Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
Ortodoksi.netista
Kirkkohistoria-sarja
Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Aleksandria
Arabien valloittaessa Egyptin Aleksandriaan jäi koptit, mutta kreikkalaisia muutti pois. Vuonna 1517 turkkilaiset valloittivat Egyptin. Kreikkalaisen kirkon jäsenmäärä oli vähäinen, mutta maassa asui edelleen merkittävä koptien vähemmistö. Kristityt kärsivät turkkilaisvallasta ja vaikka maa olikin melko itsenäinen, hengellinen elämä seisahtui. Olot muuttuivat, kun Egyptistä tuli Englannin siirtomaa. Kristityt saattoivat elää vapaammin ja tämän tuloksena perustettiin muun muassa pyhä synodi ja pappisseminaari.
Antiokia
Antiokia säilyi arabivalloituksen aikana melko kristillisenä, vain arabian kieli ja kulttuuri omaksuttiin. Syyrian kristityt säilyttivät myös oman kielensä. Ristiretket olivat tuhoisia Antiokialle ja Syyrialle. Turkkilaiset valloittivat Syyrian ja Palestiinan vuosina 1516-17, mikä merkitsi Antiokian heikkenemistä. Antiokian suhteet Konstantinopoliin lisääntyivät, koska se oli turkkilaisvallan hallintokaupunki.
Lännen kirkko harjoitti Antiokiassa proselytismiä, minkä seurauksena 1720-luvulla alueella oli kaksi patriarkkaa, sekä idän että lännen. Ensimmäisen maailmansodan aikaan alueella kuoli paljon kristittyjä, mutta Syyrian tullessa Ranskan siirtomaaksi, kristittyjen olot helpottuivat. Samalla Ranskasta tuli roomalaiskatolista vaikutusta Syyriaan. Toisen maailmansodan jälkeen Syyria ja Libanon itsenäistyivät, jonka jälkeen kirkon olot ovat olleet melko vapaat. Kirkon jäsenet ovat pääosin arabeja.
Jerusalem
Arabit valloittivat Jerusalemin vuonna 637. Lännen tehtyä ristiretkiä Jerusalemiin, myös sinne perustettiin läntinen patriarkaatti itäisen rinnalle. Jerusalemin kristityt kärsivät myös turkkilaisvallasta ja patriarkka asui paljolti Konstantinopolissa. Jerusalemin patriarkaatilla oli suhteita Venäjän kirkkoon ja se sai sieltä lahjoituksia.
Jerusalemin pyhiä paikkoja ylläpitämään perustettiin 1600-luvulla kreikkalainen munkkikunta, Pyhän Haudan veljestö. 1900-luvun alussa myös syyrilais- ja arabikristityt halusivat saada suurempaa vaikutusta pyhiin paikkoihin. Palestiinasta tuli vuonna 1917 Englannin siirtomaa ja ortodoksinen kirkko sai avustuksia Englannilta, Venäjän avustusten loputtua kommunismin myötä. Kiistoja pyhistä paikoista ja niiden omistuksesta tuli myös roomalaiskatolisten ja protestanttien kanssa. Toisen maailmansodan seurauksena Jerusalemin patriarkaatin alueet jakautuivat usean valtion alueille.