Pavel Florenski
Ortodoksi.netista
Pavel Aleksandrovitš Florenski (venäjäksi: Павел Александрович Флоренский) syntyi tammikuun 21. päivänä vuonna 1882 venäläisen ortodoksisen papin pojan, rautatieinsinööri Aleksandr Florenskin ja georgialais-armenialaisen aatelisperheen tyttären, Olga (Salomia) Saparovan (Saparashvili) perheeseen itäisessä Azerbaižanissa Jevlahin (Евлах) kaupungissa. Pavel on tullut tunnetuksi venäläisenä ortodoksisena teologina, filosofina, matemaatikkona, sähköinsinöörinä, keksijänä ja uusmarttyyrina. Joskus häntä on verrattu monipuolisuutensa vuoksi jopa Leonardo da Vinciin.
Varhainen lapsuus ja nuoruus
Pavel valmistui Tbilisin lyseosta ja meni heti Moskovan valtion yliopiston matematiikan laitokselle opiskelemaan. Samaan aikaan hän opiskeli myös filosofiaa. Yliopistosta hän valmistui vuonna 1904 ja hylkäsi opettajan tehtävän yliopistossa. Sen sijaan hän lähti opiskelemaan teologiaa Sergiev Posadin kirkolliseen akatemiaan. Yhdessä eräiden opiskelijatovereittensa kanssa Pavel perusti yhteisön, jonka nimi oli Союз Христиaнской Борьбы, eräänlaisen kristillisen taistelujärjestön, unionin. Järjestö perustui Vladimir Solovjovin ajatuksiin uudelleen rakennettavan Venäjän yhteiskunnan vallankumouksellisista tavoitteista. Sitten Pavel pidätettiin kuulumisesta tähän järjestöön ja myöhemmin hän menetti kokonaan mielenkiintonsa radikaaleihin kristillisiin liikkeisiin.
Älyllisiä mielenkiinnon kohteita
(Kuva: Wikipedia)
Opiskellessaan kirkollisessa akatemiassa hän kiinnostui paljon filosofiasta, uskonnosta, taiteesta ja kansantaiteesta. Hänestä tuli merkittävä jäsen venäläisen symbolismin liikkeessä, jonka aloitti hänen hyvä ystävänsä Andrei Bely ja joka julkaisi lehtiä nimeltään Новый Путь (Uusi tie) ja Весы (Vaaka). Samalla hän aloitti myös päätyönsä työstämisen: Totuuden pylväs ja perusta: essee ortodoksisesta theodikeasta kahdessatoista kirjeessä (Столп и утверждение истины. Опыт православной теодиции в двенадцати письмах). Kirja julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1924, vaikka se oli valmiina suurimmaksi osaksi jo akatemiasta valmistumisen yhteydessä 1908.
Kirja on veljelle tai ystävälle osoitettujen kahdentoista kirjeen sarja. Tuo veli tai ystävä voidaan nähdä symbolisena Kristuksen kuvana. Keskeisintä Florenskin teoksessa on tutkia erilaisia merkityksiä kristillisestä rakkaudesta, jotka ovat eräänlaisia yhdistelmiä filiasta (ystävyydestä) ja agapesta (yleismaailmallisesta rakkaudesta). Florenski saattaa olla yksi ensimmäisistä moderneista kirjailijoista, joka kirjoituksissaan pohti samaa sukupuolta olevien liittoja, jotka eivät hänelle olleet luonteeltaan seksuaalisia. Hän kuvaa muinaisia, vanhoja kristillisiä adelfopoiesiksen (veljeksi ottamisen) riittejä, joissa miesystävät liitettiin yhteen rakkauden sitein. Lisäksi Florenski on yksi ensimmäisistä vuosisatansa ajattelijoista, joka kehitteli ajatusta jumalallisesta sofiologiasta, josta on tullut yksi feministisen teologian keskeisistä asioista.
Valmistuttuaan akatemiasta, hän opetti filosofiaa opinahjossaan ja asui Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavrassa aina vuoteen 1919 saakka. Vuonna 1911 hänet vihittiin papiksi ja vuonna 1914 hän kirjoitti väitöskirjansa Hengellisestä totuudesta. Samalla hän julkaisi teoksia teologiasta, taiteen teoriasta, matematiikasta ja sähködynamiikasta. Vuosina 1911-17 hän toimi päätoimittajana arvovaltaisessa ortodoksisessa teologisessa julkaisussa nimeltään Bogoslovskij Vestnik (Богословский вестник). Hän toimi myös kiistellyn venäläisen kirjailijan Vasili Rozanovin (Василий Васильевич Розанов) hengellisenä opettaja, joka yritti auttaa kirjailijaa sopeutumaan ortodoksiseen kirkkoon.
Kommunismin aika Venäjällä
Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän muotoili oman asemansa näin:
- Olen filosofisen ja tieteellisen maailmankäsityksen muovaama, joka on ristiriidassa kommunismin vulgaarin tulkinnan kanssa ... mutta se ei estä minua tekemästä rehellistä työtä valtion palveluksessa.
Sen jälkeen kun bolševikit sulkivat (1918) Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavran ja Sergiev-Posadin kirkon (1921), jossa hän toimi pappina, hän siirtyi Moskovaan suunnittelemaan Venäjän sähköistämistä. Suosittelijana hänellä oli muun muassa Lev Trotski, joka uskoi Florenskin kykyyn auttaa hallitusta Venäjän maaseudun sähköistämisessä. Muiden aikalaisten kertomusten mukaan oli melkoinen näky, kun Florenski työskenteli yhdessä muiden ministeriön johtajien kanssa pukeutuneena papin kaapuun.
Vuonna 1924 hän julkaisi samaan aikaan sekä edellä mainitun filosofisen kirjansa kuin myös monografin sähköeristeistä. Hän työskenteli samaan aikaan historiallisen komission tieteellisenä sihteerinä Pyhän Kolminaisuuden lavrassa ja julkaisi teoksiaan muinaisesta venäläisestä taiteesta. Huhujen mukaan hän toimi myös pääjärjestelijänä, kun pyhittäjä Sergei Radonežilaisen reliikit vietiin turvaan hallituksen määrätessä ne tuhottavaksi.
1920-luvun loppupuolella hän työskenteli pääasiassa fysiikan ja sähködynamiikan saralla ja julkaisi siltä alalta pääteoksensa Мнимости в геометрии. Расширение области двухмерных образов геометрии, joka käsitteli imaginaarisia numeroita geometriassa ja joka oli omistettu Albert Einsteinin suhteellisuusteorian geometriselle tulkinnalle. Mielenkiintoisella tavalla hän esityksessään vertaili muun muassa suhteellisuusteoriaa ja ruumiin valoa nopeampaa liikettä sanoen sen olevan Jumalan valtakunnan geometriaa.
Karkotus, vankeus ja kuolema
Vuonna 1928 Florenski karkotettiin Niži-Novgorodiin. Maksim Gorkin vaimon Jekaterina Peškovan pyyntöjen vuoksi Florenski sai palata Moskovaan. Vuonna 1933 hänet pidätettiin uudestaan ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi työleirille kuuluisan 58. artiklan mukaan (syinä agitaatio Neuvostoliittoa vastaan ja Neuvostoliiton vastaisen materiaalin julkaiseminen). Julkaistu materiaalihan oli monografi suhteellisuusteoriasta.
Hän oli vangittuna Baikal-Amurin alueella (БАМЛАГ), josta siirtyi Solovetskin luostariiin valmistamaan jodia ja suolaa merivedestä ja levistä. Vuonna 1937 hänet siirrettiin Pietariin (silloiseen Leningradiin), jossa KGB:n edeltäjän NKVD:n troikka tuomitsi hänet teloitettavaksi. Kerrotaan, että yhtenä syynä tuomioon oli, ettei hän suostunut paljastamaan pyhittäjä Sergein reliikkien piilopaikkaa, jotta kommunistit olisivat voineet tuhota ne. Pyhittäjän kallo oli todellakin piilossa ja vuonna 1946 Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostari avattiin uudestaan. Pyhän Sergein reliikit tulivat suosituiksi jälleen kerran ja ne siis palautettiin lavraan Pavel Goluvtsovin toimesta, joka myöhemmin tunnettiin arkkipiispa Sergeinä.
Virallinen neuvostoliittolainen informaatio kertoo, että Florenski kuoli 8. päivänä joulukuuta 1943 jossain Siperiassa, mutta myöhemmin on ilmennyt, että tämä tieto on väärä. Florenski ammuttiin heti NKVD:n troikan kokouksen jälkeen joulukuussa 1937. Todennäköisesti hänet ammuttiin lähellä Rzhevskin tykistön kenttää lähellä Toksovaa, joka sijaitsee noin kaksikymmentä kilometriä koilliseen Pietarista ja hänet haudattiin salaiseen hautaan Toksovan lähelle paikkaan, joka tunnetaan nimellä Koirangakangas yhdessä muiden noin 30 000 samaan aikaan teloitetun kanssa.