Toiminnot

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA II

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 7. tammikuuta 2021 kello 15.00 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA II

II PYHÄT AJAT

  1. Kirkollinen vuorokausi
  2. Vuorokauden jumalanpalvelukset
  3. Viikonpäiviin liittyvät pyhät muistot
  4. Ortodoksinen kalenteri ja kirkkovuosi

1. Kirkollinen vuorokausi

Vanhan liiton aikana oli syntynyt tapa kokoontua temppeliin vuorokauden määrättyinä hetkinä. "Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja Hän (Jumala) kuulee minun ääneni" (Ps. 55:18), kirjoittaa psalmin sepittäjä. Tässä psalmissa on lueteltu Jerusalemin temppelissä noudatetut rukousajat: ilta, aamu ja keskipäivä. Vuorokausi aikoi illasta, koska Raamatun mukaan Jumalan luomistyö oli alkanut samasta ajankohdasta, "tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä" (1. Moos. 1:5).

Raamatullisen vuorokauden jako käy ilmi kaavapiirroksesta. Tämä jako on kauan aikaa ollut voimassa idässä, sen vuoksi ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat järjestyneet sen mukaan.

Varsinkin luostareissa, missä aika oli tarkasti jaettu rukouksen, työn ja levon välille, syntyi rukoushetkien tarkka vuorottelu. Jokainen rukoushetki eli jumalanpalvelus sai oman runkonsa eli kaavansa sekä uskonnollisen sisältönsä.

Vuorokauden jumalanpalveluskierron tarkoituksena on Vapahtajan suorittaman lunastus- ja pelastustyön ja sen merkityksen selostaminen.

2. Vuorokauden jumalanpalvelukset

Kaaviokuvasta huomataan, että vuorokaudessa on kaikkiaan yhdeksän erilaista jumalanpalvelusta, ne ovat:

  • Ehtoopalvelus, joka johdattaa pelastushistoriaan kertomalla maailman luomisesta, syntiinlankeamisesta ja ihmiskunnan valmistamisesta Vapahtajaa vastaanottamaan.
  • Ehtoonjälkeinen palvelus toimitetaan ennen yön tuloa. Se sisältää katumuspsalmeja ja rukouksia, joissa on esitetty katumuksellinen mieliala. Joskus siihen liitetään juhlallinen akatistos.
  • Puoliyöpalvelus toimitetaan ennen puoltayötä. Se on kiitos kuluneesta yöstä. Useat tämän jumalanpalveluksen rukoukset luetaan nykyisin aamurukouksina.
  • Aamupalvelus kertoo jo Uuden testamentin tapahtumista, sunnuntain vastaisena aamuna varsinkin Vapahtajan ylösnousemisesta.
  • Ensimmäisen hetken palvelus kertoo Vapahtajan vangitsemisesta, joka tapahtui varhain aamulla. Tässä palveluksessa luetaan psalmit 5, 90 ja 101, joissa ennustetaan tämä tapahtuma.
  • Kolmannesta ja
  • kuudennesta hetkestä on ollut puhe liturgian yhteydessä.
  • Liturgia, kirkkomme pääjumalanpalvelus.
  • Yhdeksäs hetki on vuorokauden viimeinen jumalanpalvelus. Psalmit 84 ja 85 kertovat rakkaudesta temppeliin, hetken kolmas psalmi – 86 – kertoo pelastetun kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan. Hetki päättyy rukoukseen, jossa puhutaan Vapahtajan kuolemasta, viisaasta ryöväristä ja Vapahtajan kuoleman pelastavaisesta merkityksestä.

Vuorokauden eri jumalanpalvelushetkien pyhistä muistoista kertovat jumalanpalveluksien muuttumattomat osat, kuten luettavat psalmit ja rukoukset, sen sijaan päivittäin vaihtuvat osat (veisut) kertovat viikonpäivien ja koko kirkkovuoden pyhistä muistoista.

Seurakunnissa ei kaikkia em. jumalanpalveluksia toimiteta. Vain juhlapäivien aattoiltana toimitetaan ehtoo- ja aamupalveluksesta sekä ensimmäisestä hetkestä muodostettua jumalanpalvelusta, jota nimitetään vigiliaksi ja joka on ortodoksisen kirkon toinen pääjumalanpalvelus.

3. Viikonpäiviin liittyvät pyhät muistot

Ortodoksinen jumalanpalvelus on rikassisältöinen. Varsinkin päivittäin muuttuvien veisujen ja rukousten runsaus on nimenomaan ortodoksiselle jumalanpalvelukselle ominainen piirre. Tämän runsauden tarkoituksena on korostaa ja selvittää uskonoppimme sisältö ja pelastushistorian merkitys jokaiselle seurakunnan jäsenelle sekä yhdistää taivaallinen ja maan päällä oleva seurakunta yhdeksi Jumalaa ylistäväksi ja kiittäväksi kokonaisuudeksi – Kristuksen Ruumiiksi.

Sattuvasti onkin sanottu, että ortodoksisen kirkon uskonoppi on veisattua uskonoppia.

Apostoli Paavali kirjoitti kerran korinttolaisille kristityille näin: "Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha on myös teidän uskonne" (Kor. 15:14).

Alusta lähtien Kristuksen seurakunta todisti Vapahtajan ylösnousemisesta kaikin tavoin. Niinpä jo apostoleitten aikana ruvettiin pitämään viikon ensimmäistä päivää, Vapahtajan ylösnousemisen päivää, juhla- ja lepopäivänä, vanhan liiton sapatin asemesta.

Muitten viikonpäivien muistot liittyvät läheisesti sunnuntain pyhään muistoon.
Maanantaina muistellaan pyhiä enkeleitä, – Vapahtajan ylösnousemisen ensimmäisiä sanantuojia (Matt. 28:1-6, Mark. 16:1-6, Luuk. 24:1-6).
Tiistai omistetaan Johannes Kastajalle ja muille profeetoille, jotka ovat ennustaneet Vapahtajan ylösnousemisesta.
Keskiviikkona palautetaan mieliin Vapahtajan kärsimykset, varsinkin muistellaan hänen kavaltamistaan. Apostolien ajoista lähtien keskiviikkoa pidetään paastopäivänä.
Torstaina muistellaan pyhiä apostoleita ja heidän seuraajiaan pyhiä piispoja eli esipaimenia, joista erikoisesti mainitaan pyhä Nikolaos, Lyykian Myrran arkkipiispa. Apostolit ja pyhät piispat julistivat Vapahtajan ylösnousemisesta koko maailmassa.
Perjantaina jälleen muistellaan Vapahtajan kärsimyksiä. Keskiviikon tapaan päivä on lähes kautta vuoden paastopäivä.
Lauantaina, viikon viimeisenä päivänä, rukoillaan kaikkien uskossa nukkuneitten puolesta, muistellaan pyhiä marttyyreja, jotka verellään todistivat uskonsa ylösnousseeseen Vapahtajaan, sekä anotaan Vapahtajan Äidin, Neitsyt Marian esirukouksia.

4. Ortodoksinen kalenteri ja kirkkovuosi

Kristittyjen ajanlasku alkaa Kristuksen syntymisestä. Tämän ajankohdan määritteli Roomassa elänyt oppinut munkki Dionysios (k. 556 jKr). Vaikka Dionysios erehtyikin Vapahtajan syntymäajasta, niin tuli vuosi 754 Rooman kaupungin perustamisesta Kristuksen syntymävuodeksi ja kristillisen ajanlaskun alkuvuodeksi.

Tapa viettää Vapahtajan ja Neitsyt Marian muistolle omistettuja juhlapäiviä määrättynä vuodenpäivänä on kuitenkin kalenteriamme vanhempi. Jo 4. vuosisadalla oli muistiinmerkitty 24 juhlapäivää, joitten joukossa on ollut myös pyhille marttyyreille omistettuja muistopäiviä. 8. vuosisadalla oli kalenteriin merkitty jo 84 juhlapäivää.

Pääsiäinen ja siihen liittyvät juhlat ovat alusta lähtien olleet liikkuvia juhlia. Ne sattuvat aina samalle viikonpäivälle päivämäärän vaihtuessa vuosittain.

Pysyväiset juhlat vietetään aina määrättynä kalenteripäivänä.

8. vuosisadalla vakiintui tapa jakaa juhlapäivät suuriin, keskiarvoisiin ja pieniin juhliin.

Suuria juhlia on ortodoksisessa kalenterissa 12 sekä Herran Pääsiäinen, juhlista suurin.

Keskiarvoisia juhlia vietetään Neitsyt Marian ja pyhien ihmisten kunnioittamiseksi.

Suomen ortodoksisen kirkkokunnan kalenteri eroaa muitten ortodoksisten maitten kalenterista siten, että muutamat pieniksi juhliksi merkityt päivät ovat suuria juhlapäiviä. Esim. joulukuun 6. päivänä juhlimme p. Nikolaoksen muistopäivää viettäen samalla myös maamme itsenäistymisen juhlaa. Lisäksi meillä on oma liikkuva juhlamme – Karjalan valistajien yhteinen juhla, jota vietetään lokakuun 31. ja marraskuun 6. päivän välisenä lauantaina eli pyhäinpäivänä. Kirkkokalenteriimme on lisäksi merkitty juhlapäiviä, joilla ei ole kirkollista perinnettä takanaan. Esim. lauantaina ennen kesäkuun 24. päivää vietetään maassamme juhannusta eli Suomen lipun päivää; toukokuun 1. päivänä on vappu. Näinä päivinä toimitettavissa jumalanpalveluksissa kunnioitetaan sen pyhän muistoa, jolle päivä on kirkollisesti omistettu.

Lisäksi antaa [1965] valtioneuvosto vuosittain julistuksen maassamme vietettävästä neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä.

Kirkkovuosi

Kirkkovuodeksi sanotaan säännöllistä juhla-, paasto- ja arkipäivien vuorottelua saman kalenterivuoden aikana. Sopivasti sijoitettuina kirkkovuoden tapahtumat kertovat meille koko pelastushistorian, joka jakaantuu neljään jaksoon.

  • I jakso – syyskausi – ihmiskunnan valmistautuminen Vapahtajan vastaanottamiseen.
  • II jakso – talvikausi – uuden liiton alkaminen.
  • III jakso – kevätkausi – lunastuksen täyttyminen. Se on koko kirkkovuoden kohokohta. Pääsiäinen on tämän kauden ja koko kirkkovuoden suurin juhla.
  • IV jakso – kesäkausi – evankeliumin voitto maailmassa ja kirkon elämä Pyhässä Hengessä. Suurin osa kesäkauden juhlista on omistettu pyhille ihmisille. Kirkkovuoden jaksot liittyvät toisiinsa neljällä pitkällä paastolla.

Syyskauden juhlat

Syyskuun 1. päivänä alkaa kirkkovuosi. Liturgiassa luetaan evankelista Luukkaan kertomus Jeesuksen saarnasta kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa (Luuk. 4:16-22). Tämä oli ensimmäinen Vapahtajan julkinen esiintyminen evankeliumin eli hyvän sanoman julistajana. Otamme tämän tämän hyvän sanoman vastaan koko kirkkovuoden aikana. Samana päivänä toimitetaan kiitosrukoushetki saadusta vuoden sadosta sekä rukoushetki koulujen alkamisen johdosta.

Syyskuun 8. päivänä vietetään Jumalansynnyttäjän, Neitsyt Marian syntymää. Juhla on yksi 12 suuresta juhlasta.

Tietomme Vapahtajan Äidin elämästä perustuvat perintätietoon, joka on kirjallisesti talletettu Raamatun ulkopuolelle jääneeseen Jaakobin evankeliumiin. Neitsyt Marian vanhemmat, hurskaat Joakim ja Anna, saivat kumpikin erikseen enkeliltä tiedon Marian syntymisestä. Koska Maria oli hartaitten rukousten lapsi, lupasivat Joakim ja Anna pyhittää hänet Jumalalle, niin kuin teki profeetta Samuelin äiti Hanna (1.Sam.1:9-11).

Syntyneelle lapselle annettiin enteellinen nimi Maria, mikä suomeksi merkitsee "Valtiatar". Juhlan sanomasta kertovat juhlaveisun sanat: "Sinun syntymäsi, Jumalansynnyttäjä Neitsyt, oli ilon sanoma koko maailmalle, sillä Sinusta koitti vanhurskauden Aurinko-Kristus, meidän Jumalamme..." Aattoillan palveluksessa luetaan kappale Neitsyt Marian kiitosveisua. (Luuk.1:39-49). Liturgiassa luetaan kertomus Jeesuksen vierailusta Marian ja Martan kodissa Betaniassa (Luuk.10:38-42). Tätä juhlaa ruvettiin viettämään sekä idässä että lännessä 600-luvulla.

Syyskuun 14. päivänä on kunniallisen ja eläväksitekevän ristin löytämisen ja ylentämisen muistojuhla.

Vuonna 326 toimeenpani keisari Konstantinuksen äiti, pyhä Helena, kaivauksia Jerusalemissa. Näitten yhteydessä löydettiin Golgatalta kolme ristiä, joista yksi osoittautui Herran ristiksi. Tässä tilaisuudessa Jerusalemin silloinen piispa korotti eli ylensi ristin kaikkien uskovaisten nähtäväksi ja kumarrettavaksi. Juhla on saanut nimensä juuri tuosta tapahtumasta. Useita satoja vuosia juhla oli Jerusalemin seurakunnan paikallinen juhla, ja Herran ristiä säilytettiin keisarinna Helenan rakennuttamassa Vapahtajan ylösnousemisen kirkossa. Vuonna 614 pyhän ristin ryösti ja vei maahansa Persian kuningas. Vuonna 628 solmitussa rauhassa Herran risti palautettiin jälleen Jerusalemiin ja mainittuna vuonna juhlasta tuli koko silloisen kristikunnan juhla. Tänäkin päivänä se on, samoin kuin 8.9. vietettävä Neitsyt Marian juhla, yhteinen ortodokseille ja roomalaiskatolisille kristityille.

Ristin ylentämisen aattoillan jumalanpalveluksessa tapahtuu pyhän ristin ylentäminen ja kunnioittaminen. Pyhällä pöydällä pidettävä risti tuodaan juhlallisesti keskelle kirkkoa ja asetetaan lukupöydälle. Tämän jälkeen seurakunta, kolmesti kumartuu ristin edessä kuoron veisatessa: "Sinun ristillesi me kumarramme, Valtias, ja Sinun pyhää ylösnousemistasi ylistämme".

Juhla omistetaan Vapahtajan kärsimysten muistelemiselle, ja päivä on paastopäivä. Liturgiassa luetaan apostoli Paavalin sanat rististä, joka on pelastuville Jumalan voima (1.Kor.1:18-24). Evankeliumi kertoo Vapahtajan kärsimyksistä (Joh.19:6-11, 13-20, 25-35).

Lokakuun 1. päivänä on Jumalansynnyttäjän suojelusjuhla eli Pokrova. Juhla on saanut alkunsa 1200-luvulla Venäjällä. Aiheen siihen ovat antaneet lukuisat tapaukset Neitsyt Marian kautta tulleesta avusta eli suojeluksesta. Juhlan tapahtumat on sijoitettu Konstantinopoliin, missä hurskas Andreas näki Blachernain temppelissä näyn Neitsyt Mariasta, joka levitti olkavaatteensa – omoforinsa –- rukoilevan kansan ylle ja rukoili kansan ja kaupungin puolesta. Tämä tapahtui vuonna 910. Juhla kuuluu keskiarvoisiin juhliin.

Lokakuussa vietetään kirkkovuoden ensimmäistä yleistä vainajain muistelupäivää. Se on lauantaina ennen lokakuun 26. päivää. Tapa muistella vainajia lokakuussa on saanut alkunsa Venäjällä vuonna 1380, jolloin pidettiin yhteinen muistopalvelus niitten puolesta, jotka kaatuivat Kulikovin kentällä tataareja vastaan käydyssä taistelussa.

Lokakuun 31. ja marraskuun 6. päivän välisenä lauantaina on Karjalan valistajien yhteinen juhla eli pyhäinpäivä ja valtakunnallinen vapaapäivä. Juhlittavat pyhät ihmiset ovat: pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset (X—XII vs., muistopäivät myös 26.6. ja 11.9.), pyhittäjä Arseni Konevitsalainen (k. v. 1447, muistopäivä myös 12.6.), pyhittäjä Trifon Petsamolainen (k. v. 1583, muistopäivä myös 15.2.) sekä pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen (k. v. 1553, muistopäivä myös 30.8.) [1965]. Näitten karjalaisten valistajien muiston ohessa vietetään myös kirkkokuntamme marttyyrien muistoa. Nämä marttyyrit ovat sissipäällikkö Pekka Vesaisen joulupäivänä v. 1590 surmauttamat 116 Peitsamon luostarin vanhusta sekä, sadat Valamon ja Konevitsan luostarien vanhukset, jotka ovat saaneet surmansa ruotsalaisten hyökkäyksissä eri aikoina.

Marraskuun 21. päivänä on Jumalansynnyttäjän, ainaisen Neitseen Marian temppeliinkäynti. Juhla on ikään kuin jatkoa syyskuun 8. pv:n muistolle. Lupauksensa mukaan Neitsyt Marian vanhemmat toivat lapsensa temppelin yhteydessä toimineeseen tyttökouluun Marian ollessa kolmen vuoden ikäinen. Koulun jokaisen uuden kasvatin otti vastaan ylimmäinen pappi. Sinä vuonna oli ylimmäisenä pappina Sakarias. Pyhän Hengen johdatuksesta Sakarias vei lapsukaisen Marian kaikkein pyhimpään, siihen temppelin osaan, minne hän itsekin sai mennä vain kerran vuodessa (3.Moos.16:2, 29-34). Tällä tavalla Sakarias ennusti sen, että Mariasta itsestään tulee kaikkein pyhin, Vapahtajan ja Herran Äiti. Kirkkoveisussa sanotaankin, että "tämä päivä on ihmisten pelastuksen ennustus... Herran temppelissä Neitsyt ilmestyy ja kaikille Kristuksen edeltä ilmoittaa". Juhla kuuluu 12 suureen juhlaan. Sen vietto on alkanut 1000-luvulla. Myös roomalaiskatolinen kirkko viettää tätä juhlaa samanaikaisesti kirkkomme kanssa. Marraskuun 21. päivästä lukien aletaan jumalanpalveluksissa veisata jouluaiheisia rukouksia.

Syyskauden ja talvikauden liittää toisiinsa joulupaasto, joka alkaa 15.11. ja päättyy 24.12.

Talvikauden juhlat

Joulukuun 6. päivinä on Suomen tasavallan itsenäisyyspäivä sekä Pyhän Nikolaoksen, Lyykian Myrran arkkipiispan muistopäivä. Päiväjumalanpalveluksen jälkeen toimitetaan kaikissa seurakunnissamme kiitosrukoushetki, missä rukoilemme maallemme jatkuvaa Jumalan siunausta ja huolenpitoa.

Kahtena sunnuntaina ennen joulua muistellaan Vanhan testamentin pyhiä ihmisiä, jotka ovat odottaneet Vapahtajaa ja uskoneet hänen tulevan maan päälle. Joulukuun 24. päivänä on Kristuksen syntymän aatto eli jouluaatto. Se on ankaran paaston päivä. Jouluaaton liturgiassa luetaan evankelista Luukkaan tallettama kertomus Vapahtajan syntymisestä (Luuk.2:1-20). Kirkkoveisuissa selitetään Jeesuksen syntymisen eli Jumalan lihaantulon merkitys seuraavin sanoin: "Kristus syntyy jälleen korottaakseen muinoin lankeemuksessa turmeltuneen kuvan, so. ihmisen".

Joulukuun 25. päivänä on joulu eli Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lihallinen syntymä, karjalaksi Rastava. Juhla on kristikunnan yhteinen ja maassamme erikoisesti kunnioitettu.

Juhlapäivän jumalanpalveluksen kaikki muuttuvat veisut selostavat tämän tapahtuman merkitystä, joka on ilmaistu Matteuksen evankeliumin kertomuksessa – Hänen nimensä on oleva Jeesus so. Vapahtaja (Matt.1:18-25). Juhlan tropari selostaa meille joulun merkitystä uskonopin kannalta, juhlan kontakki selostaa taas pyhän yön tapahtumia.

Joulupyhinä on tapana toimittaa kodeissa rukouspalvelus. Papisto tällä tavalla julistaa Vapahtajamme syntymisen johdosta osaksemme tullutta suurta iloa.

"Kristus syntyy - kiittäkää", näillä sanoilla tervehtii ortodoksikristitty toista jouluna. Joulu kuuluu 12 suureen juhlaan.

Joulukuun 26. päivä, toinen joulupäivä, on omistettu Neitsyt Marialle. Maassamme tätä päivää yleisesti kutsutaan Tapaninpäiväksi. Tämä johtuu siitä, että lännen kirkot omistavat tämän päivän ensimmäiselle marttyyrille Stefanukselle (Apt.7 luku), ortodoksinen kirkko muistelee samaa marttyyriä seuraavana päivänä eli joulukuun 27. päivänä.

Tammikuun 1. päivinä on kalenterivuoden alku eli uudenvuodenpäivä. Samana päivänä muistellaan Jeesuksen ympärileikkausta (nimenantopäivä) ja Kesarean pyhän piispan Basileios Suuren kuolinpäivää.

Uuden vuoden alkamisen johdosta toimitetaan kirkoissa erityinen kiitosrukoushetki, kiitetään kuluneesta vuodesta ja anotaan siunausta maalliselle vaellukselle alkavana vuotena.

Rukoushetki toimitetaan varsinkin kaupungeissa keskiyöllä, maaseudulla vasta liturgian jälkeen päivällä. Koska Vapahtajan syntymisestä on kulunut 8 päivää, luetaan Luukkaan evankeliumista kertomus siitä (Luuk.2:21), samoin luetaan kertomus Jeesuksen lapsuudesta (Luuk.2:40-52).

Basileios Suuresta (k. v. 379) on kerrottu kirkkohistoriassa. Tammikuun 1. päivänä toimitetaan hänen nimeään kantava liturgia.

Tammikuun 6. päivänä on Vapahtajan kasteen juhla, jota nimitetään myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi eli Teofaniaksi. Koska joulunpyhät päättyvät tähän juhlaan, sanotaan sitä myös loppiaiseksi. Juhlan karjalankielinen nimi on Vierista, sanasta risti, koska loppiaisena toimitetaan veden vihkiminen upottamalla risti veteen.

Juhla on yksi 12 suuresta juhlasta. Se on vanhin kristillisistä juhlista pääsiäisen ja helluntain ohella. Se, kuten joulukin, on kristikunnan yhteinen juhla. Vuoteen 376 se oli myös Vapahtajan syntymiselle omistettu juhla. Roomalaiskatolinen kirkko muistelee tammikuun 6. päivä myös tietäjäin saapumista Beetlehemiin, ns. kolmen kuninkaan juhla.

Juhlan aihe on evankelistojen kertomus Jeesuksen ilmestymisestä Jordanilla ja hänen kasteestaan (Matt.3:13-17, Mark.1:9-11, Luuk.3:21-22). Sen sanoma on kahdenlainen, se kertoo kolmiyhteisen Jumalan ilmestymisestä ihmisille, siitä sen nimi Teofania, mutta se selostaa myös Jeesuksen tulemisen seurauksista – oikean uskon ja tiedon valkeuden antamisesta ihmisille. Tästä juhlan toinen nimi Epifania – valon juhla. Juhlan tropari selostaa edellistä, kontakki jälkimmäistä sanomaa.

Suurina juhlina on muinoin ollut tapana toimittaa joukkokasteet. Muistona tästä on säilynyt kirkossamme tapa siunata vesi loppiaisena. Vesi siunataan loppiaisen aattona kirkossa, loppiaisena usein joella tai järvellä, mikäli siihen, on mahdollisuus. Veden vihkiminen tapahtuu suureksi vedenvihkimiseksi sanotun jumalanpalveluksen aikana. Siunaaminen tapahtuu rukouksella ja ristin kolminkertaisella upottamisella veteen.

Siunattua vettä pidetään ortodoksisessa kirkossa suuressa arvossa. Sillä priiskoitetaan kodit, sitä säilytetään ikonien läheisyydessä, sitä nautitaan hartaudella ja rukouksella.

Talvikauden viimeinen juhla on helmikuun 2. päivänä, silloin muistellaan Jeesuksen Kristuksen temppeliintuomista. Tapahtumasta on kerrottu Luukkaan evankeliumissa (Luuk.2:22-39). Juhla kuuluu 12 suureen juhlaan ja vietämme sitä samanaikaisesti roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Juhla tunnettiin jo 500-luvulla. Juhlan veisut korostavat Jeesuksen kuuliaisuutta vanhan testamentin laille, vaikka synnittömänä hän oli vapaa sen määräyksistä.

Kevätkauden juhlat

Kevätkausi on liikkuvien juhlien kausi, sitä hallitsee Herran Pääsiäinen – Vapahtajan ylösnousemisen juhla. Kuitenkin vietetään keväällä maaliskuun 25. päivnä Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian ilmestysjuhlaa, joka on pysyväinen.

Juhlan aiheesta kertoo evankelista Luukas (Luuk.1:26-38). Juhlan tropari selostaa juhlan merkitystä seuraavin sanoin: "Tämä päivä on pelastuksemme alku ja iankaikkisuudessa kätketyn salaisuuden ilmoitus: Jumalan Poika tulee Neitseen Pojaksi..." Juhla kuuluu 12 suuren juhlan joukkoon. Se on vanhin Neitsyt Marian muistolle omistetuista juhlista, tunnettu jo 400-luvulla. Vietämme tätä juhlaa samanaikaisesti roomalaiskatolisen kirkon kanssa, mutta evankelisluterilainen kirkko viettää tätä juhlaa maassamme liikkuvana juhlana, joka sattuu aina lähinnä maaliskuun 25. päivää alkavaksi sunnuntaiksi. Näin ollen 25. 3. ei ole maassamme yleinen juhlapäivä.

Suuri paasto

Usein jo tammikuussa alkaa jumalanpalveluselämässä uskovaisten valmistaminen kirkkovuoden suurimman juhlan – Herran Pääsiäisen vastaanottamiseen. Vuonna 325 päätettiin ensimmäisessä yleisessä kirkolliskokouksessa pääsiäisen vietosta seuraavasti:
Herran Pääsiäinen on kevätpäiväntasauksen jälkeisen täyden kuun jälkeisenä sunnuntaina. Kevätpäiväntasaus lasketaan sen puolipäiväpiirin mukaan, joka kulkee Jerusalemin Pyhän Haudan kirkon kautta. Varhaisin pääsiäinen voi olla maaliskuun 22. päivänä, myöhäisin huhtikuun 24. päivänä.

Valmistautuminen pääsiäiseen vie kaikkiaan kymmenen viikkoa.

Kolme ensimmäistä viikkoa ovat valmistusviikkoja. Sunnuntaina liturgiassa luetaan Jeesuksen vertaukset fariseuksesta ja pubikaanista (Luuk.18:10-14), tuhlaajapojasta (Luuk.15:11-32) ja viimeisestä tuomiosta (Matt.25:31-46). Näillä vertauksilla korostetaan, että paastoaminen edellyttää nöyryyttä, katumusta ja Kristuksen odotusta. Valmistusviikot päättyvät laskiaissunnuntaihin eli sovintosunnuntaihin, jolloin luetaan Jeesuksen opetuspuhe anteeksiannon merkityksestä (Matt.6:14-21). Vain sovinnossa kaikkien kanssa voimme aloittaa paastoamisen ja katumuksen sekä pyytää anteeksi Jumalalta.

Toisen valmistusviikon lauantaina on kirkkovuoden toinen yleinen vainajien muistelupäivä.

Suuren paaston viikkoja on kuusi. Kullakin niistä on oma sanomansa. Yhteistä niille kaikille on katumuksen ja hengellisen murheen sävy. Kirkon tekstiilit ovat tummia, tavallisesti violetinväirisiä, jumalanpalvelukset ovat pitempiä, niissä on enemmän luentaa kuin laulua. Varsinkin psalmeja luetaan runsaasti. P. Efraim Syyrialaisen katumusrukous toistetaan usein, jolloin seurakunta kumartuu maahan.

Ensimmäisellä suuren paaston viikolla maanantaista torstaihin saakka luetaan suuressa ehtoonjälkeisessä palveluksessa p. Andreaan Kreetan piispan (k.v. 713) suuri katumusrunoelma, jossa on 250 runoa eli troparia.

Ensimmäinen niistä kuuluu seuraavasti:

Mistä itkuvirteni virittäisin
elämäni kurjia tekoja ajatellessani?
Mistä nyt valitukseni alkaisin,
oi Kristus?

Seuraavissa tropareissa p. Andreas mainitsee kaikki vanhassa ja uudessa testamentissa mainitut synnintekijät ja vertaa itseään heihin todeten, että nykyisinkin ihminen voi olla heidän kaltaisensa. Vastapainoksi hän tuo esille myös raamatussa mainitut hurskaat kehottaen seuraamaan heidän antamaansa esimerkkiä. Koko runoelma on kirjoitettu "minä"-muotoon, niin että se henkilökohtaisesti koskettaa jokaista kuulijaa. Jokaisen troparin edellä lauletaan harras katumusveisu: "Armanda minua, Jumala, armahda minua".

Suuren paaston liturgiat

Keskiviikkoisin ja perjantaisin toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Tämän liturgian toimitusjärjestyksen on laatinut p. Gregorius Dialogi, Rooman paavi (k.v. 604). Tässä liturgiassa ei tapahdu leivän ja viinin muuttumista, vaan pyhät lahjat on siunattu sunnuntaisin toimitettavassa täydellisessä liturgiassa. Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia aikaa hetkipalveluksella, jossa luetaan 3:s, 6:s ja 9:s hetki, hetkipalvelusta seuraa ehtoopalvelus, johon varsinainen ennenpyhitettyjen lahjain liturgia liitetään. Tässä liturgiassa voidaan osallistua Herran Ehtoolliseen samalla tavalla kuin täydellisessäkin liturgiassa. Lauantaisin toimitetaan suuren paaston aikana Johannes Krysostomoksen liturgia.

Viitenä ensimmäisenä suuren paaston sunnuntaina toimitetaan Basileios Suuren liturgia. Tämän liturgian toimitusjärjestys on sama kuin Johannes Krysostomoksen liturgiassa, mutta anaforan salaisesti luettavat rukoukset ovat pitempiä. "Totisesti on kohtuullista. . ." veisun sijaan lauletaan p. Johannes Damaskolaisen kirjoittama ylistysveisu Neitsyt Marialle:

Sinun tähtesi, Armoitettu,
iloitsevat kaikki luodut:
enkelten joukko
ja koko ihmissuku...

Suuren paaston sunnuntait

Ensimmäistä sunnuntaita nimitetään oikeauskoisuuden sunnuntaiksi. Tämän juhlan viettämisestä oli tehty päätös vuonna 842 pidetyssä kirkolliskokouksessa, joka täydensi viimeisen, seitsemännen yleisen kirkolliskokouksen työtä. Tällöin todettiin, että kristillinen kirkko on Pyhän Hengen avulla voittanut kaikki eriuskoisuudet ja määritellyt oikein opin Jeesuksesta Kristuksesta jumalihmisenä niin tarkasti, ettei uusia eriuskoisuuksia voi enää syntyä. Asian laita onkin niin, sillä kaikki meidänkin päivinämme esiintyvät eriuskoisuudet ovat vanhojen, jo aikaisemmin tuomittujen harhaoppien toistoja tai muunnelmia.

Suuren paaston toisena sunnuntaina muistellaan Tessalonikan arkkipiispan, pyhän Gregonios Palamaan työtä. Mainittu esipaimen eli 14. vuosisadalla. Hänen käsityksensä Jumalan kirkkauden olemuksesta ja ihmisen hengellisen täydellistymisen mahdollisuudesta lakkaamattoman rukouksen kautta hyväksyttiin koko ortodoksisen kirkon käsitykseksi.

Tämän sunnuntain toisissa veisuissa korostetaan katumuksen ja Jumalan armahtavaisuuden merkitystä.

Kolmatta paaston sunnuntaita ja koko seuraavaa viikkoa sanotaan ristinkumartamisen sunnuntaiksi ja -viikoksi. Aattoiltana tuodaan pyhä risti kumarrettavaksi samalla tavalla kuin syyskuun 14. päivänä.

Neljäntenä suuren paaston sunnuntaina ylistetään pyhittäjää Johannesta, joka vuosina 580-605 oli kristikunnan vanhimman Siinain luostarin igumenina eli johtajana. Hänen kirjoittamansa kirja "Scala Paradisi" eli Paratiisin portaat antaa neuvoja hengellisestä täydellistymisestä. Kirja on ollut hyvin suosittu ja käännetty lähes kaikille sivistyskielille.

Kirkkoveisujen toisena aiheena paaston neljäntenä sunnuntaina käytetään Jeesuksen vertausta laupiaasta samarialaisesta. Veisuissa verrataan syntistä ihmistä ryöstettyyn ja avuttomaan ihmiseen, joka odottaa Jumalan laupeutta ja armoa (Luuk.10:30-37).

Viides suuren paaston sunnuntai omistetaan pyhittäjä-äidin Maria Egyptiläisen muistolle. Marian elämä on hyvä esimerkki katumuksen ja täydellisen elämäntavan muutoksen mahdollisuudesta. Kirkkoveisujen toisena aiheena on Jeesuksen vertaus rikkaasta ja sydämettömästä miehestä sekä köyhästä ja nöyrästä Lasaruksesta (Luuk.16:19-31).

Palmusunnuntai eli Herran ratsastus Jerusalemiin

Tämä juhla tunnettiin jo 300-luvulla Jerusalemissa, jolloin kaupungissa järjestettiin evankeliumin kertomuksen mukainen uskonnollinen kulkue, missä patriarkka ratsastaen aasilla kuvasi Jeesuksen Kristuksen vapaaehtoista ratsastamista kärsimyksiin (Matt.21:1-11, 13-17, Joh.12:1-18).

Juhla kuuluu 12 suuren juhlan joukkoon. Palmusunnuntaita edeltävä lauantai omistetaan Lasaruksen muistolle, hänelle, jonka Jeesus herätti kuolleista Betaniassa (Joh.11:1-45). Lasaruksen lauantai ja palmusunnuntai kertovat Jeesuksen voitosta kuolemasta. Juhlan aattona toimitetaan pajunoksien eli virpovitsojen siunaaminen. Siunatut oksat jaetaan kirkkokansalle. Tämän tavan johdosta sanotaan meillä palmusunnuntaita myös virposunnuntaiksi eli Virboiksi. Sekä palmunoksat että pajunoksat ovat voiton ja uuden elämän vertauskuvia. Jeesuksen vapaaehtoinen antautuminen kärsimyksiin ja ristiinnaulittavaksi oli lupaus uuden elämän alkamisesta ja kuoleman voittamisesta. Hengellisen ilon merkiksi seisoo kirkkokansa aattoilan jumalanpalveluksessa palava tuohus kädessään.

Piinaviikko - Suuri viikko eli kärsimysviikko

Piinavilkoksi sanotaan pääsiäisen edellistä viikkoa. Tämän viikon pyhät muistot selostavat tarkasti raamatun mukaan Jeesuksen elämän viimeiset päivät ja hetket. Kirkkoveisut tulkitsevat murheemme ja syyllisyytemme ja opettavat meitä oikein ymmärtämään Vapahtajan kärsimysten ja kuoleman merkityksen pelastuksellemme.

  • Suuren maanantain kirkkoveisut vertaavat Jeesuksen elämää ja kärsimyksiä hurskaan Joosefin Jaakobinpojan elämään. Raamatunluku vanhasta testamentista kertoo toisestakin vanhan liiton tunnetusta kärsijästä, hurskaasta Jobista. Luku uudesta testamentista kertoo pahoista viinitarhureista (Matt.21:18-43). Tässä vertauksessa Jeesus ennusti omat kärsimyksensä ja kuolemansa.
  • Suuren tiistain veisut ja raamatun luvut teroittavat mieliimme Kristuksen toisen tulemisen odottamisen tärkeyttä. Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyestä on veisujen aiheena (Matt.25:1-13).
  • Suurena keskiviikkona jumalanpalvelusveisut selostavat, kuinka syntinen nainen voiteli Vapahtajan jalat mirhalla, kuinka Juudas Iskariot kavalsi opettajansa ja kuinka suuri neuvosto päätti, että "parempi on, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa kuolee" (Joh.11:49-53).

Kaikkina näinä kolmena päivänä toimitetaan erityinen hetkipalvelus ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Jumalanpalvelussäännöt määräävät lukemaan hetkipalveluksen aikana koko evankeliumin. Seurakunnissa tämä tapahtuu nykyisin lyhentäen.

  • SUURENA TORSTAINA muistellaan ennen kaikkea Herran Ehtoollisen asettamista. Toimitettavassa Baslieios Suuren liturgiassa lauletaan useita kertoja ehtoollisrukous: "Sinun salaisen Ehtoollisesi osalliseksi tee minut nyt, Jumalan poika...".
  • SUURI PERJANTAI (pitkäperjantai). Tämä päivä on syvän hengellisen murheen päivä. Muistelemme Vapahtajan pelastavaisia kärsimyksiä, Hänen ristiinnaulitsemistaan ja kuolemaansa sekä ristiltäottoa ja hautaamista. Päivän jumalanpalvelukset eroavat kaikista kirkkovuoden muista jumalanpalveluksista. Päivän tapahtumia seurataan seuraavasti:

Aattopalveluksessa (joko suurena torstaina illalla tai suurena perjantaina aamulla) luetaan 12 jaksoa Vapahtajan kärsimyksistä. Tämä tapahtuu suuren Golgata-ristin edessä, joka on tuotu keskelle kirkkoa. Toimitettava jumalanpalvelus on nimeltään: "Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhien ja pelastavaisten kärsimyksien seuraaminen".
Luettavat evankeliumin jaksot ovat seuraavat:

Evankeliumin jaksojen välillä veisataan jaksoja selostavia ja syventäviä vuorolauluja eli antifoneja. Evankeliumin lukemisen aikana seisotaan palavat tuohukset kädessä.

Ehtoollispalvelusta ei suurena perjantaina toimiteta. Sen asemesta on aamupäivällä hetkipalvelus. Tämäkin jumalanpalvelus toimitetaan Golgata-ristin edessä keskellä kirkkoa. Paitsi edellisessä jumalanpalveluksessa luettuja kärsimysevankeliumeja luetaan myös kohtia Vanhasta testamentista, joissa Vapahtajan kärsimyksistä ennustetaan (Sak.11:10-13; Jes.50:4-11; Jes.52:13 - Jes.54:1).

Kristuksen kuolinhetkenä n. klo 15.00 aikaan toimitetaan vain ortodoksisessa kirkossa tunnettu jumalanpalvelus: Kristuksen hautauskuvan esille kantaminen ja sen kunnioittaminen. Jumalanpalveluksen aikana, sen loppupuolella, kantaa pappi päänsä päällä tai, jos seurakunnassa käytetään kantajia, kulkien hautauskuvan alla, hautauskuvan keskelle kirkkoa ja asettaa sen korokkeelle eli katafalkille.

Ennen tätä harrasta ja juhlavaa toimitusta on luettu evankeliumi Vapahtajan tuomitsemisesta, ristiinnaulitsemisesta, kuolemasta ja ristiltäotosta. Evankeliumin lukemisen aikana kirkkokansa sytyttää tuohukset ja pitää ne jumalanpalveluksen loppuun asti. Hautauskuvan esillekantoa seurataan polvistuneina.

Toimituksella kuvataan Jeesuksen ristiltäottoa ja hautaan panemista. Laulettavissa veisuissa kuvataan voimakkain sanoin Goigatan tapahtumia, mutta veisuissa korostetaan myos sitä, että Jeesus on noussut kuolleista, että murheemme ei ole toivottomuutta, vaan suremme sen tähden, että Jeesuksen on pitänyt meidän syntiemme tähden kärsiä ja kuolla.

Hautauskuvan kunnioittaminen tapahtuu siten, että kirkkokansa kumarrettuaan pyhän kuvan edessä suutelee Kristuksen haavojen kuvia sekä evankeliumia, joka on asetettu hautauskuvan keskelle.

  • SUURI LAUANTAI. Varhain aamulla tai, niin kuin kirkkokuntamme kaupunkiseurakunnissa tapahtuu, suuren perjantain illalla, pidetään Kristuksen hautausta esittävä jumalanpalvelus.

Jumalanpalveluksessa kuvataan Vapahtaja kuolleitten joukkoon luettuna ja Hänelle veisataan lähtövirreksi koko 119. psalmi.

Jumalanpalveluksen juhlavin osa on sen loppupuolella. Kristuksen hautauskuva nostetaan katafalkilta ja juhlallisesti kannetaan kirkon ympäri koko kirkkoväen seuratessa mukana. Koko jumalanpalveluksen ajan kirkkokansa seisoo palavat tuohukset kädessä. Kulkueen aikana soitetaan ns. "hautaussoitto", kelloja lyödään yksitellen pienimmästä suurimpaan ja sen jälkeen kerran kaikkia kelloja samalla kertaa. Kulkueen aikana lauletaan kolminaisuuden virsi: "Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä".

Saaton jälkeen asetetaan Kristuksen hautauskuva takaisin korokkeelle ja sen edessä luetaan profeetta Hesekielin näky tulevasta ylösnousemuksesta (Hes.37:1-14), apostoli Paavalin kirjoitus Vapahtajan ristinkuoleman hedelmistä (Gal.3:13-14) sekä evankeliumi Kristuksen haudan sinetöimisestä (Matt.27:62-66).

Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokansa käy suutelemassa Kristuksen hautauskuvaa.

Suuren lauantain liturgia on monessa suhteessa erikoinen. Sen alkuun liitetään sekä hetkipalvelus että ehtoopalvelus, joka jatkuu Basileios Suuren liturgiana. Muinoin suuri lauantai on ollut kasteeseen valmistautuneitten kastepäivä. Muistona tästä on jäänyt tapa lukea 15 eri kohtaa Vanhasta testamentista. Näissä ennustetaan ja kuvataan Kristuksen ylösnousemus ja sen tuottama pelastus ihmiskunnalle. Epistolana luetaan apostoli Paavalin käsitys kasteen merkityksestä (Room.6:3-11) – kaikki, jotka olemme kastetut, olemme Kristukseen kuolemaan kastetut ja olemme yhtäläisellä lavalla osallisia myös ylösnousemukseen. Tulevasta ylösnousemuksesta kertoo epistolan jälkeen laulettava veisu "Nouse Jumala, tuomitse maa, sillä kaikki kansat ovat Sinun omasi" (Ps.82). Veisun aikana kaikki mustat kirkon tekstiilit vaihdetaan valkoisiin, ja seuraava evankeliumin luku (Matt.28:1-20) kertookin Vapahtajan ylösnousemisesta. Jokainen ehtoollispalvelus julistaa Jeesuksen ylösnousemusta, mutta suuren lauantain muisto kuitenkin säilyy liturgiassa. Kerubiveisuna lauletaan ainoan kerran vuodessa "Vaietkoon jokainen ihmisen liha..” ja Neitsyt Marian ylistysveisun asemesta kaunis veisu:
Älä itke minua, Äitini,
nähdessäsi haudassa poikasi,
jonka olet neitsyydessäsi helmassasi kantanut,
sillä minä nousen ylös
ja tulen kunniaani...

Liturgian jälkeen siunataan viisi leipää, viini, öljy ja nisunjyvät. Siunattu leipä jaetaan kirkkokansalle. Tapa johtuu siitä, että muinoin oli tapana viettää koko suuri lauantai kirkossa ja liturgian jälkeen jaettiin voimien vahvistamiseksi siunattua leipää, viiniä ja nisunjyviä.

Piinaviikon kaikki päivät ovat ankaran paaston päiviä, mutta varsinkin suuri perjantai.

HERRAN PÄÄSIÄINEN

Kristuksen ylösnousemisen juhla alkaa ortodoksisessa kirkossa keskiyöllä alkavalla pääsiäisjumalanpalveluksella. Sillä ei ole vastinetta muitten kristillisten kirkkojen liturgisessa käytännössä.

Vähän ennen puoltayötä toimitetaan ensin lyhyt puoliyöpalvelus, jonka aikana Vapahtajan hautauskuva viedään alttariin ja asetetaan pyhälle pöydälle, missä se pidetään Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaan saakka. Tämän jälkeen valmistaudutaan ristisaattoa varten. Alttarikorokkeen eteen asettuvat lyhdyn, alttaripöydän takana pidettäviin ristin, kirkkolippujen ja ikonien kantajat. Kaikki seisovat kasvot itään päin. Puolenyön aikana avataan kuninkaan ovi, sytytetään kaikki valaisimet ja kädessä olevat tuohukset papiston laulaessa alttarissa:
"Sinun ylösnousemistasi, Kristus Vapahtaja,
enkelit veisuilla ylistävät taivaissa,
tee meidätkin maan päällä mahdollisiksi
Sinua puhtain sydämin
ylistämään!"

Samaa veisua laulaen ristisaatto lähtee liikkeelle kirkon ympäri. Edellä kannetaan lyhtyä, sen kantajaa seuraavat ristin ja ikonien kantajat, kirkkokuoro ja papisto sekä kirkkokansa. Ristisaatto pysähtyy kirkon eteisessä kirkon ovien ollessa suljettuina. Tällä tavalla kuvataan mirhaa tuovien naisten saapumista varhain aamulla Kristuksen haudalle.

Vanhin papeista aloittaa jumalanpalveluksen alkusiunauksella ylistäen siinä kolmiyhteistä Jumalaa. Alkusiunauksen jälkeen papisto laulaa ensimmäisen kerran pääsiäistroparin:
"Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville
elämän antoi".

Vielä lauletaan psalmista 68 jakeet 2-4 ja pääsiäistroparia veisaten kaikki astuvat temppeliin.

Pääsiäisyönpalveluksen erikoisuuksiin kuuluu, että se kokonaan toimitetaan laulamalla, vain ekteniat ja raamatun kohdat luetaan. Tämän jumalanpalveluksen veisut on kirjoittanut Johannes Damaskolainen 7. vuosisadalla elänyt syyrialainen runoilija ja kilvoittelija. Kuninkaan ovi on avoinna koko pääsiäisviikon aikana merkiksi siitä, että Vapahtaja on ylösnousemisellaan avannut meille taivasten valtakunnan ovet. Pääsiäisyönä luetaan aina Johannes Krysostomoksen kirjoittama pääsiäissaarna, missä hän selittää ylösnousemisen merkitystä.

Kristuksen ylösnouseminen on uuden elämän alku. Tämän vuoksi raamatun, evankeliumin ja epistolan lukukappaleitten järjestelmällinen lukeminen alkaa pääsiäisenä. Pääsiäisyönä luetaan epistolana Apt.1:1-8 ja evankeliumina Joh.1:1-15.

Evankeliumi luetaan usein monella kielellä merkiksi ilosanoman yleismaailmallisesta merkityksestä.

Jumalanpalveluksen aikana papisto useita kertoja tervehtii kirkkokansaa pääsiäistervehdyksellä: "Kristus on ylösnoussut!", kirkkokansa vastaa siihen: "Totisesti ylösnoussut!" [tai nykyisin: Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!].

Pääsiäisestä Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaan asti on 40 päivää eli kuusi ja puoli viikkoa. Kaikki jumalanpalvelukset aloitetaan tällöin pääsiäistroparilla, myös muita pääsiäisveisuja lauletaan. Jokainen sunnuntai omistetaan pääsiäisaikana erityiselle muistolle.

Toisena sunnuntaina liturgiassa luetaan kertomus Jeesuksen ilmestymisestä Jerusalemissa ylösnousemisen jälkeen Tuomaan ollessa läsnä (Joh.20:19-31), tämä on [[apostoli Tuomaan sunnuntai.

Kolmantena sunnuntaina kunnioitetaan mirhantuojia, liturgiassa luetaan Mark.15:43 - Mark.16:8.

Jeesus Kristus on meille uuden elämän, oikean uskon ja totuuden antaja. Tämän muistuttamiseksi omistetaan neljäs, viides ja kuudes sunnuntai pääsiäisestä niille tapahtumille, jotka valaisevat tätä seikkaa. Halvatun parantaminen(Joh.5:1-15) kertoo uuden elämän alkamisesta; keskustelu samarialaisen naisen kanssa (Joh.4:3-42) valaisee Jeesuksen oppia oikeasta uskosta Jumalaan; sokeana syntyneen parantamisella Jeesus valaisi tietämättömyyden sokeudessa elävien ihmisten hengelliset silmät (Joh.9:1-38).

Herran taivaaseen astuminen eli helatorstai

Juhlan aiheesta kertoo evankelista Luukas (Luuk.24:36-53 ja Apt.1:1-12). Päivän juhlaveisut taas vakuuttavat, että taivaaseen astumisella Vapahtaja on yhdistänyt maan päällä olevat taivaassa olevien kanssa. Hänestä on tullut edelläjuoksijamme ja Häntä seuraavien kanssa Hän on oleva maailman loppuun asti.

Apostoli Tuomaan viikon tiistaina ja helatorstaita seuraavan viikon lauantaina vietetään kirkkovuoden kolmatta ja neljättä vainajain muistelupäivää.

Helluntai eli viidennenkymmenennen päivän juhla

Viidentenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä vietetään Pyhän Hengen vuodatuksen muistoa ja seuraavana päivänä Pyhän Hengen päivää. Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen puheesta Jerusalemissa eräänä helluntaina, sillä juutalaisillakin oli helluntai, mutta he viettivät sitä Siinain vuoren luona tapahtuneen lain antamisen muistoksi. Epistolassa kerrotaan ensimmäisestä kristillisestä helluntaista (Apt.2:1-11) Pyhän Hengen vuodatuksesta apostolien päälle ja seurakunnan perustamisesta. Päivän juhlaveisussa sanotaan: "Kun Kaikkeinkorkein tultuansa alas sekoitti kielet, Hän hajotti kansat (Moos. 11:1-9). Mutta kun Hän jakoi tuliset kielet, Hän kutsui kaikki yhteyteen". Ts. Herra perusti seurakunnan, joka on kaikkien niiden ihmisten yhteys, joilla on sama usko, samat sakramentit, sama kirkollinen hallinto, sama päämäärä ja sama Pää - Jeesus Kristus.

Pääsiäisestä helluntaihin saakka kirkossamme ei ole tapana polvistua eikä kumartua maahan. Helluntaina liturgian jälkeen toimitetaan lyhyt ehtoopalvelus, sen yhteydessä pappi polvistuneena seurakuntaan päin lukee seitsemän Basileios Suuren kirjoittamaa rukousta, joihin seurakunta yhtyy kuunnellen niitä samoin polvistuneena. Tähän pyhään toimitukseen liittyy seuraava ajatus: 40 päivää Vapahtajan ylösnousemisen jälkeen olemme viettäneet ikään kuin yhdessä ylösnousseen Herran seurassa. Ylkä oli keskuudessamme (Matt.2:19-20). Vapahtajan taivaaseen astumisen jälkeen odotimme Pyhän Hengen vuodatusta ymmärtääksemme oikein Jeesuksen meille jättämän evankeliumin. Saatuamme Pyhän Hengen me aloitamme kilvoituksemme, kadumme syntejämme ja pyydämme nöyrästi anteeksi niitä.

Helluntaipäivästä lähtien aloitetaan kaikki jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltarukoukset rukouksella Pyhän Hengen puoleen "Taivaallinen Kuningas".

Helluntaijuhlaan päättyy kevätkausi. Helluntaiviikko on, kuten pääsiäisviikkokin, paastoton ja sunnuntai helluntaijuhlan jälkeen omistetaan kaikkien pyhien muistolle - niille, jotka kilvoitellen ovat saavuttaneet Pyhän Hengen armolahjan ja kirkastuneet.

Kaikkien pyhien sunnuntain jälkeen alkaa apostolien Pietarin ja Paavalin paasto, joka kestää 29. pv:ään kesäkuuta. Paasto yhdistää kevät- ja kesäjaksot toisiinsa.

Kesäkauden juhlat

Kristuksen kirkon elämä on jatkuvaa taistelua pahuutta ja syntiä vastaan sekä pyrkimystä täydellisyyttä kohti (Matt.5:48). Pyhän Hengen toiminta seurakunnassa tekee tämän mahdolliseksi. Pyhien ihmisten elämä taas havainnollistaa, kuinka tämä on käytännössä mahdollista. Kesäkauden juhlat kertovat pyhien ihmisten taisteluista ja voitosta.

Kesäkuun 24. p:nä vietetään Johannes Kastajan, profeetan ja Herran edelläkävijän syntymän muistoa. Tästä tapahtumasta on kertonut [[Luukas Evankelista|evankelista Luukas] (Luuk.1:5-25, 57-68, 76, 80). Johannes Kastajassa kirkko ylistää askeettista elämää yleensä, mutta myös sitä, että hän on ollut koko elämänsä ajan Kristuksen edelläkävijä, hän valmisti aikansa ihmiset Vapahtajan tulemiseen.

Lauantaina, joka on lähinnä kesäkuun 24. päivää, vietetään maassamme juhannusta eli Suomen lipun päivää. Juhla on luonteeltaan kansallinen. Sillä ei ole kirkollista perinnettä.

Kesäkuun 29. päivänä vietetään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin muistoa. Juhla on yleiskristillinen, sillä myös roomalaiskatolinen kirkko kunnioittaa apostolien muistoa samana päivänä.

Heinäkuun 20. p:nä muistellaan karjalaisten keskuudessa hyvin suositun profeetta Elian muistoa.

Elokuun 6. päivänä on Vapahtajan kirkastumisen juhla, kesäkauden ainoa Kristuksen muistolle omistettu juhla. Se kuuluu 12 suuren juhlan joukkoon. Juhla tunnettiin jo 300-400-luvulla. Vietämme sitä samanaikaisesti roomalaiskatolisen kirkon kanssa.

Vapahtajan kirkastumisesta ovat kertoneet evankelistat Matteus (Matt.17:1-9) ja Luukas (Luuk.9:28-39) sekä apostoli Pietari (2.Piet.1:10-19). Kirkkoveisuissa selostetaan tämän tapahtuman merkitys. Vapahtaja kirkastui, jotta apostolit nähtyään Kristuksen kunnian säilyttäisivät uskonsa Häneen nähdessään Hänet alennustilassa ristillä. Kristuksen ruumiillinen kirkastuminen osoitti, että vaikka koko luomakunta onkin ihmisen syntiinlankeamisen vuoksi saatettu alennustilaan (Room.8:19-23), niin se silti voi tulla osalliseksi Jumalan kirkkaudesta. Tätä näkemystä osoitetaan siunaamalla elokuun 6. p:nä liturgian jälkeen sadon ensimmäiset hedelmät ja marjat, jotka sitten jaetaan kirkkokansalle.

Elokuun 1. p:nä alkaa kirkkovuoden viimeinen pitkä paasto – Herran Äidin paasto – ja päättyy elokuun 15. päivänä, jolloin vietetään Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen muistojuhlaa. Roomalaiskatolinen kirkko viettää tätä juhlaa vuodesta 1950 Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhlana. Tämä juhla on vanhimpia Neitsyt Marialle omistetuista juhlapäivistä. Alkujaan se on ollut Jerusalemin seurakunnan paikallinen juhla. Juhlan aiheesta kertoo tarkemmin toisella vuosisadalla syntynyt ns. Jaakobin evankeliumi. Juhlan tarkoituksena on vakuuttaa uskovaisille, ettei kuolema voinut saada valtaansa esirukouksissa väsymätöntä Jumalansynnyttäjää, sillä hänet saattoi elämään Kristus, joka oli hänestä syntynyt.

Juhla on pidetyimpiä ortodoksisessa maailmassa. Lukuisat temppelit on omistettu tälle muistolle, mm. kirkkokuntamme suurin ortodoksinen temppeli Jumalansynnyttäjän kuolinuneen nukkumisen katedraali on yksi niistä.

Elokuun 29. päivänä on kirkkovuoden viimeinen juhla Johannes Kastajan mestaus. Kristuksen edelläkävijän ja kastajan marttyyrikuolemasta on kerrottu Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa (Matt.14:1-13, Mark.6:14-30).

Kirkkoveisuissa sanotaan hänen kuolemastaan seuraavasti:
"Edelläkävijän kärsimä kunniakas mestaus tapahtui jumalallisen kaitselmuksen mukaan, jotta hän tuonelassakin olisi Vapahtajan tuloa saarnannut". Johannes Kastajan kärsimyksiä kunnioitamme paastoamalla elokuun 29. päivänä.

Tehtäviä

Klikkaa otsikkoa ("Tehtäviä") ja siirry erilliselle tehtäväsivulle.

Noudettu kohteesta ”http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Dimitri_Tarvasaho:_Ortodoksisen_kirkon_pyhät_toimitukset_/_OSA_II&oldid=57597”