Moskova - Kolmas Rooma

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta

Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja

1220-luvulta lähtien idästä vyöryi Eurooppaan Tšingis-kaanin mongoli- eli tataarijoukot. He valtasivat Kiovan, mutta Novgorod säilyi itsenäisenä. Venäläisten siteet Bysantin kanssa vähenivät ja venäläisen kristinuskon keskus siirtyi pohjoisemmaksi. Sergei Radonežilainen perusti Pyhän Kolminaisuuden luostarin Moskovan pohjoispuolelle. Moskova otti johtavan aseman tataarien pois ajamisessa ja Pyhän Kolminaisuuden luostarista tuli vastarinnan keskus. Tämä lisäsi Moskovan arvovaltaa ja metropoliitta siirrettiin Moskovaan.

Venäjän kirkon kulta-aika

Andrei Rublev: Pyhä Kolminaisuus
ikoni 1400-luvulta
(Kuva: Wikipedia)

Venäjällä 1300- ja 1400-luvut olivat taiteen kulta-aikaa. Taiteella oli bysanttilainen pohja, mutta vähitellen Venäjällä alkoi kehittyä uusia muotoja taiteessa. Ikonimaalari Andrei Rublev (n. 1370-1430) maalasi noin vuoden 1410 tienoilla ehkä maailman kuuluisimman ikonin Pyhästä Kolminaisuudesta Aabrahamin vieraana enkeleiden muodossa.

Novgorodissa kirkkoarkkitehtuuri kehittyi aivan omaan suuntaansa, jonka ilmentyminä olivat sipulikupolit, korkeat keskustornit ja ikonostaasit. Musiikin puolella Venäjällä kehittyi Bysantin yksiäänisestä neumeista znamenie-sävelmät ja 1600-luvulla musiikki oli täysin moniäänistä. Novgorodissa niistä kehittyi moniäänisiä ja sieltä moniääninen kirkkolaulu siirtyi Moskovaan.

Moskovan merkitys kasvoi

Bysantin vaikeuksien myötä Moskovan asema kasvoi. Bysantin ja lännen tehdessä unionin Firenzessä vuonna 1439, Venäjällä nousi epäilyksiä kreikkalaisen uskon puhtaudesta. Venäjällä kreikkalainen metropoliitta erotettiin ja tilalle tuli venäläinen metropoliitta. Kirkosta tuli autokefaalinen. Vuonna 1589 Venäjän kirkko liittoutui Moskovan kanssa ja perustettiin Moskovan ja koko Venäjän patriarkaatti. Samalla ortodoksisuuden painopiste oli siirtynyt pohjoisemmaksi.

Venäjän kirkon piirissä Moskova nähtiin kolmantena Roomana. Rooman tuhoutuessa keisarius siirtyi Bysanttiin, toiseen Roomaan. Kun Bysantti solmi Firenzen sopimuksen, Venäjällä nähtiin, että se oli ainoa puhtaan uskon suojelija. Iivana Julma (1530-84) otti arvonimen tsaari, joka pohjautui keisari (caesar) sanaan. Venäjä otti tunnuksekseen kaksipäisen kotkan, joka oli Bysantin tunnus. Ortodoksisuuden puolustajana toimiminen eli messianismi vaikutti myöhemmin myös slavofiileihin ja panslavistisiin ajatuksiin. Kirkko ja valtion välillä oli liitto, kuten esikuvassa Bysantissa.

Venäjän kirkko uudistui

Kun liturgisia tekstejä oli käännetty slaaviksi, niihin oli tullut paljon käännösvirheitä. Myös venäläinen ortodoksisuuden tavat olivat muokkautuneet omanlaisiksi. Venäjällä alkoi 1600-luvulla uudistusvaihe, jossa sekä kirkko että valtio lähentyivät länttä. Liturgiset tekstit tarkastettiin suhteessa kreikankielisiin alkuteksteihin. Tämän lisäksi kreikkalaiset tavat katsottiin oikeiksi kristillisyyden muodoiksi. Nämä uudistuksen hyväksyttiin patriarkka Nikonin (1605-1681) toimesta vuoden 1656 paikallisessa kirkolliskokouksessa. Uudistukset saivat välittömästi vastustusta. Erityisesti ristinmerkin tekeminen kolmella sormella kahden sijasta nähtiin lopun ajan merkkinä.

Uudistusten takia kirkosta erosi joukko niiden vastustajia, joita alettiin kutsua vanhauskoisiksi. Heitä alettiin vainota ja he pakenivat erityisesti maan pohjoisosiin. Hajaannuksen seurauksena vanhauskoiset jakaantuivat eri lahkoihin, joista suurimmat ovat papilliset ja papittomat. Vanhauskoiset elivät melko eristäytyneenä muusta yhteiskunnasta. Vanhauskoisia on olemassa yhä nykyäänkin. He elävät melko yhtenäisesti, mutta eristäytyneenä muusta maailmasta. Uudistusriitojen takia kirkolliskokous erotti Nikonin. Tsaarin ote kirkosta lisääntyi, mutta toisaalta Venäjän kirkko lähentyi tavoissaan muita ortodoksisia maita.

Lisää uudistuksia tapahtui Pietari Suuren aikaan (1689-1725). Hän pyrki uudistamaan ja eurooppalaistamaan Venäjää. Pietari lakkautti patriarkan viran ja perusti pyhän synodin johtamaan kirkkoa. Tsaarilla oli vahva vaikutus pyhässä synodissa, koska hänellä oli siinä oma edustaja, yliprokuraattori, joka käytännössä johti kirkon hallintoa. Hallintomuoto ei ollut ortodoksisten kanonien mukainen ja sai vaikutteita protestanteilta. Pyhä synodi oli kirkon johdossa aina vuoteen 1917 vallankumoukseen asti.

Ortodoksinen identiteetti

Venäjän kristillinen kulttuuri oli perustunut Bysanttilaisen kulttuurin pohjalle. Venäjän kirkon kansalliset ominaispiirteet saivat vaikutteita lännestä. Pietari Suuren uudistusten myötä kirkon ja valtion suhde kiinteytyi ja kirkosta tuli valtionkirkko. Pyhä synodi oli virastomainen jäykkä ministeriö. Samalla läntinen vaikutus ja lännen ihailu lisääntyi Venäjällä. Venäjällä koettiin maallistumista ja kirkko ei enää ollut suurin kulttuuria eteenpäin vievä tekijä. Venäjän ortodoksisessa taiteessa alkoi niin sanottu rappiokausi. Sille oli ominaista realistinen ja romanttinen kuvaustapa, joka sai vaikutteita protestantismista.

Ortodoksinen usko eli kuitenkin Venäjällä. Sen keskuksia olivat useat luostarit ja niiden ohjaajavanhukset. Venäläisissä luostareissa hesykasmi koki uutta tulemista ja sai täysin uuden venäläisen muodon. Venäjän kirkko teki aktiivista lähetystyötä itään päin. Siperiassa, Kiinassa ja Japanissa perustettiin ortodoksisia seurakuntia. Alaskaan muodostui erityislaatuinen eskimoiden ja intiaanien kirkko, kun Moskovan metropoliitta Innokenti ja Herman Alaskalainen tekivät siellä lähetystyötä.

Venäjällä oli suuri sosiaalinen ongelma. Maaorjat oli vapautettu 1800-luvulla, mutta tyytymättömyys kasvoi edelleen. Sosialistinen liike koki nousua ja kirkolla oli oma sosiaalinen liikkeensä. Se murtui, kun tsaarin kaarti ampui väkijoukkoa verisenä sunnuntaina 9.1.1905, tappaen satoja uskovia. Kirkon ja valtion liittoa alettiin arvostella ja kirkko menetti arvostusta. Ortodoksisuus oli kuitenkin voimakasta ja vähitellen venäläisyys ja ortodoksisuus alkoivat tarkoittaa samaa asiaa.

Petja Pyykkönen