Traditio

Pyhä Traditio eli perimätieto on Jeesuksen apostoleille sanallisesti antama uskon takaus, joka kulkee eteenpäin Kirkon piirissä yhdeltä sukupolvelta seuraavalle ilman lisäyksiä, vaihtamisia tai poistamisia. Tästä perimätiedosta käytämme usein ortodoksisen kirkon piirissä nimeä Perimätieto eli Traditio isolla alkukirjaimella erotuksena tavallisesta perimätiedosta.

Vladimir Lossky on kuvaillut perimätietoa erinomaisesti ”Pyhän Hengen elämänä Kirkon piirissä”. Se on voimallinen vaatimuksissaan ja silti vakaa dogmeissaan, aatejärjestelmässään. Se kasvaa ilmaisussaan, mutta on silti aina sama ytimeltään.

Muuttuuko Traditio

Toisin kuin monet perimätiedon mielikuvat populaarissa ajattelussa, ortodoksinen kirkko ei suhtaudu Pyhään Traditioon sellaisena, joka kasvaisi ja avartuisi jatkuvasti. Kirkko ei suhtaudu siihen siten. että se muodostaisi erilaisten käytäntöjen ja doktriinien, oppijärjestelmän kokoelman, joka ikään kuin kasvaisi korkoa, vähitellen tulisi joksikin kehittyneemmäksi ja lopulta tunnistamattomaksi asiaksi meille kristityille. Päinvastoin Pyhä Traditio on se sama usko, jonka Kristus puhumalla antoi apostoleille ja jonka he sitten antoivat omille opetuslapsilleen talletettavaksi koko Kirkolle ja erityisesti sen johtajille apostolisen suksession kautta. Kirkko ei vain siis vain säilytä Traditiota, vaan Traditio elää Kirkossa.

Pyhä Johannes Damaskolainen sanoo kirjassaan Ikoneista (II puhe, kohta 12) osuvasti:

"Kirkon asioissa meillä on paimenet, jotka ovat puhuneet meille sanaa ja muodostaneet kirkon lainsäädännön. Emme siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isämme ovat asettaneet, vaan säilytämme ennallaan sen, minkä olemme oppineet."

Raamattu Tradition osana

Vanhin eli ns. vanhatestamentillinen Israelin kansan Pyhä Traditio Kristuksen syntymään saakka on ilmaistu Raamatun Vanhassa testamentissa. Tämä traditio on täyttynyt, tullut valmiiksi ja jopa ylittynyt Messiaan aikana ja Kirkon elämässä. Uusitestamentillista eli kristillistä traditiota kutsutaan myös apostoliseksi traditioksi tai Kirkon traditioksi. Keskeinen kirjoitettu osa tätä traditiota on kirjattuina Raamatun Uuteen testamenttiin, evankeliumeihin ja muihin apostolisen kirkon kirjoituksiin. Ne ovat pääasiallisia kirjoitettuja lähteitämme ja kaiken sen esimerkin ja inspiraation antajia, mikä on kehittynyt aikaisempina aikoina.

Vaikka Pyhä Traditio on koottuna useissa kirjoituksissa, se ei ole rajoittunut siihen, mitä on kirjoitettu; se ei ole ainoastaan tuon pyhän kirjallisuuden runko. Se on sitä vastoin yhtenäisen Kirkon täydellinen elämä ja kokemus siirrettynä paikasta toiseen ja sukupolvelta toiselle. Traditio on itse Kirkon todellinen elämä sellaisena, kuin Pyhä Henki on sen inspiroinut ja ohjannut.

Viitaukset Traditoon Raamatussa

Raamatussa on joitakin kohtia, joissa selvästi viitataan Traditioon. Tällaisia kohtia ovat esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa (Joh.20:30):

"Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa."

sekä (Joh.21:25):

"Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

Ortodoksinen kirkko katsoo myös seuraavan kohdan Apostolien teoissa viittavan Traditioon (Apt.1:3):

"Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta."

Myös apostoli Paavalin kirjeessä Timoteukselle viitataan Traditioon (2.Tim.1:13'):

"Pidä esikuvanasi niitä terveitä opetuksia, jotka olet minulta kuullut, ja säilytä se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan."

Mikä kuuluu ja mikä ei kuulu Traditioon

Kaikki asiat eivät silti Kirkossa suinkaan kuulu Pyhään Traditioon, eikä kaikkea ole tehty tai tehdä Pyhän Hengen armosta. Kaikki Kirkon asiat eivät pääasiallisesti ja välttämättä ole osia Jumalan valtakunnan asioista. Jotkut asiat Kirkon piirissä ovat aivan ajallisia ja ohimeneviä asioita, ainoastaan ihmisten tapoja eivät iankaikkisten ja ikuisten asioiden arvoja. Sellaiset asiat itsessään eivät ole syntiä tai väärin. Päinvastoin ne voivat olla kovinkin positiivisia ja hyödyllisiä asioita Kirkon elämässä, niin kauan kuin niitä ei oteta sellaisina, mitä ne eivät ole. Siksi on erittäin tärkeää Kirkon piirissä tehdä ajoittain vertailua traditiossa siitä, mikä on ainoastaan maallista ja inhimillistä ja katoavaa verrattuna siihen, mikä on aitoa ja vilpitöntä Pyhää Traditiota, joka on osa taivaallista ja ikuista Jumalan valtakuntaa.

On myös tärkeää tunnistaa, että Kirkonkin piirissä on olemassa asioita, jotka eivät kuulu Pyhään Traditioon ja joita ei katsota kuuluvan myöskään Kirkon positiivisen inhimillisen perinteen joukkoon. Juuri nämä asiat ovat syntiä ja väärin ja ne on tuotu Kirkon elämään pahuuden maailmasta. Kirkko sen inhimillisessä muodossaan maallisena instituutiona ei ole immuuni, suojattu epäpyhien jäsentensä synneiltä. Nämä vääristymät ja virheet, jotka ryömivät Kirkon elämään, pysyvät kuitenkin Jumalalta tulevan alkuperäisen ja aidon Pyhän Tradition tuomion ja paheksunnan alla.

Tradition peruselementtejä

Niistä osasista, joista Kirkko valmistaa Pyhää Traditiota, Raamattu on tärkein. Raamattu on tärkeä osa Traditiota, ei siis sen ulkopuolella olevaa. Seuraavina tulevat Kirkon liturginen elämä ja sen rukoukset, sitten kirkolliskokousten dogmaattiset päätökset, kirkkoisien kirjoitukset, pyhien elämät, kanoniset säädökset ja lopuksi ikonograafinen perimätieto yhdessä muiden luovien taiteiden kuten musiikin ja arkkitehtuurin ilmauksien kanssa. Kaikki Pyhän Tradition osaset ovat elimellisesti linkitettyjä todelliseen elämään. Yksikään niistä ei ole yksin. Yksikään ei ole erotettu tai eristetty muista tai Kirkon elämän kokonaisuudesta. Kaikki tulevat eläviksi Kirkon todellisessa elämässä kaiken ikäisille ja kaikille sukupolville, joka paikassa ja kaikkina aikoina. Niin kuin Kirkko jatkaa elämää Pyhän Hengen inspiraatiossa, Kirkon Pyhä Traditio jatkaa kasvamistaan ja kehittymistään ilmaisuissaan. Tämä prosessi jatkuu kunnes Jumalan valtakunnan tulee, aina aikojen loppuun saakka.

Kirjallisuutta

• Ortodoksia nr. 10
  • Johannes Suhola: Traditio (ss. 16 - 20)