Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA I

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA I

I PYHÄN JOHANNES KRYSOSTOMOKSEN LITURGIA

1. Mitä liturgia on
2. Liturgian historia
3. Liturgian toimittajat
4. Ortodoksinen temppeli
5. Liturgian osat
6. Proskomidi
7. Opetettavien liturgia
8. Uskovaisten liturgia

---

1. Mitä liturgia on?

Kuuntele kappale 1-1

Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksista liturgialla on erikoisasema, koska tämän jumalanpalveluksen aikana tapahtuu leivän ja viinin eli pyhien lahjojen hengellinen muuttuminen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Tämä tapahtuu sen lupauksen mukaan, jonka Jeesus on antanut viimeisellä ehtoollisella (ilta-aterialla) sanoen. näin: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini". "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni". Kirkkomme opin mukaan jokaisessa liturgiassa toistuu tämä muuttumisen ihme. Leipä ja viini todella muuttuvat Herramme Jeesuksen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Muuttumisen jälkeen tämä sama Ruumis ja Veri, jotka vain ulkonaisesti ovat säilyttäneet leivän ja viinin näön ja maun, jaetaan samassa jumalanpalveluksessa uskovaisille Herran Ehtoollisen Pyhässä Sakramentissa.

Ristillä Jeesus Kristus antoi itsenä veriuhriksi kaikkien ihmisten puolesta. Liturgiassa jatkuu joka kerta tämä suuri uhri, joka kannetaan kaikkien puolesta ja joka tullaan kantamaan kaikkina aikoina.

Siitä huolimatta, että liturgiassa todella murretaan Herran ruumis ja vuodatetaan Hänen verensä, tämä on veretön uhri, koska Vapahtaja kuoltuaan nousi kuolleista eikä lunastukseksemme tarvita Hänen toistuvaa kuolemaansa tapahtuneen ylösnousemuksen jälkeen, vaan Hänen Ruumiinsa ja Verensä nauttimisessa me osallistumme elämään Kristuksessa. Sen tähden Herran Ehtoollisen nauttimista nimitetään osallistumiseksi Herran Ehtoolliseen.

Hengellisen muuttumisen ihme tapahtuu liturgiassa sen määrätyssä osassa, mutta tämä ei merkitse sitä, että vain se osa on tärkeä. Koko. liturgia on tärkeä. Sen jokainen sana, rukous, veisu ja toimitus herättää niin papissa kuin kokoontuneessa seurakunnassakin kasvavan rukouksellisen mielialan valmistaen täten kaikki läsnä olevat lahjojen muuttumiseen ja sen tapahduttua Ehtoollisen nauttimiseen sekä säilyttää tämän mielialan jumalanpalveluksen loppuun asti.

Sitä paitsi liturgiassa esitetään Jeesuksen Kristuksen koko elämä.

2. Liturgian historia

Kuuntele kappale 1-2

Liturgia on saanut alkunsa apostolisella ajalla. Apostolit noudattivat Herran sanaa "Tehkää se minun muistokseni" (Luuk. 22:19). He kokoontuivat joka päivä rukouspalvelukseen ja leivän murtamista varten ensin yksityisten kodeissa, myöhemmin varta vasten varatuissa saleissa.

Apostolisella ajalla oli kahdenlaisia jumalanpalveluksia:

1. Julkisia aamupäiväpalveluksia, joissa oli raamatunlukua ja -selityksiä, rukousta ja hengellisiä veisuja.
2. Suljettuja iltapäivällä pidettyjä jumalanpalveluksia, joissa raamatunluvun ja -selityksen ohessa oli ehtoollisen vietto ja rakkaudenateria. Tämä jumalanpalvelus oli tarkoitettu vain kristityille.
   

Marttyyrikirkon aikakaudella näistä kahdesta jumalanpalveluksesta kehittyi yksi kaksiosainen jumalanpalvelus:

1. Alussa kaikille avoin opetettavien eli katekumenien liturgia, jossa oli raamatunlukua ja -selitystä, psalmien ja hengellisten veisujen laulua sekä rukousta.
2. Opetettavien poistuttua oli uskovaisten liturgia, johon kuului leivän ja viinin siunaaminen, ehtoollisenvietto, ylistysveisuja ja kiitosrukouksia.
   

Alkuperäinen liturgian toimittamisen järjestys muuttui vähitellen.

Neljännellä vuosisadalla laadittiin liturgian toimittamisjärjestys, jonka mukaan liturgia nykyisinkin toimitetaan. Tämän järjestyksen ovat laatineet kolme kirkkoisää, joten nykyisin ortodoksissa kirkossa on käytössä kolme eri liturgian toimittamisjärjestystä eli kolme [1965] liturgiaa:

1. Pyhän Basileios Suuren liturgia
2. Pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia
3. Pyhän Gregorios Dialogin liturgia.
   

Näistä kaksi ensiksi mainittua muistuttavat suuresti toisiaan. Basileios Suuren liturgia on hieman pitempi. Sitä toimitetaan vain 10 kertaa vuodessa. Gregorios Dialogin liturgia toimitetaan vain suuren paaston aikana, silloinkin vain keskiviikkoisin ja perjantaisin. Pyhän Gregorios Dialogin liturgian aikana ei tapahdu leivän ja viinin muuttumista, vaan ehtoollisenvietossa jaetaan aikaisemmin siunatut lahjat. Tämän vuoksi tätä liturgiaa nimitetään "Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaksi". Yleisin kirkkomme liturgioista on siis Johannes Krysostomoksen liturgia.

3. Liturgian toimittajat

Kuuntele kappale 1-3

Liturgian saa toimittaa eli toimia siinä edessäseisojana ainoastaan joko piispa tai pappi, henkilö, joka on saanut valtuudet toimittaa pyhät sakramentit. Piispa saa valtuudet muilta piispoilta, joita tulee olla ainakin kaksi, jotka panevat kätensä vihittävän pään päälle. Piispat ovat puolestaan saaneet valtuutensa aikaisemmin vihityiltä piispoilta. Ensimmäiset piispat ovat saaneet vihkimisensä apostoleilta, nämä itse Vapahtajalta, joka sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki". Näitten sanojen mukaan kirkkomme uskoo, että piispojen kättenpäällepanemisessa annetaan Pyhän Hengen armolahjoja vihittävälle, ja näitten armolahjojen vaikutuksesta sakramentit toimitetaankin. Näin ollen piispa tai pappi on henkilö, jonka kautta Jumalan armo vaikuttaa. Piispanviran periytymistä piispalta toiselle sanotaan apostoliseksi seuraannoksi.

Piispan tai papin toimittaessa liturgiaa ovat apulaisina eri tehtävissä mukana diakonit, alidiakonit, lukijat ja veisaajat (laulajat).

Diakoni kuuluu niihin, joilla on pappeuden armolahja, koska pappeuden asteita on kolme:

• piispa,
• pappi,
• diakoni.

Diakoni on piispan tai papin kanssapalvelija, mutta ilman häntäkin voidaan liturgia toimittaa. Diakoni yksin ei saa toimittaa liturgiaa.

Alidiakonit ja lukijat ovat kirkon palvelijoita. Heillä ei ole pappeuden armolahjaa. Piispa asettaa heidät virkaan siunaamalla eikä kättenpäällepanemisella. He eivät kuitenkaan ole maallikkojakaan, vaan kuuluvat papistoon eli kleerukseen tämän sanan laajimmassa merkityksessä. Heidät on ikään kuin erotettu kirkon palvelukseen erikoisella tätä tarkoitusta varten säädetyllä toimituksella. Alidiakonit palvelevat piispaa. Lukijat toimivat apulaisina alttarissa sekä lukevat kuoroaitiossa eli nimenomaan tätä tarkoitusta varten varatulla paikalla kirkossa.

Veisaajat ovat useimmiten maallikkoja, mutta veisaajatkin voidaan asettaa tähän virkaan.

Merkiksi siitä, että kirkon alkuvuosisatoina koko kirkkokansa otti osaa kirkkolauluun, vastaavat veisaajat papin tai diakonin lausumiin sanoihin ja kehotuksiin koko kirkkokansan nimessä.

Liturgiassa, niin kuin jokaisessa muussakin ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa, hengellinen merkitys ei ole ainoastaan papin tai diakonin lausumilla rukouksilla vaan kaikella silläkin, mikä lauletaan tai luetaan kuoroaitiossa. Näin ollen koko kirkkokansa ottaa osaa eli osallistuu jumalanpalvelukseen, seurakunta kokonaisuudessaan on liturgian toimittaja. Tämän vuoksi on ulkonaisen jumalanpalvelukseen osallistumisen lisäksi tärkeätä myös syventyä kaikkeen siihen, mitä luetaan, veisataan ja tehdään.

Jumalan armo vaikuttaa temppelissä erikoisesti juuri liturgian aikana jokaiseen läsnä olevaan vilpittömään rukoilijaan.

Liturgian aikana näkymättömästi, mutta täysin todellisesti ovat läsnä Herra Jeesus Kristus, Hänen puhtain Äitinsä, Jumalansynnyttäjä Maria, sekä pyhien ihmisten ja enkeleitten suuri joukko. Näin liturgia on todella yhteinen jumalanpalvelus, niin kuin tämä kreikkalaisperäinen nimityskin osoittaa.

4. Ortodoksinen temppeli

Kuuntele kappale 1-4

Liturgian luonnollisin toimituspaikka on temppeli eli kirkko. Vain poikkeuksellisesti voidaan liturgia toimittaa myös rukoushuoneissa eli tšasounissa, vielä harvemmin yksityisissä kodeissa tai kouluissa.

Temppeli jo ulkoapäin katsottuna eroaa ympärillä olevista rakennuksista. Ortodoksinen temppeli rakennetaan itä-länsisuuntaan niin, että alttari on itään päin. Pohjapiirrokseltaan temppeli on joko ristin tai laivan muotoinen, harvemmin ympyrän tai tähden muotoinen.

Temppelin keskiosa kohoaa kupolina, jota koristaa risti. Nämä yhdessä kuvaavat Kristusta, seurakunnan päätä ja Vapahtajaa. Kupoleja voi olla useitakin, jolloin toiset ovat keskimmäistä pienempiä. Viisi kupolia kuvaavat Jeesusta ja neljää evankelistaa, seitsemän kupolia muistuttavat seitsemästä sakramentista ja seitsemästä Pyhän Hengen armolahjasta. Jokaisella luvulla on oma vertauskuvallinen merkityksensä.

Kirkon ulkoasuun kuuluu vielä tapuli kelloineen eli kellotorni. Siinä on useita kelloja.

Jumalanpalveluksen edellä soitetaan yhtä, suurinta kelloa. Tämä on ilmoitussoitto.

Liturgian alkamisesta ilmoitetaan juhlasoitolla, silloin soitetaan kolmeen otteeseen kirkon kaikkia kelloja. Juhlasoitolla ilmoitetaan myös liturgian tärkeimpien osien alkamisesta niille, joilla ei ole ollut tilaisuutta tulla kirkkoon.

Temppelin eri osat

Temppelin läntisin osa on katettu eteinen, johon johtaa ulkoapäin, kolme ovea Pyhän Kolminaisuuden vertauskuvana. Ulkoeteisestä astutaan kirkon esihuoneeseen, joka nykyisin liittyy välittömästi varsinaiseen temppeliin ja on uusimmissa kirkoissamme lehterin alapuolella. Muinoin tämä temppelin osa oli erotettu muusta temppelistä seinällä. Se oli tällöin tarkoitettu opetettavia ja katuvaisia varten, jotka eivät saaneet ottaa osaa Ehtoolliseen.

Esihuoneessa on kirkonisännöitsijän pöytä. Täältä ostetaan tuohukset ja kirkonisännöitsijälle luovutetaan muistelukirjat, jotka hän vie alttariin liturgian aikana luettaviksi.

Temppelin keskiosa on tarkoitettu kirkkokansaa varten, se on varsinainen temppeli. Sen kattona on taivasta kuvaava kupoli. Muinoin temppelin keskiosa oli pilarein jaettu kolmeen osaan. Keskimmäinen osa oli tarkoitettu jumalanpalveluksen toimittajia varten, oikeanpuoleinen laiva miehiä ja vasemman puoleinen naisia varten. Miehet siis seisoivat kirkon eteläisessä, naiset pohjoisessa laivassa. Vielä nytkin esim. piispan ollessa jumalanpalveluksen toimittajana, hän seisoo osan jumalanpalvelusta keskellä kirkkoa erikoisella korokkeella. Aattoillan jumalanpalveluksessa papisto tulee ulos alttarista keskelle kirkkoa, missä tapahtuu aattoillan juhlallisin toimitus, evankeliumin lukeminen. Tapa seisoa siten, että naiset ovat vasemmalla, miehet oikealla, on säilynyt monessa maamme seurakunnassa.

Kirkon itäisin osa on alttari. Se on rakennettu erikoiselle korokkeelle, alttarikorokkeelle, jotta kaikki voisivat seurata liturgian tapahtumia. Alttari kuvaa Jumalan valtakuntaa, tämänkin vuoksi se on muuta temppeliä ylempänä.

Alttarikorokkeen temppeliin ulottuvaa osaa sanotaan soleaksi, sen eteen työntyvää, puoliympyrän muotoista uloketta sanotaan lukukorokkeeksi eli amboniksi.

Solean molemmin puolin on sijoitettu aitiot laulajia ja lukijaa varten, ne ovat kuoroaitioita. Solean erottaa muusta temppelistä kaide. Solean edessä on usein lukupöydillä tai vapaasti seisovissa kehyksissä ikoneja, joitten edessä seisovat kynttiläjalat tuohuksia varten. Lukupöytien kannet on tehty vinoiksi, jotta ikonia voitaisiin helposti lähestyä. Lukupöytää nimitetään myös analogiksi.

Alttarin erottaa muusta temppelistä paitsi em. koroke myös kiinteä kuvaseinä eli ikonostaasi.

Tehtäviä

Siirry otsikkoa (Tehtäviä) klikkaamalla erilliselle tehtäväsivulle.

5. Liturgian osat

Liturgiassa rukoukset, veisut ja pyhät toimitukset seuraavat toisiaan määrätyssä järjestyksessä. Tätä järjestystä nimitetään liturgian kaavaksi. Tässä kaavassa voidaan erottaa kolme pääosaa, jotka ovat:

• proskomidi,
• opetettavien liturgia ja
• uskovaisten liturgia.
  

Proskomidi on suomeksi esiintuominen. Tämän liturgian osan tarkoituksena on valmistaa leipä ja viini varsinaista liturgiaa varten. Valmistamisen yhteydessä muistellaan ja esitetään Vapahtajan syntymä ja kuolema.

Opetettavien liturgia jakaantuu kahteen osaan, ensimmäinen on omistettu kiitokselle ja rukoukselle, toinen osa saarnalle ja opetukselle.

Uskovaisten liturgiassa tapahtuu leivän ja viinin uhraaminen kiitosuhrina, leivän ja viinin hengellinen muuttuminen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi sekä Ehtoollisen pyhä sakramentti.

6. Proskomidi

Saavuttuaan kirkkoon pappi ja diakoni ennen astumistaan alttariin menevät kuvaseinässä olevan pyhän oven eteen ja lukevat itsensä ja kokoontuneen seurakunnan puolesta valmistavat rukoukset.

Kuvaseinäksi eli ikonostaasiksi sanotaan sitä ikoneista rakennettua seinää, joka erottaa alttarihuoneen varsinaisesta temppelistä.

Kuvaseinällä on kaksi tarkoitusta, sen ikonit kertovat näkymättömän eli riemuitsevan seurakunnan läsnäolosta liturgiassa, ikonien järjestys kuvaseinässä taas kertoo Jumalan pelastustyöstä ihmiskunnan hyväksi.

Valmistavat rukoukset kuvaseinän edessä

Valmistavat rukoukset luetaan kuninkaan oven (pyhän oven) edessä. Alussa luetaan rukous Pyhälle Hengelle (Taivaallinen Kuningas...), koska ilman Pyhän Hengen apua on kaikenlainen rukous mahdoton, vain Pyhässä Hengessä me voimme nimittää Jumalaa Isäksi.

Pyhä Henki opetti kirkolle rukouksen, joka on omistettu Kolmiyhteiselle Jumalalle: "Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä", ja "Kaikkein pyhin Kolminaisuus, armahda meitä". Tämä onkin seuraava rukous ennen liturgian alkamista. Seuraavana luetaan Kristuksen, Opettajamme välittämä rukous eli Herran rukous ("Isä meidän" rukous).

Näitä rukouksia nimitetään yleisesti alkurukouksiksi, sillä niitä lukemalla aloitetaan lähes kaikki jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudetkin.

Alkurukousten jälkeen pappi lukee katumusrukouksia, ja niiden jälkeen kääntyen kuvaseinässä olevan Vapahtajan ikoniin päin hän lukee rukouksen, jossa kerrotaan, kuinka Kristus Jumala vapaaehtoisella ristinkuolemallaan pelasti maailman ("Sinun puhtaalle kuvallesi me kumarramme, oi Hyvä, ja rukoilemme syntejämme anteeksi, oi Kristus Jumala"). Suudeltuaan Vapahtajan ikonia pappi kääntyy Neitsyt Marian ikoniin päin ja rukoilee Jumalansynnyttäjän esirukouksia ja suojelusta kohta alkavan pyhän toimituksen osanottajille.

Kumartuen vielä pyhän oven edessä pappi rukoilee itsellensä voimaa ja nuhteettomuutta edessä olevaan uhritoimitukseen ja pyydettyään anteeksi kokoontuneelta seurakunnalta astuu alttariin lukien psalmin jakeita (Ps. 5).

Seurakunta ottaa osaa alkurukouksiin toistaen ne mielessään ja vastaa papin anteeksipyyntöön: "Jumala antakoon sinulle anteeksi, kunnianarvoisa isä".

Pukeutuminen pyhiin vaatteisiin. Vanhassa testamentissa oli määrätty papin ja ylimmäisen papin puvusto. Uudessa testamentissa ei pyhistä vaatteista sen sijaan puhuta mitään. Apostolisella ajalla jumalanpalvelukset toimitettiin sen ajan siviilipuvuissa – tunikassa ja toogassa. Diakonit vyöttäytyivät pöytäpalveluksen ajaksi kapealla liinalla. Näistä roomalaisista puvuista kehittyivät 5. ja 6. vuosisadan vaihteessa nykyiset jumalanpalveluspuvut, samalla niille annettiin symbolinen eli vertauskuvannollinen merkitys: pyhät vaatteet ovat Jumalan suojelevan armon vertauskuvia. Pukiessaan pyhät vaatteet ylleen papisto lukee psalmien jakeita, joista käy ilmi, kunkin vaatekappaleen vertauskuvallinen merkitys.

Esiintyessään jumalanpalveluksen ulkopuolella pappi ja diakoni kantavat mustaa, kapeahihaista alusviittaa ja samanlaista, mutta leveähihaista päällysviittaa. Pappi kantaa arvonsa merkkinä rintaristiä. Piispa kantaa lisäksi erikoista päähinettä, jota nimitetään klobukiksi, rinnallaan piispa kantaa Neitsyt Marian ikonia eli panagiaa.

Liturgian ajaksi papisto riisuu päällysviitan pois ja diakoni pukeutuu leveähihaiseen stikariin, vasemmalle olalleen hän kiinnittää pitkän, leveän nauhan, orarin, lisäksi kuuluvat diakonin pukuun irralliset päällyshihat.

Pappi pukee ensin ohuesta kankaasta valmistetun alusstikarin, sen päälle diakonin oraria vastaavan epitrakiilin, jonka hän vyöttää vyöllä, päällyshihat ovat samanlaiset kuin diakonilla. Oikealle kupeelleen pappi pukee kuvevaatteen ja lopuksi hän pukeutuu hihattomaan feloniin.

Pukeutumisen jälkeen papisto pesee kätensä hengellisen viattomuuden merkiksi.

Uhripöytä ja ehtoolliskalusto

Edellä oli puhe siitä, että proskomidissa leipä ja viini valmistetaan Ehtoollisen sakramenttia varten. Tämä tapahtuu uhripöydällä. Uhripöydäksi sanotaan toista niistä kahdesta pöydästä, jotka kuuluvat alttarin kalustoon. Uhripöydän paikka alttarissa on sen pohjoisosassa. Pöydän takana on tavallisesti joko Jeesuksen syntymistä tai Getsemanen rukousta esittävä ikoni.

Uhripöydällä pidetään ehtoolliskalusto. Siihen kuuluvat seuraavat esineet:

• ehtoolliskalkki,
• ehtoollislautanen (diskos),
• keihään muotoinen veitsi eli keihäs,
• kahdesta metallikaaresta tehty tähti,
• ehtoollislusikka,
• kaksi ristinmuotoista ehtoollispeitettä,
• yksi edellisiä suurempi ehtoollispeite eli ilma,
• kaksi apulautasta ja
• viinikauha.
  

Näitten pyhien astioiden tarkoitus ilmenee niissä kaiverruksissa, joilla ne on koristettu.

• Ehtoolliskalkkiin on kaiverrettu sanat:
  "Ottakaa vastaan Kristuksen ruumis",
• ehtoollislautaseen sanat:
  "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29).
• Toista apulautasta koristaa Jeesuksen ristin kuva ja lautasen reunalla olevat sanat:
  "Sinun ristillesi me kumarramme, Valtias",
• toisessa apulautasessa on Neitsyt Marian kuva sekä sanat:
  "Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä".
  

Mitä proskomidissa tapahtuu

Astuttuaan uhripöydän eteen pappi tekee kolme rukouskumarrusta ja lukee koko proskomidin johtorukouksen:
"Sinä lunastit meidät kalliilla verelläsi lain kirouksesta. Ristiinnaulittuna ja keihäällä lävistettynä Sinä vuodatit ihmisille kuolemattomuuden. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Vapahtajamme".

Otettuaan sen jälkeen käteensä kirkkoleivän eli prosforan pappi ristillä koristetulla apulautasella leikkaa tästä kirkkoleivästä kuutionmuotoisen osan lukien samalla profeetta Jesajan ennustuksen Jeesuksen kärsimyksistä (Jes. 53:7-8). Irrotettuaan osan, jota nyt sanotaan Karitsaksi, pappi asettaa sen keskelle diskosta ja "teurastaa" Karitsan, hän leikkaa sen ristinmuotoisesti kuitenkin niin, että osat pysyvät koossa. Samalla pappi lukee sanat: "Teurastetaan Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin maailman elämäksi ja pelastukseksi". Vielä tapahtuu Karitsan "lävistäminen"; keihäällä pappi lävistää Karitsan oikean puolen lukien sanat: "Yksi sotamiehistä lävisti keihäällä Hänen kylkensä.. ." (Joh. 19:34-35.) Tehtyään tämän pappi kaataa kauhassa olevan vedellä laimennetun viinin ehtoolliskalkkiin.

Proskomidin seuraavissa pyhissä toimituksissa tapahtuu koko seurakunnan kokoontuminen Kristus-Karitsan ympärille. Pappi leikkaa muista kirkkoleivistä osasia ja asettaa ne diskokselle. Karitsan oikealle puolelle hän asettaa Neitsyt Marian muistolle omistetun osasen ja vasemmalle puolelle yhdeksän osasta pyhien ihmisten kunniaksi.

Kahdesta muusta kirkkoleivästä otetaan osaset kirkollisen ja maallisen esivallan sekä kaikkien elossa olevien puolesta. Tällöin pappi lukee myös muistelukirjasiin merkityt nimet. Viimeisestä eli siis viidennestä kirkkoleivästä otetaan osasia edesmenneitten muistoksi.

Kun tämä kaikki on tehty, tuodaan suitsutusastia, ketjuista kannettava astia, jossa on hehkuvia hiiliä. Niitten päälle pappi asettaa suitsuketta ja siunaa sen rukouksella: "Me tuomme Sinulle, Kristus Jumalamme, suitsutusta hengelliseksi tuoksuksi. Ota se ylitaivaalliselle uhrialttarillesi ja lähetä meille kaikkein pyhimmän Henkesi armo". Rukouksesta käy ilmi suitsutuksen tarkoitus. Se on uhrimme, se on rukouksemme ilmaisu, ja sen kautta toivomme Pyhän Hengen armon tulevan meidän päällemme.

Suitsutettuaan tähden sekä ehtoollispeitteitten päälle pappi peittää niin kalkin kuin ehtoollislautasen. Peittämisellä kuvataan sekä Jeesuksen syntymistä että hänen hautaamistansa.

Proskomidin päätösrukouksessa pappi anoo Jumalan eteen asetettujen leivän ja viinin siunaamista ja lahjojemme vastaanottamista sekä pyytää Jumalaa muistamaan kaikkia niitä, joitten puolesta proskomidissa on rukoiltu. Proskomidin päättyminen ilmoitetaan aukaisemalla esirippu; alttarin sisäpuolella, kuninkaan oven edessä oleva kangas, suitsuttamalla koko kirkossa sekä soittamalla kelloja.

Hetket

Proskomidissa esitetyt tapahtumat, Jeesuksen syntyminen ja Hänen kuolemansa, ovat Jumalan kaitselmuksen salaisuuksia, siksi liturgian tämä osa toimitetaan alttarissa papin lukiessa rukouksia aivan hiljaisella äänellä. Läsnä olevan seurakunnan rukouksellisen mielialan herättämiseksi ja liturgiassa muisteltaviin tapahtumiin johdattamiseksi luetaan proskomidin aikana hetket. Hetki on kolmesta psalmista sekä rukouksista kokoonpantu lyhyt jumalanpalvelus.

Muinoin vuorokausi jakaantui toisin kuin nyt. Päivä jaettiin neljään kolmituntiseen hetkeen ja yö samanpituisiin vartioihin. Jumalanpalveluksemme on säilyttänyt tämän muinaisen jaon ja niinpä on ensimmäisen, kolmannen, kuudennen ja yhdeksännen hetken palvelukset. Myös hetkiin liittyy pelastushistoriallisia muistoja. Liturgian alussa luetaan kolmas ja kuudes hetki. Kolmannen hetken psalmeissa ennustetaan sillä hetkellä tapahtunutta kavaltamista ja samalla hetkellä tapahtunutta Pyhän Hengen alaslaskeutumista pyhien apostolien päälle. Kuudennen hetken aikana tapahtui Jeesuksen ristiinnaulitseminen. Tämä muisto tulee esille tämän hetken psalmeissa ja loppurukouksessa.

Tehtäviä

Klikkaa otsikkoa ("Tehtäviä") ja siirry erilliselle tehtäväsivulle.

7. Opetettavien liturgia

Pyhä pöytä ja sen kalusto

Suitsuttaminen solealla ja koko temppelissä ilmoittaa proskomidin päättymisestä ja varsinaisen liturgian alkamisesta.

Pappi asettuu seisomaan pyhän pöydän eteen.

Pyhä pöytä on ortodoksisessa temppelissä pyhin paikka.

Se kuvaa Jumalan valtaistuinta, Herran ainaista läsnäoloa temppelissä, Kristuksen hautaa. Sen päällä toimitetaan liturgian aikana veretön uhri; leipä ja viini muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Tämän kaiken vuoksi niin papisto kuin muutkin henkilöt astuessaan alttariin aina kumartuvat maahan asti pyhän pöydän edessä.

Pyhällä pöydällä pidetään seuraavat esineet: evankeliumikirja, ts. samoihin kansiin sidotut Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumi. Vain evankeliumia luetaan alttarista käsin, tämän vuoksi evankeliumikirjan paikka on pöydällä. Raamatun muita kirjoja luetaan joko keskellä kirkkoa tai lehterillä [Toim.huom!].

Evankeliumi on asetettu antiminssin päälle. Antiminssi on silkkinen liina, jonka keskellä on kuvattu Vapahtajan ristiltäotto ja neljän evankelistan kuvat. Lisäksi on siinä seuraava kirjoitus:
"Pyhän Hengen armolla on tämä antiminssi vihitty Herran ruumiin ja veren jumalallisen uhrin toimittamista varten pyhässä liturgiapalveluksessa. Vihkinyt arkkipiispa/piispa NN ............kuun .... pnä 19.... Annettu pyhän liturgipalveluksen toimittamista varten NN-seurakunnan pyhän ..........kirkossa".

Lisäksi antiminssiin on kiinnitetty reliikki, pyhäinjäännös.

Sana antiminssi merkitsee pyhän pöydän sijainen. Tapa käyttää antiminssia on hyvin vanha. Katakombeissa oli tapana pitää alttaripöytänä marttyyrin sarkofagia eli hauta-arkkua. 4. vuosisadalla rakennettuihin kirkkoihin asetettiin alttarin alle jonkun tunnetun marttyyrin jäännökset, mutta koska kirkkorakennuksia pystytettiin runsaasti, tuli vähitellen tavaksi asettaa alttaripöydän alle pieni reliikkiarkku, kuitenkin vain silloin, kun piispa suoritti kirkon vihkimisen. Niihin kirkkoihin, joita piispa ei itse voinut vihkiä, hän lähetti antiminssin eli edellä mainitun liinan, josta samalla tuli piispan antama valtakirja ao. kirkolle liturgiapalvelusta varten.

Antiminssiliina ilmaisee nykyisin seuraavaa: jokainen ortodoksinen temppeli ja seurakunta on elimellinen osa yhteisessä eli katolisessa seurakunnassa, joka on perustettu marttyyrien uskoon, jonka marttyyrit ovat vahvistaneet pyhällä elämällään ja kärsimyksillään. Lisäksi jokainen kirkko on osa samaa apostolista seurakuntaa, jossa uskoa ja järjestystä valvovat apostolien seuraajat: piispat.

Evankeliumin ja antiminssin lisäksi alttaripöydällä on ns. käsiristi sekä joskus hyvin koristeellinen pyhien lahjojen säilytysarkku. Tässä arkussa pidetään pyhät lahjat sairaita varten.

Alttaripöydän takana seisoo seitsenhaarainen kynttilälamppu ja alttaripöydäntakainen, juhlakulkueissa kannettava risti.

Katedraaleissa, ts. hiippakunnan pääkirkossa pidetään alttaripöydän takana vielä ripideja. Ripidi on varteen kiinnitetty metallikiekko, johon on kuvattu serafi (Jes. 6:2). Ripidit kuvaavat enkelten läsnäoloa pyhässä liturgiapalveluksessa.

Opetettavien liturgian sisältö

Jokainen ortodoksinen jumalanpalvelus aloitetaan alkusiunauksella; ja päätetään loppusiunauksella. Alkusiunauksella johdatetaan kokoontunut seurakunta aloitettavan jumalanpalveluksen pääsisältöön. Loppusiunaus sisältää lyhyen kehotuksen turvautua Kristuksen armoon ja pyhien esirukouksiin.

Tavallisin alkusiunaus kuuluu "Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen". Jokainen jumalanpalvelus on kiitoksen kantamista Jumalalle Hänen meille osoittamista hyvistä teoistaan. Liturgiapalveluksen erikoisasemaa osoittaa sekin, että alkusiunauksena käytetään juhlavampaa muotoa, se kuuluu nimittäin seuraavasti:
"Siunattu olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen".
Liturgian aikana me saamme kokea Jumalan valtakunnan läheisyyden Kristuksen ollessa läsnä keskuudessamme pyhissä lahjoissa. Tämän tahtoo liturgian alkusiunaus ilmoittaa ja siihen kirkkokansa yhtyy laulamalla "Amen".

Suuri ektenia

Välittömästi alkusiunauksen jälkeen diakoni tai pappi lukee suuren eli rauhan ektenian. Ektenia on sarja lyhyitä anomuksia ja rukouksia, jotka kannetaan koko seurakunnan puolesta. Jokaiseen anomukseen seurakunta yhtyy laulamalla ektenian sisällöstä riippuen joko "Herra, armahda" tai "Anna Herra", tai "Herra, armahda" useita kertoja, tavallisesti kolmesti.

Suuressa ekteniassa anotaan alussa rauhaa korkeudesta sekä ulkonaista rauhaa seurakunnalle ja koko maailmalle. Muissa anomuksissa rukoillaan kokoontuneen seurakunnan puolesta, maallisen ja hengellisen esivallan sekä kaupunkien ja kylien ja niiden asukasten puolesta. Anotaan hyvää toimeentuloa ja Jumalan apua tarvitsevien puolesta. Viimeisessä rukouksessa kehotetaan antamaan itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Jumalan haltuun. Tähän rukoukseen kirkkokansa vastaa: "Sinun haltuus, Herra". Ektenian lopussa pappi salaisesti rukoilee: Hän ylistää Jumalan rakkautta ja armoa sekä pyytää Jumalaa katsomaan laupeudella kokoontuneen seurakunnan puoleen. Rukouksensa pappi päättää lausuttuun ylistyslauseeseen.

Liturgian antifonien eli vuorolaulujen laulaminen

Suuren ektenian jälkeen kuoro laulaa valikoituja jakeita psalmista 103. Suurissa kirkoissa ja luostareissa, missä tavallisesti on kaksi kuoroa, psalmi lauletaan antifonisesti, ts. siten, että ensimmäisen jakeen laulaa oikeanpuoleinen ja toisen vasemmanpuoleinen kuoro. Tästä laulutavasta veisu onkin saanut nimensä antifoni, vuorolaulu. Psalmi 103 kertoo Jumalan suurista armotöistä ja huolenpidosta meistä sekä sisältää kiitoksen tästä kaikesta.

Toisena antifonina lauletaan psalmi 146, joka kertoo aluksi ihmisen voimattomuudesta ja avuttomuudesta ja lopuksi, kuten edellinenkin psalmi, Jumalan huolenpidosta kaikista, varsinkin niistä, jotka Hänen apuansa välittömästi tarvitsevat.

Jumalan ainokainen kuolematon Poika ja Sana

Toiseen antofoniin liitetään veisu, jossa on esitetty ortodoksisen kirkon oppi Jeesuksesta Kristuksesta. Veisun on kirjoittanut keisari Justinianus I (517-563), sama keisari, joka rakennutti Hagia Sofian temppelin Konstantinopoliin.

Veisu kuuluu seuraavasti:

Jumalan ainokainen kuolematon Poika ja Sana,
joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut
lihaksi tulla pyhästä Jumalansynnyttäjästä
ainaisesta Neitseestä Mariasta.
Muuttumatta ihmiseksi tullut.
Myös ristiinnaulittu ja kuolemallasi
kuoleman rikki polkenut.
Yksi pyhästä Kolminaisuudesta,
ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnioitettava Kristus Jumala.
Pelasta meidät.

Kolmas antifoni

Edellä mainitun veisun jälkeen lausutaan pieni ektenia, sen ylistyslauseen jälkeen avataan tähän asti suljettuna ollut kuninkaan ovi ja kuoro laulaa kolmannen liturgian antifonin – ”Autuuden lauseet" (Matt. 5:2-12). Antifonin alussa lauletaan katuvan ryövarin rukous "Herra, muista meitä valtakunnassasi". Neljä ensimmäistä autuuden lausetta lauletaan yhtäjaksoisesti, mutta viidennestä lähtien jokaisen lauseen jälkeen luetaan tropari]. Tropari on lyhyt selostus juhlittavasta tai muistettavasta tapahtumasta.

Pieni saatto

Liturgian tähänastinen kulku kuvasi Jeesuksen Kristuksen elämää Nasaretissa. Meillä ei ole siitä tietoja, siksi pidettiinkin alttariin vievä ovi suljettuna. Seurakunta antifoneissa kiitti Jumalaa Jumalan Pojan syntymisestä maailmaan [Toim.huom!].

Kolmannen antifonin aikana pappi avaa kuninkaan oven ja toimittaa pienen saaton.

Saaton tarkoituksena on kertoa Jeesuksen julkisesta toiminnasta, ennen kaikkea Hänen toiminnastaan opettajana. Ennen saaton toimittamista pappi salaisesti lukee rukouksen, jossa hän anoo pyhien enkelten – Jumalan sanansaattajien – mukanaoloa tässäkin jumalanpalveluksessa. Sitten hän ottaa pyhän evankeliumikirjan ja kynttilänkantajan kulkiessa edellä kiertää alttaripöydän sekä tulee pohjoisoven kautta avatun kuninkaan oven eteen. Kohottaen evankeliumikirjaa pappi lausuu: "Se on viisautta. Olkaamme vakaat!" Näillä sanoilla ilmoitetaan, että maailmaan tullut Vapahtaja on ilmoittanut täydellisen viisauden. Oikeastaan Hän itse, joka on sanonut "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:69), on Jumalan viisauden koko täyteys, jonka vuoksi meidän on syvennyttävä saattoa seuraavaan jumalanpalveluksen osaan erikoisen hartaasti ja vakavasti. Seurakunta vastaakin papin lauseeseen laulamalla:
"Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen eteen. Pelasta, kuolleista ylösnoussut Jumalan Poika, meidät, jotka Sinulle veisaamme: Halleluja".

Saaton jälkeen pappi siunaa kynttilänkantajaa, joka kuvasi tässä toimituksessa Kristuksen edelläkävijää, pyhää Johannes Kastajaa [Toim.huom!].

Troparit ja kontakit. Pyhän Kolminaisuuden virsi

Jeesuksen Kristuksen maailmaan tulo toi ihmiskunnalle ja koko maailmalle pelastuksen. Niinpä pienen saaton jälkeen lauletaan useita veisuja: tropareja ja kontakkeja, joissa selostetaan, millä tavalla juhlittava tai muisteltava tapahtuma liittyy siihen pelastustyöhön, jonka Vapahtaja on suorittanut. Sunnuntaina aina selostetaan ylösnousemuksen merkitystä. Troparit ja kontakit lauletaan troparisävelmillä, joita on kahdeksan.

Troparin ja kontakin laulamisen aikana pappi salaisesti lukee rukouksen, jossa hän anoo, että Jumala ottaisi meiltä vastaan Pyhän Kolminaisuuden virren, vaikka Häntä palvelevat lukemattomat enkelten joukot. Rukouksen hän päättää juhlalliseen ylistykseen, jonka jälkeen kirkkokansa laulaa Pyhän Kolminaisuuden virren:
"Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä".
Kolminaisuuden virreksi tätä veisua nimitetään siksi, että siinä ilmaisemme kolmiyhteisen Jumalan ominaisuudet. Jumala on pyhä, väkevä ja kuolematon, ts. iankaikkinen.

Pyhän Raamatun lukeminen ja saarna

Epistola eli apostoliset kirjeet

Tapa lukea jumalansanaa jumalanpalveluksen aikana on periytynyt kristilliselle kirkolle synagogan jumalanpalveluksesta. Apostolisella ajalla luettiin runsaasti profeettoja. Uuden testamentin kirjojen ilmestymisen jälkeen ruvettiin niitäkin lukemaan seurakunnassa. Vähitellen syrjäyttivät ortodoksisessa kirkossa uuden testamentin kirjoitukset vanhan testamentin, jonka kirjoja luetaan vain aattoillan jumalanpalveluksessa. Nykyisin liturgiassa luetaan vain apostolisia kirjoituksia ja evankeliumia.

Sekä apostoliset kirjoitukset että evankeliumit jaettiin jo varsin varhain lukukappaleisiin, niiden lukemisessa noudatetaan määrättyä järjestystä.

Sana epistola tarkoittaakin juuri tuollaista lukukappaletta, joka on otettu jostakin apostolisesta kirjeestä (epistola) tai Apostolien tekojen kirjasta.

Raamatun lukeminen on opetettavien liturgian kohokohta, siksi pyhiä kirjoituksia luetaan juhlallisin menoin. Aluksi pappi toivottaa kaikille rauhaa, sitä sisäistä Jumalan rauhaa, jota ilman emme pysty ottamaan vastaan pyhien kirjoituksien opetusta. Epistolan lukija vastaa hänelle kirkkokansan puolesta: "Niin myös sinun hengellesi", ja lukee epistolaan tai juhlittavaan tapahtumaan liittyvän jakeen psalmeista. Kuoro laulaa tämän jakeen, ja lukija lukee toisen samasta psalmista otetun jakeen, kuoro toistaa ensiksi luetun jakeen. Lopuksi lukija lukee ensimmäisen jakeen alkuosan ja kuoro laulaa sen loppuosan. Tällaista epistolan tai evankeliumin johdannoksi tarkoitettua psalmin jaetta sanotaan prokimeniksi, so. johdannoksi.

Prokimenin jälkeen pappi lausuu: "Se on viisautta", tarkoittaen sanoilla luettavaa epistolaa. Lukija ilmoittaa seurakunnalle, mistä kirjasta tai kirjeestä luettavaksi määrätty kohta on. Papin kehotuksen jälkeen lukija lukee epistolan.

Evankeliumi

Epistolan lukemisen jälkeen lukija yhdessä kuoron kanssa lukee evankeliumin johdannoksi tarkoitettua "halleluja"-laulua. Halleluja on suomeksi kiittäkää Herraa [hellel(u) Ja(hve)], se on "amen" sanan ohessa ainoa hebreankielinen sana, jota ei käännetä, koska se on enkelten ylistyslaulu (Ilm. 19:1, 3, 6). Halleluja-veisun laulamisen aikana pappi suitsuttaa sekä lukee salaisesti rukouksen, jossa hän anoo evankeliumin kuulijoille ymmärrystä käsittämään evankeliumin saarnan ja pyytää että Herra istuttaisi ihmisten sydämiin Jumalan käskyjen kunnioittamisen. Vasta tämän jälkeen alkaa juhlallinen evankeliumin lukeminen.

Kuten epistolan lukemisen edelläkin pappi toivottaa rauhaa, mutta nyt seuraavin sanoin: "Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia. Rauha olkoon teille kaikille". Papin ilmoitukseen, mistä evankeliumista tullaan lukemaan, kirkkokansa vastaa: "Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!" Samoin veisataan evankeliumin lukemisen jälkeen.

Evankeliumia kuunnellaan kumarretuin päin. Lukupöydän eteen asetetaan palava kynttilä merkitsemään Kristuksen valoa, joka valaisee kaikkia kuulijoita.

Saarna

Saarna kuuluu opetettavien liturgiaan oleellisena osana. Sen tarkoituksena voi olla evankeliumin tai epistolan selittäminen, opettaminen tai hurskaaseen elämään kehottaminen. Saarnata voi piispan tai papin ohessa myös diakoni ja piispan luvalla kanttori ja maallikko-ortodoksi. Saarnan aikana on istuminen sallittu.

Opetettavien liturgian loppuosa

Evankeliumin lukemisen jälkeen suljetaan kuninkaan ovi ja pappi lukee alttarista käsin hartauden ektenian, jokaiseen tämän ektenian anomukseen kirkkokansa yhtyy laulamalla "Herra, armahda" kolmesti.

Ekteniassa hartaasti rukoillaan armahdusta kaikille seurakunnan jäsenille, rukoillaan hengellisen ja maallisen esivallan puolesta, kirkonpalvelijain puolesta ja edesmenneitten seurakunnan jäsenten puolesta. Jos jumalanpalvelus toimitetaan vainajain muistelupäivinä, luetaan tämän ektenian ohessa vielä erityinen vainajien ektenia, sen toisen anomuksen yhteydessä luetaan myös muistelukirjoista edesmenneitten nimet.

Kirkkokunnassamme on kuitenkin tullut tavaksi lukea vainajain ektenia jokaisessa sunnuntailiturgiassa [Toim.huom!].

Opetettavien liturgian loppuun on sijoitettu vielä yksi erikoinen ektenia, ektenia opetettavien puolesta. Anomuksissa rukoillaan niiden puolesta, jotka valmistautuvat pyhään kasteeseen. Kirkon olemassaolon alkuvuosisatoina tämä ektenia on ollut ajankohtainen. Nykyisin se muistuttaa meille siitä ajasta ja toimii vertauskuvallisena yhdyssiteenä meidän aikamme seurakunnan ja marttyyriajan seurakunnan välillä.

Edellä olevasta näemme, että ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa on viisaasti yhdistetty muuttumattomina pysyvät rukoukset (ekteniat), muuttuvat rukoukset (troparit ja kontakit), vanhan testamentin ainekset (prokimenit), samoin kuin osia uudesta testamentista, kuten epistolat ja evankeliumin lukeminen. Huomaamme, että anomusrukoukset, ylistys- ja kiitosrukoukset vuorottelevat opetuksellisen ja uskontunnustuksellisen sisällön kanssa. Tällä tavalla kasvaa liturgiaan osallistuvien sisäinen hartaus ja juhlamieli ja odotus, joka liittyy edessä olevaan liturgian tärkeimpään kohtaan – Kristuksen Ruumiin ja Veren sakramenttiin.

Tehtäviä

Klikkaa otsikkoa ("Tehtäviä") ja siirry erilliselle tehtäväsivulle.

8. Uskovaisten liturgia

Ektenia opettavien puolesta on merkkinä liturgian toisen osan päättymisestä. Siirtyminen liturgian kolmanteen osaan – uskovaisten liturgiaan – tapahtuu välittömästi. Alussa luetaan kaksi pientä ekteniaa ja kaksi rukousta uskovaisten puolesta. Toisessa rukouksessa pappi anoo, että Jumala sallisi "nuhteettomasti, tuomiota päällensä saattamatta" kaikkien läsnä olevien osallistua Herran Ehtoolliseen. Tämä rukous päättyy ylistyslauseeseen: "että Sinun valtasi alati varjelemina me kunniaa edeskantaisimme Sinulle..."

Kerubiveisu ja suuri saatto

Välittömästi em. ylistyslauseen jälkeen kuoro alkaa kerubiveisun "halleluja", johon kuuluvat seuraavat johdantosanat:

Nyt me salaisesti kuvaamme kerubeja
ja eläväksitekevälle Kolminaisuudelle
pyhintä virttä veisaamme.
Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet,
ottaaksemme vastaan kaikkeuden Kuninkaan,
jota näkymättömästi seuraavat
enkelten joukot.
Halleluja.

Veisun alkuosan aikana, ennen sanoja "Ottaaksemme vastaan", tapahtuu suuri saatto.

Se tapahtuu seuraavasti: kuninkaan ovi avataan. Pappi salaisesti rukoilee itsellensä omantunnon puhtautta ja voimaa toimittaa Kristuksen Ruumiin ja Veren sakramenttia. Rukouksen jälkeen hän suitsuttaa alttarissa, solealla ja kansan puoleen merkiksi kuninkaitten Kuninkaan ja herrain Herran saapumisesta. Alttaripöydän edessä hän kohotetuin käsin kolmesti lukee kerubiveisun, koska kohta tapahtuvan suuren salaisuuden edessä hänenkin on jätettävä "kaikki maalliset huolet". Tämän jälkeen pappi siirtyy uhripöydän eteen, panee suuren ehtoollispeitteen olkapäälleen ja ottaa peitetyn kaikin ja diskon. Seuraten edeliäkannettavaa kynttilää pappi tulee pohjoisoven kautta solealla kuninkaan oven eteen. Tässä vaiheessa kuoro on laulanut loppuun kerubiveisun ensimmäisen osan. Pappi siunaten kirkkokansaa kalkilla ja diskolla sanoo: "Muistakoon Herra Jumala valtakunnassaan kaikkia teitä oikeauskoisia kristittyjä alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen". Kuoro yhtyen rukoukseen laulaa "Amen" ja jatkaa kerubiveisun toisen osan laulamista.

Pappi kantaa ehtoollisaineet alttariin, asettaa ne levitetylle antiminssille, sulkee kuninkaan oven ja vetää sen eteen esiripun [1965]. Hän poistaa kaikin ja diskon päältä pienet ehtoollispeitteet ja peittää pyhät astiat isommaila peitteellä eli ilmalla. Kaikkien näitten toimitusten aikana pappi lukee Kristuksen hautaamista selostavia tropareja.

Suuren saaton sisältö on seuraava: Saarnattuaan Jumalan valtakunnan evankeliumia, tästä on kerrottu liturgian toisessa osassa, Vapahtaja viikko ennen pääsiäisjuhlaa nöyryyttä osoittaen ratsasti Jerusalemiin. Jerusalemissa Vapahtaja vangittiin ja tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Hän kuoli ristillä ja haudattiin Golgatan lähellä olleeseen Joosef Arimatialaisen hautaan. Haudan eteen oli vieritetty suuri kivi, joka sinetöitiin maaherran sinetillä. Kaikki em. tapahtumat kerrotaan pyhillä toimituksilla suuren saaton aikana ja sen jälkeen kerubiveisun aikana. Kalkin ja diskon kantaminen solealle pohjoisoven kautta kertoo Jeesuksen nöyrästä ratsastamisesta Jerusalemiin. Kaikin ja diskon asettaminen Vapahtajan hautaamista esittävälle antiminssille, troparien lukeminen, kuninkaan oven ja esiripun sulkeminen, astioitten peittäminen "ilmalla" ja suitsuttaminen niiden puoleen, kaikki yhdessä kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, Hänen kuolemastaan ja hautaamisestaan. [Toim.huom!]

Kerubiveisu taas kertoo meille, että meidän silmiemme edessä tapahtuva Vapahtajan kärsimyksiä kuvaava toimitus on "mystillinen", ts. paitsi läsnä olevia uskovaisia on tässä palveluksessa myös "taivasten voimat, jotka näkymättömästi meidän kanssamme palvelevat" (kerubiveisu ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa).

Suuren saaton sisältö on hyvin kuvattu suuren lauantain liturgiassa veisattavassa kerubiveisussa, joka kuuluu näin:

Vaietkoon jokainen ihmisen liha
ja seiskoon pelvolla ja vavistuksella
älköönkä mitään maallista itsessänsä ajatelko,
sillä kuningasten Kuningas ja herrain Herra
tulee teurastettavaksi ja annettavaksi
uskovaisille ruuaksi.
Hänen edessänsä käyvät enkelein joukot,
kaiken hallitusten ja valtojen kanssa,
monisilmäiset kerubit ja kuusisiipiset serafit
peittäen kasvonsa ja huutaen virttä:
halleluja, halleluja, hallelua.

Suuren saaton käytännöllisenä tarkoituksena on ehtoollislahjojen siirtäminen uhripöydältä alttaripöydälle.

Anomusektenia ja proskomidirukous

[Toim.huom!] Proskomidi nykyisessä muodossa on syntynyt 700-800-luulla. Sitä ennen proskomidina ts. esiintuomisena oli todella leivän ja viinin tuominen alttaripöydälle. Aineet haettiin temppelin esihuoneessa olleelta uhripöydältä, jolle uskovaiset asettivat lahjaksi tuomansa ehtoollisaineet. Ehtoollisleivän nimittäminen prosforaksi (proskunaksi) johtuu juuri tuosta muinaisesta tavasta. Prosfora on suomeksi lahja.

Leivän ja viinin esiin kantamisen jälkeen luettiin esirukous niiden puolesta, jotka olivat lahjat tuoneet, ja niiden puolesta, joitten muistoksi tuojat olivat lahjansa tuoneet. Nykyisin koko seurakunta on mukana luomassa aineelliset mahdollisuudet liturgian toimittamiselle. Tämän vuoksi suuren saaton jälkeen Iausutaankin anomusektenia, jossa ensin rukoillaan "esiintuotujen kalliiden lahjain puolesta". Seuraavissa anomuksissa rukoillaan temppelin ja kaikkien läsnä olevien puolesta, anotaan synnitöntä päivää, rauhan enkeliä, syntien sovitusta, koko maailmalle rauhaa, kunniallista kuolemaa ja hyvää vastausta viimeisellä tuomiolla. Kaikkiin anomuksiin kirkkokansa yhtyy laulamalla "Anna, Herra".

Ektenian aikana pappi lukee esiinkantamisen eli proskomidirukouksen, jossa lyhyesti anotaan samaa kuin em. anomusekteniassakin. Anomusektenia päättyy ylistyslauseen jälkeen rauhan toivotukseen, jonka jälkeen alkaa liturgian tärkein osa, EUKARISTIA eli kiitosuhrin toimittaminen.

Uskontunnustus

Samauskoisuus on ehtoollisyhteyden välttämätön ehto, mutta toisaalta samauskoisuus edellyttää keskinäistä rakkautta ja yksimielisyyttä. Jumala on Rakkaus, siksi Jumalan salaisuuksien tunteminen on mahdollista vain keskinäisen rakkauden ilmapiirissä. Keskinäinen rakkaus vastaavasti synnyttää yksimielisyyden uskon asioissa. Siksi ennen eukaristian eli kiitosuhrin kantamista pappi kehottaa keskinäiseen rakkauteen ja samauskoisuuteen seuraavin sanoin: "Rakastakaamme toinen toistamme, että yksimielisesti tunnustaisimme", mihin kehotukseen kirkkokansa vastaa laulamalla: "Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta".

Muinoin oli tapana, että liturgian tässä osassa kirjaimellisesti noudatettiin apostoli Paavalin kehotusta (Room. 16:16), miehet tervehtivät toisiaan ja naiset toisiaan rauhan suudelmalla. Myöhemmin tästä tavasta luovuttiin ja vain papiston keskuudessa se on säilynyt. Kun useita pappeja on mukana liturgiassa, he suudellen toinen toisensa olkapäitä ja käsiä tervehtivät sanoen: "Kristus on keskellämme", mihin nuorempi vastaa: "On ja tulee olemaan".

Lyhyttä uskontunnustusta seuraa pitempi, nimittäin nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus. Se otettiin liturgian kaavaan v. 471 ensin Antiokian kirkossa. Vuonna 511 tapa lukea uskontunnustus tuli pysyväiseksi myös Konstantinopolissa ja myöhemmin koko ortodoksisessa kirkossa. Meillä uskontunnustus lauletaan usein yhteisesti, muualla sen lukee joko piispa tai vanhin maallikko.

Ennen nikealais-konstantinopolilaista uskontunnustusta lausutaan "Ovet, ovet, viisaudella ottakaamme vaari" sekä avataan esirippu [1965] merkiksi siitä, että oikean uskon kautta meille avataan pääsy Jumalan valtakuntaan.

EUKARISTIA

Anafora eli lahjain ylentämisen rukous

Uskontunnustuksen jälkeen seuraa liturgian tärkein ja merkittävin osa – kiitosuhrin toimittaminen. Se tapahtuu yhtäjaksoisesti rukouksen eli anaforan muodossa. Osia tästä rukouksesta luetaan ääneen, osia lauletaan, mutta suurimman osan siitä pappi lukee salaisesti ts. itsekseen.

Paremmin ymmärtääksemme kaiken sen, mitä anaforan aikana tapahtuu, olemme jäsentäneet anaforan eri osiin. Ne ovat:

• kehotukset,
• praefatio sanctus,
• anamnesis,
• epikiesis ja
• intercessio.
  

Kehotukset

Uskontunnustuksen jälkeen pappi kehottaa seurakuntaa hartaudella ottamaan osaa edessä olevaan palvelukseen seuraavin sanoin: "Seisokaamme hyvin, seisokaamme pelvossa, ottakaamme vaari, rauhassa uhratkaamme pyhää uhria".

Vastaukseksi kirkkokansa laulaa: "Rauhan laupeutta, kiitosuhria". Vastaus merkitsee: seurakunta on valmistautunut kantamaan pyhän uhrinsa. Tämä uhri tulee olemaan laupeus ja rauha kaikkia kohtaan ja toiselta puolen kiitollisuus Jumalaa kohtaan.

Kääntyen kansan puoleen pappi siunaten lausuu apostolisen siunauksen: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan Isän rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne" (2. Kor. 13:13). Tällä siunauksella osoitetaan, että sakramentin toimittamiseen tarvitaan kolmiyhteisen Jumalan kaikkien persoonien mukanaolo. Tähän kirkkokansa vastaa: "Myös sinun henkesi kanssa". Pappi on vain seurakunnan valtuuttama edessäseisoja, kanssapalvelija ja sen vuoksi seurakunta puolestaan toivottaa hänelle samanlaisia armolahjoja jotka hän valtuutettuna seurakunnalle välittää. Kääntyen jälleen itään päin pappi jatkaa kehotuksia: "Ylentäkäämme sydämemme", ts. nyt on aika kerta kaikkiaan luopua kaiken maallisen ajattelemisesta ja keskittää mieli kokonaan kiitosuhrin kantamiseen. Seurakunta vastaa siihen vakuuttaen: "Ylennämme Herran puoleen". "Kiittäkäämme Herraa" jatkaa pappi ja seurakunta kumartuen laulaa: "Kohtuullista ja oikeata on kumartaa Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta".

Kreikankielisessä liturgiassa tässä kohdassa edellisen sijaan lauletaan: "Se on kohtuullista ja oikein".

Tämä veisu lauletaan hitaasti, sillä sen aikana pappi salaisesti lukee praefatiorukouksen [Toim.huom!].

Praefatio (prefatio)

Tässä rukouksessa pappi kiittää Jumalaa Isää ja Luojaa kaikesta siitä, mitä Hän on ihmiskunnan hyväksi tehnyt maailman ja ihmisen luomisesta, ihmeellisestä ja jatkuvasta kaitselmuksesta ja myös nyt toimitettavasta jumalanpalveluksesta, liturgiasta, jonka Jumala ottaa vastaan, vaikka Häntä palvelee paljon kelvollisempi lukematon joukko taivaallisia olentoja.

Viitaten evankelista Johannes Teologin näkyyn neljästä henkiolennosta, jotka veisasivat kiitosvirttä (Ilm. 4:6-8), pappi lausuu ääneen: "Voittoveisua laulaen, huutaen, ääntäen ja lausuen".

Sanctus (sanktus)

Kirkkokansa jatkaa papin lausetta ylistysveisulla: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot, täynnä on taivas ja maa Sinun kunniaasi (Jes.6:3). Hoosianna korkeuksissa. Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa" (Joh. 12:13).

Yhtyen enkelten Jumalan valtasuuruuden edessä veisattavaan veisuun, seurakunta liittää siihen oman avuksi- ja ylistyshuudon, sillä sana "hoosianna" merkitsee suomeksi auta, pelasta. Tällä sanalla tervehdittiin sekä Jumalaa että kuningasta.

Anamnesis

Mutta pappi jatkaa aloitettua anaforarukousta salaisesti. Hän ensin yhtyen enkelten ylistyslauluun ylistää kolmiyhteisen Jumalan valtasuuruutta. Sen jälkeen hän muistelee kaikkea sitä, mitä Jumala on pelastukseksemme tehnyt, varsinkin Jeesuksen Kristuksen elämää, ja siirtyy muistelemaan sitä yötä, jona Jeesus itse antoi itsensä vihollisten käsiin ja kuinka hän ennen vangitsemistaan asetti Ehtoollisen pyhän sakramentin. Sakramentin asetussanat pappi lausuu ääneen:
"Ottakaa, syökää tämä on minun Ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksi antamiseksi".
Kirkkokansa: Amen.
Pappi: "Juokaa tästä kaikki; tämä on minun Vereni, se uuden liiton Veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi".
Kirkkokansa: Amen.

Asetussanojen lukemisen jälkeen pappi jatkaa salaisesti anamnesis- so. muistelurukousta: "muistaen siis tätä pelastavaista käskyä (Luuk. 22:19, 1. Kor. 11:24) ja kaikkea meidän tähtemme tapahtunutta: ristiä, hautaa, ylösnousemista kolmantena päivänä, taivaaseen menemistä, oikealla puolella istumista, toista ja kunniallista tulemista Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle edeskannamme kaiken tähden ja kaiken edestä".

Viimeisiä sanoja ääneen lausuessaan pappi kohottaa ehtoollislautasen ja kalkin pyhän pöydän yläpuolelle ja asettaa ne sen jälkeen jälleen antiminssille. Kirkkokansa taas välittömästi jatkaa rukousta veisaten seuraavan hymnin:

Sinulle veisaamme,
Sinua ylistämme,
Sinua kiitämme, Herra,
ja rukoilemme Sinua,
meidän Jumalamme!

Sanoilla "Sinun omaasi Sinun omistasi…" ilmaistaan seuraava ajatus: ne lahjat, jotka seurakunta uhrina tuo esille, ts. leipä ja viini, ovat Jumalan; samoin edeskantajat so. seurakuntalaiset ovat Jumalan, joka on niin armollinen, että antaa meille lahjatkin, jotka me Hänen luotunsa Hänelle uhraamme, ei siksi, että Jumala olisi uhrimme tarpeessa, vaan siksi, koska Hän täten antaa meille mahdollisuuden tulla osallisiksi siitä uhrista ja pelastuksesta, jonka Vapahtaja on ristinkuolemallan ja ylösnousemisellaan kaikille antanut.

Epiklesis – rukous Pyhän Hengen lähettämisestä

"Sinulle veisaamme..." hymnin aikana pappi salaisesti rukoilee anoen nöyrästi, että Jumala lähettäisi Pyhän Henkensä esillä olevien lahjojen so. leivän ja viinin päälle niitä muuttamaan ja seurakunnan päälle, jotta viimeksi mainittu voisi osallistua sakramentista.

Leivän ja viinin hengellinen muuttuminen. Epiklesisrukouksen jälkeen pappi osoittaen leipää ja siunaten sitä sanoo: "Ja tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi. Amen".

Osoittaen kalkkia ja siunaten sitä pappi sanoo "Ja mitä tässä kalkissa on Sinun Kristuksesi kalliiksi Vereksi. Amen".

Siunaten molempia pappi sanoo: "Muuttaen ne Pyhällä Hengelläsi. Amen. Amen. Amen".

Selittämättömällä tavalla leipä ja viini, rukouksen, siunauksen ja Pyhän Hengen alastulemisen vaikutuksesta hengellisesti muuttuvat Kristuksen todelliseksi Ruumiiksi ja todelliseksi Vereksi.

Siitä, kuinka tämä tapahtuu, kirjoittaa p. Johannes Damaskolainen seuraavalla tavalla:
"Tämä Ruumis on todellisella tavalla yhdistynyt jumaluuteen – Ruumis, joka on syntynyt pyhästä Neitseestä, yhdistynyt, ei siten, että taivaaseen ylösmennyt ruumis tulisi jälleen taivaasta alas, vaan siten, että itse leipä ja viini muuttuvat Jumalan Ruumiiksi ja Vereksi. Jos taas kysyi, kuinka tämä tapahtuu, niin riittää sinulle se, että tiedät tämän tapahtuvan Pyhän Hengen avulla ja voimalla samalla tavalla kuin Pyhän Hengen voimalla Herra teki itsellensä ja itsestänsä ruumiin pyhästä Jumalansynnyttäjästä (Luuk. 1:26-37 ja 2:35). Muuta emme tiedä, vain sen tiedämme, että jumalansana on totinen ja toimiva ja kaikkivoimallinen, vain toimintamuoto on selittämätön."
(Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys IV kirja XIII luku).

Kuoron yhä veisatessa hymniä "Sinulle veisaamme..." pappi ja seurakunta kumartuvat maahan Kristuksen Ruumiin ja Veren edessä, sillä nyt Kristus on näkyväisestikin läsnä liturgiassa.

Intercessio - Esirukoukset

Välittömästi siunaamisen ja muuttumisen jälkeen pyhät lahjat ovat tulleet kiitosuhriksi koko maailman puolesta. Tämän vuoksi pappi lukee joukon esirukouksia niin näkymättömän (riemuitsevan) seurakunnan kuin näkyväisen (taistelevan) seurakunnan puolesta. Koska kannetun kiitosuhrin vaikutus ja merkitys on eri olotilassa elävälle seurakunnalle erilainen, niin esirukouksessa on tämä otettu huomioon seuraavasti:

Kiitosuhriksi on eukaristia kannettu vanhan liiton vanhurskaitten puolesta ja uuden liiton apostolien, evankelistojen, marttyyrien ja muitten pyhien puolesta ja erityisesti Herran Äidin – Jumalansynnyttäjän edestä. Tämän osan pappi lausuu ääneen ja kirkkokansa yhteisesti laulaa ylistyksen Jumalansynnyttäjälle, tavallisimmin veisun:

Totisesti on kohtuullista
ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä,
aina autuas ja viaton
ja meidän Jumalamme Äiti.

Sovitus- ja lunastusuhriksi eukaristia on kannettu uskossa nukkuneiden puolesta, joille anotaan lepoa Jumalan kirkkaudessa sekä taistelevan seurakunnan puolesta, nimittäin kaikkien elossa olevien kristittyjen puolesta.

Rukouksessa pappi mainitsee hengellisen ja maallisen esivallan. Hän anoo piispoille terveyttä ja voimaa toimia Jumalan totuuden julistajina. Seurakunta jatkaa hänen rukoustaan laulamalla "Niin myös kaikkia", että Jumala muistaisi myös kaikkia muitakin seurakunnan jäseniä. Pappi jatkaa salaisesti rukoillen Jumalan apua tarvitsevien puolesta: sairaitten, vangittujen, matkoilla olevien, niitten puolesta, jotka harjoittavat laupeuden töitä tai huolehtivat seurakunnan temppelistä. Intercessiorukous päättyy ylistyslauseeseen: "Ja anna meidän niin kuin yhdestä suusta ja yhdestä sydämestä edeskantaa kunniaa ja veisata ylistystä Sinun kunnioitetulle ja jalolle nimellesi, Isä, Poika ja Pyhän Henki".

Tämä ylistyslause päättää samalla anaforan eli esiintuomisen rukouksen, mutta eukaristia jatkuu vielä.

Valmistautuminen Ehtoolliseen alkaa papin toivotuksella, että Jeesuksen Kristuksen laupeus olisi kaikkien kanssa. Tähän seurakunta vastaa: "Myös sinun henkesi kanssa".

Anomusektenia

Tämä ektenia eroaa [aiemmilla] sivuilla mainitusta siinä, että siihen sisältyy anomus esiintuoduista ja pyhitetyistä lahjoista sekä salaisesti luettava rukous, jossa anotaan: "Tee meidät kelvollisiksi osallistumaan hengellisen ateriasi taivaallisista salaisuuksista...”

Herran rukous

Anomusektenia päättyy ylistyslauseeseen: "Tee, Herra, meidät kelvollisiksi... että rohkenisimme avuksihuutaa Sinua, taivaallista Jumalaa Isää ja lausua: "Isä meidän, joka olet taivaissa.. ." Kirkkokansa laulaa yhteisesti Herran rukouksen.

Pyhän Karitsan ylentäminen

Herran rukouksen jälkeen pappi vielä rukoilee Jumalaa tekemään "koko kansan otolliseksi vastaanottamaan Vapahtajan puhtain Ruumis ja kallis Veri" sekä ottaen Karitsan molemmin käsin kohottaa eli ylentää sen lausuen: "Pyhät pyhille" so. pyhät lahjat on tarkoitettu niille, jotka ovat valmistautuneet ja ovat pyhiä. Seurakunta nöyrästi toteaa: "Ainoa on pyhä, ainoa Herra, Jeesus Kristus, Isän Jumalan kunniaksi. Amen". Seurakunta toteaa, että vain Kristus on totisesti pyhä, kukaan muu ei sitä ole muutoin kuin Kristuksen armosta.

Pyhän Karitsan murtaminen

Pyhän Karitsan ylentämisen jälkeen seuraa välittömästi sen murtaminen, ts. jakaminen osiin Ehtoollisen nauttimista varten. Tässä seurataan Jeesuksen ja apostolien esimerkkiä, jotka mursivat leivän ennen sen jakamista.

Karitsan pappi murtaa ensin neljään osaan siten, että kuhunkin osaan tulee yksi sinetissä olevista sanoista, ts. sanojen alkukirjaimista, ja asettaa ne osat ehtoollislautaselle ristinmuotoisesti [kaavion] esittämällä tavalla:
Osa JS pannaan kalkkiin
Osat NI KA jaetaan uskovaisille
Osan KS nauttii papisto.

Karitsan murtamissanoissa ilmaistaan ajatus, että nyt jaettava ja murrettava Jumalan Karitsa on jakamaton. Jokainen sen murunenkin on Kristuksen koko Ruumis. Se on syötävä, mutta kulumaton, sakramentti siis on ehtymätön aina maailman loppuun asti.

Ottaen tämän jälkeen osasen, jossa ovat kirjaimet JS, pappi panee sen pyhään kaikkiin sanoen: "Pyhän Hengen täyteys". Me osallistumme pyhässä Ehtoollisessa ylösnousseen Vapahtajan Ruumiista ja Verestä. Kristuksen ylösnousemusta kuvataankin yhdistämällä pyhässä kalkissa Kristuksen Ruumis ja Veri. Lausuttavat sanat viittaavat siihen, että Kristuksen ylösnousemus, niin kuin kaikki muutkin uskontotuudet, ovat Pyhän Hengen selittämättömän voiman työtä. Vielä kaataa pappi pyhään kalkkiin lämmintä vettä kuvaamaan Kristuksen kyljestä vuotanutta verta ja vettä ja niiden lämpimyyttä.

Koska Kristuksen Ruumiin ja Veren nauttiminen pelastukseksi voi tapahtua vain uskossa, siunaa pappi "lämpimyyden" sanoilla: "Siunattu olkoon Sinun pyhiesi lämpimyys...", kuvaten täten Ehtoolliselle tulevien uskonvarmuutta. Kaataen "lämpimyyden" kalkkiin pappi lausuu: "Uskon lämpimyys on täynnänsä Pyhää Henkeä", tunnustaen näillä sanoilla sen, että edellä mainittu uskonvarmuus on Pyhän Hengen työtä meissä.

Papiston osallistuminen Herran Ehtoolliseen. Ehtoollisen sakramentin salaisuutta kuvataan pyhän oven ja pohjoisen sekä eteläisen oven sulkemisella sekä esiripun kiinnivetämisellä [1965] Karitsan ylentämisen jälkeen. Koska jumalanpalveluksessa syntyisi tauko, lauletaan veisun "Ainoa on pyhä, ainoa Herra..." jälkeen vielä jae psalmeista ja siihen liittyvä enkelten veisu "halleluja". Tätä jaetta nimitetään ehtoollislauselmaksi. Sunnuntaisin se kuuluu näin: "Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää Häntä korkeuksissa. Halleluja, halleluja, halleluja" (Ps. 148:1]). Koska veisu on lyhyt, lauletaan sen lisäksi vielä jokin psalmi tai muu tilaisuuteen sopiva kirkkoveisu. Näitten aikana papisto nauttii Herran Ehtoollista alttarissa.

Nautittuaan Ehtoollista pappi jakaa Karitsan osat, joissa ovat kirjaimet NI-KA niin moneen osaan kuin on ehtoollisvieraita, ja panee osaset pyhään kaikkiin sekä kattaa tämän pienellä ehtoollispeitteellä.

Maallikkojen osallistuminen Herran Ehtoolliseen

Avattuaan esiripun ja kuninkaan oven pappi kuvaen Kristuksen ilmestymistä ylösnousemisen jälkeen tulee kalkki kädessään ambonille lausuen: "Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää". Tähän seurakunta vastaa: "Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen. Jumala on Herra, joka valisti meidät". Kunnioituksensa merkiksi seurakunta kumartuu maahan Kristuksen Ruumiin ja Veren edessä.

Ehtoollisvieraat lähestyvät ambonia ja yhdessä papin kanssa lukevat rukouksen ennen Herran Ehtoollista, kumartuvat jälleen maahan ja lähestyvät kalkkia pitäen kädet ristissä rinnalla.

Ehtoollissakramenttia jaettaessa lausuttavat sanat kuuluvat ortodoksisessa kirkossa näin: Jumalan palvelija (nimi) osallistuu meidän Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja pyhästä Ruumiista ja Verestä syntiensä anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.

Ehtoollista jaetaan kirkossamme lusikalla molemmissa muodoissa. Otettuaan vastaan Kristuksen Ruumiin ja Veren ehtoollisvieras suutelee kaikin reunaa ikään kuin Kristuksen kylkeä ja lukee mielessään enkelin sanat profeetta Jesajalle: "Katso, tämä on koskettanut minun huuliini, pahat tekoni on poistettu ja syntini puhdistettu" (Jes. 6:79). Suudeltuaan kaikin reunaa ehtoollisvieras astuu syrjään ja vasta nyt hän tehden ristinmerkin kiittää Herraa ja nauttii lämpimyyttä ja antidoria, so. vedellä sekoitettua viiniä ja palasen prosforaa, josta Karitsa proskomidissa oli otettu.

Ehtoollisen jakamisen aikana seurakunta laulaa: "Ottakaa vastaan Kristuksen Ruumis, juokaa kuolemattomuuden lähteestä. Halleluja, halleluja, halleluja".

Ehtoollisen jakamisen jälkeen pappi vie pyhät lahjat alttariin lukien ylösnousemusveisut:

"Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen
kumartakaamme pyhää Herraa Jeesusta,
ainoaa synnitöntä".

"Loista sinä, uusi Jerusalem,
loista kirkkaalla valolla,
sillä Herran kunnia
on ylitsesi koittanut".

"Oi Sinä suuri ja pyhin
Pääsiäiskaritsa Kristus ...!
Suo meidän tulla täydellisemmin
osallisiksi Sinusta
valtakuntasi illattomana päivänä".

Pyyhkien kaikki osaset, jotka proskomidissa oli muista kirkkoleivistä otettu, pappi rukoilee: "Pese, Herra, kalliilla verelläsi tässä muisteltujen synnit pyhiesi esirukouksien tähden". Kääntyen kansan puoleen pappi siunaten lausuu: "Pelasta, Jumala, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi". Tällä lauseella hän onnittelee pyhästä Ehtoollisesta osallistuneita. Siunaukseen seurakunta laulaa ylistys- ja kiitosveisun:

"Me näimme totisen valkeuden,
otimme vastaan taivaallisen Hengen,
löysimme totisen uskon...".

Pyhät lahjat viedään jälleen uhripöydälle. Kuvaten Jeesuksen Kristuksen viimeistä ilmestymistä pyhille apostoleille ja taivaaseen astumista pappi vielä kerran tuo pyhän kalkin uskovaisten eteen lausuen: "Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen". Seurakunta vastaa uudella kiitosveisulla:

"Täyttyköön suumme
Sinun kiittämisestäsi, Herra,
että veisuilla ylistäisimme
Sinun kunniaasi.. .”
Tämäkin veisu päättyy enkelten virteen: "Halleluja".

Veisun aikana pappi vie pyhät lahjat uhripöydälle. Liturgian jälkeen papisto nauttii ne loppuun. Palattuaan jälleen pyhän pöydän eteen pappi taittaa antiminssin, asettaa sen päälle evankeliumin ja lausuu viimeisen kiitosektenian.

Ambonintakainen rukous

Lausuttuaan kehotuksen "lähtekäämme pois rauhassa" pappi astuu seurakunnan eteen asettuen ambonin eteen ja lukee rukouksen, jossa toistetaan ne ajatukset, jotka anaforarukouksessa jo aikaisemmin oli esitetty. Rukouksessa anotaan siunausta ja pelastusta seurakunnalle, sen papistolle, maan hallitukselle, anotaan rauhaa maailmalle ja todetaan, että jokainen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä. Seurakunta yhtyy kiitokseen veisaten kolmesti: "Siunattu olkoon Herran nimi".

Antidorin jakaminen ja psalmi 34

Muutamissa maamme seurakunnissa on säilynyt muualla ortodoksissa maailmassa yleinen tapa jakaa kaikille jumalanpalvelukseen osallistuneille antidoria - palanen kirkkoleipää, josta Karitsa on proskomidin aikana otettu. Sana antidori merkitsee "lahjain sijaan, lahjain asemesta". Se on ikään kuin lohdutus niille, jotka syystä taikka toisesta eivät ole voineet Herran Ehtoollisesta osallistua. Siunattu leipä ikään kuin korvaa vähäisessä määrin sen, että ehtoollisjumalanpalveluksen perimmäisin tarkoitus – osallistuminen Herran vieraanvaraisuudesta, ts. Ehtoollisesta, on jäänyt toteutumatta monen kohdalla.

Antidorin jakamisen aikana lauletaan psalmi 34 [Toim.huom!].

Liturgian loppu

Antidorin jakamisen jälkeen pappi jälleen siunaa ja lausuu: "Herran siunaus tulkoon teille ..." Kirkkokansa veisaa jumalanpalvelusten lopussa yleisesti veisattavat loppuveisut: "Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle ...", "Herra, armahda, Herra, armahda, Herra, armahda. Siunaa". Pitäen pyhää ristiä kädessään pappi lausuu loppusiunauksen. Hän mainitsee ja tuo esirukoilijoiksi Herran Äidin, Karjalan pyhät valistajat, Johannes Krysostomoksen sekä lopuksi Herran esivanhemmat ja kalenteripäivän pyhän ihmisen. Seurakunta taas ikään kuin jatkaen loppusiunauksen ajatuksia veisaa: "Anna, Herra, pitkä ikä (tässä mainitaan ekumeenisen patriarkan, kirkkokuntamme arkkipiispan sekä omassa hiippakunnassa hiippakunnan piispan nimet) sekä kaikille oikeauskoisille kristityille". Jokainen lähestyy tämän jälkeen ambonia ja suutelee papin kädessä olevaa pyhää ristiä.

Tehtäviä

Klikkaa otsikkoa ("Tehtäviä") ja siirry erilliselle tehtäväsivulle.

(jatkuu: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset – osa II ->)

---

Sisällysluetteloon