Ero sivun ”Itä ja länsi vieraantuvat” versioiden välillä

Versio 11. huhtikuuta 2010 kello 18.00

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta

Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja

Pyhä Fotios Suuri kreikkalaisen Pendelin luostarin kirkon ikonissa.
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Rooman valtakunnan alamäki alkoi vuodesta 395, kun keisari Theodosios I Suuri jakoi valtakunnan kahteen osaan. Idän ja lännen kirkot kehittyivät alusta lähtien eri suuntiin. Lännessä vallitsi roomalainen kulttuuri, jonka kielenä oli latina. Idässä vallitsi kreikkalainen kulttuuriperintö ja asioiden hoitokielenä oli kreikka.

Idän kirkko kukoisti

Idässä oli vanhoja korkeakulttuureita, joiden alueille itäinen kristikunta perustui. Armeniassa, Bysantissa, Egyptissä ja Syyriassa käytettiin yhteisenä kielenä kreikkaa, mutta niihin alkoi muodostua kansankielinen jumalanpalvelus ja kirjallisuus. Myös lännessä vaikutti aluksi kansankieli, mutta vähitellen latina yleistyi kirkon kieleksi. Idässä vallitsi laaja paikalliskirkkojen itsenäisyys, kun taas lännessä Rooma alisti paikalliskirkot hallintaansa. Rooma yritti ulottaa valtansa myös itään, mikä ärsytti itäisen kirkon edustajia ja johti idän ja lännen vieraantuneisuuteen.

Länsi-Rooma oli joutunut 400-luvulla kansainvaellusten jalkoihin ja tuhoutui vuoteen 476 mennessä, kun taas Itä-Rooma eli Bysantti sinnitteli melko vakaana. Vapaissa oloissa itäinen kirkko pääsi kehittymään kulttuurillisesti nopeammin kuin läntinen. Idässä esimerkiksi opillinen tarkastelu ja harhaopit ilmenivät länttä aikaisemmin.

Itäinen kirkko korosti mystiikkaa, johon kuuluivat keskeisenä osana mysteeriot eli sakramentit. Kirkollinen elämä perustui mysteerien, erityisesti ehtoollisen, ympärille. Itäiselle kristillisyydelle oli myös ominaista askeesi. Lännessä korostui kirkollinen järjestys, yhdenmukaisuus ja kanoninen ykseys. Mystiikka nosti asemaansa lännessä vasta keskiajalla.

Länsi nousi jaloilleen

Valtiollinen järjestys alkoi palata länteen vasta 700-luvulla. Silloin langobardien paine pohjoisesta sai Rooman etsimään uusia ratkaisuja. Bysantti yritti neuvotella langobardien ja Rooman välejä kuntoon, mutta ei onnistunut siinä. Galliaan, nykyisen Ranskan alueelle oli muodostunut frankkien valtakunta. Langobardien paine pakotti paavi Stefanuksen solmimaan ystävyyssopimuksen frankkien kuninkaan Pipinin kanssa Marnen laaksossa vuonna 754. Tässä erikoisessa sopimuksessa Rooma antautui frankkien suojelukseen. Pipin taas sitoutui kuulemaan kaikkia paavin kehotuksia ja määräyksiä. Tämä sopimus oli sinetti Rooman ja Bysantin poliittiselle erolle, mikä tapahtui täysin suunnittelematta sitä.

Vuonna 856 erotettiin Konstantinopolin patriarkka Ignatios I ja hänen tilalle asetettiin maallikko Fotios Suuri. Useita kuitenkin suututti Fotioksen nopea vihkiminen, joka oli kanonien vastaista. Aluksi Rooman edustajat olivat Fotioksen puolella, mutta vuonna 863 paavi julisti Fotioksen pannaan ja Ignatioksen oikeaksi patriarkaksi. Bysantti ei pitänyt Rooman puuttumisesta sen asioihin ja välikohtaus koettiin Rooman vallantavoitteluna idässä. Vuonna 867 Konstantinopolissa pidettiin Fotioksen johdolla paikallinen kirkolliskokous, jossa idän kirkko julisti Rooman paavi Nikolaus I anateemaan hänen hyökkäyksestään kreikkalaisia lähetyssaarnaajia kohtaan Bulgariassa ja filioque-sanan käytöstä. Kirkkojen välillä vallitsi niin kutsuttu Fotioksen skisma, joka päättyi osittain vasta vuonna 880 tehtyyn sovintoon. Skisma jätti kuitenkin jälkensä, jotka nousivat myöhemmin esiin.

Petja Pyykkönen

Katso myös

@@ Rivi 7: / Rivi 7: @@
 Länsi-Rooma oli joutunut 400-luvulla kansainvaellusten jalkoihin ja tuhoutui vuoteen 476 mennessä, kun taas Itä-Rooma eli Bysantti sinnitteli melko vakaana. Vapaissa oloissa itäinen kirkko pääsi kehittymään kulttuurillisesti nopeammin kuin läntinen. Idässä esimerkiksi opillinen tarkastelu ja [[harhaoppi|harhaopit]] ilmenivät länttä aikaisemmin.
-Itäinen kirkko korosti [[mystiikka]]a, johon kuuluivat keskeisenä osana [[mysteeri]]t eli [[sakramentti|sakramentit]]. Kirkollinen elämä perustui mysteerien, erityisesti [[ehtoollinen|ehtoollisen]], ympärille. Itäiselle kristillisyydelle oli myös ominaista [[askeesi]]. Lännessä korostui kirkollinen järjestys, yhdenmukaisuus ja [[kanoni]]nen ykseys. Mystiikka nosti asemaansa lännessä vasta keskiajalla.
+Itäinen kirkko korosti [[mystiikka]]a, johon kuuluivat keskeisenä osana [[mysteerio]]t eli [[sakramentti|sakramentit]]. Kirkollinen elämä perustui mysteerien, erityisesti [[ehtoollinen|ehtoollisen]], ympärille. Itäiselle kristillisyydelle oli myös ominaista [[askeesi]]. Lännessä korostui kirkollinen järjestys, yhdenmukaisuus ja [[kanoni]]nen ykseys. Mystiikka nosti asemaansa lännessä vasta keskiajalla.
 == Länsi nousi jaloilleen ==