Balkanin kirkot
Ortodoksi.netista
Kirkkohistoria-sarja
Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Valtion määritelmät vaihtelivat pitkään ja vasta 1800-luvulla valtioita alkoi muodostua kansalliselle perustalle. Kansallisessa heräämisessä kansalle piti luoda identiteetti, joka usein saavutettiin rajojen asettamisella muiden kansallisuuksien välille. Tämä johti ääritapauksiin myös uskonnossa, kun ehtoollisyhteys ei ulottunut yli kansallisten rajojen. Kirkko toimikin usein kansallisuuden innoittajana ja joskus jopa johtavana organisaationa taistelussa valloittajia vastaan. Samoihin aikoihin myös Suomessa elettiin voimakasta kansallisuustunteen heräämisen aikaa.
Bulgaria
Bulgaria oli ensimmäinen slaavilainen kirkko. Bysantti valloitti Bulgarian 1000-luvun alussa ja silloin kreikankielisiä tekstejä alettiin kääntää slaaviksi. Bulgarian kirkon kukoistusaika oli 1200- ja 1300-luvuilla, kunnes turkkilaiset valloittivat se vuonna 1396. Kansallisaatetta lieventääkseen Turkki myönsi Bulgarian kirkolle itsenäisyyden vuonna 1870 ja nimesi sen johtajaksi eksarkin, joka toimi Konstantinopolissa. Ekumeeninen patriarkaatti ei hyväksynyt tapaa, jolla itsenäisyys myönnettiin ja ortodoksinen maailma ei tunnustanut Bulgarian kirkkoa. Bulgarian valtio itsenäistyi vuonna 1878, mutta Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 1872 eksarkki oli erotettu kirkosta ja äärikansallinen aate tuomittiin katsoen, että kirkossa ehtoollisyhteys tulee säilyä yli valtioiden ja kansallisuuksien rajojen.
Bulgarian kirkko eli skismassa muun ortodoksisen maailman kanssa. Kreikan ja Turkin sodan jälkeen vuonna 1912 eksarkaatti muutti Konstantinopolista Sofiaan. Bulgarian kirkko halusi lopettaa skisman ja se ei valinnut uutta vakinaista eksarkkia. Maailmansotien aikaan poliittiset tilanteet olivat sekavia ja Bulgarian itsenäinen kirkko tunnustettiin vasta vuonna 1945 sotien loputtua. Tällöin eksarkista tuli patriarkka, jonka ekumeeninen patriarkka tunnusti vasta vuonna 1961.
Serbia
Serbiaan kristinusko tuli Bulgariasta noin 860-luvulla, josta tuli myös kirkkoslaavi. Sillä oli läheiset suhteet Bysanttiin. Bulgaria valloitti Serbian 900-luvun alussa. Bysantin taistellessa bulgaareja vastaan, Serbiasta tuli sen liittolainen. Serbian kirkon pyhänä on yhä edelleenkin Savva Serbialainen (n.1175-1235). Hänen ansiostaan Serbian kirkko sai autokefalian ja hänestä tuli sen ensimmäinen arkkipiispa. Myös Serbia koki kukoistuskauden 1300-luvulla, kunnes joutui turkkilaisvallan alle vuonna 1389. Tällöin Serbian kirkko joutui Konstantinopolin alaisuuteen.
Serbian kristillisyyden merkittävimpänä alueena keskiajalla olivat Kosovon luostarit. 1400-luvulta lähtien Kosovon alueesta tuli muslimi- ja albaanienemmistöinen. Turkin kansainvälisen aseman heikennyttyä Serbian kirkko sai autonomian vuonna 1831 ja autokefalian vuonna 1878 samalla kun valtio itsenäistyi. Serbiasta tuli patriarkaatti vuonna 1920 ja ekumeeninen patriarkka tunnusti sen vuonna 1922, mutta virallisesti vasta vuonna 1930.
Romania
Romaniaan kristinusko tuli apostoli Andreaksen mukana. Romaniassa oli paljon roomalaista asutusta, jonka takia romaniankieli on latinalaisperäinen ja on sinällään erikoinen alue slaavilaisen asutuksen keskellä. Slaavilaisen vaikutuksen johdosta latinalainen kirkkokieli muuttui slaaviksi ja myöhemmin romaniaksi.
Romania sai ensimmäisen piispan 500-luvulla. Romaniaan muodostuneet ruhtinaskunnat Valakia ja Moldavia omaksuivat itäisen kristinuskon ja Transilvania läntisen kristinuskon muodon. Myös Romania joutui turkkilaisvallan alle 1400-luvulla, mutta kirkko säilyi melko itsenäisenä. Transilvania liitettiin Unkariin 1600-luvun lopussa, jolloin ortodoksit käännytettiin uniaateiksi. Romaniassa elää vielä nykyäänkin suuri uniaattien ryhmä.
Ortodoksinen kirkko puolusti kansaa turkkilaisilta ja opetti kansaa. Vähitellen ortodoksisuus ja romanialaisuus alkoivatkin samaistua. Vuonna 1859 Moldavia ja Valakia muodostivat Romanian valtion ja siksi vuonna 1872 näiden alueiden ortodoksiset kirkot yhdistyivät ja julistautuivat autokefaalisiksi. Ekumeeninen patriarkka tunnusti autokefalian vuonna 1885. Vuonna 1925 Romanian kirkosta tuli patriarkaatti ja samalla siitä tuli valtionkirkko. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Transilvania liitettiin Romaniaan. 1930-luvulla kansallisuusliike oli vahva myös kirkossa. Konstantinopolin ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen heikentyessä Romanian ortodoksinen kirkko otti vahvemman aseman ortodoksisessa maailmassa, mutta myös se kärsi kommunismin ajasta.
Albania
Myös Albaniaan kristinusko juurtui varhaisessa vaiheessa, kun Paavalin lähetystyöntekijät saapuivat sinne. Pohjoiseen asettui läntinen usko ja etelään itäinen usko. Albanian kirkko oli Bulgarian kirkon osa. Kun Albania joutui 1300-luvun lopulla turkkilaisten vallan alle, suuri osa kääntyi muslimeiksi. Vain noin yksi viidesosa kansasta jäi kristityiksi. Turkki islamilaisti Albaniaa vielä 1700-luvulla.
Albania itsenäistyi 1912 ja kirkko julistautui autokefaaliseksi 1922, mutta ekumeeninen patriarkka tunnusti sen vasta 1937. Albaniasta tuli toisen maailmansodan jälkeen kommunistinen valtio ja samalla se julistettiin ateistiseksi valtioksi, jossa kaikki uskonnot olivat kiellettyjä. Sekä ortodoksinen kirkko että muslimit kärsivät tästä paljon.
Kreikka
Kreikka on vanha kristinuskon alue, johon islam ei juurtunut koskaan. Ortodoksisuudella on maassa ollut vahva asema. Se on järjestänyt opetusta ja sosiaalihuoltoa. Vuonna 1821 kreikkalaiset nousivat turkkilaisia vastaan. Tällöin papisto johti kapinaa. Tämän kansannousun seurauksena turkkilaiset hirttivät ekumeenisen patriarkan Gregorios V Konstantinopolilaisen samana vuonna. Myös hänen seuraajaansa kuoli kidutukseen ja Athoksen munkkeja tapettiin. Tätä kautta on kutsuttu uudeksi marttyyrikaudeksi.
Kirkon asema kansannousussa vahvisti kansallisuustunnetta ja kirkon asemaa. Vähitellen ortodoksisuus ja kreikkalaisuus alkoivat tarkoittaa samaa asiaa. Kreikka itsenäistyi vuonna 1829 ja kirkko julistettiin autokefaaliseksi vuonna 1833, mutta ekumeeninen patriarkka tunnusti sen vasta 1850. Kreikka sai Englannin hallussa olleet Joonianmeren saaret lahjaksi. Vuoden 1912 sodassa Kreikka valloitti Turkilta osan Makedoniaa ja Thraakiaa ja nämä alueet liitettiin Kreikan kirkon alaisuuteen vuonna 1928. Poikkeuksena ovat Dodekanesien saaret, Kreeta ja Athos-vuori, jotka jäivät ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen.
Katso myös
- Serbia idän ja lännen vaikutuspiirissä
- Moldovan ja Bukovinan luostarit
- Kyrillos ja Methodios
- Romanialaiset pyhät
- Serbialaiset pyhät
- Kreikkalaiset pyhät
<swf align="right">Ortodoksiset keskukset.swf
(©) Sonja Pyykkönen
Suurenna kuva