Viron apostolinen ortodoksinen kirkko

Ortodoksisuudesta Virossa on jonkinlaisia merkkejä jo ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa, kun venäläiset valloittivat nykyisen Tarton ja melko varmasti perustivat sinne kirkon. Pari sataa vuotta myöhemmin on joitain tietoja myös Otepäästä, jossa venäläiset kastoivat virolaisia ortodokseiksi.

Varhaisin ortodoksisuus

Joka tapauksessa ensimmäinen ortodoksisuus tuli Viroon - aivan kuten Suomeenkin - Venäjän kautta ja venäläisten avulla. Siihen ei olisi ollut muuta mahdollisuuttakaan tuon ajan historiallisissa oloissa.

Nykyiset tutkijat, kansatieteilijät ja kielitieteilijät ovat löytäneet yhteneväisyyksiä uskonnollisista tavoista ja sanoista kuten papp (pappi) ja rist (risti). Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös Suomessa.

Venäläisten kauppiaiden kauppasuhteet ja matkat Viroon lisäsivät luonnollisesti 1300-1500-luvuilla myös ortodoksisten kirkkojen - etenkin niin sanottujen kesäkirkkojen - määrää.

Viron ortodoksisuus 1400-1700-luvuilla

Näille vuosisadoille sattuu monia mullistuksia Viron elämässä. Maan maantieteellinen paikka oli otollinen sille, että se joutui helposti sodan jalkoihin. Yhteyksiä ortodoksisiin kirkkoihin kuitenkin oli koko ajan runsaasti. Tiedetään muun muassa, että Kiovan metropoliitta Isidor vieraili Tartossa vuonna 1438.

Venäjän vallan laajetessa kirkollinen hallintokin alkoi vakiintua ja saada pysyvämpiä muotoja 1550-luvun tienoilla. Vuonna 1570 nykyiseen Tartoon, silloiseen Jurjeviin, muodostettiin keskuspaikka Jurjevi-Viljandin hiippakunnalle ja sen ensimmäisenä piispana mainitaan asiakirjoissa piispat Flavi, Savva ja Kornelius.

Viroa hallitsivat vuoroon Venäjä, Ruotsi ja Puola ja kaikilla näillä mailla oli vaikutuksensa myös Viron ortodoksiseen elämään. Sen asema heikkeni ja ortodoksisuus oli vaarassa hävitä kokonaan. Sen säilyminen olikin kiinni jälleen venäläisistä.

Vuosina 1700-1721 käydyn suuren Pohjan sodan seurauksena Viro (Vironmaa ja Liivinmaa) liitettiin jälleen Venäjän alaisuuteen ja sitä edeltävän ruotsalaisuuden ajan luterilaiset kirkkorakennukset muutettiin ortodoksisiksi. Sama muutosprosessi jatkui pitkälle 1700-luvun alkupuolelle asti. Uusia ortodoksisia kirkkojakin rakennettiin. Vuonna 1769 hiippakunnassa oli 11 seurakuntaa ja 8 sotilaskirkkoa.

1800-luku

1800-luvun ortodoksisuudesta on monenlaisia käsityksiä riippuen esittäjän taustasta. Venäläiset kertoivat tuolloin tapahtuneesta talonpoikien joukkoliikehdinnästä ortodoksisen kirkon piiriin johtuneen maattomien talonpoikien vallankumousta edeltäneestä liikehdinnästä sen aikaisten tilanomistajien kurimuksessa. 1990-luvulla julkaistuissa virolaisissa tulkinnoissa ortodoksisuuden leviäminen ja Viron venäläistäminen nivotaan yhteen. Luterilaisuuden katsottiin olleen tuolloin ainoa läntisen kulttuurin henkireikä ja ortodoksisuus katsottiin pelkäksi venäläistämisen välineeksi. Toivottavasti uudemmat tutkimukset tulevat selvittämään tuon ortodoksisen uskon leviämisen kannalta merkittävän ajanjakson myöhemmin hieman syvemmin ja neutraalimmin.

Pääasiassa Saarenmaalla, Viljandissa ja Pärnun alueella liittyi 1800-luvun puolenvälin tienoilla ortodoksiseen kirkkoon reilusti yli 30 000 uskovaista. Sen jälkeen kasvu hieman pieneni ja Liivinmaan noin ortodoksisesta 110 000 asukkaasta oli lähes puolet eli vajaat 50 000 virolaisia.

Uusi hiippakunta

Vuonna 1850 Venäjän kirkon Pyhä synodi perusti erillisen uuden Riian ja Miitavin hiippakunnan, jolle määrättiin esipaimeneksi apulaispiispa Platon (Gorodetski) ja hänet vihittiin arkkipiispaksi.

Ajalle ominaista oli runsas paluumuutto luterilaiseen kirkkoon ja monet muut ongelmat ortodoksisen kirkon hengellisessä huollossa. Arkkipiispa siirrettiin muualle laajan Venäjän maan kohteeseen palvelemaan ja tilanne oli monella tapaa Virossa melko sekava.

Monenlaisten vaiheiden jälkeen tehtiin ehdotus, että virolainen rovasti Pavel Kulbusch, Pietarissa toimivan virolaisen pyhän Isidorin seurakunnan pappi, nimitettäisiin apulaispiispaksi Tallinnaan. Näin tehtiinkin ja hänet vihittiin joulukuussa 1917 ensimmäiseksi virolaiseksi piispaksi nimellä Platon. Hänen hoidettavakseen tulivat myös Riian ja Miitavin arkkipiispan tehtävät. Piispa Platon koki marttyyrikuoleman vuonna 1919 ja Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti kanonisoi hänet vuonna 2000 pyhien joukkoon kuuluvaksi ja hänet tunnetaan nyt nimellä pyhä Platon Tallinnalainen.

Viron kirkon vaikea taival jatkuu

Vuonna 1923 Viron kirkosta tuli autonominen paikalliskirkko Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen samaan aikaan Suomen ortodoksisen kirkon samanlaisen kehityksen kanssa.

Ortodoksinen kirkko kävi kovaa kamppailua luterilaisen kirkon kanssa, sillä ortodoksisuus yhdistettiin venäläisyyteen. Tästä syystä ilmeisesti juuri niin sanottu älymystö alkoi karttaa ortodoksista kirkkoa. Monet ennustivat ortodoksisen kirkon häviämistä muutamassa vuodessa kokonaan pois Viron maaperältä.

1930-luvun lopulla alkoivat vaaran merkit olla ilmassa ensin neuvostoliittolaisten tukikohtien kautta ja vuonna 1940, kun koko Viro kaapattiin Neuvostoliiton uskonnollisessa mielessä kylmään syleilyyn ja miehittäjä aloitti systemaattisen kirkon tuhoamisen.

Pappeja ja yleensäkin kristittyjä karkotettiin Siperiaan ja tapettiin, kirkkoja poltettiin tai otettiin muuhun käyttöön varastoiksi tai eläinsuojiksi. Vuonna 1941 Viron kirkko menetti autonomiansa 22 itsenäisen vuoden jälkeen ja se liitettiin väkisin Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Toiminta hiipui.

Vuonna 1941 saksalaiset miehittivät Viron muutamaksi vuodeksi ja neuvostomiehitys vaihtui saksalaismiehitykseen. Kirkollinen elämä alkoi kuitenkin hieman elpyä, kunnes vuonna 1944 syksyllä alkoi toinen neuvostomiehitys, joka sitten kestikin aina vuoteen 1991 asti.

Neuvostoliiton aika

Ennen Neuvostoliiton toista miehitystä useat Viron papeista pakenivat maasta vainoja ja sortoa. Samoin tekivät tietysti ne seurakuntalaisetkin, jotka siihen suinkin kykenivät. Seurakuntien toiminta supistui, koko omaisuus valtiollistettiin ja kirkon piti sopia kaikesta kommunististen hallitsijoiden kanssa.

Koko neuvostomiehityksen aika oli sopeutumisen aikaa. Ellet sopeutunut, kuolit tai sinut karkotettiin, se oli "elämän laki" tuolloin. Kirkon piti rukoilla milloin Stalinin puolesta milloin Brezhnevin puolesta. Silti kirkon toimintaa rajoitettiin eikä kirkollisia toimituksia saanut toimittaa kuin erikseen niille osoitetuissa paikoissa, joista Viron hallitsijat eivät suuremmin pitäneet huolta, vaikka ne valtion omaisuutta olivatkin.

Kulisseja pidettiin kuitenkin yllä väen väkisin ja kaiken kurjuuden ja vainon keskellä niin ortodoksiset kuin muutkin seurakunnat sinnittelivät ja pitivät yllä pientä, vaivalloisesti lepattavaa kristillisyyden liekkiä. Silloinen Tallinnan ja koko Viron metropoliitta, myöhemmin Moskovan ja koko Venäjä patriarkka, vuonna 2008 kuollut Aleksei II sukkuloi kirkon ja kommunistisen hallinnon välissä.

Saldo oli kuitenkin karu, koska noin 80 % Viron ortodoksisista kirkoista tuhoutui tai kärsi vaurioista. Viron alkuperäisen Konstantinopolin patriarkaattiin kuuluneen kirkon johto oli paennut Ruotsiin, jonne sen perusti Viron pakolaiskirkon, joka toivoi, mutta ei ehkä uskonut koskaan pääsevänsä takaisin Viroon.

Pakolaiskirkko Ruotsissa

Viron pakolaiskirkko organisoitui Ruotsissa ja heillä oli siellä oma metropoliitta ja omia pappeja ja oma kirkollishallitus. Useita virolaisia jatkoi kuitenkin pakolaismatkaansa Ruotsista muun muassa Kanadaan ja Australiaan ja Ruotsissa olevan pakolaiskirkon asema alkoi tuntua tukalalta.

Samaan aikaan Virossa toimiva Venäjän kirkon alainen kirkko jatkoi omaa toimintaansa ja vihki papeiksi pääasiassa venäläisiä ja aivan harvoja virolaisiakin ja piti yllä omaa edellä mainittua kulissielämäänsä.

Viron itsenäistyminen 1991

Viron valtiollinen itsenäistyminen tuli varmasti yllätyksenä monelle ulkovirolaiselle, mutta se oli samalla ikään kuin "Taivaan lahja". Pakolaiskirkko oli henkitoreissa ja aktiiviset ihmiset ikääntyneitä. Moskovan muisto ja Neuvostoliiton miehitys laukaisivat voimakkaan vastareaktion: moni virolainen ortodoksi - niin maan sisällä kuin etenkin sen ulkopuolella - halusi vapautua Moskovan vallasta.

Asia eteni hitaasti, mutta varmasti ja Suomen ortodoksinen kirkko ja sen silloinen päämies, KP arkkipiispa, myöhemmin Nikean metropoliitta Johannes sai ja otti aktiivisen roolin Viron kirkon palauttamisessa takaisin Konstantinopolin alaisuuteen. Suomen kirkon tuella virolaiset neuvottelivat paluusta ja samaan aikaan suhteet Virossa toimivaan Venäjän kirkon alaiseen ortodoksiseen kirkkoon huononivat. Lukuisia virolaisia pappeja määrättiin Moskovan alaisen piispan toimesta toimituskieltoon ja tämä lamaannutti monen seurakunnan toimintaa.

Kirkon omaisuus oli myös suuri kiistakapula. Omaisuus oli takavarikoitu valtiolle, joka nyt siis oli Viron itsenäinen tasavalta. Kesken kaikkien kiistojen vuonna 1996 Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Pyhä synodi päätti palauttaa Viron kirkon autonomian ja ottaa se jälleen alaisuuteensa. Suomen kirkon arkkipiispa Johannes määrättiin Viron kirkon väliaikaiseksi johtajaksi locum tenens.

Välit menevät poikki Venäjän kirkon kanssa

Venäjän kirkon reaktio oli odottamattoman voimakas: Se katkaisi rukousyhteyden ja samalla siis ehtoollisyhteyden niin Konstantinopolin patriarkaatin kuin myös Suomen ortodoksisen kirkon kanssa - niin ja tietysti Viron apostolisen ortodoksisen kirkon kanssa, jota se ei tietysti edes tunnustanut omaksi kirkoksi.

Viron kirkko jakaantui voimakkaasti. Seurakunnista suurin osa valitsi Konstantinopolin alaisen Viron kirkon, mutta jäsenmäärällisesti useimmat valitsivat Moskovan alaisen Viron kirkon. Tilanteeseen vaikutti luonnollisesti etnisesti venäläisen Neuvostoliiton aikana Viroon muuttaneen väestönosan suuri määrä Virossa ja he valitsivat "luonnollisesti" Moskovan.

Omaisuuden palauttaminen Viron kirkolle oli seuraava kompastuskivi. Esimerkiksi Tallinnan kaupungin oikeus oli jo vuonna 1991 päättänyt, että Viron pakolaissynodi Tukholmassa on Viron ortodoksisen kirkon laillinen jatkaja. Tämän synodin tehtävät siirtyivät Viron apostolisen ortodoksisen kirkon valitsemalla uudelle synodille ja omaisuus siis tämän kirkon hallintaan.

Tästä syntyi aluksi melkoinen "kalabaliikki". Tallinnan ortodoksinen katedraali oli Venäjän kirkkoon kuuluvien hallinnassa ja sen merkittävä ja näkyvä "lippulaiva". Katedraali jäi kuitenkin venäläisen kirkon haltuun Tallinnan kaupungin tekemällä pitkällä vuokrasopimuksella ja nimellisellä vuokralla. Muistakin tiloista päästiin sopuun suuremmalla tai pienemmällä kiistelyllä ja rukousyhteys palautui Konstantinopolin ja Suomen sekä Moskovan välille. Viron apostolista ortodoksista kirkkoa Moskovan patriarkaatti ei tunnustanut silloin eikä se tee sitä yhä vieläkään.

Välit ovat enemmän kuin viileät ja Viron kirkon osallistuminen erilaisiin maailmanlaajuisiin ortodoksisiin kokouksiin on aiheuttanut usein Venäjän kirkon vetäytymisen noista kokouksista.

Viron kirkko nykyisin

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Johannes saattoi vetäytyä syrjään Viron kirkon johtamisesta, kun hänen paikalleen Viron apostolisen ortodoksisen kirkon johtoon valittiin Ranskasta Naziansin piispa Stefanos (siviilinimeltään Christakis Charalambides) vuonna 1999. Ennen häntä Viroon valittiin oma virolainen piispa toukokuussa 1998, kun rovasti Simeon Kruzkov vihittiin historiallisen Avidosin piispan titteliä kantavaksi apulaispiispaksi. Hänen toimikautensa ei valitettavasti kestänyt pitkään, sillä hän kuoli jo vuonna 1999 helmikuussa.

Metropoliitta Stefanoksen ohessa Virossa toimii kaksi muutakin piispaa. Heidät valittiin tehtäväänsä vuoden 2008 puolella ja vihittiin tehtäviinsä vuoden 2009 alussa. Uusina piispoina toimivat Pärnun ja Saaren piispa Aleksander (Hopjorski) ja Tarton piispa Eelija (Ott Ojaperv).

Viron apostoliseen ortodoksiseen kirkkoon kuuluu nykyisin (2009) noin 25 000 jäsentä ja se kasvaa koko ajan. Virossa on myös organisoitua ortodoksista seminaaritoimintaa, joka palvelee pappien jatkokouluttamista sekä erilaisia kirkollisia kehitysprojekteja ja kirkollisten järjestöjen toiminnan elpymistä. Tästä ovat osoituksena muun muassa Pyhän Kolminaisuuden nunnaluostarin perustaminen Saarenmaalle Öörikun kylään sekä Viron ortodoksisen nuortenliiton - paikallisen, virolaisen ONL:n - toiminnan elpyminen.

HAP

(lähde: Viron ortodoksisen kirkon ystävyysseura VYS ry)

Katso myös

• Ortodoksi.netin uutinen 16.6.2008 Viron uusista piispoista
• Platon Tallinnalainen