Ekumenian historia
Ortodoksi.netista
Kirkon jakautuminen alkoi jo ensimmäisistä kirkolliskokouksista, joiden päätöksiä kaikki eivät hyväksyneet. Ensin erosivat areiolaiset, nestoriolaiset ja monofysiitit. Ne olivat kuitenkin pieniä tunnustuskuntia ja suurin kirkkojen jakaantuminen tapahtui 1000-luvulla, kun idän ja lännen kirkot kasvoivat erilleen. Sen jälkeen erityisesti lännen kirkosta on eronnut reformiaikana 1500-luvulla paljon erillisiä tunnustuskuntia, mutta myös ortodoksisesta kirkosta on eronnut pieniä tunnustuskuntia, kuten vanhauskoiset.
Kirkkohistoria-sarja
Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Kristittyjen lähentymistä
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Huomattavaa lähentymistä tunnustuskuntien kesken tapahtui 1800-luvulla, kun lähetystyön määrä nousi. Oli järjetöntä, että johonkin kaupunkiin perustettiin kaikkien tunnustuskuntien kirkkorakennukset ja joihinkin ei perustettu minkään kirkkokunnan. Yhteistyö lisääntyi 1900-luvulla yhteisten lähetyskonferenssien muodossa. Niistä alkoi niin kutsutut ekumeeniset liikkeet. Näitä olivat Faith and Order -liike ja Life and Work -liike.
Ekumenia tulee kreikan sanasta oikoumene (οἰκουμένη), joka tarkoittaa asuttua maata, maailmaa ja maanpiiriä. Ekumenian tarkoituksena on luoda ykseys kristittyjen keskelle ja sen innoittajana on Jeesuksen sanat:
- Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. (Joh. 17:21)
Suurimpana ekumeenisena järjestönä maailmalla on toiminut Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) ja Suomessa Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN). Kirkkojen Maailman Neuvosto pitää päämajaansa Sveitsissä Genevessä. Se on uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, johon kuuluu paljon protestanttisia ja useita ortodoksisia kirkkoja, mutta roomalaiskatolinen kirkko ei ole katsonut voivansa osallistua sen toimintaan. KMN:n tavoitteena on kristillisten kirkkojen välinen ykseys. Kristillisiksi kirkoiksi luetaan ne, jotka tunnustavat Kristuksen Jumalakseen ja Vapahtajakseen. Tavoitetta täsmennettiin vuonna 1961 New Delhissä Intiassa pidetyssä yleiskokouksessa ja siihen lisättiin mukaan kolminaisuusoppi:
- Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka Raamatun mukaan tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi.
Ortodoksinen ekumenia
Ortodoksinen kirkko on ollut voimakkaasti mukana ekumenian edistämisessä. Konstantinopolin patriarkka ehdotti maailmanneuvoston perustamista jo 1920-luvulla, mutta se perustettiin vasta sotien jälkeen vuonna 1948. Ortodoksit ovat olleet sen jälkeen voimakkaasti mukana sen toiminnassa. Kirkko on myös avannut dialogeja protestanttien ja roomalaiskatolisen kirkon kesken, mikä on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi.
Keskustelu ja toisten uskoon parempi tutustuminen on osoittanut, että erottavia tekijöitä on vain vähän. Erityisesti ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko ovat tunteneet toistensa uskon läheiseksi. Molemmat tunnustavat toistensa mysteeriot eli sakramentit ja apostolisen suksession kirkoissa ja niiden papiston viroissa. Heinäkuussa 2007 Rooman paavi julkaisi asiakirjan, joka vahvisti roomalaiskatolisen kirkon opin. Sen mukaan ortodoksinen kirkko on sen sisarkirkko, kun taas protestanttisissa kirkoissa apostolista ja alkukirkon perinnettä ei ole jatkettu, jonka vuoksi katolinen kirkko ei tunnusta protestanttisia suuntauksia kirkoiksi vaan kristillisiksi yhteisöiksi eli tunnustuskunniksi.
Ortodoksisen opin mukaan on vain yksi Kristuksen kirkko. Vain Kristus voi määritellä, ketä siihen kuuluu. Luonnollisesti Kristuksen kirkkoon kuuluvat Kristuksen perustaman kirkon jäsenet eli ortodoksisen kirkon jäsenet. Ortodoksinen kirkko on jakamattoman kirkon perinteen jatkaja. Useiden teologien mielestä ykseyttä ei saavuteta eri kirkkojen välisillä kompromissiratkaisuilla vaan eronneiden kirkkojen palaamisella alkukirkon yhteyteen. Tällaisessa ajattelussa ekumeeniset liikkeet on nähty ekumenismina eli kristillisenä liikkeenä, joka unohtaa Kirkon Tradition ja on omaksunut humanistisia piirteitä. Ortodoksinen kirkko ei tule hyväksymään ekumeniapyrkimyksissä minkäänlaisia opillisia muutoksia, koska se pitää yleisten kirkolliskokousten päätöksiä ohjenuoranaan. Sen sijaan tapa, jolla uskoa tunnustetaan, voi vaihdella ja se vaihteleekin myös eri ortodoksisten paikalliskirkkojen välillä.
Ekumenian nykytilanne ja tulevaisuus
Suomen ortodoksinen kirkko käy jatkuvaa dialogia evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja niiden välit ovat perinteisesti olleet maailmanlaajuisestikin erittäin hyvät. Protestanttiset kirkot ovat opillisesti melko jakaantuneita. Sen lisäksi niiden ja ortodoksisen kirkon ekumeniaa on haitannut kysymykset naispappeudesta, homoseksuaalisuudesta ja proselytismistä. Ekumenia onkin lisääntynyt huomattavasti erityisesti ortodoksien ja roomalaiskatolisten kesken. Lähentyminen alkoi vuonna 1965, kun kauaskatseinen ekumeeninen patriarkka Athenagoras ja paavi Paavali VI kumosivat anateemat, jotka oli langetettu vuonna 1054. Neuvostoliiton hajoamisen myötä myös suurin ortodoksinen kirkko, Venäjän ortodoksinen kirkko, on aloittanut lähentymisen Rooman kanssa. Jännitteitä ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon välille ovat tuoneet uniaattikirkot eli itäistä riitusta noudattava, mutta paavin vallan tunnustavat kirkot.
Vaikka ekumeeninen toiminta on vain kristillisten kirkkojen välistä toimintaa, keskusteluja myös muiden uskontojen välillä on käyty. Roomalaiskatoliset ovat olleet asiassa aktiivisimpia, mutta myös ortodoksit ovat käyneet keskusteluja erityisesti muslimien kanssa. Lähiaikoina on noussut myös tarve Ortodoksisen Maailman Neuvoston perustamisesta, jonka avulla eri puolilla asuvat ortodoksit voisivat kokoontua keskustelemaan ja kohtaamaan toisiaan. Patriarkka Athenagoraan alulle panema valmistelu yleisestä ortodoksisesta kirkolliskokouksesta jatkuu myös yhä ja Ortodoksinen Maailman Neuvosto voisi toimia edistäjänä tässä työssä.
Lue myös