Jumalansynnyttäjän ikonit
Ortodoksi.netista
Kuva © Pyykkönen
== Jumalansynnyttäjän aseman vahvistaminen kirkolliskokouksissa ==
Efesossa vuonna 431 pidetty kolmas ekumeeninen kirkolliskokous määritteli Neitsyt Marian asemaa Kirkossa. Kokous oli kutsuttu koolle käsittelemään mm. nestoriolaisuutta, joka korosti Kristuksen ihmisyyttä ja väitti Hänen jumaluutensa olleen vain armon ansiota. Tämän harhaopin mukaan Kristus oli oikea ihminen, mutta ei täysi jumala — hän oli syntyään ihminen, mutta Jumala oli asettunut asumaan häneen. Tästä seurasi tuon harhaopin mukaan, että Neitsyt Maria ei olisi ollut Jumalansynnyttäjä vaan ainoastaan Jeesuksen äiti. Harhaoppi tuomittiin Efesossa ja Marialle annettiin Jumalansynnyttäjän ja Jumalanäidin asema.
Neitsyt Mariaa kuvaavissa ikoneissa tuo hyväksytyn opin tunnustaminen rupesi näkymään merkintöinä ΜΡ ΘΥ (Θ on kreikkalainen th-kirjain), mikä tarkoitti lyhennystä sanoista Μήτηρ Θεού, Mētēr Theou, Jumalanäiti, Theotokos.
Jo aiemmissa ekumeenisissa kirkolliskokouksissa Neitsyt Marian asemaa oli käsitelty mm. ainaisen neitsyyden osalta ja oppi tuolta osin vahvistettu jopa uskontunnustuksen osaksi:
"... tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi ..."
Ikoniin tämä teologinen opinkappale symbolisoitui Jumalansynnyttäjän pukuun liitetyissä kolmessa tähdessä, jotka merkitsevät sitä, että hän oli neitsyt ennen synnytystä, synnytyksen aikana ja sen jälkeen. Tähdet ovat usein esim. otsassa ja molemmissa olkapäissä. Neitsyyden lisäksi niihin on liitetty Pyhän Kolminaisuuden symboli.
Jumalansynnyttäjän asemaa käsiteltiin vielä myöhemmissäkin kirkolliskokouksissa, mm. vuonna 451 Khalkedonissa ja vuonna 553 Konstantinopolissa, missä oppia vahvistettiin ja täydennettiin nykyisen kaltaisiksi.
Ensimmäinen Jumalanäiti-ikoni
Perimätieto kertoo, että ensimmäisen ihmeitätekevän Jumalanäidin ikonin, Hodigitrian eli Tiennäyttäjän, maalaaja oli ollut pyhä apostoli ja evankelista Luukas. Tämän ikonin kerrotaan viedyn Jerusalemista Konstantinopoliin 5. vuosisadalla ja sitä säilytettiin Blahernan kirkossa, joka oli rakennettu juuri tähän tarkoitukseen. Tämä ikoni on monen myöhemmän Jumalanäidin ikonin alkuperäinen esikuva.
Yleensä ikonitaiteessa Jumalanäiti kuvataan pukeutuneena oman aikansa tyypilliseen juutalaisen naisen asuun, siniseen tai vihreään pitkähihaiseen aluspukuun eli kitoniin ja sen päällä olevaan vartalon ympäri käärittyyn joko tumman punaiseen tai violettiin tai jopa siniseen vaatteeseen nimeltään mafori. Mafori on usein koristeltu reunanauhalla, hapsuilla tai teksteillä. Väreistä vihreä ja punainen kuvaavat hänen kärsimyksiään ja hankkimaansa pyhyyttä, sininen hänen ihmisyyttään.
Erilaisia Jumalanäiti-ikoneja
Teologisesti Jumalansynnyttäjän ikonit ilmentävät ja kuvaavat ensimmäistä inhimillistä olentoa, ihmistä, jossa on toteutunut Kristuksen lihaksitulemisen tarkoitus, ihmisen jumaloituminen. Tämä on vastakohtaisuus, jos niitä verrataan Kristusta kuvaaviin ikoneihin, koko ikonografian perusteoksiin, jotka edustavat Jumalan tulemista ihmiseksi.
Tuon alkuperäiseksi sanotun, apostoli Luukkaan maalaaman ikonin jälkeen maailmaan on saatettu lukuisia erilaisia Jumalansynnyttäjän ikoneita. Hänen ikoninsa ovat ikonografiassa Kristusta kuvaavien ikonien jälkeen suosituimpia ja lähes yhtä lukuisia.
Jumalanäiti kuvataan ikoneissa niin kauniina, hellänä, arvokkaana ja jalona kuin se ikonikuvissa on mahdollista. Ne maalataan joskus surullisiksi, joskus murheellisiksi, mutta aina täyteen hengellistä suuruutta ja viisautta.
On olemassa varmaan satoja erilaisia variantteja näistä Jumalansynnyttäjän ikoneista, mutta karkeasti ne voitaneen jakaa viiteen alalajiin. Tosin jotkut jakavat ne vain kolmeen alalajiin, mutta tässä esityksessä lajeja on viisi:
- Orantti Jumalanäiti-ikonit (Ennusmerkki)
- Hodigitria Jumalanäiti-ikonit (Tiennäyttäjä)
- Eleusa Jumalanäiti-ikonit (Hellyyden Jumalanäiti)
- Panakranta Jumalanäiti-ikonit (Voimallinen Jumalanäiti)
- Agiosortissa Jumalanäiti-ikonit (Deesis)
Orantti Jumalanäiti-ikonit
Tällä ikonityypillä on olemassa muitakin tunnettuja nimityksiä. Sitä kuulee kutsuttavan myös nimillä: slaavilaisittain Znamenie eli Merkki, suomalaisittain Ennusmerkki (Jes.7:14), joskus myös nimellä Panagia. Englanninkielessä nimenä on myös muoto Praying (Rukoileva Jumalanäiti).
Tämä tyyppi lienee yksi keskeisimmistä ja vanhimmista Jumalanäidin ikonityypeistä. Näitä ikoneja on löydetty mm. katakombeista. Orantti-ikonissa Jumalanäiti on kuvattu edestäpäin kädet kohotettuina ylöspäin rukousasentoon. Maria voi olla ikonissa seisovana tai istuvana. Melko varhaisessa vaiheessa kuvaan liitettiin mukaan Jeesus-lapsi, Immanuel Marian rinnan päälle. Toisessa mallissa Jeesus-lapsi on valokehän eli mandoran sisälle kuvattuna ja toisessa mallissa ilman mandoraa.
Ikoniin saatetaan kuvata ympärille esim. serafeja ja kerubeja kuvaamaan, että Jumalansynnyttäjä on näitä enkeleitä korkeampi ja kuten veisussa sanotaan:
"... verrattomasti jalompi."
Hodigitria Jumalanäiti-ikonit
Tämän ikonityypin synnystä oli jo maininta edellä kohdassa Ensimmäinen Jumalanäiti-ikoni. Hodigitria-ikoni tunnetaan Suomessa myös suomalaiselta nimeltään Tiennäyttäjä. Nimitykselle on annettu selitykseksi mm. se, että tämän tyypin ikoneissa Jumalansynnyttäjä osoittaa ihmiskunnalle kädellään oikean suunnan, tien kohti Kristusta. Hänen yleensä oikea kätensä on ikonissa suunnattu kohti Kristusta, joka on lapseksi kuvattuna hänen sylissään kädessään usein kirjakäärö. Toinen käsi Jeesus-lapsella saattaa olla esim. siunaavassa asennossa. Sekä äiti että lapsi istuvat selät suorina ja erillään toisistaan erotuksena seuraavan tyypin eleusa-ikoneihin.
Tästä tyypistä on kehittynyt lukuisia erilaisia muunnelmia, joista tunnetuimpia lienevät ainakin Suomessa Konevitsan, Smolenskin, Tihvinän, Kazanin, Ivironin ja Jerusalemin Jumalanäidin ikonit.
Eleusa Jumalanäiti-ikonit
Suomessa tämän tyypin ikonit tunnetaan parhaiten nimellä Hellyyden Jumalanäiti vaikkakin esim. suomalaisen ikonimaalarin ja -tutkijan, KS Joensuun piispa Arsenin mukaan parempi termi olisi Armahtavainen Jumalanäiti, mikäli seurattaisiin sanan eleos alkuperäisempää merkitystä.
Ikonissa on kuvattu Jeesus-lapsi Jumalansynnyttäjän sylissä niin, että heidän poskensa koskettavat toisiaan, useimmiten Jeesus-lapsen oikea poski koskettaa Jumalansynnyttäjän vasenta poskea.
Ikoniin on kuvattu sananmukaisesti hellyyttä ja inhimillistä tunnetta, äidin rakkautta. Ikoni kuvaakin enemmän kuin muut tyypit Kristuksen inhimillisyyttä ja äidin ja lapsen inhimillistä suhdetta. Samalla siihen on kuvattu muitakin inhimillisiä tunteita: pelkoa ja hellyyden kaipausta.
Rakkaus yhdistää ikonissa taivaan ja maan, Jumalan ajatukset ja ihmisen ajatukset: yhteys on kuvattuna kasvojen ja sädekehien yhdistymisessä ja kosketuksessa. Jumalanäiti on surumielinen painaessaan lasta itseään vasten, hän miettii jo mielessään Kristuksen ristin tietä.
Tämä ikonityyppi on ollut erittäin suosittu etenkin Venäjällä ja siitä syystä myös Suomessa. Kreikassa ja muissa bysanttilaisen kulttuurin maissa ikoni ei ole yhtä suosittu.
Tunnetuimpia muunnoksia tästä ikonityypistä ovat mm. Vladimirin, Tolgan, Korsunin ja Donin Jumalanäidin ikonit.
Panakranta Jumalanäiti-ikonit
Kaikissa tämän tyypin ikoneissa Jumalanäiti istuu valtaistuimella ja pitää Jeesus-lasta sylissään. Valtaistuin kuvastaa Jumalansynnyttäjän kuninkaallista kunniaa, jonka Jumalansynnyttäjä ainoana maan päällä syntyneenä on saanut vastaanottaa.
Tästä ikonityypistä ovat tutuimpia kenties Voimallinen Jumalanäiti -ikonit ja Jumalanäiti Kaikkien Kuningatar -ikonit.
Agiosortissa Jumalanäiti-ikonit
Tämä viimeisin Jumalanäidin Deesis-ikonityyppi tunnetaan myös nimellä Jumalanäiti Esirukoilija-ikonit.
Ikoniin on usein kuvattu Jumalansynnyttäjä ilman Jeesus-lasta ja lisäksi vielä useimmiten kokovartalokuvana. Hän on kääntyneenä oikealle, joskus pitäen kädessään kirjakääröä.
Ortodoksisessa kirkossa tälle ikonille on usein varattu kunniapaikka ikonostaasissa Kristuksen ikonin vasemmalle puolelle.
Ikonit kirkkokalentereissa
Venäjällä, jossa Jumalansynnyttäjällä on erittäin merkiitävä asema kirkossa, ortodoksisen kirkon kalenterissa on mainittiu 260 ihmeitä tekevää ja liturgioissa muisteltavaa ikonia.
Venäläisessä Sergein mineassa Kaikkein Pyhimmän Jmalansynnyttäjän ikoneja on merkitty noin 700 kappaletta.
Suomalaisessa ortodoksisessa kalenterissa on muistopäivät seuraaville Jumalansynnyttäjän ikoneille:
- 23.6. Vladimirin Jumalanäidin ikonille
- 26.6. Tihvinän Jumalanäidin ikonille (ks.-> tropari ja kontakki)
- 8.7. Kazanin Jumalanäidin ikonille (ks. -> tropari ja kontakki)
- 10.7. Konevitsan Jumalanäidin ikonille (ks. ->tropari ja kontakki)
- 28.7. Smolenskin Jumalanäidin ikonille
- 7.8. Valamon Jumalanäidin ikonille (ks.- >tropari ja kontakki)
- 12.10. Jerusalemin Jumalanäidin ikonille
- 13.10. Ivironin Jumalanäidin ikonille
- 22.10. Kazanin Jumalanäidin ikonille (ks. ->tropari ja kontakki)
- 24.10. Jumalanäidin Kaikkien murheellisten ilo -ikonille (kts. ->tropari ja kontakki)
- 27.11. Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonille
Edellisten lisäksi ovat tietysti lisäksi kaikki Neitsyt Marian omiin juhliin liittyvät ikonit ja niiden muistopäivät, kuten Neitsyt Marian syntymä, temppeliin tuominen, ilmestys ja kuolonuneen nukkuminen sekä esimerkiksi pokrova, Neitsyt Marian suojelusjuhla, joita ei tässä artikkelissa ollenkaan käsitellä.
Katso myös
Kirjallisuutta (ks. myös: kirjallisuusluettelo)
- Piispa Arseni: Ikonikirja. Historiaa, teologiaa ja tekniikkaa. 1995 (2005, 5. painos), Otava
- Suvanto, Kyllikki: Ikoni. 1990, ONL
- Ouspensky, Leonid: Ikoni ja sen sanoma. 1979, Valamon luostari
- Ouspensky, Leonid: Ikonin merkitys ja kieli. 1976
- Jääskinen, Aune: Ikonimaalari. Uskon ja mystiikan tulkki. 1984, WSOY
- Jääskinen, Aune: Ikonitaiteen mestariteoksia. 1966, Valistus
- Caluwé, Robert de: Ikonimaalauksen opas. 1985, Ekumeeninen keskus
- Seppälä, Hilkka: Ikoniperinteestä kirjallisten lähteiden valossa. 1974
- Jumalanäidin ikonit. 1984, ISBN 951-9396-00-4
- Surakka, Aari: Ortodoksinen ikoni. 1950, ONL
- Paavali, arkkipiispa: Rukous ikonin edessä. 1982, WSOY