Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
Ortodoksi.netista
Kirkkohistoria-sarja
Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Koko Bysantti ja Albania, Bulgaria, Romania sekä Serbia joutuivat muslimien valtaan 1400-luvun puolivälin jälkeen. Muslimien kynsissä kristinuskosta tuli entisenä valtionuskontona väheksytty uskonto ja se passivoitui. Ekumeenisella patriarkaatilla oli aluksi melko vapaat kädet. Hänestä tuli sulttaanin alainen, jonka tuli pitää kristityt aisoissa.
Ekumeenisen patriarkaatin virkataloksi tuli Pammakaristos-kirkon viereinen rakennus. Myöhemmin 1600-luvulla patriarkaatti osti virkatalon Fenerin (Fanar) kaupunginosasta ja sijaitsee siellä vielä tänäänkin. Viereisestä pyhän Georgios Voittajan kirkosta tuli ekumeenisen patriarkan kotikirkko ja samassa yhteydessä toimii myös pyhä synodi. Patriarkaatti sai ylläpitää teologista koulua ja muita kristillisiä kouluja.
Turkkilaisvallassa ilmeni toisinaan kristittyjen vainoja ja painostusta. Turkkilaisvallan myötä osa teologeista muutti lännen kirkon alueille ja takaisin tullessaan toivat sieltä vaikutteita. Itäinen taide muuttui sorron alla surumielisemmäksi.
Kun Balkanilla alkoi kansallisliikkeen seurauksena itsenäistyminen turkkilaisvallasta, ekumeeninen patriarkka joutui pahaan välikäteen. Patriarkkoja kidutettiin usein ja Gregorios V Konstantinopolilainen jopa hirtettiin Kreikan itsenäistymissodan aikana vuonna 1821. Ekumeeninen patriarkka menetti paljon alueitaan ja sitä kautta menetti myös arvovaltaansa. Vuonna 1923 Kreikka hävisi Turkkia vastaan sodan, jonka seurauksena patriarkka uhattiin karkottaa. Suurvaltojen avulla solmittiin Lausannen sopimus, jossa Turkki takasi ekumeenisen patriarkaatin turvallisuuden ja noin kaksi miljoonaa turkkilaista ja kreikkalaista pakkosiirrettiin kotimaahansa. Viimeiset kristittyihin kohdistuneet vihamielisyydet koettiin vuonna 1955, jonka jälkeen suhteet alkoivat parantua.
Kirkkojen väliset suhteet
Aleksandrian, Antiokian ja Jerusalemin patriarkaatit joutuivat muslimien vallan alle melko varhaisessa vaiheessa. Heidän asemansa heikkeni ja he alkoivat ylläpitää yhteyttään valtioon Konstantinopolin patriarkan kautta, koska hän edusti koko turkkilaisvallan alueella olevaa kristikuntaa, lukuun ottamatta monofysiittejä, joilla oli oma patriarkka. Myös Bulgaria, Serbia ja Romania kuuluivat Konstantinopolin yhteyteen. Kypros ja Georgia sen sijaan säilyttivät itsenäisyyden.
Roomalaiskatolinen kirkko teki käännytystyötä idän kirkon alueilla, erityisesti munkkijärjestöt. Käännytystyön seurauksena syntyi niin kutsuttuja uniaattikirkkoja eli idän kreikkalaiskatolisia kirkkoja, jotka tunnustivat Rooman paavin ylivallan. Käännytystyö heikensi idän kirkkoa ja aiheutti katkeruutta länttä kohtaan.
Turkkilaiset pyrkivät pitämään idän ja lännen kirkot erossa, mutta yhteyksiä oli silti. Vuoden 1484 Konstantinopolin paikallisessa kirkolliskokouksessa mitätöitiin Firenzen unioni, jossa itä tunnusti paavin ylivallan. Idän ja lännen väleistä kertoo myös se, että Roomaan perustettiin kreikkalainen pappisseminaari.
Ortodokseilla ei ollut paljon kosketusta protestantteihin. Toisaalta protestanteilla ei uskonuudistuksia tehdessään ollut paljon tietoa ortodoksisesta uskosta. Idän kirkko ei hyväksynyt protestanttien uutta uskontunnustusta, joka poikkesi nikealais-konstantinopolilaisesta uskontunnustuksesta. Ekumeeninen patriarkaatti ja sen päämies patriarkka Kyrillos Lukaris (1572-1638) loi suhteita protestantteihin ja painatti uskontunnustuksen, joka oli lähellä protestanttista tunnustusta. Tätä ortodoksinen maailma ei kuitenkaan hyväksynyt, koska uskontunnustusta ei oltu hyväksytty yleisessä kirkolliskokouksessa.
Lue myös