotaan niiden luettelemisen jälkeen: "Jos terveys sallii sellaisen järjestyksen".
Tässä voimme todeta myös sen seikan, että luostareissa on paastosääntöjen noudattaminen yleisesti ottaen aina ollut tarkempaa kuin maailmassa elävien keskuudessa.
Olemme jo todenneet, että ruokapaaston tulisi auttaa kilvoittelijaa hengelliseen ja henkiseen paastoon. Paasto koskee koko ihmistä ja koko elämää. Näin se vaikuttaa myös meidän ja lähimmäistemme keskinäisiin suhteisiin.
Jotkut kirkkoisät korostavat, ettei paaston luonne ole lainkaan selvinnyt niille, jotka noudattavat ehkä tarkastikin ruokapaastoa mutta aloittavat päivänsä jatkamalla riitaa lähimmäistensä kanssa.
Joku sanoo kauniisti, että oikeaan paastoon siirrytään sovinnon portin kautta.
Basileios Suuri varottaa näyttelemästä paastoa. Hän oli tietoinen siitä, että 300-luvullakin oli paasto monelle ulkonainen tapa ja muille näytettyä hurskautta eikä koko ihmistä uudistava ja puhdistava käytäntö. Basileios kehottaa meitä rukoilemaan, että Herra, joka antaa meille paaston ajan, tekisi meistä uskollisia ja hyviä kilvoittelijoita.
Kirkon paastoperinne on niin rikas sekä ulkonaisesti että hengellisesti, että monet hyvinkin tärkeät opetukset ovat jääneet kokonaan tämän tiivistetyn esityksen ulkopuolelle. Toivottavasti nämä vajavaiset rivit voivat kuitenkin edes vähäisessä määrin tuoda sanomaa Suuresta ja pyhästä paastosta ja laajemminkin Kirkon paastoperinteestä.
Suokoon Jumala meille voimaa ja tahtoa "paaston merellä purjehtimiseen" kohti ylösnousemusjuhlan satamaa!
Kristuksessa Teidän
Suuren paaston aikana 2008
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.4/2008, joka ilmestyi 22.2.2008, sivulla 5)