Yksi, Pyhä, katolinen ja apostolinen Kirkko

Ortodoksisesta kirkosta käytetään nimitystä Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen Kirkko. Kaikki nuo määritteet ovat mukana myös ortodoksisen kirkon merkittävimmässä uskon todistuksessa, nikelais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa. Niitä määritteitä, jotka ovat sisällytettyinä tähän uskontunnustukseen:

• ykseys,
• pyhyys,
• katolisuus ja
• apostolisuus,

pidetään myös Kirkon yleisinä tunnusmerkkeinä.

Ykseys

Kirkko on yksi, yhtenäinen. Kirkko on Kristuksen mystinen, hengellinen ruumis ja aivan kuten Kristus ei voi olla jaettu, niin ei voi olla jaettu Kirkkokaan. Apostoli Pavali sanoo 1. korinttilaiskirjeessään (1.Kor.12:27):

Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.

On siis yksi kirkko, ei useita ja Kirkko on yhtenäinen, ei jaettu. Tämä saattaa kuulostaa naiivilta tai tunteettomalta, kun huomioidaan olemassa oleva kristinuskon realiteetti, että kristityt ovat olleet jakaantuneina jo yli tuhat vuotta. Kohdatessaan tämän todellisen jakautumisen useat nykyaikaiset ihmiset joutuvat epätoivoon ja puhuvat ”jakaantuneesta Kirkosta” hyläten uskontunnustuksen mukaisen uskon.

Kuuluisan ortodoksisen teologin Thomas Hopkon mukaan:

… tämä on yksi Kirkko, koska sen ykseys johtuen Jumalasta, Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä ei voi koskaan hajota. Näin ollen ortodoksisen opin mukaan Kirkko on jakamaton; ihmiset voivat olla siinä tai sen ulkopuolella, mutta eivät voi jakaa sitä. Ortodoksisen opetuksen mukaisesti Kirkon ykseys on ihmisen vapaata yhteyttä Jumalan totuudessa ja rakkaudessa. Tällaista ykseyttä ei ole saatu aikaiseksi tai vahvistetuksi millään inhimillisellä auktoriteetilla tai voimalla, vaan ainoastaan yksin Jumalan toimesta. Siltä osin kuin ihmiset ovat osallisina Jumalan totuudessa ja rakkaudessa, he ovat myös Hänen kirkkonsa jäseniä.

Ortodoksinen kirkko opettaa, että Kirkko on näkyvästi juuri se yksi Kirkko. Jotkut ortodoksit arvelevat kuitenkin, että Kirkossa voi olla myös eräänlaista epätäydellistä osallisuutta niitten osalta, jotka eivät ole näkyvässä yhteydessä Kirkon kanssa. Diokleian piispa Kallistos (Ware) on ilmaissut tämän upeasti sanoessaan:

”Me voimme sanoa, missä Kirkko on; mutta me emme voi sanoa, missä se ei ole.”

Kristuksen kirkon monia ja persoonallisten ominaisuuksien puolesta erilaisia jäseniä, ortodoksisia paikalliskirkkoja, yhdistää sama elämän päämäärä ja samat päämäärään pyrkimisen keinot:

• sama usko,
• sama Jumalan laki,
• sama hierarkia,
• samat sakramentit,
• sama Kirkon Pää, Jeesus Kristus ja
• sama Pyhä Henki, joka sitä elävöittää.

Paikallinen kirkko on täysi Kristuksen Kirkko, koska Kristus on reaalisesti läsnä jokaisessa paikallisessa eukaristian vietossa. Paikallisten kirkkojen lukumääräinen moneus ei riko kirkollista ykseyttä, koska tämä ykseys ei ole euklidista aritmetiikkaa. "Yksi plus yksi on yhä yksi ekklesiologiassa, kirkko-opissa. Jokainen paikalliskirkko manifestoi, ilmentää Jumalan Kirkon koko täyteyden, koska se on Jumalan Kirkko , eikä vain yksi osa siitä," sanoo ortodoksisen ekklesiologian tutkija, ortodoksinen pappi, isä Nicolas Afanassieff (1893 - 1966). Afanassieffin mukaan eukaristinen ekklesiologia ei kiellä kirkon universaalisuutta, mutta universaalisuus ei ole ulkonaista, vaan sisäistä universaalisuutta (kts. alempaa: Katolisuus).

Apostoli Paavali sanoo vielä (Efes.4:4-6):

”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”

Pyhyys

Kirkko on pyhä, koska Jumala tekee sen jäsenet pyhiksi yhteydessään. Jumala pyhittää Kirkon vetämällä sen mukaan jumalalliseen elämäänsä Kristuksen lihaksitulemisen kautta todentuneen liiton kautta. Kirkon usko ja elämä ovat osallisina Jumalan pyhyydessä ilmaisten jumalallista elämää opinkappaleissa, sakramenteissa, palveluksissa ja pyhissä – niissä miehissä ja naisissa, joiden elämä on tunnustettu pyhäksi. Aivan samoin kuten epäusko erottaa Jumalan yhteydestä ja lopulta erottaa Kirkon yhteydestä, myös moraalittomuus erottaa ihmisen Jumalasta ja Kirkosta.

Apostoli Paavali kirjoittaa Uudessa testamentissa (Efes.5:25-27):

”Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.”

Kristus sanoi (Joh.17:17,19):

”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” – ”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.”

Katolisuus

Kirkko on täyteydessään Kristuksen ruumis maan päällä. Terminä katolinen merkitsee täyteyttä ja täydellisyyttä, kokonaisuutta, eheyttä. Ainoastaan Jumala on täydellinen kokonaisuus, olemisen täyteys. Jumala tekee Kirkon katoliseksi osallisuudessaan Hänen täydelliseen, jumalalliseen elämäänsä. ”Kirkko ei rajoitu mihinkään paikkaan, aikaan tai kansaan, vaan sisältää itsessään totiset uskovaiset kaikista paikoista, kaikilta ajoilta ja kaikista kansoista.” (Lavea Katekismus 3. pain. s. 71)

Isä Thomas Hopko on sanonut:

Termi “katolinen”, jota on alun perin käytetty määrittelemään Kirkko (jo aikaisin ensimmäisten vuosikymmenien aikana), oli määritelmänä enemmän määrällinen (kvalitatiivinen) kuin laadullinen (kvantitatiivinen). Kutsuttaessa Kirkkoa katoliseksi haluttiin määritellä se, millainen se on – nimittäin – täytenä, täydellisenä, kaiken kattavana ja josta ei puutu mitään. Jo ennen kuin Kirkko oli levittäytynyt koko maailmaan, se määriteltiin katoliseksi. Alkuperäinen apostolien Jerusalemin Kirkko tai varhaiset Antiokian, Efesoksen, Korintin tai Rooman kaupunkikirkot olivat katolisia. Nämä kirkot olivat katolisia – kuten on jokainen nykyinen ortodoksinen kirkko – koska mitään oleellista ei puutu siitä, että ne voivat olla osa aitoa Kristuksen Kirkkoa. Jumala itse on tuonut täysin itsensä ilmi ja Hän on läsnä jokaisessa Kirkossa Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta toimii paikallisissa uskovaisten yhteisöissä apostolisen opin, pappeuden (hierarkian) ja sakramenttien kautta, mitkä eivät edellytä enää mitään lisättäväksi siihen halutessaan olla täysimääräisesti osallisena Jumalan Valtakunnasta.

Katolisuus sekoitetaan joskus termiin universaalisuus – ajatukseen, että kristinusko on ihmisillä kaikkialla. Kuitenkin sanaa on alun perin käytetty kuvaamaan totista (todellista) Kirkkoa hereettisten (harhaoppisten) laumojen keskellä, jotka poistivat elementtejä uskosta, josta he eivät pitäneet ja uudelleen muotoillen kristillistä uskoa ominen halujensa mukaan. Katolisuus on myös laatumerkintä: se on sitä todellisen uskon laatua, joka on siirtynyt meille apostoleilta.

Pariisin Saint Sergen ortodoksisen teologian instituutin kanonisen oikeuden professori, isä Nicolas Afanassieff on sanonut:

Universaalia kirkkoa ei ole olemassa jossakin paikalliskirkkojen yläpuolella riippumatta paikalliskirkoista, vaan universaali kirkko on olemassa paikalliskirkoissa.

Raamatussa sanotaan (Kol.3:11):

”Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.”

(Matt.16:18):

”… tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.”

Apostolisuus

Kirkko on “lähetetty” maailmaan tuomaan sen Jumalan yhteyteen. Aivan kuten Isä ja Pyhä Henki lähettivät Pojan, Pyhä Kolminaisuus on lähettänyt Kirkon maailmaan.

Isä Thomas Hopko sanoo:

Aivan kuten Kristus oli Jumalan lähettämä, Kristus itse valitsi ja lähetti Hänen apostolinsa. Ylösnoussut Kristus sanoi opetuslapsilleen (Joh.20:21-22): ” Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. --- ” Ottakaa Pyhä Henki”. Näin ollen apostolit menivät maailmaan ja he tulivat kristillisen Kirkon ensimmäiseksi perustaksi. Tässä mielessä Kirkkoa kutsutaan siis apostoliseksi: ensinnäkin, koska se perusti Jumalan lähettämä Kristus ja Pyhä Henki ja ne apostolit, jotka Kristus lähetti Pyhällä Hengellä täytettyinä; ja toiseksi, koska Kirkko sen varhaisissa jäsenissään on itse Jumalan lähettämänä todistanut Hänen Kuningaskunnastaan säilyttämällä Hänen sanansa ja tekemällä Hänen tahtonsa ja työnsä tässä maailmassa.

Tämä lähettäminen vaikutti ensiksi apostolien kautta, siten apostolisuus ei ole vain jumalallinen tehtävä, se on myös Kirkon yhteyttä apostoleissa, jotka Jeesus Kristus oli lähettänyt. Näin ollen ortodoksisessa kirkossa on olemassa apostolinen suksessio, apostolinen seuranto, jolla Kirkkomme papit ovat valtuutetut tehtäviinsä kätten päälle panemisen kautta aina Jeesuksen Kristuksen perustaman ensimmäisen vuosisadan kirkon ajoilta asti jatkuneena katkeamattoman seurantona. He säilyttävät muuttumattoman apostolisen opin ja sen ulkoiset rakenteet, jonka Kirkolle antoivat alussa apostolit. Siksi kirkkoamme nimitetään myös ortodoksiseksi eli oikeauskoiseksi, koska se säilyttää apostolisen uskon muuttumattomana ja oikeana ja on uskollinen niille säännöille, jotka itse Kristus ja apostolit ovat sille perinnöksi jättäneet.

Raamatussa sanotaan (Ilm.21:14):

”Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.”

(Efes.2:19-20):

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.”

Seurakunnan nimittäminen apostoliseksi velvoittaa meitä kaikkia ortodokseja pitämään lujasti kiinni apostolisesta opista ja perimätiedosta, Traditiosta ja karttamaan sellaista oppia ja sellaisia opettajia, jotka eivät perustu apostoleihin. (2.Tess.2:15):

”Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille.”