Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon

Sisällysluettelo

TT Hannu Pöyhönen:

5.

Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon

Kysymys Pyhistä Kirjoituksista on Aleksandriassa kiinteästi sidoksissa Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen eli Septuagintaan, jonka nimi “seitsemänkymmentä” pohjautuu perimätietoon kääntäjien lukumäärästä. Septuagintan syntyvaiheista on säilynyt jälkimaailmalle mielenkiintoinen ja varta vasten tätä asiaa käsittelevä kirjallinen dokumentti, Aristeaan kirje. Aristeaan kirjeen mukaan Egyptin Ptolemaios II Filadelfoksen hallituskaudella (285–247/246 eKr.) Aleksandrian kuuluisan kirjaston hoitaja Demetrios Faleronilainen halusi laajentaa sen jo mittavaa 200 000 teosta käsittävää kokoelmaa ja teki tätä varten hallitsijalle ehdotuksen juutalaisten Lain kääntämisestä. Hallitsija suostuikin ehdotukseen ja lähetti Jerusalemiin ylimmäisen papin Eleasarin luokse kaksihenkisen valtuuskunnan, jonka jäsenistä toinen oli hovissa elänyt Aristeas, siis asiaa käsittelevän kirjeen laatija. Ylimmäistä pappia pyydettiin osoittamaan käännöstyöhön seitsemänkymmentäkaksi heprean ja kreikan kielen taitoista sekä elämältään nuhteetonta vanhusta, kuusi kustakin kahdestatoista heimosta. Näin tapahtuikin. Kun he saapuivat Aleksandriaan, hallitsija otti heidät suopeasti vastaan ja kestittyään heitä lähetti heidät kaupungin edustalla sijaitsevalle Faroksen saarelle käännöstyön suorittamista varten. Kunnianarvoisat juutalaisvanhukset ryhtyivät tehtävään ja seitsemänkymmenenkahden päivän aherruksen jälkeen saivat valmiiksi Laista kreikkalaisen käännöksen. Kirjastosta vastaava Demetrios Faleronilainen kutsui kokoon kaupungin juutalaisyhdyskunnan edustajat ja esitteli käännöksen. Nämä ottivat sen vastaan valtavin suosionosoituksin ja pyysivät siitä itselleen kopioita. Koska käännös todettiin moitteettomaksi, päätettiin kirouksen uhalla, ettei sen tekstiä saa millään tavoin muuttaa ja ettei liioin uusia kreikkalaisia käännöksiä sallita.

Aristeaan kirje, joka korostaa voimakkaasti Septuagintan kääntäjien, mutta myös käännöksen vastaanottajien yksimielisyyttä Lain kreikankielisestä laitoksesta, herätti pyhää ihmetystä ja kunnioitusta niin juutalaisten kuin myöhemmin kristittyjenkin parissa. Nykytutkimukselle Aristeaan kirje kuitenkin edustaa pseudepigrafiaa, joka sijoittuu 2. esikristillisen vuosisadan loppupuolelle ja jonka tehtävänä on legendamaisin keinoin taata Septuagintalle juutalaisten keskuudessa mahdollisimman suuri auktoriteetti ja arvovalta. Legendamaisuudestaan huolimatta kertomuksella voi silti olla vankka historiallinen ytimensä, kuten erilaisilla perimätiedoilla yleensä on. Historiallisesti luotettavina tietoina voidaan pitää vähintään Septuagintakäännöksen paikkaa (Egyptin Aleksandria), ajankohtaa (kolmannen esikristillisen vuosisadan puoliväli), laajuutta (Laki), käännöstyön toteutustapaa (kollegiaalinen) ja käännöksen saamaa vastaanottoa (varaukseton arvostus). Aristeaan kirjeen tiedonanto, jonka mukaan Septuaginta olisi syntynyt Egyptin pakanallisen hallitsijan toimeksiannosta, on sen sijaan eksegeettisessä tutkimuksessa lähes yksimielisesti kyseenalaistettu. Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että Vanhan testamentin kreikankielinen käännös on syntynyt Aleksandrian kreikkalaistuneen juutalaisyhteisön toimesta heidän omia tarpeitaan varten, jotka osaltaan olivat kultillisia ja osaltaan missionaarisia. Käännöstyön katsotaan yleisesti tapahtuneen vaiheittain niin, että koko Vanha testamentti aleksandrialaisen perinteen mukaisessa laajuudessa olisi käytännössä valmistunut vuoden 150 eKr. paikkeilla, koska meille ajoituksissa tutuksi tulleen Sirakin kirjan kreikankielisen laitoksen esipuhe on sen olemassa olosta jo tietoinen.

Septuaginta oli merkitykseltään korvaamaton Egyptin suurelle juutalaisyhteisölle, mutta myös diasporajuutalaisille yleensä. Septuagintan avulla hepreaa joko lainkaan tai vain heikosti taitavat diasporajuutalaiset saattoivat säilyttää uskonperinteensä ja siten syvimmältään kosketuksen omaan ikivanhaan kulttuuriinsa. Tämän lisäksi Septuaginta teki juutalaisten uskonnon ajatusmaailmaa lähestyttäväksi myös siihen aiemmin vihkiytymättömälle, sillä Rooman imperiumissa, kuten tunnettua, lähes kaikki osasivat kreikkaa vähintään välttävästi.

Vanhan testamentin kreikkalainen käännös toi juutalaisuuden lukijansa ulottuville kuitenkin hieman erilaisessa asussa kuin mihin Palestiinassa oli totuttu. Siihen kuului ensinnäkin kirjoja, joilla ei ollut ollenkaan hepreankielistä vastinetta, vaan jotka olivat alun alkaen kirjoitettu kreikaksi, ja toiseksi sen kirjavalikoima oli huomattavasti runsaampi. Vaikka kirjojen lukumäärä ja koostumus Septuagintan eri käsikirjoituksissa vaihtelevatkin, meille säilyneet käsikirjoitukset yleensä sisältävät seuraavat palestiinalaiseen eli suppeampaan kaanoniin kuulumattomat teokset:

• ensimmäinen Esran kirja,
• Salomon viisaudenkirja,
• Sirakin viisaudenkirja,
• Juditin kirja,
• Tobiaan kirja,
• Barukin kirja,
• Jeremian kirje ja
• neljä Makkabealaiskirjaa.

Myös jokuset Palestiinan kaanoniin lukeutuvat teokset, kuten Esterin kirja ja Danielin kirja, löytyvät Septuagintasta huomattavasti laajemmassa muodossa kuin heprealaisesta tekstistä. Merkittävää Septuagintassa on lisäksi, että kirjojen järjestys poikkeaa siihen asti totutusta, sillä ne jaotellaan nyt uudenlaisiin, temaattisiin kokonaisuuksiin. Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä materiaalin jaotteluperuste ei enää ole Laki, Profeetat ja Kirjoitukset vaan sen sijaan Historialliset, Runolliset ja Profeetalliset kirjat.

Koska Septuagintassa kirjojen määrä on huomattavasti lisääntynyt, kirjojen keskinäinen järjestys on muuttunut ja uudet Pyhät Kirjat on vielä sijoitettu olemassa olleiden lomaan, voimme täydellä syyllä sanoa, että Vanha testamentti on kokenut olennaisen muutoksen ulkoasuaan myöten. Niinpä totuttuamme juutalaiseen kaanoniin palestiinalaisessa muodossa saatamme yllättyä suuresti, kun avaamme Septuagintan ja pyrimme sen kautta tutustumaan Vanhaan testamenttiin. Hahmottaaksemme asiat paremmin on paikallaan, että ennen kuin jatkamme Vanhan testamentin kreikankielisen käännöksen sisällöllistä käsittelyä vertaamme palestiinalaista kaanonia yleisimmässä käytössä olevan Adolf Rahlfsin toimittaman Septuaginta-laitoksen sisällysluetteloon. Kirjojen otsakkeet on tätä varten käännetty suomeksi sekä numeroitu ja lisäksi varustettu uusien, mutta yhtenäisyyden vuoksi myös vanhojen osalta lyhenteillä. Kaarisuluissa olevat lyhenteet ovat epävirallisia ja kirjoittajan ehdottamia, hakasuluissa oleva teksti on puolestaan tarkoitettu hankalissa tapauksissa selvennykseksi, joskin tässä vaiheessa epäselväksi jääviin kohtiin palataan vielä artikkelin jatkossa. Sana deuterokanoninen hakasuluissa tarkoittaa juuri niitä teoksia, jotka ensi kertaa esiintyvät virallisesti Septuagintassa eli puuttuvat Palestiinassa voimaan saatetusta kaanonista.

Palestiinan juutalainen käytäntö:	Septuagintan mukainen käytäntö:
I Laki:	I Historialliset kirjat:
1. Ensimmäinen Mooseksen kirja	1. Ensimmäinen Mooseksen kirja (1.Moos.)
2. Toinen Mooseksen kirja	2. Toinen Mooseksen kirja (2.Moos.)
3. Kolmas Mooseksen kirja	3. Kolmas Mooseksen kirja (3.Moos.)
4. Neljäs Mooseksen kirja	4. Neljäs Mooseksen kirja (4.Moos.)
5. Viides Mooseksen kirja	5. Viides Mooseksen kirja (5.Moos.)
II Profeetat (Něbî’îm):	6. Joosuan kirja (Joos.)
A. Varhaisemmat profeetat:	7. Tuomarien kirja (Tuom.)
6. Joosuan kirja	8. Ruutin kirja (Ruut)
7. Tuomarien kirja	9. Ensimmäinen kuninkaiden kirja (1.Kun.) [1.Sam.]
8. a) Ensimmäinen Samuelin kirja	10. Toinen kuninkaiden kirja (2.Kun.) [2.Sam.]
8. b) Toinen Samuelin kirja	11. Kolmas kuninkaiden kirja (2.Kun) [1.Kun]
9. a) Ensimmäinen kuninkaiden kirja	12. Neljäs kuninkaiden kirja (4.Kun.) [2.Kun]
9. b) Toinen kuninkaiden kirja	13. Ensimmäinen aikakirja (1.Aik.)
B. Myöhäisemmät profeetat	14. Toinen aikakirja (2.Aik.)
10. Jesajan kirja	15. Ensimmäinen Esran kirja (1.Esra) [Deuterokanoninen]
11. Jeremian kirja	16. Toinen Esran kirja (2.Esra) [Esran ja Nehemian kirja]
12. Hesekielin kirja	17. Esterin kirja [deuterokanonisine katkelmineen] (Est.)
13. "Kaksitoista profeettaa"	18. Juditin kirja (Judit)
* Hoosean kirja	19. Tobiaan kirja (Tob.)
* Joelin kirja	20. Ensimmäinen makkabealaiskirja (1.Makk.)
* Aamoksen kirja	21. Toinen makkabealaiskirja (2.Makk.)
* Obadjan kirja	22. Kolmas makkabealaiskirja (3.Makk.)
* Joonan kirja	23. Neljäs makkabealaiskirja (4.Makk.)
* Miikan kirja	II Runolliset kirjat:
* Nahumin kirja	24. a) Psalmit (Ps.)
* Habakukin kirja	24. b) Oodit (Oodit) [Kooste raamatullisista veisuista]
* Sefanjan kirja	25. Sananlaskut (Sananl.)
* Haggain kirja	26. Saarnaajan kirja (Saarn.)
* Sakarjan kirja	27. Laulujen laulu (Laul.l.)
* Malakian kirja	28. Jobin kirja (Job)
III Kirjoitukset (Kětûbîm):	29. [Salomon] viisauden kirja (Viis.)
14. Psalmit	30. Sirakin [viisauden]kirja (Sir.)
15. Jobin kirja	31. Salomonin psalmit (Sal.Ps.) [Apogryfinen]
16. Sananlaskut	III Profeetalliset kirjat:
17. Ruutin kirja	32. Hoosean kirja (Hoos.)
18. Laulujen laulu	33. Aamoksen kirja (Aam.)
19. Saarnaajan kirja	34. Miikan kirja (Miika)
20. Valitusvirret	35. Joelin kirja (Joel)
21. Esterin kirja	36. Obadjan kirja (Ob.)
22. Danielin kirja	37. Joonan kirja (Joona)
23. a) Esran kirja	38. Nahumin kirja (Nah.)
23. b) Nehemian kirja	39. Habakukin kirja (Hab.)
24. a) Ensimmäinen aikakirja	40. Sefanjan kirja (Sef.)
24. b) Toinen aikakirja	41. Haggain kirja (Hagg.)
-	42. Sakarjan kirja (Sak.)
-	43. Malakian kirja (Mal.)
-	44. Jesajan kirja (Jes.)
-	45. a) Jeremian kirja (Jer.)
-	45. b) Barukin kirja (Bar.)
-	45. c) Valitusvirret (Valit.)
-	46. Hesekielin kirja (Hes.)
-	47. a) Susanna (Sus.)
-	47. b) Danielin kirja [sisältäen deuterokanoniset katkelmat Asariaan rukous ja Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa] (Dan.)
-	47. c) Beel ja lohikäärme (Beel)

Meille nyt ulkoisesti jo hieman tutummaksi käynyt Septuaginta, joka siis nautti juutalaisten keskuudessa varauksetonta suosiota, tuli itsestään selvästi myös kristittyjen Pyhäksi Kirjaksi viimeistään silloin, kun kristinusko astui Palestiinan rajojen ulkopuolelle. Se tarjosi monesti hepreaa taitamattomille kristityille diasporajuutalaisten tavoin valmiin, arvostetun ja ennen kaikkea monille entuudestaan tutun Vanhan liiton tekstien kreikkalaisen käännöksen, joka palveli erinomaisella tavalla myös kristillistä opetus- ja lähetystyötä. Septuagintan mukana kristityt omaksuivat muitta mutkitta myös Palestiinan kaanoniin kuulumattomat teokset eli deuterokanoniset kirjat. Ensimmäisen vuosisadan kristityillä ei itse asiassa ollut mitään syitä hylätä deuterokanonisia kirjoja, sillä monelle heistä ne olivat tuttuja jo lapsuudesta ja lisäksi niitä arvostettiin myös juutalaisten parissa. Deuterokanoniset kirjat, kuten myös jumalallisen inspiraation vaikutuksesta syntyneenä pidetty Septuaginta, tulivat juutalaisille ongelmiksi vasta kristinuskon myötä. Kun kristinusko ryhtyi perustelemaan juutalaisille teologisten näkemystensä paikkansapitävyyttä Septuagintaan vedoten, nämä alkoivat vieroksua tätä käännöstä ja pyrkivät saattamaan sen eri tavoin huonoon huutoon syyttäen kristittyjä usein jopa Pyhien Kirjoitusten tarkoituksellisesta väärentämisestä!

Juutalaisten deuterokanoniset Pyhät Kirjat ovat siis käytännössä säilyneet jälkipolville vain siksi, että kristityt ottivat ne omikseen eivätkä lakanneet jäljentämästä niitä. Tämä on objektiivinen tosiasia. Kiistanalaista sen sijaan on niiden täsmällinen asema juutalaisuudessa ennen heidän ja kristittyjen kesken tapahtunutta lopullista välirikkoa. Oliko siis jo Aleksandrian juutalaisilla olemassa oma tarkasti määritelty Pyhien Kirjojen kaanon, johon ne kuuluivat, vai hahmottuiko sellainen vasta myöhemmin? Aiemmin yleisesti hyväksytty näkemys, jonka mukaan Aleksandrian juutalaisilla olisi todella ollut oma kaanoninsa, on aikamme tutkimuksessa voimakkaasti kyseenalaistettu. Vaikuttaa todennäköiseltä, että Egyptin diasporajuutalaisten yhteisössä yksimielistä arvostusta nauttineiden Pyhien Kirjojen joukko on epävirallisesti vain ollut palestiinalaista käytäntöä laajempi ja että ns. Aleksandrian kaanon on syntynyt vasta Kristillisen kirkon piirissä. Deuterokanoniset kirjat jäivät joka tapauksessa lopulta kristittyjen yksinomaisuudeksi, sillä juutalaiset ryhtyivät valmistamaan Pyhistä Kirjoistaan uusia kreikankielisiä käännöksiä, joiden kirjavalikoima perustui Jamniassa hyväksyttyyn suppeaan kaanoniin ja tekstitraditio puolestaan vasta vakiintuneeseen konsonanttitekstiin.

---

<- edellinen osa: Osa 4.C. Palestiinalaisen kaanonin historia - Kirjoitukset (Kětubim) ~ seuraava osa: Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon ->

---

© Hannu Pöyhönen

Sisällysluettelo