Slaavien käännytys

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta

Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja

Kyrillos ja Methodios
(Kuva © Pyykkönen)

Idän ja lännen kirkkojen vieraantuminen ja poliittisen ilmapiirin jakaantuminen johti lähetyskilpailuun vielä pakanallisten kansojen käännyttämisestä. Erityisesti kohteeksi nousivat Bysantin ja Rooman vaikutuspiirien väliin jäävät alueet, joilla eli slaavilaisia kansoja. Slaavilaiset kansat olivat vähitellen asettuneet paikoilleen ja 800-luvulta lähtien lähetystoiminta heidän keskuudessaan pääsi toden teolla vauhtiin.

Rooman kirkko teki lähetystyötä Illyriassa (nyk. Kroatia) ja eteni itään aina Makedoniaan saakka. Bysantti otti Illyrian hallintaansa vuonna 733 ja paavin ja frankkien liiton seurauksena Bysanttiin liitettiin myös alueita nykyisestä Italiasta. Itä ja länsi pystyivät vielä yhteistyöhön, kun arabit hyökkäsivät etelästä, mutta torjuntavoiton jälkeen välit kiristyivät ja lähetyskilpailu alkoi.

Kyrillos ja Methodios

Oppineet veljekset Konstantinos ja Methodios asuivat Thessalonikissa lähellä slaavilaista asutusta ja osasivat siksi slaavilaista kieltä. Konstantinos toimi 800-luvun puolivälissä Konstantinopolissa professorina ja Methodios munkkina. Noin vuonna 860 he lähtivät keisarin käskystä diplomaattiselle matkalle Krimille sekä Mustan meren ja Kaspian meren väliselle alueelle. Tällöin he kävivät ilmeisesti myös slaavien luona.

Määrin kuningas Rostislav pyysi Konstantinopolia lähettämään lähetyssaarnaajia. Hän ei pitänyt lännen uskon leviämisestä, koska sieltä tuli painostusta latinan kielen käyttöön. Bysantin keisari Mikael lähetti Konstantinoksen ja Methodioksen Määriin vuonna 863. Heidän kerrotaan kehittäneen slaavilaisen kirjaimiston, joka vieläkin tunnetaan kyrillisinä aakkosina. He käänsivät osan Uudesta Testamentista sekä kanonisista ja liturgisista käsikirjoista muinaisbulgariaksi eli kirkkoslaaviksi, jota kaikki slaavit ymmärsivät.

Slaavinkielinen liturgia aiheutti närää lännen kirkon edustajissa ja veljekset kutsuttiin paavin kuultavaksi. Paavi hyväksyi veljesten toimet ja nimitti Methodioksen Määrin ja Pannonian (nyk. Unkari) arkkipiispaksi. Konstantinos joutui vetäytymään terveytensä vuoksi luostariin, jolloin hän sai munkkinimensä Kyrillos.

Veljeksillä oli paljon vastustajia ja paavista riippuen slaavinkielinen palvelus joko hyväksyttiin tai ei lännen kirkossa. Slaavilaisen kulttuurin kehittyminen oli kuitenkin tärkeä, sillä se osoitti, että uusia kirkkoja pystyi kehittymään paikallisen kulttuurin pohjalle, eikä vain kreikkalaisen tai roomalaisen. Tämä oli tärkeä tekijä kristinuskon leviämisessä slaavilaisille alueille. Kyrilloksen ja Methodioksen seuraajat veivätkin uskoa Bulgariaan ja Kiovaan. Tärkeä hetki itäeurooppalaisen kristinuskon synnylle oli, kun vuonna 870 bulgaareille myönnettiin autokefalinen asema ja slaavinkielinen jumalanpalvelus.

Kristinuskon leviäminen

Ajan tavan mukaisesti, kun hallitsija otti kasteen, koko kansa kääntyi samaan uskoon. Itä-Euroopan slaavien joukossa kristinusko levisi suunnilleen seuraavasti:

Itäinen kirkko

• 301 Gregorios Armenialainen käännyttää kuningas Tiridates I:n kristinuskoon. Armenia ottaa kristinuskon ensimmäisenä valtionuskonnoksi.
• 326 Kuningas Mirian III teki kristinuskosta Georgian virallisen uskonnon
• albaanit omaksuivat itäisen muodon 500-luvulta lähtien
• bulgaarien tsaari Boris otti kasteen vuonna 864
• bulgaareilta usko levisi serbeille 800-luvulla
• Venäjällä Askold otti kasteen vuonna 860
• Bysantti valtasi 1000-luvun alkupuolella Bulgarian ja Romanian, jolloin ne vähitellen alkoivat omaksua kristinuskon itäisen muodon

Läntinen kirkko

• Kroatia ja Slovenia omaksuivat läntisen uskon muodon noin 600-luvulta lähtien
• 900-luvun alussa unkarilaisten päälliköt Bulksu ja Giula ottivat kasteen idän kirkolta, mutta vuonna 955 Saksan valloitettua Unkarin lännen kirkko tuli valtaan
• Puolassa ruhtinas Mieszko I otti kasteen vuonna 966

Muilla alueilla

• kristinusko oli levinnyt Britanniaan aikaisin, mutta Rooman hajottua se joutui kirkon vaikutuksen ulkopuolelle aina 590-luvulle asti, jolloin uusi lähetystoiminta alkoi
• Irlantiin kristinusko levisi voimakkaasti Patrick Irlantilaisen ansiosta noin vuodesta 440 lähtien
• 496 Gallian päällikkö Klodovig otti kasteen roomalaisilta tuhansien sotilaiden kanssa
• Germaniaan kristinusko levisi pitkälti ”saksalaisten apostolin” Bonifatiuksen työn ansiosta 719 alkaen
• Germaniasta kristinusko levisi Skandinaviaan 800- ja 900-luvuilla
• Nykyisen Suomen alueelle kristinusko tuli 800-luvulla idästä ja hieman myöhemmin lännestä

Petja Pyykkönen

Katso myös

• Venäjän ortodoksinen kirkko
• Puolan ortodoksinen kirkko
• Ukrainan ortodoksinen kirkko
• Moldovan ortodoksinen kirkko
• Viron ortodoksinen kirkko
• Tšekin ja Slovakian ortodoksinen kirkko
• Albanian ortodoksinen kirkko
• Ortodoksinen kirkko ja lähetystyö