Kristinuskon tulo Venäjälle
Ortodoksi.netista
Kirkkohistoria-sarja
Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Kristinusko levisi jo varhaisina aikoina Krimin alueelle ja nykyiselle Etelä-Venäjälle. Apostoli Andreas saarnasi ilmeisesti Mustanmeren rannikoilla, ainakin Byzantionin ja Thraakian alueilla. Paavi Klemens karkotettiin noin vuonna 100 Krimille ja Armeniaan kristinusko asettui melko varhain.
Venäjän kirkko perustetaan
muistopäivä 11.7.
(© Pyykkönen)
Lähetystyö venäläisten keskuudessa oli hedelmällistä vasta 800-luvulta lähtien. Dnepr-joen varrelle asettunut venäläinen kansa tunnettiin silloin nimellä Rus. Heidän keskuksiaan olivat Kiovan ja Novgorodin kaupungit. Rus-kansan johdossa oli viikinkejä, jotka antoivat heille myös nimen Rus, josta myöhemmin tuli koko Venäjän nimeksi (Rossija). Rusien hyökkäys Bysanttia vastaan päätyi tappioon vuonna 860, minkä jälkeen heidän johtajansa Askold otti vastaan kasteen.
Krimille perustettiin Rusien hiippakunta, jonka keskuksena oli Kiovan seurakunta. Venäläiset ja viikingit kävivät kauppaa Bysantin kanssa ja kauppiaiden mukana usko siirtyi Venäjälle. Venäjällä ja Bysantilla oli läheiset suhteet ja vuonna 955 Kiovan ruhtinatar Olga Venäläinen otti kasteen. Hän rakensi kirkon Pihkovaan. Kristinusko oli levinnyt Novgorodiin ja viimeistään 900-luvun lopulla siellä oli seurakunta. Sen kautta myös karjalaiset saivat ensi kerran kuulla kristinuskosta.
Vladimir Kiovalainen
Venäjän kristinuskon käännekohta oli, kun Olgan lapsenlapsi ruhtinas Vladimir Kiovalainen otti kasteen vastaan vuonna 988. Hänen syynsä kasteen ottamiselle olivat poliittiset ja henkilökohtaiset. Vladimir halusi turvata hyvät suhteet Bysanttiin ja toisaalta hän halusi puolisokseen keisarin sisaren Annan. Vladimir määräsi kaupunkien asukkaat kastettavaksi. Kristinusko levisikin kaupunkeihin todella nopeasti. Maaseudulla luonnonuskonnot säilyivät vielä pitkään.
Tärkeimmän lähteen, Nestorin kronikan, mukaan Vladimir pohtiessaan uskonnollista vakaumustaan lähetti tiedustelijoita eri uskontojen edustajien luo tutustumaan niihin. Islam ja läntinen kristinusko eivät miellyttäneet, mutta Konstantinopolin Hagia Sofian kirkon loistokkuus sai tiedustelijat ihmetyksiin, jonka seurauksena Vladimir olisi valinnut itäisen kristinuskon. Tätä tarinaa pidettiin 1800-luvulle asti historiallisena totuutena, oikeat syyt Vladimirin valinnalla lienevät olleet muunlaiset.
Vladimir rakensi kirkkoja ja edisti uskon leviämistä. Vladimirin kasteen myötä myös muita slaavilaisia kansoja alettiin käännyttää voimakkaammin. Kiova sai metropoliitan ilmeisesti jo 990-luvulla, mutta viimeistään vuonna 1030. Venäjällä oli kontakteja myös lännen kirkon kanssa, mutta Bulgariasta toimitettavat slaavinkielinen kirjallisuus koettiin omaksi toisin kuin latinankielinen. Merkittäväksi uskon levittäjäksi Venäjällä tulivat luostarit. Kiovassa toimi 1051 perustettu luolaluostari (Kievo-Petšerskaja lavra).
Katso myös
<swf>Ortodoksiset keskukset.swf</swf>Ortodoksiset keskukset nykyään. © Sonja Pyykkönen