Valamolainen Jumalanäiti

Valamon pitkästä historiasta huolimatta Jumalanäidin, Neitseen Marian ikonityypeistä ns. Valamolainen Jumalanäiti-ikoni on ainoa, joka on syntynyt Valamon luostarissa Laatokan Karjalassa.

Yksi Suomen ikoniaarteista

Tämän ikonin alkuperäisen tyyppi-ikonin on maalannut ns. Vanhan Valamon pappismunkki Alipi (maallikkonimeltään Aleksij Konstantinov) vuonna 1878. Maalaushetkellä hän oli äskettäin tullut luostariin ja oli vielä noviisi. Hänet vihittin munkiksi vuonna 1884 ja pappismunkiksi vuonna 1893.

Kyseistä ikonia säilytetään tänä päivänä Uuden Valamon luostarin pääkirkossa Heinävedellä ja se on yksi Suomen ikonitaiteen arvokkaimmista teoksista. Samassa paikassa säilytetään myös toista Suomen ikoniaarteista, Konevitsan Jumalanäiti-ikonia.

Valamolaisen Jumalanäidin ikoniin on perimätiedon mukaan kiinnitetty palanen Jumalansynnyttäjän viittaa reliikiksi. Tämä ikoni samoin kuin Konevitsan Jumalanäiti luetaan kuuluvaksi ns. ihmeitä tekeviin ikoneihin.

Kookkaassa (132 cm x 79,5 cm) ikonissa on kuvattu kirkkaan punaiseen päällysviittaan ja tumman turkoosiin alusviittaan pukeutuneena, kokovartalokuvana Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria seisomassa pilven päällä Taivaan Valtiattarena pitäen edessään vasemmalla kädellä sylissä jumalallista lapsukaista, vaalean keltaiseen paitaan puettua Jeesus-lasta, jota hän osoittaa oikealla kädellään aivan kuten Tiennäyttäjä- (Hodigitria)-ikoneissa. Jeesus siunaa oikealla kädellään katsojia ja vasemmassa kädessään hän pitää normaalin kirjekäärön sijasta valtakunnanomenaa, vallan symbolia, jonka päällä on risti. Symbolilla kuvataan Kristuksen asemaa maailman Luojana ja kaiken Kuninkaana. Ikonin tausta on 1800-luvulle tyypillisesti koristeltu lehtikultakuvioin.

Jumalansynnyttäjän seisominen pilven päällä on ortodoksisen teologian kannalta hieman ongelmallinen asia, sillä Jumalansynnyttäjä kuuluu maan päälle, meidän aikaamme. Toinen myös hieman vieras, läntistä kuvataiteesta peräisin oleva piirre ikonissa on se, että sekä Jumalansynnyttäjä että Jeesus-lapsi on kuvattu ikoniin paljain jaloin.

Vanha tarina ikonin löytymisestä

Vanhan, vuodelta 1897 olevan kertomuksen mukaan tälle kookkaalle ikonille ei alkuun oikein löytynyt sijoituspaikkaa ja se olikin aluksi vanhan luostarin yläkirkon eteisessä. Tämä rakennuksen väistyttyä uuden kirkon rakentamisen tieltä, ikoni sijoitettiin Uspenie-kirkkoon, joka toimi rakentamisen ajan luostarin jumalanpalvelusten pitopaikkana.

Uuden kirkonkaan valmistuttua tälle ikonille ei löytynyt sopivaa sijoituspaikkaa ja ikoni joutui varastoon, jossa se lojui useita vuosia unohdettuna.

Ikoni sai kuitenkin arvoisensa paikan, kun eräs rukoilija oli nähnyt näyn, josta hän kertoi luostarillekin. Tämä rukoilija oli entinen maaorja Natalia Andrejevna Andrejeva, joka ensin asui Pietarissa Vasilin saarella köyhänä, sairaana ja raihnaisena 64-vuotiaana entisen työnantajansa sijoittamana.

Siirryttyään sitten Pietarista Käkisalmeen hoitamaan entisen työnantajansa lapsia, tilanne hieman helpottui. Siellä ollessaan hän kuuli usein kertomuksia Valamosta, sen pyhittäjäisistä Sergeistä ja Hermanista ja luostarissa ja haudoilla tapahtuneista ihmeistä. Pantattuaan vähäistä omaisuuttaan hän vihdoin pääsi matkustamaan Valamoon. Matkaa edeltävänä yönä hän sitten näki tuon näyn unessaan. Hänen vuoteensa vierelle tuli valon ympäröimä nainen vaaleanpunaisessa samettipuvussa ja lapsi sylissään, joka sanoi Natalialle: "Älä itke. Vapahtaja on matkalla. Minäkin olen matkalla luoksesi !"

Kun hämmentynyt Natalia kysyi näyssä ilmestyneen naisen asuinpaikkaa, hän vastasi asuvansa Valamossa ja että Natalia tulisi näkemään hänet siellä.

Valamossa juhlittiin Natalian sinne saapumisen aikana luostarin perustajien, pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin juhlaa ja mukana lukuisten muiden kanssa oli jopa tsaari Aleksanteri II:n poika, suurruhtinas Vladimir Aleksandrovitš ja hänen puolisonsa.

Sisäisen äänen johdattamana Natalia meni Uspenie-kirkkoon, vaikka hän pelkäsi jäävänsä laivasta ja jäävänsä rahattomana Valamoon. Kirkossa hän kohtasi heti sisälle päästyään tuon unessa näkemänsä naisen, Valamolaisen Jumalansynnyttäjän.

Kiireessä hän ei ehtinyt jäädä Valamoon pidemmäksi aikaa, vaan hänen piti palata Käkisalmeen, jossa hän koki ihmeellisen paranemisen tunteen ja kykeni kävelemään jo ilman keppiään.

Elämä johdatti hänet takaisin Pietariin ja vanhuus ja raihnaisuus lisääntyivät. Elämä muuttui jälleen vaikeammaksi ja köyhemmäksi. Noin 9 vuotta Valamo-vierailun jälkeen Valamolainen Jumalanäiti ilmestyi hänelle uudestaan unessa ja ihmetteli Natalian haluttomuutta matkustaa Valamoon. Natalia valitti köyhyyttään ja Jumalanäiti ihmetteli asiaa katkerana: "Kaikkeen muuhun löydät rahaa, mutta etpä tähän."

Työnantajansa suosiollisella avustuksella Natalia sai rahaa Valamoon matkustamiseen ja sinne saavuttuaan, hän ei löytänytkään ikonia Uspenie-kirkosta, sillä ikoni oli siirretty varastoon eikä sitä yrityksistä huolimatta löydetty. Natalia joutui palaamaan tyhjin käsin takaisin Pietariin.

Vaikeuksien kautta Natalia keräsi jälleen rahaa matkaa varten ja kovasti heikenneenä hän saapui sinne noin vuoden kuluttua kesällä Pietarin päivänä. Rukouksien ja pyyntöjen jälkeen Natalia näki jälleen unen, jossa hän kulki varastona olevan pyhän Nikolaoksen kirkon edessä itkien ja rukoillen. Hänelle ilmestyi unessa harmaapartainen vanha munkki, joka opasti Natalian varastona olevaan kirkkoon ja näytti sieltä ikonin paikan.

Seuraavana päivänä Natalia meni liturgiaan ja sen päätyttyä hän kertoi unestaan isä Pafnutille, kalustosta vastaavalle munkille, joka lupasikin etsiä ikonin. Monien vaiheiden jälkeen ikoni sitten löydettiin ja vietiin ns. alakirkkoon. Natalia näki sekä ikonin että sen tekijän, pappismunkki Alipin ja kirkosta lähtiessään mukaansa pullollisen siunattua vettä. Hänen voimansa palautuivat, kivut ja säryt hellittivät ja kohta Natalia pystyi taas kulkemaan ilman keppiään ja hänen elämänsä helpottui monella tapaa.

Ikoni siirtyy Heinävedelle

Toisen maailmansodan seurauksina Vanha Valamon munkit joutuivat siirtymään evakkoon Suomen puolelle. Monien mutkikkaiden vaiheiden kautta he päätyivät vihdoin 1940 Heinävedelle entiselle Saastamoinen Oy:n tilalle, jonne he perustivat Uuden Valamon luostarin ja jatkoivat Laatokan Karjalassa sodan vuoksi katkennutta vuosisatoja vanhaa luostariperinnettään mukanaan myös Valamolainen Jumalanäiti.

Ikoni on näkyvällä paikalla Valamon luostarissa ja sillä on merkittävä asema luostarin ikonikokoelmissa.

Ikonista on tehty kopioita ja siitä tehtyjä kortteja ja kortti-ikoneita on myytävänä luostarissa.

Pyhiinvaellus ja muistopäivä

Valamolainen Jumalanäiti-ikoni oli pyhiinvaellusmatkalla KS arkkipiispa Leon ja Valamon luostarin igumenin Sergein ja Lintulan luostarin igumenian Marinan kanssa vuonna 2005 kesällä Amerikassa ja Kanadassa, missä se vieraili myös mm. pyhän Herman Alaskalaisen elinympäristössä.

Jumalansynnyttäjän juhlaa Valamon ikonin kunniaksi vietetään vuonna 1987 arkkipiispa Paavalin tekemän päätöksen mukaisesti Suomen ortodoksisessa kirkossa elokuun 7. päivänä. Troparin ja kontakin on kirjoittanut entinen KS arkkipiispamme Paavali.

Katso myös

• jossa ikoni on vanhassa kirkossa (ikonostaasin oikealla puolella)
• Panoraamakuva, jossa ikoni on luostarin pääkirkossa (kesäkirkossa, ikonostaasin vasemmalla puolella)
• Ikoni
• Jumalansynnyttäjän ikonit
• Jumalanäidin Ennusmerkki-ikoni
• Kanoni Jumalansynnyttäjälle Odigitrialle (Tiennäyttäjälle)
• Imettävä Jumalanäiti-ikoni
• Kazanin Jumalanäidin ikoni
• Konevitsan Jumalanäidin ikoni
• Smolenskin Jumalanäidin ikoni
• Tihvinän Jumalanäidin ikoni

Kirjallisuutta

• Agape 6-7, Pääsiäisenä 1977
  • Valamon Jumalanäidin ikoni, ss.39-40

[[Luokka:Ortodoksinen kirkko}}