Ortodoksisuus ja ekologia
Ortodoksi.netista
(valokuva © veli Martinus,
Valamon luostari)
Kirkko on jatkuvan helluntain yhteisö
Ortodoksisen Kirkon pyhien isien teologiassa luonto nähdään Jumalan luomistyön tuloksena. Jumala loi ihmisen elämään sopusointuisesti koko maailmankaikkeuden kanssa. Ihmisen ja luonnon yhteiselo rakentuu ystävälliseen suhteeseen, ei ristiriitaan, jossa ihminen orjuuttaa ja alistaa luontoa.
Bysantin kirkon ikonografiassa korostuu ihmisen ja luomakunnan läheinen suhde. Ihmisen sielun terveyttä ja mahdollisuuksia, joiden kautta Jumala on yhteydessä ihmisiin, ei voi erottaa ruumiin terveydestä ja ihmisen elinympäristöstä.
Kristus osoitti lukemattomilla parannusteoillaan huolensa ihmisarvosta ja ihmiselämän kokonaisuudesta. Hän yhdisti aina ruumiillisen terveyden hengelliseen terveyteen. Tämä on syytä pitää mielessä myös ympäristökysymyksissä. Jos luomakuntakunta erotetaan sen hengellisestä merkityksestä, se muuttuu pelkästään aineellisten luonnonvarojen riistämiseksi.
Adamin ja Eevan synti merkitsi kapinaa kohtuullisuutta vastaan. Ihmisen vastuuta luonnosta ei määritä pelkästään inhimillinen ulottuvuus. Ihminen on vastuussa koko elinyhteisöstä ja luonnosta. Ihmisen syntiinlankeemusta seurasi kärsimys, tuska ja kuolema (1.Moos. 3:16).
Ortodoksisten paikalliskirkkojen ehkä kaikkein polttavin moraalinen ja aineellinen kysymys on ihmisten maailmanlaajuinen köyhyys. Maailman väestönkasvu luo aikamme teknologialle ja tieteelle keskeisen haasteen. Venäläinen filosofi Nikolai Berdjajev (k. 1948) kirjoitti:
- ”Kun minulla ei ole leipää, se on taloudellinen kysymys; kun lähimmäiselläni ei ole leipää, se muuttuu moraaliseksi asiaksi”.
Romanialainen professori ja pappi Dumitru Staniloae (k. 1993) kirjoitti laajasti Jumalan rakkaudesta. Hänen mukaansa kristinusko eroaa muista uskonnoista ja filosofioista siinä, että se on rakkauden usko. Pyhä Kolminaisuus on ortodoksisen teologian keskiössä. Se ei ole pelkästään elävän ja persoonallisen Jumalan pyhä salaisuus, vaan myös jumalayhteyden mysteerio. Kirkon pyhä kolminaisuusoppi ei ole vain palanen muodollista, auktoriteettien välittämää opetusta, vaan jotain, joka vaikuttaa olennaisesti jokaiseen meistä – se vaikuttaa tapaan, jolla suhtaudumme itseemme ja lähimmäiseemme.
Ortodoksisen kirkon näkemys luomakunnasta liittyy opetukseen Pyhästä Kolminaisuudesta. Pyhä Kolminaisuus tarkoittaa jakamisen kuvaa. Professori Staniloae opettaa, että Pyhä Kolminaisuus luo esikuvan Kirkon elämälle. Kirkko on Kristuksen Ruumis, eukaristinen jatkuvan Helluntain yhteisö. Siinä yhdistyy kaikki olemassa oleva: Jumala ja luomakunta.
Aika ja paikka liittyvät luotuun järjestykseen, mutta niilläkin on lähteenään Jumalan iankaikkinen elämä. Jumala on antanut meille ihmisille ajan, jotta rakkautemme ennättäisi kypsyä. Professori Dumitru Staniloae painottaa ortodoksisessa maailmankatsomuksessaan solidaarisuutta ihmisen ja luomakunnan välillä. Hän tarkastelee teologiassaan maailmaan persoonallisin käsittein: maailma on Jumalan sana ja lahja, joka kutsuu uskovia persoonien väliseen dialogiin. Maailma on Jumalan läsnäolon mysteerio, kommunikointiväline Hänen kanssaan.
Rikkaus on ihmissielun taakka
Pyhittäjä Simeon Uusteologi (k.1022) kiinnitti jo 900-luvun lopulla huomiota evankeliumin opetuksen vastaiseen ihmisten luomakunnan väärinkäyttämiseen. Hän osoitti sanansa aikansa rikkaille, jotka olivat sokaistuneet ylellisestä elämästä. Pyhittäjä opetti, että ihmisellä on taipumus hallita mielivaltaisesti sosiaalista ja luonnollista ympäristöään. Simeonin mielestä omaisuuden väärinkäyttö aiheuttaa yhteiskunnassa vakavia yhteisöllisiä ongelmia. Hänen näkemyksensä ovat samanhenkisiä kuin pyhän Johannes Krysostomoksen (k. 407) opetukset Antiokiassa ja Konstantinopolissa.
Pyhä Johannes Krysostomos luonnehti sanoja “minun ja sinun” sydämettömiksi, koska näiden sanojen ensimmäiset lausujat aloittivat tässä maailmassa lukemattomat sodat. Kirkkoisän mukaan on julmaa, että joku ihminen elää yltäkylläisyydessä, kun samanaikaisesti hänen ympärillään on köyhiä ja nälkäisiä. Opetus on ajankohtainen 2000-luvun alun suomalaisessa elämänmenossa, jossa puhaltavat kovan markkinatalouden kylmät tuulet.
Krysostomos muistutti jatkuvasti rikkaita heidän velvollisuudestaan huolehtia köyhistä lähimmäisistään. Hänen teologinen opetuksensa sosiaalisen muutoksen välttämättömyydestä kasvoi Kirkon pääsiäissanomasta. Kirkkoisän mielestä koko kristityn elämä on tarkoitettu uudistettavaksi ja eheytettäväksi.
Pyhä Johanneksen evankeliumin mukaisesta opetuksesta huokuu “muutos parempaan”, joka rakentuu ihmisen jumalallisen vapauden toteuttamiseen niin henkilökohtaisessa kuin yhteisöllisessä elämässä. Krysostomos ajoi munkkina ja askeettina yhteiskunnassa köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Hänen sosiaalinen tietoisuutensa yhdistyi teologiseen käsitykseen Jumalan ja ihmisen suhteesta. Hänen mielestään köyhien kärsimys johtui paljossa rikkaiden ihmisten ahneudesta ja piittaamattomuudesta.
Kirkkoisän mielestä ahneus saa ihmiset kokoamaan itselleen rikkauksia. Hän opettaa:
- “Monet syyttävät minua sanoen:’Olet rikkaiden kimpussa.’ Ovathan hekin köyhien kimpussa. Olen kyllä rikkaiden kimpussa, mutta en rikkaiden, vaan rikkautta pahoin käyttävien. Sanonhan aina, en herjaa rikasta, vaan riistäjää. Toista on rikas ja toista riistäjä, toista varakas ja toista ahnehtija. Pidä asiat erossa äläkä sekoita yhteen sekoittamatonta. Oletko rikas? En minä estä. Oletko riistäjä? Syytän. Otatko vierasta omaisuutta? En pysy vaiti.”
Pyhän Johannes Krysostomoksen ja pyhittäjä Simeon Uusteologin opetukset ovat ajankohtaisia. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut viime vuosina entistä eriarvoisemmaksi. Suomalaisten väliset toimeentuloerot ovat kasvaneet jo useana vuonna. Tämä vaikuttaa erityisen kipeästi lapsiin ja nuoriin. Asiantuntijoiden mukaan noin 150.000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella.
Erojen kasvu johtuu lähes yksinomaan siitä, että parhaimmassa taloudellisessa asemassa olevan 10 prosenttia suomalaisista on lisännyt eroa muihin. Syynä on omaisuustulojen voimakas kasvaminen. Osingoista ja myyntivoitoista noin 70 prosenttia keskittyy suurituloisimmalle kymmenesosalle. Jos nykyiset tuloerot edelleen kasvavat, luottamus yhteiskunnallisten instituutioiden oikeudenmukaisuuteen heikkenee ja yhteiskunnalliset ongelmat kasvavat entisestään. Sääntelemättömän vaurauden kartuttamisen perintö on katkera. Eriarvoisuus mädättää yhteiskunnan sisältäpäin.
Pyhä Johannes Krysostomos torjui voimallisesti varallisuuden kuluttamisen ylellisyyteen, koska se vähentää rikkaiden halua osoittaa armeliaisuutta. Rikkaus on ihmissielulle vaarallinen taakka, joka orjuuttaa sielun ja estää sitä palvelemasta Jumalaa ja lähimmäistä. Kirkkoisän mielestä rikkaalla on omaisuutta siksi, että hän jakaisi sen köyhien kanssa. Jos hän ei osoita armeliaisuutta köyhälle, hänet tuomitaan viimeisellä tuomiolla varkaan tavoin.
Jumala on koko ihmiskunnan Isä
Pyhittäjä Simeon Uusteologi jatkaa bysanttilaisten isien opetusperinnettä, jossa Jumalan antama aineellinen maailma nähdään lahjana ja siunauksena. Ihminen on Jumalalle vastuussa siitä, että hän suojelee luomakuntaa. Ihminen näkee syntiinlankeemuksen seurauksena luomakunnan ja sen aineellisen hyvyydet itsenäisiä asioina. Hän kieltäytyy tulkitsemasta niitä rakkauden kautta.
Pyhittäjä Simeon opettaa, että ihmisen tulee elää maailmassa askeettisesti. Hänen ruokansa, vaatteensa ja asumisensa on oltava yksinkertaista. Ihmisen on luovuttava itsekkäästä ja itserakkaasta kulutuksellisesta ja nautinnollisesta elämänasenteesta. Luopuessaan elämän vääristä asenteista ihminen näkee vähä kerrassaan luomakunnan aineelliset hyvyydet Jumalan rakkauden toimintana.
Pahuus toimii ihmissielussa ja yhteiskuntien sosiaalisissa rakenteissa. Pahuus saastuttaa ja turmelee ihmisten pyrkimykset hyvään myös Kirkossa. Jos ihminen torjuu Jumalan rakkauden toiminnot, hänestä tulee “ Jumalan vihollinen”, jolla on kuolettava suhde ympäröivään maailmaan. Hän alistaa maailman yksilöllisen älynsä välikappaleeksi. Hän asettuu luomakunnan yläpuolelle, ja tältä paikaltaan hän tutkii tieteellisesti luontoa sekä hallitsee sitä teknologiallaan.
Pyhittäjä Simeon Uusteologin mielestä ahneus, saituus ja kulutuksellinen elämänasenne aiheuttavat yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta eikä niillä ole sijaa todellisen kristityn elämässä. Bysantin kirkon liturgiset tekstit ohjaavat viisaasti uskovia vuorisaarnan hengessä huolehtimaan Jumalan meille antamista lahjoista. Näiden lahjojen ryöstäminen on ekologista syntiä, johon me syyllistymme jatkuvasti.
Bysantin Kirkon eukaristiset rukoukset julistavat ihmisen vastuullisuutta luomakuntaa kohtaan. Vastuullisuus perustuu uskoon, että Jumala on luonnon ja kaiken siinä olevan Luoja. Jumala rakastaa luomakuntaansa ja huolehtii siitä. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja siksi hänen tulee huolehtia luonnosta. Ihmisen tulee Jumalan työtoverina seurata Jumalaa luonnon rakastamisessa ja huolehtia kaikin myönteisin voimin siitä, että hän tuntee luontoa eikä hallitessaan tuhoa sitä.
Kirkon usko alkaa Jumalasta ja päättyy Häneen. Jumala ei ole yksinkertaisesti vain meidän Luojamme, hän on myös koko ihmiskunnan Isä. Tie Jumalan luo käy lähimmäisten kautta.
Pyhä Eukaristia on nykyaikaisen ihmisen kipein kohtaamispaikka, sillä hän elää yksilöllisyytensä vankilassa. Ortodoksisen kirkon Pyhä Liturgia muodostaa sosiaalisen taistelun ytimen. Se määrittää uuden ihmisyyden elämäntavan ja on itsessään uskovien keskinäisen rakkauden, huolenpidon ja yhteenkuuluvaisuuden sinetti.
Kirkollinen yhteisö: seurakunta tai luostari on tarkoitettu Kirkon terapeuttiseksi yhteisöksi. Ortodoksisen kirkon terapeuttinen teologia merkitsee palvelemista eikä valtaa. Siellä, missä ihmisten, myös paikalliskirkon jäsenten kesken vallitsee sorto ja pakkovalta, poiketaan Kirkon pyhittävästä ja parantavasta menetelmästä.
Kirkon elämässä meillä on aihetta syvään katumukseen, sillä naamioimme usein itsekkyytemme ja vallanhimomme näennäisrakkaudeksi. Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan hyvyys läpäisee jokaisen sanan, teon ja toiminnon, jos ihminen on avoin Jumalan terapeuttiselle elämälle.
Pyhä Apostolinen ja Katolinen Kirkko osoittaa kaikkina aikoina ja kaikkialla maailman sairauden ja julistaa ihmisille Jumalan iankaikkisen suunnitelman maailmankaikkeuden kirkastamisesta. Ortodoksinen kirkko on kutsuttu toimimaan jäsenissään hengellisenä sairaalana. Pyhät Isät olivat sielujen lääkäreitä. He tunsivat ihmiselämän rumuuden, mutta eivät kääntäneet selkäänsä ihmisille, vaan harjoittivat jumalallista filantropiaa.