Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot IX
Ortodoksi.netista
Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin palkitsemisjärjestelmistä
Viisi toista sijaa (luokkaa)
1. Notarios – Nοτάριος
Notarios oli ortodoksisessa kirkossa kirkollinen arvo, ja Bysantin valtakunnassa se oli siviiliarvo, joka liittyi sotilastuomioon, joka saattoi olla joko siviili tai sotilasupseeri. Sana notarios merkitsi esikristillisinä aikoina muistion kirjoittajaa; ja keskimmäisellä Bysantin aikakaudella pikakirjoittajaa; ja myöhemmällä Bysantin aikakaudella julkista notaaria. Sana notarios johtui latinan sanasta nota, joka tarkoittaa kirjallista muistiinpanoa, ja myöhemmin notarios toimi sihteerinä kaikissa tilanteissa. Alkuperäisessä merkityksessään sana merkitsi pikakirjoittajaa, joka palkattiin nauhoittamaan puheenvuoroja kokouksissa.
Kun kirkko vapautettiin keisari Konstantinos Suuren vainosta, se laajeni perustamalla ja asettamalla piispoja eri kaupungeissa. Piispat palkkasivat notaarit muiden avustajien joukossa – toisin sanoen sihteerit, yleensä papistot, jotka pitivät hiippakunnan arkiston hyvässä kunnossa. Athanasius, aikoinaan Aleksandrian kirkon diakoni, toimi aluksi notaarina, arkkipiispa Aleksanterin (k. 328) sihteerinä, jota hän seurasi valtaistuimelle Aleksandriassa. Proklos oli Konstantinopolin patriarkka Atticuksen notaari (406–425). Proklos oli diakoni ja valittiin vuonna 434 Konstantinopolin patriarkkaksi.
Ekumeenisiin synodeihin (kirkolliskokouksiin) ja alueellisiin synodeihin palkattiin notaarit pikakirjoittajiksi, ja he kirjoittivat muistiin valtuutettujen piispojen allekirjoittamat synodin pöytäkirjat, ja niistä tuli osa kirkon historiaa. Khalkedonin neljännessä ekumeenisessa synodissa Damaskos, sotilastribuuni ja notaari, oli vastuussa synodin transaktioiden kopioimisesta. Kalkedonin säädös 14 mainitsee myös Antiokian synodin teot, jotka diakoni Tarianos ja notarios lukivat ja olivat kopioineet. Toledon neljännessä synodissa (663), kanoni 4, mainittiin notarii, joka kirjoitti muistiin synodin toimet. Antiokian synodissa (269) [Eusebios Kesarealainen] mainitsee, että oli pikakirjoittajia, jotka kirjoittivat muistiin keskustelut Paavali Samosatalaisen ja synodin edustajien välisestä konfliktista. Sokrates Skolastikus (380–450) kirjoitti, että oli pikakirjoittajia, nimitykseltään ὀξυγράφοι (oxygráfoi) tai oxygrafers ("lyhytkirjoittajat"), jotka kopioivat ja säilyttivät Johannes Krysostomosen homilioita. Augustinos kirjoitti, että pikakirjoituksen oppineita kutsuttiin notaareiksi. Kirjeissään hän sanoo myös, että kirkon palveluksessa notaarit tai pikakirjoittajat kirjoittivat muistiin kaiken, mitä sanottiin, jotta mitään ei menetetty. Toisessa kirjeessä hän kirjoitti, että notaareja oli neljä molemmilta puolilta kirjaamaan konfliktista donatistien kanssa.
Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla notaarit olivat vastuussa kirkon omaisuuden hoidosta. Hänet nimittivät alueelliset piispat, ja hän piti kirjanpitoa ja antoi talousraportteja. Luostarielämässä notaarilla oli kirjoitustehtäviä luostarin ja kirjaston kirjeenvaihdossa sekä sen luokittelussa ja järjestelyssä. Hän oli luostarin veli, joko munkki tai pappismunkki. Siellä missä notareita oli enemmän kuin yksi, vanhin sai protonotarioksen tittelin. Pronotarios osallistui jumalanpalvelukseen ja ilmoitti piispalle, jos hän havaitsi jumalanpalveluksissa jonkin tyyppistä häiriötä tai sopimattomuutta tai laiminlyöntiä. Hän oli jumalanpalvelusten aikana alttarilla auttamassa piispaa ja oli hänen pääavustajanaan lukemassa evankeliumikatkelmaa palmusunnuntaina. Hänen oli toimittava piispan käskyjen mukaisesti. 1200-luvulla, patriarkka Georges II Xiphilinin toimikaudella, protonotarios vapautettiin tehtävistään ja tilalle tuli protekdikos (pääasianajaja).
Rooman kirkossa notaarilla oli korkeampi asema. Hän kävi usein luottamuksellisissa tehtävissä piispan puolesta, toimi hänen auktoriteetilla tarvittaessa ja joskus allekirjoitti asiakirjoja piispan puolesta. Liturgisten rubriikkien mukaan notaari edelsi kulkueessa piispaa, jota hän palveli kantaen hierarkkista sauvaa tai paimenen sauvaa (crozier) aina kun hän astui kirkkoon. Kuudennen vuosisadan aikana Rooman kaupunki jaettiin yhdeksään piiriin, joita kutsuttiin regioneiksi. Jokaista aluetta johti notaari, regionarius, joka vastasi kaikista kirkollisista päätöksistä ja alueellisista arkistoistaan. Ne olivat primicerius notariorumin lainkäyttövallan alaisia (protonotarius).
Bysantissa notaarit toimivat pääkaupungin ja maakuntien eri osastojen sihteerinä. Secretumin keisarilliset notaarit olivat valtakunnan jokaisessa osastossa ja Sakellionin keisarilliset notaarit toimivat taloussihteerinä. 1000-luvulla notaarit nimitettiin provinssien siviilihallinnon ylituomarin (pretorin) pääavustajiksi nimikkeellä protonotarii, ja he olivat piirin pääjohtajan alaisia. Niitä kutsuttiin alueen protonotareiksi ja he saivat lisätehtäviä provinssin viranomaisten käskyjen noudattamiseksi ja lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi; varustaa armeija ja laivasto, tarjota ruokaa armeijalle ja huolehtia muista sotilaallisista tarpeista; kuljettaa armeijan ja keisarin matkatavarat kampanjoiden aikana ja järjestää niiden palauttaminen pääkaupunkiin; ja johtaa vankeja voittokulkueiden aikana.
Kahdeksannella vuosisadalla Konstantinopolissa oli erityinen notaarikoulu, ja se tuotti valtakunnalle joitakin vuosisatoja keisarillisia notaareja, jotka nimitettiin talouspalveluihin tai yksityisiksi sihteereiksi. Rahoituspalveluissa sakellionin keisarilliset notaarit kuuluivat logoteettien (valtiovarainministeri) lainkäyttövaltaan. Yksityisinä sihteereinä keisarin asekretes ja sihteerihenkilökunnan notarios olivat protoasekretiksen (pääsihteerin) alaisia. Tämän koulun johtaja oli protonotarios. Sokrates Skolastikuksen mukaan notarioja kutsuttiin keisarillisiksi upseeriksi ja keisarillisten vakuutuksenantajien päämiehiksi. Notarioita pidettiin oikeudellisena neuvonantajana (lakimiehenä) eri piirissä, kuten tabellion (rekisterinpitäjä ) tai tabellarius (nauhoittaja) — sopimusten kirjoittaja, joka toimii kansalaisten sihteerinä ja varmentaa kirjeiden aitouden sinetillä. Leo Grammarian, bysanttilainen historioitsija ja kronografi, oli myös notaari ja oikeudellinen neuvonantaja. 1100-luvulla protonotarios oli liiketoimintajohtaja jokaisessa sotilaspiirissä. Kaikki verotulot kirjattiin hänen valvonnassaan, ja hän maksoi kaikki piirinsä sotilas- ja siviilikulut.
Schlumberger yksilöi useita notaarin tehtäviä. Notarii työskenteli tuomioistuimissa arkistojen ylläpidossa, oikeuden päätösten rekisteröinnissä sekä pikakirjoittajina pitäen pöytäkirjaa jokaisesta oikeuden istunnosta. Bysantin kirkollisissa riveissä protonotarioiden virka annettiin presbytereille tai diakoneille, joskus maallikoille, ja se on käytössä edelleen. Kirkon myöhemmässä historiassa kirkollisten määräysten mukaan notarios oli useeimmiten pappi, johon kirkko luotti täysin. Notaarien asema jatkui sihteerinä Konstantinopolin kukistumisen ja valtakunnan hajoamisen jälkeen. Siviilielämässä asema jatkui asianajajana tai sopimusten kirjoittajana.
Notarioiden arvo kuuluu Kristuksen Pyhän ja suuren Kirkon mukaan ensimmäiselle sijalle toisessa viiden viran joukossa.
(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )